Ota toiset huomioon!

Vappuaattona 30.4. Kulttuuriosastossa kuultiin paljon havainnollisia esimerkkejä hyvästä ja huonosta käytöksestä. Studiovieraana oli jo 60 vuotta sitten radiouransa aloittanut Jukka Virtanen. Lisäksi kuultiin kommentit euroviisutähti Krista Siegfridsiltä, professori Matti Klingeltä ja kenraali Gustav Hägglundilta. Ohessa ovat kuuntelijoiden lähettämät viestit.

Ota toiset huomioon:

Linja-autossa nuoriso istuu usein jalat vastakkaisella penkillä, eivät ajattele lainkaan, että seuraavalla voi olla vaalea vaate ja saa siitä likaa. Toiseksi nuoriso käyttää aivan törkeää puhekieltä ja häiritsevät sillä ja kovalla äänellä muita kanssamatkustajia. Ihmettelen myös kiirettä autoliikenteessä ja miksi pitää kääntyä suoraan ohituksen jälkeen suoraan takana tulevan auton eteen tai sitten vaihtaa kaistaa ja suoraan ajaa siitä trampille.
Mukavaa vappua kuitenkin kaikille ja eletään sovussa!

Tapsa:

Hei, Olen 53-vuotias herrasmies Kuopiosta.  Minulla on tapana avata ovia varsinkin naisille arjen keskellä.  Usein lisään siihen vielä "olkaa hyvä" tai "ole hyvä" ja pieni hymy sen päälle on poikaa.  Tosin joskus joku menee siitä ovesta eikä sano mitään.  Se on hänen murheensa enkä jää sitä suremaan.  Useimmat kiittävät ja hymy tulee vielä takaisin.  Matkustan junilla melko paljon, jolloin saan auttaa naisten matkalaukkujen nostamisessa hyllylle ja sieltä pois - se onkin bravuurinumeroni.  Näistä arjen pienistä teoista tulee hyvä mieli itsellekin.  Samoin liikenteessä on mukava hieman flirttailla kun pysähdyn autolla suojatien eteen ja kiva daami ilahtuu siitä ja vaihdamme hymyjä kun hän kulkee ensin ja minä vaan ihailen ja katselen.  En myöskään aja liikenteessä toisen puskurissa, vaan pidän turvaväliä.  Kerran ajoin pitkään yhden naisen perässä Joensuusta Kuopioon näin ja kun tiemme erkanivat, niin nainen kiitti kivasta seurasta vilkuttamalla vilkkuja ja katseli peilistä.  Kiva fiilis! Piristäkää ihmiset toisianne arjen keskellä pienillä ystävällisillä teoilla jotka eivät maksa mitään ja hymyilkää toisillenne - ne piristävät päivää toivoo Tapsa, joka ei voi osallistua ohjelmaanne kun on töissä

Nimetön:

Liikun manuaalipyörätuolilla eli käsikäyttöisellä pyörätuolilla. Minulla on nyt kokemusta liikuntavammaisuudesta kolmen vuoden ajalta. Elämäni on muuttunut suhteessa kanssaihmisiin; en enää olekaan kaikkien vastaantulijoiden silmissä itsenäinen ihminen vaan objekti. Väkisin auttamisen kokeminen on ollut suorastaan vastenmielistä. Ajattelemattomat kanssaihmiset ovat muun muassa tulleet työntämään minua eteenpäin edes kertomatta aikeistaan. Tämä loukkaa koskemattomuuttani ja tuuppiminen voi olla myös vaarallista. Minulle osoitetaan korostettua huomiota puhumalla kovaäänisesti, vaikka kuulossani ei ole vikaa. Ikävintä on se, että ilman syytä tarjotusta avusta kieltäytyminen johtaa sivullisen suuttumiseen ja "mutta kun minä niin halusin auttaa" -tyylisiin vuodatuksiin. Eri asia on, jos pyydän apua. Mikäli en tee niin, en myöskään kaipaa huomiota.

Nimetön:

mikä on hyvän käytöksen ja sivistyksen suhde?

Tuula:

radios haatateltii eng.viisufania joka unohti satasalamaa sanat. haastat.alkoi laulaa mukana. oli mahtavan hyvää käytösta kunei tullut noloa tilan.

Nimetön:

Huono käytös lähtee ymmärtämättömyydestä, välinpitämättömyydestä ja piittaamattomuudesta. Ei tajuta / välitetä siitä, miten oma tekeminen vaikuttaa ympäristöön ja muiden tekemisiin. Jos pyörätiellä kaksi vanhempaa naisihmistä sauvakävelee rinnakkain tukkien koko väylän, niin ne käyttäytyy huonosti, koska ne ei todennäköisesti tajua kokonaisuutta ja vaikutusta ympäristöön. invapaikalle parkkeeraus ilman tarvittavia lupia on taas välinpitämättömyyttä ja erittäin huonoa käytöstä.

Esko Kokko:

Olin metrossa jokin aika sitten. Tulin metroon sörnäisistä. Siinä samalla tuli jalkavammainen vanhempi nainen ja mies. Vaunussa istui nuorisoa. Kaksi venäjää puhuvaa nuorta miestä tarjosi heti paikkaa näille. Suomalaiset käänsi päänsä pois päin tapahtumasta. Kiitin poikia istujien puolesta.  Myös roskaaminen on huonoa käytöstä!

Nimetön:

Olen ihan samaa mieltä rouvan kanssa, joka puhui ovien avaamisesta. Päivittäin avaan kaupan oven eri ikäisille miehille, eikä vastapalvelusta tarvitse odottaa, ei myöskään kiitosta. Monesti siinä sisu kuohahtaa kun avaan itselleni oven ja riski urospuolinen lajitoveri painaa siitä edelleni. Olen yli kuusikymppinen nainen!

Nimetön:

kuluttajaidentiteetti tuhoaa hyvän käytöksen.

Pauliina, Joensuu:

Hyvä käytöksinen on hyvä kuuntelija, kohtelias, ei liian imelä, ei juorua eikä supettele seurassa, kiittää ja pyytää anteeksi! Hyvää vappua!

Jere Helsingistä, 27 vuotta:

Viimeksi kun avasin vilpittömän hyväntahtoisesti oven vanhalle rouvalle Hakaniemessä, kysyi vastapuoli närkästyneenä että "helvettiäkös siinä seisoskelet!?" Alkaa hyvä käytös kuolla ihan itsestään. On muitakin käytöskoulua tarvitsevia kuin nuoret.

Nimetön:

Tulin äskettäin Budapestistä ja voi että totesin, kuinka siellä minulle annettiin kohteliaasti julkisissa liikennevälineissä istumapaikka. Jopa nuoret naiset nousivat ylös ja tarjosivat paikkaa. Ensin mietin suomalaiskansallisesti "näytänkö niin vanhalta" - ei ole pirteä 67 vuotias ja koskaan ei minulle ole tarjottu suomalaisessa kulkuvälineessä paikkaa! Siellä se oli aivan luontevaa! täällä päin vastoin kun avaan esim. kirjaston oven, niin sisäpuolelta kaksikymppiset nopeuttavat askeltaan, kun kerran heille olen oven avannut. Jos en väistä tulee törmäys. Meillä ei valitettavasti oteta toisia huomioon ja toimita joustavasti. Olen itse kokenut moitteita kun olen avannut oven itseäni vanhemmalle ihmiselle! Mutta silti avaan, autan lastenvaunut yms Meillä ei edes osata odottaa junan, metron yms  ovien ulkopuolella päästäen ensin poistulijat, vaan siinäkin tukitaan tie. Valitettavasti!

Katja:

Hei! Mitä mieltä Jukka Virtanen on murteiden käytöstä? Sivistyneisyyttä vai moukkamaisuutta? Hauskaa Vappua!

Nimetön:

KUINKA USEIN MEILTÄ KAIKILTA UNOHTUU KIITOS, JOS ESIMERKIKSI SAAMME POSTISSA PAKETIN. LÄHETTÄJÄ EI TIEDÄ, ONKO PAKETTI KOSKAAN TAVOITTANUT VASTAANOTTAJAA, JOS EI MITÄÄN KUULU. NYKYAJAN IHMINEN TOTTUU SAAMAAN NIIN PALJON, ETTÄ HÄN EI TUNNE KIITOLLISUUTTA MISTÄÄN, VAAN OLETTAA, ETTÄ KAIKKI  K U U L U U  HÄNELLE. HÄN ON KAIKEN KESKUS!!

Päivi:

Työskentelen pienehkössä sairaalassa ja siellä törmää ´valikoivaan´ hyvään käytökseen. Ystävällisyys ja tervehtiminen riippuu henkilön asemasta. Toivottavasti tämä ei ole kovin yleistä.

0 kommenttia

Kulttuuriosasto

Yle Radio Suomen Kulttuuriosasto pureutuu taiteen ja kulttuurin ajankohtaisaiheisiin. Ohjelmassa käsitellään kiistoja ja puheenaiheita yhdessä kuuntelijoiden kanssa. Studioraati taustoittaa ja selittää kulttuurin uudet ilmiöt.

Ohjelma kuullaan Radio Suomen kanavalla kerran kuussa ja sitä toimittavat Aleksis Salusjärvi ja Yle Radio 1:n Kultakuume-ohjelman toimittajat.

Kuuntele Kulttuuriosasto Yle Areenassa