Takaisin Impivaaraan!
Suomalaiset ovat aina olleet sairaalloisen kiinnostuneita siitä, mitä muut meistä ajattelevat. Kulttuuriimme on syntynyt maskottiulkomaalaisen rooli, joka muodostaa ulkopuolisen silmin kuvan meistä itsestämme.
”Koen itseni enemmän suomalaiseksi kuin vaikkapa britiksi”, sanoo Neil Hardwick. Hänen mielestään Impivaara on vain myytti, ”en tiedä, oltiinko siellä koskaan oikeasti.” Hardwick tunnistaa maskottiulkomaalaisen roolin hyvin, hän sanoo kyllästyneensä siihen täydellisesti.
Suomalaisuuden taustalla on syvälle pesiytynyt pelko siitä, että olemme takapajula ja sivistymätön metsäkansa. Kulttuurimme on syntynyt eurooppalaisten sivistyskansojen myötävaikutuksella länsimaiseksi huipuksi. Sekä Venäjän että Ruotsin tuella olemme nousseet yhdeksi maailman kehittyneimmistä yhteiskunnista.
Tästä huolimatta itseymmärryksemme on yhä metsäperäläinen. Impivaaralla on kulttuurissamme kaksi roolia: Impivaaralaisuus edustaa alkukotia, koemme olevamme turvassa vain luonnon helmassa. Suomalainen menee metsään rauhoittuakseen ja tutkiskellakseen itseään, metsä on hänen kirkkonsa. Mutta impivaaralaisuus on myös eskapistista halua moukkamaisuuteen. Impivaara on vaihtoehto lukutaidolle ja sivistykselle, se on tahallista takapajuisuutta ja junttimaisuutta.
Umayya Abu-Hanna muutti Hollantiin maamme rasistisuuden takia. Hänen mukaansa tummaihoinen lapsi ei voi kasvaa tässä maassa turvallisessa ja rakastavassa ympäristössä. Hän maalasi kuvan 1980-luvun lintukodosta, jolloin suomalainen kulttuuri oli vielä vaikutteille avoin ja muutoshaluinen. 2000-luvun rasistinen yhteiskunta on kääntänyt tälle kehitykselle selkänsä. Abu-Hannan lisäksi maskottiulkomaalaisen rooliin ovat joutuneet esimerkiksi Neil Hardwick ja Roman Schatz. Heidät on asetettu kansalliseksi peiliksemme ja itsetuntomme kohottajiksi.
Kulttuurin alueella maskottiulkomaalaiset ovat ehtymättömästi määritelleet suomalaisuutta. Suomalaiskulttuurin kansainvälisyys on myös aina ollut sen menestyksen edellytys, kuten Sofi Oksanen on viimeksi osoittanut. Impivaaralaisuus on siitä huolimatta Aleksis Kiven perintönä kulkenut suomalaisuutta selittävänä ilmiönä jo 150 vuoden ajan. Seitsemän veljeksen karkumatka ja erämaaelämä Impivaarassa on aina ymmärretty kansallisromanttisena asiana.
Presidentti Niinistö painotti uudenvuodenpuheessaan työn merkitystä. Hänen mukaansa Suomi ei ole oleskeluyhteiskunta. Juuri laiskuus on piirre, josta suomalaiset ovat perinteisesti syyttäneet muuta maailmaa. Sisu ja sitkeys ovat suomalaisia hyveitä, kuten myös päättäväisyys ja jurous. Nämä kaikki kuuluvat impivaaralaisuuteen.
Suomalaiset ovat niin perusteellisesti tottuneet pärjäämään omissa oloissaan, että kansantautimmekin johtuvat sisäsiittoisuudesta. Muihin kansoihin verrattuna olemme etnisesti hyvin yhtenäinen joukko. Tästä huolimatta sivistyksemme on kaiken velkaa naapureilleen. Jopa kirjallisuus, klassinen musiikki ja arkkitehtuuri, joissa Suomi on maailman huippua, ovat isäntäkulttuurien perua.
Venäläiset turistit kansoittavat parasta aikaa kaupunkiemme katuja talvilomansa aikana. Suomi kiinnostaa heitä ensisijaisesti shoppailumaana, mutta venäjänkieliset ovat myös maamme toisiksi suurin vähemmistö. Heitä on yksi prosentti koko kansasta. Meille kelpaa heidän valuuttansa, mutta silti heitä pidetään tunkeilijoina. Kun koko muu maailma on pienentymässä ja ihmisten vapaa liikkuvuus on jatkuvasti lisääntynyt, tuntuu Suomi vetäytyvän kuoreensa.
Ovatko 2010-luvun suomalaiset yhä kiinnostuneita siitä, mitä muut meistä ajattelevat? Vai onko nyt meidän vuoro kertoa muille? Onko suvaitsemattomuus vain hyvän itsetunnon merkki, vai onko maskottiulkomaalaisten aika ohi?
Minkälaisia meidän pitäisi olla?
Kulttuuriosasto kysyy, minkälaisia meidän pitäisi olla. Yle Radio Suomessa tiistaina 8.1. klo 19.06.
12 kommenttia
Ti 08.01.2013 @ 00:10
Mielenkiintoinen, vaikkakin kovin yksipuolinen kolumni.
Lainaus: "Jopa kirjallisuus, klassinen musiikki ja arkkitehtuuri, joissa Suomi on maailman huippua, ovat isäntäkulttuurien perua."
Kovin syvässä näyttää kirjoittajalla olevan velantunto "isäntäkulttuureihin".
1. Suomi maksoi itsenäisyydestään Neuvosto-Venäjälle kovan hinnan sodissa ja vieläpä sotakorvauksina. Eiköhän ne velat ole siis jo aikoja sitten kuitattu.
2. Ruotsi osasi kuitata valtionveronsa myös Suomesta ja suomalaiset kelpasivat lähinnä sotilaiksi Ruotsin sotaväkeen. Suomea ei kuitenkaan haluttu puolustaa, kun tosipaikka tuli. Suomi suorastaan lahjoitti Ruotsille halpatyövoimaa 1970-luvulla. Eiköhän sekin velka ole siis jo kuitattu ja moneen kertaan.
Abu-Hanna taas kertoi oman näkökulmansa asioihin ja kuka voi todistaa, tapahtuiko hänen kertomiaan "rasistisia" tapauksia edes koskaan? Kuinka monta rikosilmoitusta hän on tehnyt kunnianloukkauksista?
Olen itse liikkunut paljonkin Suomen ulkopuolella, ja jokaisessa käymässäni maassa tunnetaan myös oman maan ja sen kansalaisten arvo. Saksalla on omat ongelmansa suuren vierastyövoiman kanssa, kuten Englannilla ja Ruotsilla. Ranskassa, Espanjassa tai Italiassa ei ikinä täysin hyväksytä ihmistä, joka ei osaa maan kieltä. Tätä listaa voisi jatkaa, mutta en edelleenkään ymmärrä, miksi Suomessa ei voisi olla ylpeä omasta suomalaisuudestaan. Minä olen, ja olen sen kertonut myös monille ulkomaalaisille.
Ti 08.01.2013 @ 12:04
Olet varmasti täysin oikeassa siinä, että minkäänlaisesta alemmuudentunnosta ei suomalaisena tosiaan tarvitse kärsiä. Suomihan nimenomaan on selkärankaa osoittaen mm. maksanut päättömät sotakorvaukset, eikä täällä ole ajettu ruotsinkielistä vähemmistöäkään vielä mereen, vaikka itsenäisiä ollaankin.
Ajatus kulttuurisesta vuorovaikutuksesta viiittaakin siihen, että juuri osana muita kulttuurialueita olemme nousseet jättiläisten (eli eurooppalaisen sivistyksen) harteille. Kaikki taiteet, joissa Suomi on noussut huipulle (lukuun ottamatta kansanrunous ja perinnesoittimet) ovat tänne tuotu kokolailla suoraan ruotsalaisten ja venäläisten toimesta.
Esimerkiksi suomenkielinen kirjallisuus joskus Kiven ja Ahon aikoihin oli projekti, jota synnytettiin ruotsin- ja venäjänkielisissä salongeissa. Se identiteetti, jonka jaamme kulttuurialueena ei ole sotimalla syntynyt (ainakaan pelkästään), vaan meidät on nostettu muiden korkeakulttuurien rinnalle.
Tavallaan siis kaikki se, missä olemme olleet maailman parhaita, on syntynyt kulttuurialueiden vuorovaikutuksessa - kuten myös suomalaisuus sellaisena kuin sen nykyään käsitämme.
Samalla meillä on myös Impivaara jonkinlaisena eskapistisena kansallisena maailmastakieltäytymisen paikkana. Tämä jakolinja suomalaisessa kulttuurissa nousee pinnalle, kun puhutaan meikäläisestä identiteetistä. Kun haukumme tänne muualta tulleita ymmärtämättömyydestä tai kiittämättömömyydestä, on helppo nähdä että äänenpainot ovat impivaaralaisia.
-aleksis
Ti 08.01.2013 @ 13:57
Mua on aina häirinnyt ja suorastaan loukannut, että suomalaisista puhutaan yhtenä könttänä, niin kuin me nyt oltaisiin yhdestä puusta veistetty ja kaikesta samaa mieltä. Ei kai minkään maan kansasta voida näin puhua.
Jos joitain yhteisiä piirteitä löytyy, niin kai yhdistäviä ominaisuuksia löytyy yhtä hyvin rajojen yli mentäessä?
Suomalaisia on vain noin 5,5 miljoonaa. Mun mielestä me ollaan siihen nähden ja historiamme taustaa vasten pärjätty etten sanoisi upeasti. Kyllä suomalaisuudesta kannattaa olla ilman muuta ylpeä!
Aikoinaan Suomestakin on lähdetty toimeentuloa hakemaan Amerikoista, Australiasta ym saakka. Omastakin suvustani on lähdetty 1900-luvun alussa siirtolaisiksi. Rapakon takana suomalaisia pidettiin ahkerina, joskin jonkin sortin kummajaisina. Monin paikoin heitä pidettiin intiaanien kanssa samanveroisina.
Apuhannat ja muut saavat olla tai lähteä pois. Varmaan muualla on sitten muita ongelmia, ellei koe jonkun huudahtelevan rasistisia tai kohtelevan maskottina. Ihmisen itsetunnostahan tässä taitaa loppujen lopuksi olla kysymys. Käsi pystyyn, jolle ei ole koskaan huikittu mitään...
Ti 08.01.2013 @ 15:14
Mun mielestä on täydellisen ilmeistä, että suomalaisuuden voi käsittää myös yhtenä könttinä. Jos näkisin sinut vaikka Delhissä, toisen suomalaisen vieraassa kulttuurissa, voisin heti alkaa keskustelun kanssasi siitä mitä jaamme. Voisin sanoa, että Impivaaraan on pitkä matka, ja luultavasti käsittäisit mitä tarkoitan. Samaten sikäläinen tuputtava tinkimiskaupankäynti luultavasti on sinun mielestäsi yhtä vaivalloista kuin minunkin mielestäni, kun olemme tottuneet maksamaan ja pyytämään saman hinnan kaikilta.
Itse asiassa listasit itsekin suomalaisuuden määreitä, kuten ahkeruus.Saarijärven Paavo esimerkiksi kuvaa tätä piirrettä. Tässä suhteessa ei mielestäni ole ollenkaan tyhmää pohtia, mikä olisi vuonna 2013 se suomalaisuus, jollainen meidän pitäisi olla. Saarijärven Paavo kun on jo melkein 200 vuoden ikäinen.
Abu-Hanna kertoi meille mielipiteensä Suomesta, ja sitä ei suinkaan purematta nielty. Nyt on meidän vuoro yrittää kertoa itse keitä olemme ja mitä suomalaiskulttuuri on. Hard Rock Halleluja.
Ti 08.01.2013 @ 16:31
Olen kirjoittanut Helsingin sanomien ovinaapureiden palstalla kolumneja melkein kaksi vuotta. Ovinaapureiden palsta kirjoittavat neljä maahanmuuttajataustaista helsinkiläistä.
Kirjoituksissani olen usein tullut ajatelleeksi, mitä suomalaisuus on, miten se ilmenee ja mitä se merkitsee esimerkiksi itselleni ja muille. Kokemuksesta voin sanoa, että suomalaisuus on puhdas aate, johon harvoin liittyy vilppiä. Parhaimmillaan suomalaisuuteen liittyy ehdottomasti tietynlaista periksiantamattomuutta, sinnikkyyttä sekä reilusti oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoisuutta. Luterilainen moraali toimii tietynlaisena yhteiskunnan tasapainottajana: ketään ei saa liiallisesti loistaa ylitse muita. Todisteena on, että joka vuonna suomalaisten verotiedot tulevat julkiin säännöllisesti ennen joulua, kenties muistutuksena kaikille että todellinen Herra asuu taivaassa?
Olen asunut eri puolilla Suomea jo vuodesta 1994 ja yli 18 vuoden aikana olen voinut todeta, että kaikille annetaan mahdollisuus, jos henkilö on osoittautunut luottamuksen arvoiseksi. Näin on käynyt ainakin minulle, sillä olen saanut mahdollisuuden opiskella, tehdä töitä ja toeuttaa itseäni tässä maassa. Minuun on luotettu ja minä olen puolestani tehnyt osuuteni. Positiivisten kokemusten summana olen kiintynyt tähän maahan entistä enemmän enkä varmaan tule lähtemään täältä ikinä pois. Jos sota syttyisi, tuntisin velvollisuudekseni puolustaa tätä maata.
Mielestäni Abu-Hannan kirjoitus oli tarkoituksellisesti provokatiivinen. Itsekin tunsin tuskaa luettuani sen, vaikka olenkin uussuomalainen.
Positiivisuus luo lisää positivisuutta. Negativisuus luo negatiivisuutta. Sen olen oppinut itsekin kantapään kautta. Ehkä Abu-Hannakin on oppinut jotain saamansa palautteen avulla?
Liitteenä linkki viimeisempään kirjoitukseeni, joka siivuttaa tämän illan aihetta:
http://www.hs.fi/paivanlehti/ihmiset/Rohkeasti+uutta+kohti/a1356839016020
Ti 08.01.2013 @ 17:33
Varmaan ihan totta, että Abu-Hanna provosoi, mutta eikö ole paljastavaa, että aihe on puhuttanut koko Suomea, siis aivan poikkeuksellisen laajasti. Tuskin ihminen, joka työskentelee suomen kielellä ja joka on saavuttanut suhteellisen hyvän työaseman tässä maassa, hyvikseen muuttaa ulkomaille.
Vaikka aihe on negatiivinen, se myös avaa positiivisia mahdollisuuksia uusiin näkökulmiin. Korjaamisen tarvetta on nimeonomaan suomalaisessa kulttuurissa, ei yksittäisissä ihmisissä. Suomalainen kulttuuri on se pohja, jossa identifioidutaan - ja samalla sen merkit ovat kansallistaiteemme ja kielemme. Tässä suhteessa sen saavutukset tuntuvat olevan viime vuosisadan alkupuolella. Mistä löytyy 2010-luvun Impivaara?
Ti 08.01.2013 @ 19:33
"Sisäsiittoiset" islantilaiset on maailman tervein kansa.
Eli kannattaisko kirjoittajan opetella tuo käsite ihan perusteellisesti.
Suomi ei ole myöskään velkaa kenellekään yhtään mitään.
Ti 08.01.2013 @ 19:38
Kokonaisuudessaan tämä keskustelu asian tiimoilta on kummallista. Miksi suomalaisten tai suomalaisen kulttuurin pitäisi muuttua joksikin muuksi? Emmekö kelpaa omana itsenämme? Ja jos emme, niin kenelle olemme kammotus?
Suomi elää jotakin murrosikää, jossa se pelkää että ikinä kukaan tai mikään ei ota sitä kaverikseen. Omalta osaltani lupaan, että en muuta suomalaisuuttani mihinkään suuntaan.
Ti 08.01.2013 @ 19:51
Suomalaisilla on hyvä maine Pohjois-Amerikassa, tämän huomasin kun opiskelin Yhdysvalloissa vaihdossa viime syksyn. Suomestahan on paljon lähtenyt ihmisiä esimerkiksi Minnesotan alueelle työskentelemään niinä aikoina, kun kotimaan olosuhteet ovat vaikuttaneet huonoilta. Silti DNA:ssa tuntuu olevan halu suomalaisen maiseman ääreen, koska Minnesota esimerkiksi on samanlaista järvien ja havupuiden korpimaisemaa kuin Suomikin!
Suomalaista pidetään sanansa mittaisina, melko vaitonaisina tekijöinä. Rasismi on monimutkainen ongelma suomalaisessa yhteiskunnassa, koska asiasta ei julkisesti kauheasti keskustella. Kukaan ei halua leimautua rasistiksi, mutta viime vuosina vastineeksi on löytynyt "maahanmuuttokriittisiä" ihmisiä, jotka eivät pysty löytämään mitään positiivisia asioita monimuotoistuvasta yhteiskunnasta. Sama ongelma tosin vaivaa koko Eurooppaa, koska kansallisvaltioiden luonteeseen kuuluvat yhteentörmäykset muiden kulttuurien edustajien kanssa. Kansallisvaltion perusidea on luoda kulttuurillisesti homogeeninen väestö, mikä on tietysti mahdoton tavoite.
Omasta mielestäni stereotyyppisen suomalaisuuden hyvät puolet ovat rehellisyys, luotettavuus ja rauhallisuus. Myös kristilliset arvot ovat suuressa roolissa suomalaisessa yhteiskunnassa, ja siksi niilläkin saisi olla sijansa yhteiskunnassa (vaikka en itse kristinuskoa tunnustakaan). Huonoja puolia ovat oman päätösvallan ja vastuun siirtäminen valtiolle tai jollekin muulle instanssille - ihmiset olettavat valtion olevan vastuussa kaikesta. Lisäksi kateus painaa joskus, keskitytään mieluummin miettimään miten parempiosaisten elintasoa saataisiin alas, vaikka ehkä tuottavampaa olisi keskittyä oman hyvinvointinsa parantamiseen.
Silti, monenlaisia suomalaisia mahtuu tähän maahan, kuten myös muualta tulleita. Oma pyrkimykseni on suhtautua ihmisiin yksilöinä, sillä luonteen hyvyys ei ole sidottu passiin, uskontoon tai ihonväriin.
Ti 08.01.2013 @ 19:56
Mainituissa nuorisokulttuurin tapahtumissa on hävinnyt maan ja kulttuurien rajat, ei nähdä ihonvärejä tai ongelmia. Niistä ei kuitenkaan katsota mallia tai oteta esimerkeiksi - pitkälti koska ne tapahtuvat nuorten omin keinoin, ilman viranomaisen, poliitikon tai julkisen rahan talutusnuoraa. Niinistö lupasi ottaa ns. ruohonjuuritason mukaan keskusteluun, mutta eipä sitten ottanutkaan. Niinistölle kelpasi vain MLL yms, jotka vihaavat nuorten omia harrastuksia yli kaiken.
Ke 09.01.2013 @ 19:14
Ilari, ei kai kyse varsinaisesti ole siitä, että meidän pitäisi muuttua joksikin muuksi, vaan siitä, että meidän täytyy valmistautua muutoksiin, joita maailma on läpikäymässä. Suomalaisuuden ihanteilla on kansallisromanttinen historia, ne kumpuavat ajalta, jolloin kansallisvaltiostamme vasta haaveiltiin. Monessakin suhteessa niiden perintö on jäänyt päivittämättä.
Samelin kanssa on varmaan muutkin samaa mieltä, että ihmisiin kannattaa suhtautua yksilöinä. Tämä kulttuurikeskustelu kuitenkin osoittaa monia sellaisia piirteitä, jotka osuvat suomalaisuuteen identiteettinä - kyse ei siis niinkään ole meistä ihmisinä kuin kollektiivisesta maailmankuvastamme.
Se on mieletön voimavara, että koko kansa voi vielä käydä yhdessä keskustelua. Yhtenäiskulttuurin on väitetty kuolleen milloin mihinkin, mutta Abu-Hannan tapaus osoittaa, että se on vielä ehjä. Meillä on vielä kulttuurina sellaista halua yhtenäisyyteen, joka voi selättää esimerkiksi maahanmuuton ongelmat. Eilisessä ohjelmassa tuli pariin kertaan ilmi, että suomalaisuuden pohtiminen on huonon itsetunnon merkki ja että sellaista ei tapahdu muissa Euroopan valtioissa. Minun nähdäkseni kyse on päinvastaisesta ilmiöstä: meillä ei ole mitään anteeksipyydettävää tai hävettävää ja meillä on käsitys omasta maastamme yhtenäisenä ja tasa-arvoisena paikkana. Se mahdollistaa tilanteet, että yksi voi puhua vilpittömästi useiden puolesta.
Bob, minäkin olen kiinnittänyt huomiota pariinkin eri nuorisokulttuurin genreen, ja on ne kyllä ainakin täällä Helsingissä otettu huomioon aika hyvin. Vikaa on luultavasti meissä toimittajissa sen suhteen, että eri tapahtumia ei noteerata riittävästi.
La 12.01.2013 @ 17:57
Keitä me olemme, mistä olemme tulleet, minne olemme menossa?
Tätä ihmiskunnan ikiaikaista, keskeistä kysymystä ovat kaksi kiinnostavaa taiteilijaa, Vladimir Nabokov ja Paul Gauguin innostaneet pohtimaan. Nabokov kronofoobikon kannalta, ajasta ennen syntymää, joka oli minulle uusi näkökulma.
Molemmat joutuivat muuttamaan synnyinmaastaan - vastakkaisista syistä, mutta samaan muukalaisuuteen päätyen.
Vaikka norsujen mielipiteitä viisastellen väitetään erityisesti suomalaisten miettivän, ja sitä pidetään tosi hölmönä, so what? Mielestäni olisi hienoa, jos ihmiset miettisivät enemmänkin eläinten oloja sekä sitä, missä mennään.
Mitä menneestä voidaan ottaa onkeen, miten maa nyt makaa, minne tämä elämä meitä on viemässä - myös sen tarkistaminen, miten kanssaihmiset suhtautuvat meihin, voisi olla useinkin hyödyllistä :)
Tärkeintä on kuitenk
