Onko monumenttien aika ohi?
Kaikelle tärkeälle on pystytetty veistos. Sellaisille asioille kuin Kekkonen, Talvisota ja merimiehet. Monumenttien aika näyttää kuitenkin tulleen päätökseen, ja julkisella taiteella on enää nostalginen merkitys.
”Olen kiinnostunut julkisesta taiteesta, koska se koskee kaikkia ihmisiä, eikä se ole elitististä”, kertoo kriitikko Otso Kantokorpi. Hänen mielestään julkisen taiteen taso heittelee paljon eri puolilla Suomea. Helsingin ja Oulun taide on tasokasta, Mikkelissä taas ei ole juuri mitään nähtävää.
Muinaiset korkeakulttuurit tunnetaan veistotaiteesta ja monumenteista. Kreikkalainen kuvanveisto on nähty perustana länsimaiselle sivistykselle. Pääsiäissaarten kulttuuri tunnetaan parhaiten valtavista kivipäistään. Monesta kadonneesta kulttuurista tunnetaan vain sen veistotaide.
Antiikin seitsemän ihmettä perustuivat huikeaan rakennustaitoon. Veistokset olivat rakennustaiteen huippusaavutuksia, jotka todistivat kulttuurin kehitystä. Julkinen taide, monumentit ja veistokset, olivat ihmisen voittoja materiaalista. Ne oli tehty pysyviksi, ikuisiksi.
Tämä ajatus on yhä läsnä myös suomalaisessa veistotaiteessa. Helsingin kaupunki ja valtio päättivät juuri sijoittaa 1,7 miljoonaa euroa Talvisodan päättymisen 75-vuotismuistomerkkiin. Julkinen taide on yhteisponnistus, jota on tavattu rahoittaa keräysvaroin. Julkiset veistokset ovat olleet kansallisesti tärkeitä, sillä niiden on ajateltu olevan kulttuurimme pysyviä jälkiä. Tämä perinne on myös se peili, jota vasten kuvanveistoa taidekouluissamme opetetaan.
Julkiset veistokset ovat myös vallan merkkejä. Vaasan torilla on Suomen Vapaudenpatsas valkoisen suomen sisällissotavoiton muistoksi. Vaasalaiset ovat vanhastaan nähneet roolinsa sisällissodassa vapauttajina. Tampereen Hämeenpuiston Vapaudenpatsaan merkitys on ollut aivan erilainen.
Näkyvin valtaan liittyvä viime aikojen patsaskiista käytiin Tallinnassa, jossa venäläisveteraanien muistomerkki Pronssisoturin siirto aiheutti mellakoita. On kuvaavaa, että teoksen merkitys ei ole esteettinen, vaan symbolinen. Pronssisoturi on teknisesti kömpelö veistos.
Nykyään veistoksilla on enää dekoratiivinen luonne. Julkisen rakentamisen prosenttiperiaate luo kunnille paineen rahoittaa veistotaidetta, joka on muuttunut ihmisille yhä yhdentekevämmäksi. Suurten kansallisten hankkeiden sijaan veistotaidetta tehdään tottumuksesta. Rakennustaiteen huippusaavutuksemme löytyvät nykyään telakoilta ja paperiteollisuudesta. Ne ovat sellaisia kuin Viking Grace.
Monumenttien aika näyttää olevan ohi. Julkinen taide herättää nykyään ennemmin kummastelua kuin ihailua. Kansalliset yhteisponnistukset suuntautuvat muihin taiteisiin, kuten Mannerheim-elokuvaan.
Onko kuviteltavissa julkista taideteosta, joka yhä säväyttäisi?
Kerro oma esimerkkisi hyvästä tai huonosta julkisesta veistoksesta.
Radio Suomen Kulttuuriosaston suora lähetys alkaa tiistaina 5.2. klo 19.06.
Jyväskylän pidetyimpiä julkisia taideteoksia on Jussi Heikkilän Silmällä pidettävä. Teos löytyy Kävelykadulta Sokoksen sisäänkäynnin edestä, roskakorin alta. Pieni pronssinen varpunen on sille ominaisessa ympäristössä. Teoksen nimi viittaa varpuskannan rajuun vähenemiseen, mistä johtuen siitä on tullut silmälläpidettävä laji. Heikkilän veistosta ei äkkiseltään huomaa, mutta kiireetön silmä poimii sen katukuvasta - ja reaktiona on aina ilahtuminen. Tämä on leimallista 2000-luvun julkiselle taiteelle: se ennemmin osallistuu ympäristöönsä kuin dominoi sitä. Hyvin epämonumentaalista!
13 kommenttia
Ti 05.02.2013 @ 13:32
Hei, mielenkiintoinen aihe. Pari vuotta sitten asuin Porin keskustassa ja siellä on paljon ja mielenkiintoisia aiheita. Olen kirjoittanut Porin ja Helsingin patsaista espanjankieliseen blogiin. Tässä pari linkkiä:
http://anamariagutierrezsorainen.blogspot.fi/2011/10/finlandia-en-piedra-y-metal-parte-ii.html
http://anamariagutierrezsorainen.blogspot.fi/2011/10/finlandia-en-piedra-y-metal-parte-i.html
Juttu Porin patsoista on saanut jo yli 200 lukijaa. Se on paljon tuntemattomalle blogille.
Suomessa on paljon nähtävää ja tarjonta on monipuollinen. Ei ole vain merkkihenkilöiden patasaita vaan muutakin. Tuo hirven patsas todistaa sen.
Toinen mielenkiintoinen ohjelma-aihe olisi Helsingin vanhojen rakennusten historia. Esimerkiksi kuinka vaikkapa Stockmannin taloa tehtiin. Mitä kaikkea siihen liitty? Kuka sen suunnitteli ja ketkä tekivät sitä? Mitä siellä oli ennen sitä? Katsaus korttelihin historiaan siis.
Ti 05.02.2013 @ 14:16
Kivat linkit, kiitos. Erityisesti tykkäsin tuosta Porin toriparlamentista. Siinä on toimintaa.
Ti 05.02.2013 @ 16:05
Olen syntynyt Nicaraguassa. Siellä monumentteja tehdään sankareille. Jotta voisin puhua Nicaraguan patsaista, pitäisi puhua maan historiasta. Luulen, että näin on joka maassa. Monissa Euroopan maissa, niin Espanjassa kuin Italiassa, patsaiden tai monumenttien aiheet kulkevat käsi kädessä historian kanssa. Rooman antiikkinen keskusta on hyvä esimerkki siitä. Kuvaavaa on se, että naisaiheisia patsaita ei ole kovin monta. Naispatsaat kuvaavat madonnaa, pyhimyksiä, jumalia, mutta historiallisia hahmoja ei näy. Suomessakin trendi näyttää olevan sama. Naishahmoja on, mutta Havis Amandan kaltaisia. Ilmeisesti Kuopiossa on Minna Canthin patsas. Olisiko muita oikeiden naishenkilöiden patsaita? Olisi mielenkiintoista tietää.
Porissa on se Maire-niminen patsas, joka on näkyvillä vain kesäisin. Se ei kestäisi talvea. Oliko se äitienpäivänä, kun Maire lähtee Eetun aukiolle? Porilaiset voisivat tehdä tuosta hetkestä todella juhlan ja järjestää vaikkapa värikkään kulkueen. No jaa, heittelen vain ajatuksia. Monesti, kun kuljin se ohi, näin etupäässä porilaisia herroja halailemassa sitä. Yksi mies sanoi kerran, että tämä Maire ei kinastele. :) Ilmeisesti sille myös puhutaan.
Ti 05.02.2013 @ 19:23
Eräs mieleenpainuva ja tuorekin naishahmo-monumentti on Pekka Jylhän Keskon tilauksesta tekemä Odotus. Se sijaitsee Helsingissä, Kaivopuistossa. Veistos on kammottava - siis ei vain huono vaan myös suorastaan pelottava. Keskon mukaan se "viestii vastuuta lapsesta". Patsas on omituisen kiiltävä, raskaana oleva nainen tähyilee siinä jonnekin horisonttiin. Sanoma kyllä menee ohi, näyttää jätetyn kivelle ruikuttamaan koko nainen, taisi joku laistaa vastuusta. Toivottavasti pääsee naimisiin.
Mutta pointtini: kun kysytään, mikä on julkisen kuvanveiston tulevaisuus, tällä tavoin sponsoroidut irvokkaat hirvitykset saattavat yleistyä kaupunkikuvassa. Kesko lahjoitti tämmöisen, kenties tulee muitakin lahjoituksia - ne lisäävät kuitenkin yritysten julkista goodwilliä. Kaupunginjohtaja Pajunenkin puhui patsaan paljastustilaisuudessa julkisten mesenaattien noususta. Tätäkö sillä rahalla sitten saa?
Kuvia esim. tämän linkin takana:
http://www.kesko.fi/fi/Vastuullisuus/Ajankohtaista/Odotus-veistos-heratti-ihastusta/
ja kritiikkiä:
http://www.taidelehti.fi/arkisto/taide_4_10/kritiikit_4_10?759_m=761
Ti 05.02.2013 @ 19:37
Minua sykähdyttävät eniten luonnonläheiset ja ympäröivään luontoonsa tehty taideteos. Tästä mainio esimerkki on Jyväskylän Säynätsalon saaressa oleva Arja Alhon Rannasta saareen - saaresta rantaan. Teoksessa on jujua ja se elää vuodenaikojen ja sään mukaan. Tässä linkki sen esittelyyn:
http://www3.jkl.fi/taidemuseo/veistokset/veistokset/064.html
Ti 05.02.2013 @ 19:37
Terve.
Kalle Päätalon monumentti Taivalkoskella on erinomainen teos joka kuvaa hyvin kirjailijan uraa, ja sopii kuntakeskuksen keskustaan mainiosti.
tv. Heikki.
Ti 05.02.2013 @ 19:41
Muutama vuosi sitten näin Hakaniemeen poikkeavassa tienristeyksessä Miina Äkkijyrkän kaksi lehmää. Ruosteisuudestaan huolimatta ne olivat kauniit ja niissä taiteilija oli tavoittanut hyvin jotain lehmän luonteesta ja olemuksesta. Harmi, että niitä ei siinä ole enää.
Ti 05.02.2013 @ 20:00
Pitäkööt tuo ahdaspäinen Saarakkala mielipiteensä vain ominaan eikä yleistä kaikkia koskevaksi, onko rumempaa rautakasaa kuin tuo ristoveturi.
Abstraktit veistokset ovat huomattavasti mielenkiintoisempia.
Ti 05.02.2013 @ 21:04
Minusta yksi onnistuneimpia julkisia taideteoksia on Jämsässä valtatie 9:n ja 24:n risteyksessä oleva kahdeksanmetrinen paperikoneen kivitela. Se on yksinkertainen, näyttävä, siitä tietää mitä se esittää ja se saatiin halvalla ellei peräti ilmaiseksi. Ei tarvitse hoitoa ja kestää vaikka autolla päräyttäisi kylkeen. Sopii hyvin paperiteollisuuskaupungin symboliksi.
Ti 05.02.2013 @ 21:50
Olen syntynyt Nicaraguassa. Siellä monumentteja tehdään sankareille. Jotta voisin puhua Nicaraguan patsaista, pitäisi puhua maan historiasta. Luulen, että näin on joka maassa. Monissa Euroopan maissa, niin Espanjassa kuin Italiassa, patsaiden tai monumenttien aiheet kulkevat käsi kädessä historian kanssa. Rooman antiikkinen keskusta on hyvä esimerkki siitä. Kuvaavaa on se, että naisaiheisia patsaita ei ole kovin monta. Naispatsaat kuvaavat madonnaa, pyhimyksiä, jumalia, mutta historiallisia hahmoja ei näy. Suomessakin trendi näyttää olevan sama. Naishahmoja on, mutta Havis Amandan kaltaisia. Ilmeisesti Kuopiossa on Minna Canthin patsas. Olisiko muita oikeiden naishenkilöiden patsaita? Olisi mielenkiintoista tietää.
Porissa on se Maire-niminen patsas, joka on näkyvillä vain kesäisin. Se ei kestäisi talvea. Oliko se äitienpäivänä, kun Maire lähtee Eetun aukiolle? Porilaiset voisivat tehdä tuosta hetkestä todella juhlan ja järjestää vaikkapa värikkään kulkueen. No jaa, heittelen vain ajatuksia. Monesti, kun kuljin se ohi, näin etupäässä porilaisia herroja halailemassa sitä. Yksi mies sanoi kerran, että tämä Maire ei kinastele. :) Ilmeisesti sille myös puhutaan.
Vähän piilossa oleva naisen näköispatsas ja liittyy tähän sankaruuteenkin: Larin Paraske. Pysti löytyy Helsingistä Hakasalmen puistosta. Aina ohi ratikalla huristaessakin pitää yrittää bongata, että miten se siellä pärjää. En tiedä, johtuisiko sympaattisuus osin itse kuvatusta henkilöstä. Tähän en vain edes yritä suhtautua kriittisesti, vaikka yleensä näköispatsaat herättävät joko hilpeyttä tai puistatuksia.
http://www.taidemuseo.fi/suomi/veisto/veistossivu.html?id=157&sortby=artist
