Mitä taiteen nimissä saa tehdä?

Taiteen tehtävä on rikkoa rajoja, jopa lakia. Taide on ihmisoikeuksien ja sananvapauden tärkein lipunkantaja.

Punk-yhtye Pussy Riot on noussut Venäjän sananvapauden symboliksi. Vapauduttuaan puolentoista vuoden vankilatuomiosta yhtye julkaisi uuden Sotshin olympialaisia ja Vladimir Putinia kritisoivan videon. 

Oulussa on taas jo pari viikkoa jatkunut skandaali Riisuttuna-tanssiesityksestä, jossa esiintyjien lisäksi myös yleisö on esityksessä alasti. Alastomuuden ongelmiin on haluttu puuttua ikärajoin ja pefletein.

Sananvapauden kannalta rajojen rikkominen on ollut taiteen merkittävä tehtävä. Varsinkin teatteri on aina mielletty yhteiskunnalliseksi taiteeksi. Niin länsimainen sananvapaus kuin herjauslainsäädäntökin ovat monessa suhteessa taiteen aikaansaannos. Tätä historiaa vasten suomalaisessa nykytaiteessa tuntuisi löytyvän liian vähän rajojen rikkomista.

Valtiorahoitteinen taide pohjaa ajatukseen, että taiteella on hyvinvointia lisäävä vaikutus tai että taide on sosiaalisesti eheyttävää. Laajemmassa mielessä esimerkiksi fatwat ja aktivistititaiteen vankilatuomiot tekevät kuitenkin näkyväksi ammottavat puutteet valtioiden ihmisoikeuksissa. Kun taide rikkoo rajoja (mitä ne sitten ovatkin), se tulee puolustaneeksi ihmisoikeuksia. Jopa silloin, kun se on puberteettista protestointia.

Joensuun kaupunginteatterin johtaja Vihtori Rämän mukaan tämä on lopulta kaiken taiteen edellytys:
"Lähtökohtaisesti ajattelen, että Helsingin kaupunginteatterin tyyppistä ohjelmistoa ja maailmankuvaa ylläpitävä lafka pitäisi lopettaa saman tien. Taiteen tehtävä ei voi olla yhteiskunnan pumpulilaitos. Jos joku tekee bisnestä sillä, että teatteriin tullaan unohtamaan oma arki, hän täyttää saman tehtävän kuin Auschwitzin viulunsoittaja tai Titanicin orkesteri.”

Rajanylitykset nousevat myös kulttuurin virstanpylväiksi. Hannu Salaman Juhannustanssit, Jouko Turkan teatteri ja romaanit, Ville Rannan Muhammad-sarjakuva, Ulla Karttusen Neisythuorakirkko ja väsyksiin asti jauhettu Teemu Mäen kissantappo ovat rajoja rikkoneen taiteen pysyviksi jääneitä puheenaiheita. Niiden kautta taide pakottaa yhteiskunnan itseensä ja tulee samastuttavaksi.

Taide ei kuitenkaan ole politiikkaa eikä yhteiskuntakeskustelua. Taiteen kautta ihmisyyteen liittyvät kysymykset muodostuvat yleisistä yksityisiksi. Pussy Riotin performanssien kaltaisessa taiteessa on hankalaa nähdä estetiikkaa politiikasta irrallaan, mutta Oulun Riisuttuna-tanssiteoksessa se on helppoa. Koreografi Satu Tuomisto ei osannut ollenkaan odottaa syntynyttä kohua.

Ensi Tiistain Kulttuuriosastossa kysytään, missä kulkevat taiteen rajat. Saako mitä tahansa tehdä taiteen nimissä?

Studiossa on asiantuntijakommentaattorina Eduskunta- ja Valtuusto- näytelmät ohjannut Susanna Kuparinen.