Maailman paras fiktiivinen ateria

Ruoasta syntyy parhaat tarinat. Kummisedän spagettiannokset, Chaplinin keittämä kenkä ja Viisikko-kirjojen eväät ovat maailman kuuluisimpia aterioita. 

Dramaturgi Tove Idströmin mielestä ruoka on henkilökohtainen ja intiimi asia. Draamassa ruokailu on usein aikaa jaksottava elementti.  

Idström pitää Ranskalaista illallista parhaana ruokaelokuvana. Tanskalaiseen kylään sijoittuvassa elokuvassa ranskalainen Babette voittaa arpajaisissa rahapalkinnon, jonka hän käyttää illallisen valmistamiseen. Suurenmoinen ateria sulattaa askeettisen seurueen olemuksen. Silmät alkavat tuikkia ja vanhat kaunat unohtuvat aterian myötä.

”Sitä ruokaa söisin ja soisin muillekin. Kun syö hyvää ruokaa, niin usko elämään palaa – jos se on ollut kadoksissa”, Idström kertoo.

Kirjailija Outi Pakkanen tunnetaan romaaniensa ruokakuvauksista.

 ”Lukijat pitävät aivan valtavasti kirjojeni ruokakuvauksista ja odottavat reseptejä”, hän kertoo.

 Donna Leonin Guido Brunetti -kirjat tulevat Pakkaselle mieleen kirjallisuuden ruokakuvauksista. Brunettin vaimo Paola on loistava kokki, joka valmistaa perheelleen suurenmoisen lounaan ja päivällisen joka päivä. Paola on ammatiltaan yliopiston englannin opettaja, ja Pakkasta on ihmetyttänyt, miten hän ehtii tehdä työnsä ohessa ruokaa.

”Kun tapasin Leonin, kysyin häneltä tästä asiasta. Hän vastasi, että kirjallisuudessa voi käyttää vapauksia henkilöhahmojen ajankäytön suhteen.”

Ruokailu herättää intohimoja ja suuria tunteita. Kirjallisuuden ja elokuvien lisäksi ruoka on hyvin edustettuna myös maalaustaiteessa. Ruokailutapoja on aina pidetty sivistyksen mittarina.

Kirjallisuus ja elokuvat ryöppyävät toinen toistaan kuuluisampia aterioita. Chaplin syö kenkänsä elokuvassa Kultakuume. Ikimuistoista kohtausta kuvattiin kolme päivää, jonka aikana Chaplin söi useita lakritsikenkiä ja kärsi vatsavaivoista. Elokuvassa Kaunotar ja kulkuri spagettiannos johtaa suudelmaan. Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -kirjan madeleine-leivos on maailmankuulu.

Ruokakulttuuri ja tarinat ovat vahvassa symbioosissa. Tähän liittyy myös muutos, joka on viimeisten vuosikymmenten aikana tapahtunut länsimaissa. Kun vielä 60 vuotta sitten Viisikon eväät edustivat ylellisyyttä pula-aikana (keitettyjä munia, tomaattia, kinkkua, vastapaistettua leipää, suklaa- ja hedelmäkakkua), ovat nykyajan kansansairaudet diabeteksen ja liikalihavuuden kaltaisia epäterveellisen ruokailun synnyttämiä.

”Kun mennään elokuvateattereihin, syödään koko ajan. Leuan pitää koko ajan käydä”, Idström pohtii.

Olet mitä syöt -ajatus tuntuu pätevän myös tarinoissa. Hyvin vahva juonne tästä löytyy lastenkulttuurista ja saduista, jotka Punahilkasta Hannuun ja Kerttuun tai Asterixista Karviseen rakentuvat ruokailun ja syömisen ympärille. Harry Potterien kermakalja ja Bertie Bottin joka maun rakeet taitavat olla viimeisimpiä maailmanmaineeseen kiirineitä keksittyjä ruokia.

”Parhaat ruokaelämykset ovat yllättäviä tai syntyvät yllätyksestä”, Pakkanen kertoo. Hän pitää ruoan tunteita herättävää vaikutusta länsimaisena ongelmana ja kertoo arvostavansa tavallista ruokaa. ”En voi sietää hienostelua.”

Fiktiivisen ruoan synnyttämät mielikuvat kertovat meistä yllättävän paljon. Nykymaailmasta käsin on kiehtovaa, että melkein kaikki tarinoiden ateriat ovat epäterveellisiä. Onko terveellinen ruoka siis tylsää ja pahanmakuista?

Ruokailuun liittyvät myös koko tapakulttuurin repertoaari, mikä heijastuu esimerkiksi Thomas Vinterbergin dogma-elokuvassa Juhlat (ja kaikissa mafiaelokuvissa) tai Knut Hamsunin romaanissa Nälkä.

Kulttuuriosasto etsii maailman parasta fiktiivistä ateriaa. Kerro meille, mikä on mieleenpainuvin mielikuvitusruoka.

Kulttuuriosasto tiistaina toinen heinäkuuta, kello 19.06