Kannukasvien maassa
Saniaisten ja muun aluskasvillisuuden alle, sammalen sekaan maahan on jokin korkeampi käsi sirotellut värikkäitä snapsilaseja. Punaisia, keltaisia, vihreitä. Olemme tulleet hyönteisiä syövän kannukasvin nepenthes ampullarian valtakuntaan Borneossa.
Nenäapinoita oikeastaan ryhmämme toivoi Bakon kansallispuistossa näkevänsä, tuuria ei ollut. Mutta ampullaria-kasvien paljous on ehkä hienompikin luontokokemus kuin lauma kaukana kiikkuvia arkoja apinoita. Emme ole kukkakaupassa vaan höyryävässä sademetsässä Malesian toisessa Borneon saarella sijaitsevassa osavaltiossa, Sarawakissa.
Halpalentoyhtiö AirAsia heitti Peter Ruotsalon vetämän seikkailijaryhmämme edullisella kotimaanlennolla Johor Bahrusta Kuchingiin. Kone pyyhälsi 700 km Etelä-Kiinan meren yllä. Sarawak ja toinen Borneossa oleva osavaltio Sabah ovat kaukana Aasian mantereesta ja pitävät etäisyyttä yllä omilla maahantulomuodollisuuksilla, jota koskevat myös mannermalesialaisia. Ja samat rituaalit Sarawakin ja Sabahin välillä. Malesian leimoja kertyy passiin yhteensä kahdeksan tällä matkalla.
Kannukasveista vielä, ne ovat lihansyöjäkasveja Aasian sademetsistä, joita saa usein Suomessa kukkakaupoista. Harrastajat kutsuvat suurta nepenthes-sukua neppareiksi. Ampullaria-laji poikkeaa riippuvilla kannuilla lentäviä ötököitä' houkuttelevista sukulaisistaan, se on sopeutunut elämään maassa. Itse köynnösmäistä kasvia ei juuri näe, näkyvissä ovat snapsilasin kokoiset värikkäät kannut. Kun silmä oppi poimimaan ne esille, hyvät kasvupaikat olivat ruoansulatusentsyymejä sisältäviä drinkkejä täynnä.
Bakoon pääsee paikallisbussilla, kunhan ensin on järjestänyt itsensä Kuchingiin (kaupungin nimi tarkoittaa kissaa bahasa malesian kielellä). Puolen tunnin bussimatkan jälkeen matka jatkuu pikaveneillä. Suomalaisen matkabudjettia nämä paikallisvälineet eivät syö, matkustaminen on meikäläisittäin ajatellen hyvin edullista. Bakoon mentäisiin pakoon, massaturistien tieltä, paitsi että Borneolla ei näe oikeastaan mitään muuta turistityyppiä kuin luontoretkeilijöitä.
Luontoretkeilijöitä Bakoon tulee aika paljon, sillä pienellä alueella on todella paljon ekolokeroita. Kaikki katoavat saarta halkoville lukuisille selvästi merkityille luontopoluille, joita riittää ainakin viikoksi. Ryhmä haaveili aluksi 10 km kierroksesta, mutta tyytyi realiteettien edessä 6 km lyhyempään renkaaseen. Eivät olleet laittaneet kilometrejään pohjalaiseen tapaan vaakasuoraan. Jyrkillä nousuilla ja laskuilla katsottiin, kuka on kuka. Hiki roiskui ja jäsenet natisivat. Ajattelin, että en ikinä enää halua nähdä puunjuurakoiden muodostamia luonnon portaita saati kiipeillä niillä kilometritolkulla. No. Seuraavana päivänä mentiin taas.
Tulihan niitä apinahavaintojakin. Tullessa venettä tervehti perheryhmä pitkähäntämakakeja, jotka olivat tottuneet ihmiseen. Yksi paukutti hyppien huvikseen peltikattoa, muut chillailivat. Poislähtiessä polun tuntumassa oli töyhtölangureja, pariskunta puiden lehtiä popsimassa.
