Munkkeja turskasta
Totta vai tarua? Pienten Antillien asukkaat tekevät kuivatusta turskasta jauhoa. Jauhoista he paistavat munkkeja. Parempi uskoa. Väite on fakta.
Guadeloupen Sainte-Annessa joistakin kulmakaupoista saa jopa valmista turskajauhoa. Ei tarvitse kiireisen perheenemännän ruveta turskaa itse jauhamaan.
Accras on täkäläinen perinneruoka, joka muistuttaa ulkonäöltään ja maultaan entisajan kotona tehtyjä munkkeja. En tarkoita leipomoiden sokeri- ja hillopommeja vaan oikeita munkkeja, joista valitettavasti moni ei taida nykyään mitään tietää.
Guadeloupen rantaravintoloista saamani accrat ovat olleet kovin mietoja, arvatenkin turistien mieliksi. Koska turska on aina turskaa vaikka voissa paistaisi, makua ja potkua pitäisi tulla maustetäytteestä. No ei kun pippuria perään ja rommia päälle, kyllä näitä syö.
Sainte-Annen kaupoista löytyy nykyään norjalaista kuivattua turskaa 8-10 euroa kilo. Saarelaiset ovat ilmeisen mieltyneitä tähän raaka-aineeseen. Meillähän aika harva tekee itse tai edes syö valmiina lipeäkalaa jouluisin enää nykyään. Täällä pohjoisten vesien kalaa halutaan elintasoon nähden kovaan hintaan, vaikka vedet ympärillä kuhisevat erittäin herkullista tuoretta kalaa.
Turskalla oli dramaattinen merkitys Brittiläisen imperiumin ja sen verisen kilpailijan Ranskan suurvallan nousussa. 1600- ja 1700-luvuilla tarvittiin laivoja kuljettamaan tuotteita, orjia tekemään niitä ja vahvat laivastot suojaamaan kaikkia operaatioita. Koko konkkaronkka piti lisäksi ruokkia.
Tämä olisi voinut olla ylivoimainen logistinen ongelma, sillä tehomaatalouttahan ei ollut vielä keksitty. Imperiumit teki mahdollisiksi yksi ihmiskunnan suurista löydöistä, nimittäin Newfoundlandin matalikot Kanadan edustalla. Turskaa väitetään olleen niin paljon, ettei vettä juuri mahtunut sekaan. Turska teki Kanadasta myös strategisesti tärkeän monien sotien kohteen.
Halpa kuivattu kala oli Afrikasta tuotujen orjien pääravintoa ja yleensä ainoa eläinproteiinin lähde. Erinomainen lähde olikin, vaikkei sitä tuolloin tiedetty. Ilman turskaa paljon harvemmat olisivat selvinneet hengissä raskaista töistään helteissä ja trooppisissa sateissa. Karibian saarten asukkaiden erityinen suhde kuivattuun kalaan on jatkumoa noille kokemuksille.
Accras on tietysti vain yksi lukemattomista näillä saarilla keksityistä tavoista hyödyntää turskaa ja saada siihen ehkä jotain makuakin. Kreolikeittiö on mielikuvituksellinen. Lipeäkalaa ei sentään täälläkään syö Erkkikään.
