Siallako häntä?
Vanhat fuusiokeittiöt ovat usein äärettömän antoisia. Niitä löytyy kulttuurien törmäyskohdista. Esimerkiksi Malesian ja Singaporen nonya-keittiössä kiinalainen ja malaijikeittiö ovat sulautuneet hedelmällisesti. Etelä-Afrikassa aasialaiset orjat kokkasivat 1600-luvulla hollantilaisille isännille afrikkalaisista aineksista, ja syntyi Kapmaan upea Cape Malay-keittiö.
Karibian merellä orjat olivat afrikkalaisia, isännät eurooppalaisia ja ainekset amerikkalaisia. Täällä on syntynyt saarelta toiselle vaihteleva kreolikeittiö, jossa kaikki käytetään hyödyksi suussa sulavin seurauksin. Tämä on ajan hampaan ja monet muodit kestänyttä historiallista keittiötaitoa. Aikaisemmassa blogimerkinnässä kerroin jo tarinan, jonka minulle kertoi kuivattu turska.
Eilen päätin kyllästyä Guadeloupen Sainte-Annen kylän ravintoloiden tarjontaan. Laatu ei ole ongelma vaan rantapaikkojen kova hintataso ja tarjoilun tietty verkkaisuus. Kylän kaupoista saa tuoreita aineksia edullisesti. Alle vartin reippaan kävelyn päässä kylän ulkopuolella on supermarket, jossa tuoretuotteiden valikoima on hyvä. Euroopasta tuodut tuotteet ovat tietysti kalliita, paitsi belgialaiset porkkanat, joita ei voinut olla ostamatta.
Edullisimmat riisilaadut täkäläisissä kaupoissa tuodaan suhteellisen läheltä, Surinamista Etelä-Amerikan pohjoisrannikolta.
Minulla on rue Lethieren varrella pieni vuokra-asunto kahdessa kerroksessa. Alakerran tupakeittiö on jopa niin hyvin varustettu, että se suorastaan kutsui kokkaamaan.
Guadeloupen omat maataloustuotteet hallitsevat tuorekauppaa. Suomessa ehkä tunnetuimpia ovat EU-banaanit, joita Ranskan valtio haluaa suojella maailmanmarkkinahinnoilta. Marketista niitä saa euron kilo ja maku on erinomainen, ei mitään b-laatua.
Ostin eri kaupoista saarella kasvatettuja bataatteja, munakoisoja, sipulia, valkosipulia, kurkkua ja chiliä. Kaikki ovat erittäin makoisia ja korkealaatuisia, mutta pikkukaupoissa saa olla tarkkana tuoreuden kanssa. Suurin yllätys oli kurkku, joka on paksu ja lyhyt, väriltään kellertävä ja vihreä.
Guadeloupen kurkkua ei ole jalostettu pilalle vetiseksi ja mauttomaksi. Kurkun sisältä löytyy sekä suuria kurpitsamaisia syötäviä siemeniä että rutkasti lapsuuden mieleen palauttavaa kitkerähköä kurkun makua. Nuoremmat varmaan luulevat, että kurkut ovat aina olleet pelkkää vettä.
Jotain lihaakin teki mieli viikon kalan syönnin jälkeen vaihteeksi. Lupaavin vaihtoehto oli pussi, jossa luki päällä Queues du porc ja vielä Specialité créole. Siis sianlihaa jonossa tai jotain sellaista, ja vielä aitoa kreoliruokaa. Sisällä oli oudon näköisiä pökäleitä, jotka muistuttivat lähinnä irtileikattuja jättiläisen sormia.
Kotona sanakirjan äärellä huomasin hankkineeni juhlaillalliseksi pussillisen sian saparoita. Jälkeenpäin ajatellen olisi ollut fiksua keittää niitä ensin vedessä ja paistaa öljyssä vasta sitten. Keskityin nyt keittämään bataatit ja porkkanat ennen paistamista, ja aloin samaan aikaan hitaasti paistella saparoita sipulien, valkosipulin ja chilin kanssa. Hiukan raaoiksi saparot jäivät kasvisten jo kypsyessä, mutta täytyy sanoa, että ne maistuivat taivaallisilta ja antoivat hatusta vetäistylle kreolilaiselle kasvispannulle runsaasti omaa makuaan.
Hintaa tälle omaehtoisen luovuuden juhlalle tuli niin vähän, ettei kehtaa edes laskea. Matkabudjetti voi jo paremmin, kiitos.
