Mikä tekee meistä eurooppalaisia?
Euroopan ideaa on etsitty tuhansia vuosia. Sekaan mahtuu sekä onnistumisia että kammottavia onnettomuuksia.
”Ikkunat auki Eurooppaan” oli Tulenkantajien motto sata vuotta sitten. Eurooppalaisuus tarkoitti heille teollisuutta, kaupungistumista ja modernia taidetta. Toisen maailmansodan kauhujen jälkeen Euroopan ideasta tuli pitkäksi ajaksi tulenarka puheenaihe.* Nyt se on muotoutumassa uudelleen.
”EU on yhteisöllisyyden etsinnässään tukeutunut nationalismille tyypillisiin symboleihin, kuten lippuun ja vuosipäivään”, huomauttaa tutkija Heikki Mikkeli .
Käynnissä olevat eurovaalit onkin nykyisen eurooppalaisuuden näkyviä tunnusmerkkejä. Se toimii yhteisvaluutan kanssa pohjana eurooppalaiselle identiteetille. Eurooppalaisuus poliittisessa mielessä tarkoittaa yhtenäiseen talousalueeseen perustuvaa koalitiota.
Eurooppalaisuuteen on aina liittynyt itsekeskeisyyttä. Demokratia ja kristinuskon syntysijat ovat elättäneet hierarkkista sivistyskäsitystä, jonka huipulle olemme ajatelleet itsemme. Humanismia ja yksilökeskeisyyttä on viety kristinuskon kanssa evankeliumina muihin kulttuureihin, ja myöhemmin teollisuutta, sananvapautta ja tasa-arvokäsityksiämme.
”Toisaalta ”Euroopan idean” historia on ”voittajien historiaa”: se on rakennettu tarinaksi ylivertaisen sivilisaation vähittäisestä voittokulusta”, Mikkeli kirjoittaa.
Silti Euroopan ydin tuntuu löytyvän yhtä vaikeasti kuin villakoiran. Jos Eurooppa olisi ruoka, niin mikä se olisi?
Croissant, Mozart-kuula, Madeleine-leivos, Sacher-torttu? Tai ehkä valkohomejuusto, pizza tai blinit?
Entä mikä voisi olla eurooppalaisin kirja?
Länsimaiden perikato, Uuden ajan kulttuurihistoria, Kadonnutta aikaa etsimässä, Lajien synty, Uusi testamentti, Unien tulkinta, Pääoma, Don Quijote, Kurjat, Faust, Sota ja Rauha vai Hamlet?
Eurooppalaisen maailmanvalloituksen näkyvimmät saavutukset ovat pörssi, kirjapaino ja jalkapallo, mutta mitä eurooppalaisuus voisi tarkoittaa käytännössä?
Suomalaisen kulttuurin suhteen eurooppalaisuutemme on sekoitus itäistä ja läntistä kulttuuria. Heikki Mikkeli nostaa esimerkeiksi Aki Kaurismäen elokuvat, Arto Paasilinnan ja Rosa Liksomin romaanit sekä Värttinän ja Leningrad Cowboysin musiikin.
”Tämänkaltainen "itäinen eksotiikka" tarjoaa taatusti paremman pohjan menestyvälle kulttuuriviennille kuin yritykset kopioida länsieurooppalaisten omaa kulttuuriperintöä.”
Kulttuuriosasto kysyy, mistä löytyy todellinen Eurooppa, tiistaina 20. toukokuuta kello 19.06
Studiossa kommentoi kulttuuria ja kansallista identiteettiä koskevia kirjoituksia julkaissut esseisti Olli Löytty.
*sosiologi Gerard Delanty on esittänyt, että Euroopan totalitaristisen lähihistorian takia esimerkiksi Euroviisujen kaltaiset viihdettä luovat kulttuurimuodot ovat tarkoituksella leikkisiä ja naiiveja.
6 kommenttia
Ma 19.05.2014 @ 18:40
Euroopan "napa" voisi olla Maan ydin - siis mannerlaattojen liikuttava sisin.
Siten eurooppalaisia olemme maantieteellisen asuinsijamme kautta - määriteltynä kartastojen mukaan.
Mitäkö "ruokaa" Eurooppa? No niin, olisikohan villisika Asterixittain - onhan niitä Suomessakin ja syötynä Eurooppa -käsitteen alkuajoista.
Kirjana Eurooppa voisi enempikin olla koko Raamattu, joka eurooppalaista koostetta kun Vanha - ja Uusi testamentti ovat syntysijansa Lähi-Idän tuotetta.
Ti 20.05.2014 @ 10:45
Eurooppalaisuuden ongelma on myös kaiken samankaltaistuminen ja monokulttuuri. On pelättävissä, että synnytämme linnake-Euroopan, jossa siirtolaisuus pyritään kieltämään kaikin keinoin.
En tiedä erehdynkö kokonaan, mutta nykyaikainen idea Euroopasta tuntuu liittyvän suursotaan tai sen uhkaan. 1900-lukua edeltävänä aikana eurooppalaisuus koostuu lähinnä antiikista kulttuurisena referenssinä ja merkittävistä kuningashuoneista, jotka naivat toistensa jäseniä pitääkseen yllä kauppasuhteita ja rauhaa (ja aiheuttivat toisinaan päinvastaista), alueellisesti Eurooppa taas oli ei-Aasiaa ja ei-Afrikkaa (Amerikka nyt vähän random tässä, koska etelä ja itä on ne pääasialliset kulttuuriset suunnat).
Lopulta 2. maailmansodan jälkeen Euroopan unioni alkoi kehittyä siinä missä yleiseurooppalainen henki, vähän katumusmielialoistakin - huonosti tehtiin, koitetaanpa paremmin. Sellaisessa projektissa tarvitaan yhteistä identiteettiä.
Eurooppa on siitä jännä, että on paljon eri kielikuntiin kuuluvia kieliä suhteellisen pienellä maantieteellisellä alueella. Alue on tiheään asuttu. Kulttuurinen variaatio mahtuu kyllä ns. monokulttuurin puitteisiin, siis maailmankulttuurin piirteet eivät sulje pois paikallisia piirteitä.
Linnake-Eurooppa on vastenmielinen ajatus, etenkin Välimerellä. Se on historiallisesti yhdistänyt ihmisiä hyvin kauan, ja nyt se toimii vallihautana etelään päin. Mutta on näitä seiniä Euroopan sisälläkin. Kotimainen laajasti matkustellut ja klassisesti sivistynyt V.A. Koskenniememme edusti matkakirjoissaan aikanaan tyypillistä slaavilaisuuden inhoa. Kreikka on tämän kysymyksen kuuma peruna: onko kreikkalainen kulttuuriperintömme hieman likaista itäistä vai täysin puhdasta läntistä? Vaikea kysymys, etenkin kun Kreikka on viime aikoina joutunut monen Euroopan kansalaisen puheissa paheksuntalistalle, ja kuuluu kulttuurisesti jonnekin muualle kuin protestanttis-roomalaiskatoliseen pohjoiseen tai länteen (eikä puhuta nyt Italiasta tai Unkarista, tämä menee kamalan mutkikkaaksi).
