Manilan laukaukset

Huh huh. Manila on ehkä viimeinen entisajan kaoottinen aasialaiskaupunki. Toistakymmentä miljoonaa ihmistä säntää paikasta toiseen etsiessään seuraavaa Filippiinien pesoa.. Useimmat heistä jakavat samalla taksikuskimme haaveen. Manilan saasteet ja rikollisuus ovat huono ympäristö lapsille, pitäisi muuttaa takaisin maalle. Ja silti he jäävät.

Haave käydä Filippiineillä on vanhaa perua, mutta maailmalla ohimennen tapaamani filippiiniläiset ovat sitä osaltaan vahvistaneet. Näillä erilaisilla ihmisillä on ollut lämmintä karismaa, ja jokainen on toivottanut tervetulleeksi Filippiineille. Ja uskallankin sanoa, että täällä tapaa sitä aitoa kaakkoisaasialaista ystävällisyyttä ja vieraanvaraisuutta, johon Thaimaassa törmäsi vielä 1990-luvulla ja joka on Thaimaasta alkanut massaturismin myötä hiukan kulua pois. Mutta oli Manila silti kulttuurishokki, joka oli rikkoa myönteiset odotukseni.

Ei pitäisi tulla Manilaan keskellä yötä. Mutta minkäs teet, kun Cebu Pacific Airlinesin kone Kota Kinabalusta Malesiasta oli tunteja myöhässä jo tullessaan. Loputtomalta tuntunut taksimatka puolenyön ruuhkassa keskustahotelliin antoi aavistuksen jättiläiskaupungin mittasuhteista. Vahva oli aistumus siitä, että oli tultu tuloerojen luvattuun maahan.

Kerjäläiset ja kadulla nukkuva street people olisivat mahdottomia korkean elintason Singaporessa, Malesiassa ja Bruneissa. Matkamme neljäs maa olisi selvästi aivan eri planeetalta kuin kolme edellistä, vaikka malaijipohjainen väestö ei ulkoisesti paljon eroa niiden katukuvasta. Historia on työntänyt tylysti Filippiinien 4000 saarta kovin kauas malaijikansojen muusta perheestä.

Keskustahotellissa huoneita jakamassa oli kikattava respakaksikko, jonka epäkorrekti käytös ja puujalkavitsin vääntö oli vahvasti ristiriidassa sen käsityksen kanssa, mikä minulla on filippiiniläisestä kulttuurista. Huoneiden jakamisen vaatimaan alkeismatematiikkaan ammattitaito ei riittänyt, vaan show vain jatkui jatkumistaan. Katsoin piruuttani jälkeenpäin netin TripAdvisorista asiakaskokemuksia, ja aivan oikein, tämän kaksikon työvuorolla hotelliin saapuneiden tyrmistyneet kommentit erotti heti.

Kun neidit kertoivat, että huoneemme eivät ole edes samassa talossa vaan hissittömässä naapurirakennuksessa, he muistivat nauraa räkättäen kertoa että liikunta tekisi meille hyvää. Kiitos vain tiedosta. Ajatuksen rakentavuus ei istunut tilanteeseen, jossa rättiväsyneet matkalaiset ovat yösydännä katselleet kymmeniä minuutteja avaimia, jotka eivät vaan millään siirry tiskin yli asiakkaan käteen.

Huoneessa ei ollut ilmaisia vesipulloja kuten kaikissa edellisissä maissa oli ollut. Vettä oli siis lähdettävä ostamaan kadulta, minkä ei luulisi olevan iso asia keskellä suurkaupunkia. Eikä olisi ollutkaan, jos olisin kääntynyt ovelta vasemmalle ja poikkikadulle. Vesipullo olisi ollut kädessä parissa minuutissa. Mutta käännyin oikealle. Siihen aikaa sillä kadulla oli tarjolla jotain ihan muuta kuin pullovettä. Seksi on ihana asia. Mutta on vaikea lämmetä sitä tarjoaville nuorille naisille, hampaattomille ämmille ja pikkupojille, kun dehydraatio on pahasti päällä ja vesi on ainoa kiinnostava asia maailmassa.

En mainitse hotellin nimeä, koska olin seurueen ainoa jäsen, joka törmäsi julkiprostituutioon sen lähistöllä. Myös TripAdvisorin palautteesta huomasi, että kävelevä lihakauppa pyörii ympärillä lähinnä vain pikkutunneilla, ja useimmat asiakkaat eivät olleet siihen törmänneet.

Outo sattuma on, että hotellihuoneen televisiosta osui kohdalle vanha filippiiniläisleffa, jossa viattomat maalaistytöt tuodaan Manilaan ja pakotetaan prostituutioon kovaakaan väkivaltaa kaihtamatta, Pani miettimään asioita. Tämä ei ollut sitä filippiiniläistä elämää, jota olin tullut aistimaan, mutta todellisuutta se valitettavasti oli.

 Holy Cow-ryhmällä oli tasan yksi päivä aikaa tutustua Manilaan, joten aamun valjettua oli pantava töpinäksi. Espanjalaisten rakentamassa kaupungissa pitää olla rantabulevardi, ja kuuluisan Manilan lahden rannalla se on uhkea Roxas Boulevard.

Aikaisin aamulla onkimiestä tuntui riittävän kilometreittäin onneaan koettamaan, ja kalaa todistettavasti myös nousi lahdesta, joka ei siis voi olla yhtä likainen kuin miltä näytti.

En tiedä miten tämän sanoisi, mutta kyse on siis nyt ison maan ison kaupungin hieman isonpuoleisesta bulevardista, jonka rinnalla epäilen Shanghain Strandin olevan pelkkä nysä. Tästä saadaan kyllä varmaan riita aikaiseksi.

Netinkin aikana maailmanmatkaaja vetää silloin tällöin vesiperän. Kuuluisan kenkien ja sinisten leninkien keräilijän ja riistäjäpresidentin tohvelin alla pitäjän Imelda Marcosin kaamealle muistolle omistettu museo oli kiinni, Potentiaalisesti reissun kummallisin kuriositeetti jäi kokematta. Tällaiset asiat maailmanmatkaaja ottaa vastaan kuin mies.

Lähistöllä kylmiä vesipulloja kylmälaatikossaan kaupitellut rääsyläisukko koki menestyksen huumaa, kun suomalaisseurue iski hyeenan raivolla hänen koppaansa ja järjesti hidalgolle loppupäivän vapaata varastojen enempi tyhjennyttyä. Jo aamulla kuumuus tulee kuin kauhakuormaaja helvetistä ja pusertaa.

Korvaanhuutaja olisi ollut mukava mies, jos hän ei olisi huutanut vasempaa korvaani lukkoon opastaessaan hauskalla mutta ymmärrettävyydeltään ontuvalla filipinoaksentilla englantia, joka ei ollut koskaan kielioppia nähnytkään.

Korvaanhuutajan hevonen Best Friend sen sijaan piti turpansa kiinni ja veti kuin mies. Joka hän olikin, luulin pientä hevosta tammaksi, mutta sitkeänpikkuruinen Best Friend nakkasi hienon kaupan eteen järkyttävän kokoisen kusilammikon jäsenellä, jota tammoilla ei ole kuin onnensa hetkinä. Anteeksi kielikuva.

Manilan Intramuros on kaupunki kaupungin sisällä, kuten nimikin vihjaa. Muurien sisällä, intra muros. Espanjalaiset tai oikeastaan meksikolaiset siirtomaaherrat komensivat Filippiinien saaristoa muuriensa sisältä 1500-luvulta 1800-luvulle. Galleonit kuljettivat Filippiinien tuotteet Meksikon Acapulcoon, ja toivat Meksikon hopeaa Aasian markkinoille. Kun Meksiko itsenäistyi, Filippiinien kauppa piti hoitaa köyhtyneestä emämaasta Espanjasta järkyttävän pitkää laivareittiä Afrikan ja koko Etelä-Aasian ympäri.

1800-luvulla Filippiineillä kuten kaikkialla alkoi kansallinen herääminen . Jose Rizal oli kirjailija ja luontainen johtaja, jonka espanjalaiset menivät virheellisesti teloittamaan. Itsenäisyysliike sai marttyyrinsä, jonka veren nimeen jokainen filipino vannoo tänäkin päivänä. Filippiinit on Tyynen Meren Irlanti. Porukka on katolista, tulisen isänmaallista, historiastaan myönteisesti tietoisia ja ikävistä historian käänteistä hämmästyttävästi uutta virtaa ottavia ihmisiä. Siinähän se tuli. Koska pidän Irlannista, miten voisin olla pitämättä Filippiineistä. Nyt ymmärsin asian itsekin, Kannattaa pitää blogia.

Jose Rizalin vaiheet Korvaanhuutajan hiukan populaarina versiona tai rauhallisemmin olivat vahvasti läsnä Intramurosin kierroksella. Espanjalainen siirtomaa-arkkitehtuuri toi mieleen Santiago de Cuban vanhat rakennukset. Best Friend olisi myös pitänyt Kuuban verevistä tammoista. Sivumennen sanoen Rizalin perheen mustaksi lakatut tai petsatut rottinkihuonekalut olivat minusta coolisti tyylikkäät. Niillekin oli oma museo. Divaani oli houkutus.

Intramurosin suojamuuri ei ole ihan koskematon. Yhdestä kohtaa se on räjäytetty auki, ja tilalla on bambuaita. Luodinreikiä 13 ja 20 millimetrin konetuliaseista löytyy sieltä täältä kuten vaikka Gdanskin vanhassa kaupungissa. Manilan laukauksia on ammuttu! Varovasti sanovat, että 100 000 filippiiniläistä sai surmansa, kun amerikkalaiset valtasivat Manilan 1945 ja japanilaiset miehittäjät käyttivät asukkaita kilpinään. Tämä kauhea tapahtumasarja on hyvinkin verrattavissa vaikkapa Varsovan kansannousuun. En tiedä, mutta sanotaan että amerikkalaiset sotilaat eivät paljoa perustaneet filippiiniläisten siviilien hengestä. Olisivatko voineet, kun taisteltiin talo talolta, sitäpä en tiedä. Mutta sen tiedän, että eipä pörrää japanilaisia turisteja Filippiineillä.

Lounasemäntä on Suomessa turhan tuntematon instituutio. Rehevä laulajatar väijyi ravintolan terassilla lounasuhreja. Yamaha tarjosi automatisoidun säestyksen, kun tulkitsijatar iski hampaan P. McCartneyn tunnettuun Liverpoolin kauden sävelmään Yesterday.
 

Entäpä jos emäntä esiintyisi piilokameranomaisesti suomalaisessa työmaaruokalassa? Kauhua ja paniikkia ilmenisi varmasti, sillä malesialaisen ja filippiiniläisen musikaalisuuden yhteinen piirre on se, että sitä nyt vaan ei ole havaittavissa. Ukulelesäesteinen havaijilaistyyppinen jollottelu vielä menee, mutta länsipopin rytmiikka ei tahdo onnistua millään. Anteeksi että sanon, mutta tähän törmää täällä jatkuvasti. Yritykset ovat herttaisia, ei siinä mitään. Amerikkalaiset r&b-slovarit ovat nuorten keskuudessa hirmu suosittuja, ja sentimentaalista iskelmäähän täällä kyllä osataan tehdä. Mutta tälle tarkkailijalle on epäselvää, mikä rytmiikka on näillä kulmilla se luontainen.

Vanha suositus Filippiineille menijöille on, että kierräpä koko Manila ja lennä Cebuun, jossa on ulkosaariston toinen lentoliikennesolmu. Manila on meluisa kuin perkele eikä siellä kukaan oikeasti taida viihtyä, mutta toisaalta tiedän, että kirjoja on kirjoitettu kaikesta siitä, mitä yhdessä päivässä nimenomaan emme nähneet. Kannattaako mennä Manilaan? Valamiehistö miettii tuomiotaan. Kerron vielä erikseen kiinalaisesta hautausmaasta. Sanotaan vaikka, että jos olet ollut Jim Morrisonin ja Franz Kafkan haudalla, mikset kävisi palomies Roberto Tanin haudalla?