Est –ce que c´est vous connaissez l´Happy Beach?
Guadaloupen saarella ei ole välitöntä pula uimarannoista. Lähin löytyy Sainte-Annen kylän keskustasta parin korttelin päästä keskellä kaikkia palveluja. Tämä ranta on sekä paikallisten että matkailijoiden suosiossa. Lapsiperheistä on mukava pysäköidä auto niin, että peräluukku lävähtää auki suoraan beachille. Vähän kuten Normandian maihinnousussa. Luukku auki ja koko porukka hiekalle hoippumaan.
Keskustarannan sosiaalinen tunnelma on välillä vähän liikaa. Silloin voi lähteä joko länteen tai itään. Hyvältä rauhalliselta uimarannalta ei voi välttyä.
Idässä kävelymatkaa juomapullojen kanssa kertyy 2-3 kilometriä ennen Plage Bois Jolanin alkamista. Valtatien reuna on kuuma ja meluisa käveltävä. Merkitsemätön soratie oikealle merta kohti tuo luonnonsuojelualueelle ja samalla leijasurffaajien valtakuntaan.
Päiväsaikaan kapea rantakaistale on täynnä surffaajien varustetelttoja, siimoja ja muuta vauhdikkaan harrastuksen rekvisiittaa. Meren yllä siimojen varassa kaartelee kymmeniä värikkäitä leijoja. Vaijerien alapäässä surffaajat säätelevät niitä tuuleen saadakseen huiman kyydin leijan vetäminä. Jos jostain syystä haluaisi tällä saarella paikkaan, jossa on ainoastaan valkoihoisia, niin se on tämä.
Heti urheilulle omistetun rantakaistan takana on osaksi aidoin suojeltu littoraalimetsä. Guadaloupe ei ole yhtä ekotietoinen kuin eteläinen naapurisaari ja –valtio Dominica, mutta perässä selvästi tullaan. Kierrätyksestä ei ole vielä kuultukaan, mutta luonnonsuojelu on esillä kaikkialla. Kun täkäläiset lähtevät rannalta, he vievät joka ikisen roskan mennessään. Rannat ovat siistejä, mikä ei ole aivan tavallista näillä leveysasteilla, voitte uskoa.
Rantametsävyöhyke muuttuu vähitellen laajaksi mangroverämeeksi, jonka halki johtaa jännittävä juuri ja juuri avoin jalkamiespolku. Tämä tarkoittaa sitä, että pyöräilijä jäisi mangroven oksille. Kun katselee vähän eteensä, huomaa kaikkialla punertavia vilahduksia. Vilahtajat ovat koloihinsa turvaan kipittäviä taskurapuja. Isoimpia ei näe koskaan, mutta keskenkasvuiset jäävät joskus kyyläämään kulkijaa uhkarohkeasti kotiluolan suulle.
Joka kerran vastaa taskuravun väärään viittomaan, ei koskaan voi sovittaa erehdystään. Näin olisi Franz Kafka ehkä aloittanut romaaninsa Oikeusjuttu, jos olisi varttunut Karibian saarilla. Saarten kirjallisuudesta pitääkin kertoa eri blogijutussa. Guadeloupelainen kirjailija on saanut jopa alansa Nobelin palkinnon, ja uskallan lyödä vaikka oman perseeni vetoa, että yksikään lukija ei osaa nimetä häntä. Ei, vaikka annoin juuri viiden pisteen vihjeen. Mutta tästä lisää toiste.
Mangroverämeitä hävitettiin pitkään surutta maailman trooppisilta rannikoilta. Nehän olivat turhia. Tilalle rakennettiin hotelleja ja huviloita. Sitten ihmeteltiin minne kalat katoavat meristä. Kaloille mangroverämeet ovat suojapaikkoja, jossa voi selvitä hengissä kaikkein vaarallisimmasta poikasajasta. Kaloille mangrove ei ole turhaa vaan vättämätöntä.
Bois Jolanin mangroveräme huipentuu pitkään kävelysiltaan yli upean vuorovesialtaan. Polku tuo jyrkkärantaiselle rantaniitylle, jota puut siellä täällä varjostavat. Näkymä on kuin taivaasta tai piirretystä elokuvasta. Niityn vihreys ja Karibian meren utuinen sini sekoittuvat merituulen ja auringon hämmentäessä värimaailman palettia.
Oheista kuvaa ei ole käsitelty! Paratiisia pitää auki rauhallisten märehtijöiden lauma. Kukin puutarhuri huolehtii omasta tontistaan ja kierrättää mahassaan trooppisen ryteikön yritykset vallata niitty. Faunaa pitää kurissa lehmähaikara, jollainen on joka naudan kaverina.
Vasta tämän jälkeen kulkija saapuu varsinaiselle Bois Jolanin hiekkarannalle. Ihmisiä on harvakseltaan. Useimmat heistä ovat tulleet autoilla. Ranta on kapea hiekkakaistale, jota trooppinen metsä koko ajan tavoittelee maan puolelta. Kävijöille tämä on mieluisaa, sillä rantaelämää vietetään suurimmaksi osaksi puiden varjossa.
Sielläkin on ihan tarpeeksi kuuma, ellei merituuli viilennä.
Olen tullut vähitellen siihen tulokseen, että Bois Jolanin ranta jatkuu Eurooppaan asti. Kaikki yritykset löytää rannan itäinen pää ovat tuottaneet vesiperän. Kun löytöretkeilijän puhti loppuu, ranta jatkaa kaartelemistaan kohti horisonttia. Pelikaanit ja fregattilinnut silmäilevät huolestuneesti rannalle hervottomaksi heittäytynyttä valkonaamaa. – Tuokin on varmaan vastannut taskuravun väärään viittomaan, ne pohtivat.
4 kommenttia
To 19.11.2009 @ 12:41
Kiva blogi, erinomaisesti kirjoitettu. Mainiota oleskelua tois pual maailmaa!
Pe 20.11.2009 @ 23:38
Nämkö ne nyt on ne Jorman kengät. Jotenkin oudot linnut trooppiselle saarelle. Eikö niissä tule kuuma?