Vielä niitä saniaispuita humisee

Dominican maaseudulla tienvarsilla on työväenpuolueen punaisia ja opposition sinisiä viirejä muistuttamassa lähestyvistä vaaleista. Eduskuntaan valitaan ennen joulua 2009 kaikkiaan 21 kansanedustajaa. Puhe ei nyt ole Dominikaanisesta tasavallasta Haitin ja Puerto Ricon välissä, vaan vuonna 1978 itsenäistyneestä saarivaltiosta EU:hun ja Ranskaan kuuluvien Guadeloupen ja Martiniquen välissä. Vaalit ovat pian ja tunnelma kiihkeä. Äänestysprosentti nuoressa maassa on tyypillisesti yli 90 ilman mitään pakkoa. Sosialisteja syytetään räikeästä korruptiosta. Äänestäjiä pelotellaan myös Venezuelan Hugo Chavezin lisääntyvällä vaikutusvallalla. Chavez kosiskelee pieniä itsenäisiä Karibian valtioita kuten Dominicaa ja Antiguaa retoriikalla ja rahalla.

 Mutta kaukana sademetsän sydämessä tällä kaikella on vähän merkitystä. Olen asunut muutaman päivän puussa. Puumaja on kasattu krouveista höyläämättömistä lankuista sen verran huterasti, että ilmastointi toimii läpivetoperiaatteella. Lisää sademetsän happirikasta kosteaa ilmaa virtaa avatuista ikkunaluukuista. Kalustuksena on kookas kaksoissänky ja riippumatto. En halua tietää, miten kaksoissänky on saatu puuhun. Valaistuksena olisi tuulivoimalla toimiva hehkulamppu, jos se toimisi. Kynttilät sytytetään sytkärillä, sillä tulitikut kostuvat tässä ilmastossa hetkessä.

Vessa-asiat kiinnostavat suomalaista aina. Vessa on myös ylhäällä puussa ja se on veivattava kompostoiva malli. Pyörivään rumpuun heitetään kansantuotteen perään sahanpurua. Three Rivers Rosalie Forest Eco Lodgen omistaja Jem Winston kertoo mielellään tarinaa siitä, miten hän päätyi raahauttamaan tämän jyhkeän mukavuuslaitoksen ylös loputonta litisevää liukasta sademetsän rinnettä. Dominican viranomaiset päättivät, että hotellissa ei voi olla hygieniasyistä puuseetä, vaikka se olisi kuinka eko. Jemin hotelli olisi suljettu, mutta karibialaisena kompromissina syntyi ajatus kuivakäymälästä. Ja toisin kuin propellikäyttöinen lamppu, mukavuuslaitos toimii.

Kun vaihdoimme sähköposteja varauksesta, Jem varoitti minua moneen otteeseen siitä, että puumaja on 15 minuutin ankaran ylämäkipatikan päässä hotellin vastaanotosta. Siksi pakkasin turhat sivilisaatiopellen asusteet matkalaukkuun, jonka jätin respana ja Jemin konttorina toimivaan liikuttavaan pikku tönöön. Rosalie Forest ei nimittäin ole sillä tavalla hotelli kuin hotelli Viru Tallinnassa on hotelli, noin esimerkiksi. Ei yhtään.

Koko Dominican saarella ei ole kuin yksi tai kaksi kerrostalohotellia, eikä muitakaan kerrostaloja. Hotelli on tyypillisesti talo, jossa on muutama vuokrattava huone erillisillä sisäänkäynneillä, tai muutama mökki puutarhassa tai metsässä. Massaturismia ei tähän maahan ole haluttu, sillä maan valtti, koskematon luonto halutaan pitää sellaisena.

Jemin hieman harrastajamaisella aitobrittiläisellä innostuksella ylläpitämää ekomajoitus on kieltämättä hieman äärimmäistä. Kaikkien mielestä ei ole hienoa nukkua puussa keskellä viidakon ääniä ja herätä joka yö infernaaliseen meteliin, kun kaatosade yrittää oikaista peltikaton läpi.

 Minä en ollut hoksannut, että 15 minuutin rinnepatikka aamiaiselle ja takaisin, päivän patikkaretkelle luontoon ja takaisin ja illalliselle ja pimeässä takaisin tekee yhteensä 6 x 15 minuuttia eli puolitoista tuntia päivässä armotonta kiipeilyä lahkeet liejussa. Enkä muistanut, että sademetsässä ei vaate kuivu, kaikkeen tarttuu metsän haju. Juuri nyt olen sademetsän suhteen hieman kylläinen. Televisiota en kaipaa, mutta pesukonetta kyllä.

Mutta en muistanut sitäkään, miten virkistynyt olo on, kun on saanut tuulettaa kuuloaistiaan yön ajan unessa tuulten äänen ja hyönteismelun keskellä. Kuulo on primitiivinen varoitusaisti, joka ei koskaan nuku. 360 asteen tasaiset luonnonäänet kertovat, että metsässä ei liiku suurta nälkäistä petoa. Kun tulee liian hiljaista, ihminen herää säpsähtäen vaaran aistimukseen. Enkä muistanut sitä vapauden tunnetta, joka valtaa metsän siimeksessä heräävän.

 Toivottavasti en unohda keskusteluja Jem Winstonin kanssa sademetsistä, vapaudesta ja kestävästä kehityksestä, jonka suhteen hän on niin tinkimätön. Metsän Pelle Peloton, se on tuo laiha britti, joka jätti turhat pankkihommat Lontoossa ja osti entisen banaaniplantaasin Dominican kaukaisimmasta kaakkoisnurkasta. Suomalaisena minulla on erityinen puolipakanallinen ja itsestään selvä suhde metsään. Tunnen sukulaissieluisuutta samoin kokeviin kansallisuudesta ja metsän sademäärästä riippumatta. Mutta Jemille metsä tuntuu olevan vielä enemmän.

Viimeisenä yönä metsässä heräsin paukkeeseen ja ajattelin, että puista putoaa jotain pähkinöitä katolle. Opossumit olivat tulleet sisälle ja paukuttaneet hampaillaan cashewpähkinöitä sisältävän metallirasian muovikannen palasiksi. Liian suolaiset pähkinät oli levitelty kiukkuisesti lattialle.