Isä Labat ja tärpätti

Tämä voi tulla järkytyksenä helppojen vaaleiden rommien ystäville, mutta rommin kuuluu olla pahaa. Monet parhaista rommeista kuuluvat pahan viinan suurenmoiseen veljeskuntaan.

Kaikkialla maailmassa turaukot istuvat rähjäisissä baareissa turaamassa pahan viinan kanssa. Siinä turataan ja irvistellään ja annetaan maailman mennä ohi. Ukkojen paha viina voi olla tehty rypäleistä, luumuista, kaktuksista tai riisistä. Ei se niin tarkkaa ole kunhan se vain on pahaa.

Yksi kamalimpia tisleitä, millä päitä on koskaan sekoitettu, on sokerinvalmistuksen sivutuotteesta melassista potkunsa hakenut 1600-luvun alkurommi. Tuotetta on 400 vuoden aikana kehitelty moneen suuntaan. Hienojen juomien joukkoon se on noussut vasta hiljattain, 1940-luvulta alkaen. Britit ja kuubalaiset tykkäävät tummista rommeista. Muualla rommit ovat enimmäkseen vaaleita. Meripihkan väriset rommit ovat siinä välissä.

Bacardin suku kehitti naistenkin lasiin sopivan sutjakan ja makean rommin. Tämän koulukunnan tuotteita lantrataan usein mm. trinidadilaisessa laulussakin mainitulla kokiksella. Espanjankielisten maiden vaaleissa rommeissa ei usein ole lainkaan itse sokeriruo´on makua jäljellä. Clean taste amerikkalaiseen makuun.

Aina amerikkalaisten rommimaku ei ole ollut helppo. George Washingtonista esimerkiksi tiedetään, että hänen kesteissään vieraiden oli tuhottava vähintään tynnyrillinen Georgen orjien kaatamaa rommimönjää, ennen kuin isäntä päästi vieraat kotiin. Rommilla on itse asiassa ollut melkoinen vaikutus sihen, että Amerikassa syntyi kansallinen tietoisuus ja vapautusliike, joka lopulta ajoi britit tulevista Yhdysvalloista. Mutta se on toinen tarina.
 

Ranskan Antilleilla rommin kehitys on vienyt aivan omaan suuntaansa. Täällä sokeriruo´osta ei eroteta ensin sokeria ja tislata melassia, vaan rommi tehdään suoraan sokeriruo´osta. Ruokomehu käytetään ja tislataan. Ja arvatkaa miltä se maistuu? Se maistuu pahalta! Se on niin pahaa, ettei paremmasta väliä. Tällaisen rommin etiketissä lukee erotuksena ja varoituksena kaikesta muusta: rhum agricole eli kirjaimellisesti maatalousrommi.Tilarommi tai ruokorommi kertoisivat nimityksinä enemmän.

 

Eilisiltana istuin vuokra-asuntoni terassilla Guadeloupen Sainte-Annessa vastakorkatun Pere Labat-pullon kanssa ja itkin onnesta tropiikin yöhön. Pienen naapurisaaren Marie-Galanten ruokorommia ei varastoida eikä kypsytetä. Se on siinä. Jean-Baptiste Labat oli kirkonmies, gastronomi, vakoilija ja sanotaan hänen osuneen musketilla englantilaiseen pitkänkin matkan päästä. Hän oli myös tislauslaitteiden suunnittelija. Hienon miehen nimi elää jalossa juomassa.

Miltä se maistuu? Jos on juonut hyvää – siis hyvää – kirkasta grappaa tai oikein tosi hyvää rakia, on aika hyvin kartalla. Niin pahaa, että se on hyvää. Tällaisia takapotkuisia kirkkaita pahoja viinoja ottomiehet perinteisesti luonnehtivat kunnioituksella tärpäteiksi. Niitä ei juoda paljoa kerralla tai käy hassusti.


Se, että rommia ei varastoida useiksi vuosiksi, merkitsee tietysti kuluttajalle edullista hintaa. Selvää on, että rommi paranee tynnyreissä säilöttäessä vuosien mittaan.    Ranskan saarillakin toki ikäännytetään vanhoja rommeja, termi on silloin rhum vieux ja myynti-ikä 3-15 vuotta. Vanhat rommit ovat hienostuneen makuisia sellaisenaan ja kauniin meripihkan värisiä, mutta hintakin on kolminkertainen tuoretärpättiin verrattuna.

Guadeloupella on ollut perinteisesti iltapäivän ja illan mittään neljä rommiryypyn paikkaa, muistaakseni yksi on otettu raakana ja kolme erinimisinä punsseina.

Rommeilla on ollut etiketin mukainen paikkansa ja aikansa kuten brittien teehetket. Kun kirkkaaseen rommiin lisätään sokeria ja puristetaan tai survotaan limettiä, tuloksena on pikkupunssi, petit punch tai yleisemmin kreolilaisittain ti punch. Toinen yleinen juomasekoitus syntyy rommista ja vastapuristetusta hedelmästä, tavallisesti ananaksesta. Hedelmälihaa kuuluu löytyä lasista. Tämä on punch planteur eli plantaasinomistajan punssi, ja ihan eri asia kuin ti punch.

Ostin torin varrelta pienestä kirjakaupasta teoksen, joka esittelee kaikki Guadeloupella ja sen lähisaarilla valmistuvat rhum agricolet. Niitä on paljon. Rommin ystäviä tällaisissa tuotteissa kiinnostaa kohtuullisen hinnan yhdistyminen eräänlaiseen käsityöhön. Useimmissa etiketeissä muistutetaan erikseen, että rommi on valmistettu ja myös pullotettu yhdellä tilalla. Kävijä voi paikan päällä todeta, että tämä rommimerki valmistetaan juuri tämän pellon sokeriruo´oista. Vanhoilla koneilla tehdään pientä tuotantoa. Aika kaukana ollaan suuren maailman standardoiduista teollisuusviinoista. Jokainen tuote on persoonallinen ja erilainen. Viskin ystäville tulee tästä varmaan mieleen single malt-viskit, eikä rinnastus ole kaukaa haettu.  

Tässä olen puhunut esimerkinomaisesti v. 1738 kuolleelle kirkonmiehelle Isä Labat´lle  nimetystä rommista.  Mutta sen verran olen ehtinyt testata kilpailevia tuotteita, että uskallan väittää niiden kaikkien olevan hyvin eri makuisia. Eri tavoilla ihanasti pahan makuisia siis. Montebelloa pidetään hyvänä.

Pere Labat-pulloa kallistaessa sitä virtaa 50 voltin ajatuksenvaihtovirta, joka lämmittää aivojen ohella muutkin sisuskalut. Tätä pohtiessa kuuntelin huru-ukkojen nousevia äänenpainoja alakerran baarista, jossa sielläkin istuttiin täräykset raakaa Labat-rommia lasissa nokan alla. Yhteistä kieltä ei meilä ukkojen kanssa ole, mutta nyt tiedän taas jotain oleellista kulttuurista.
 

Iltaa Guadeloupen uutisista

Katselen juuri Guadeloupen alueellisia uutisia. Konsepti on ihan tuttu YLEn maakuntauutisten katsojille. Aloitusuutinen kertoo syövän huippututkimusyksikön työstä saarella. Vauhdikkaasti leikattu juttu pysähtyy seinään, kun studiovieraaksi päästetty johtava lääkäri jaaritteli ummet ja lammet. Suoran lähetyksen riskejä. Kakkosjuttu kertoo H1N1-rokotteiden saapuneen Guadeloupelle.

Kulttuuriosuudessa guadeloupelaiset journalistit pääsevät liputtamaan kunnolla. Tässä kohtaa on ehkä hyvä kertoa, että Ranskan Antillien pääsaaret ovat kuin yö ja päivä. Martiniquen asukkaat tunnetaan ranskalaisempina kuin ranskalaiset. Samaistuminen emämaahan on kuulemma hämentävää. Guadeloupella taas on vahva oma identiteetti, eivätkä Pariisin tai Brysselin kotkotukset 7000 kilometrin päässä voisi vähempää hetkuttaa. Jos tällä saarella kysyy emämaata, useimpien mielestä se lienee Afrikka eikä Ranska.

Guadeloupella kaikki on visuaalisesti vahvaa. Kulttuuriuutisia tehdessä ei täällä tarvitse miettiä, mistä saisi kuvitusta. Kypsien naisten tanssiryhmä näköjään elvyttää orjuuden aikaisia tansseja.

Orjuus oli elävältä hautaamista. Ihminen oli jo tapettu, mutta eli silti juuri ja juuri. Voiko tämän vahvemmin tanssien sanomaa kuvata? Räntäsateessa Suomessa tällainen pohdinta ei varmaan tunnu kovin ajankohtaiselta, mutta tässä ympäristössä uutinen tulee lähelle, suorastaan iholle. Kadulla vastaan tulevien ihmisten esivanhemmat on kaikki tuotu tänne raudoissa. Turisteja tietysti lukuunottamatta.

Tanssin jälkeen tarjolla on värikäs kuvataidejuttu, jota on saatu laajennettua tavanomaisesta näyttelykutsusta. Guadeloupelaisia vaatesuunnittelijoita esittelevässä jutussa nostetaan surutta esiin modernia Antillien kreolimuotia. Se onkin näyttävää ja 1700-lukulaisten kansallispukujen loistosta rohkeasti ammentavaa. Saaren ryhdikkäille naisille on epäilemättä ilo suunnitella vaatteita.He osaavat kantaa niitä.

Politiikka ja urheilu kuitataan tässä lähetyksessä sähkeillä. Loppukevennyksen tarjoaa monsieur Moliére, maanviljelijä. Hän on joutunut hankkimaan apujoukkoja kaivaakseen maasta melkein rättisitikan kokoisen maniokin juuren. Moliére kommentoi tapahtumaa sekoittaen vanhahtavaa ranskaa afrikkalaisvaikutteiseen kreolin kieleen. Omaksi kielekseen tämä näiden saarten vanha orjamurre aletaan jo laskea. Moliéren hillitön kahden hampaan läpänheitto kuopan reunalla epäilemättä ottaa yleisönsä. Juontaja täydentää vielä päätteeksi pienellä omalla huulella hehtaarijuureksesta ja Guinnessin ennätysten kirjasta.

Näin olivat uutiset paketissa Guadeloupella tänään. Huomisiltana uudet uutiset. Ja vielä sää Guadeloupella huomenna: 31 astetta, kohtalaista itätuulta, aallokkoennuste kohtalainen. Kuvallinen uutisvälitys on täällä hyvää eurooppalaista tasoa.

Kiinnostava irtotieto ns. sikainfluenssaa seuraaville saattaa olla se, että tällä saarella on todettu kaksi tapausta. Pärskivä ja niiskuttava räkätautinen erottuu täällä hieman eri tavalla kuin Suomen talvessa, joten ehkä enempiä ei ole.
 

Ranskan Amerikassa

Tätä Karibialta yleensä haetaan. Ja kylä löytyy.

Jäljellä olevaan Ranskan Amerikkaan olen päätynyt yksinkertaisesta syystä. Halusin yhdistää ranskan kielen opiskelun aitoon ympäristöön ja miellyttävään ilmastoon. Aikuisille tarkoitettuja kielikouluja ei ole montaa Ranskan merentakaisissa osissa, luulenpa kirjoittautuneeni ainoaan. Ja nyt on marraskuu, mikä täällä Karibialla tarkoittaa hurrikaanikauden päättymistä ja turistikauden lähestymistä. Oivallinen rako tutustua saarten kreolikulttuuriin ilman turistitungosta ja välttää Suomen pahin kaamos samalla kertaa.

En tuntenut itseäni kylläkään ajatusten Tonavaksi, kun törötin matkalaukun kanssa Pointe-a-Pitren kansainvälisellä lentokentällä sovitussa paikassa. Kuljettajaa majapaikkaan ei näkynyt, väki kentällä hupeni uhkaavasti, oli jo yö, matkaa oli tullut tehtyä Turusta jo 24 tuntia samoissa räteissä, väsytti niin että taju oli lähteä, oli kuumaa ja kosteaa. Enkä tiennyt minne mennä. Soitin lopulta koulusta saatuun hätänumeroon ja sössötin tilanteeni katkonaisella turistiranskalla. Sillä josta haluan epätoivoisesti eroon.

Voitte kuvitella helpotuksen, kun koulun johtaja Marika Mäkelä vastasi toisessa päässä selvällä suomen kielellä. Kuljettaja palasi kadonnutta lammasta hakemaan muutama uusi oppilas jo kyydissään. Puoli tuntia myöhemmin Sainte Annen kylässä huomasin töröttäväni korkeaan ikään ehtineen kreolimadamen kanssa pimeässä porraskäytävässä. Vuokraemännän ottein esiintyvä täti selitti ummet ja lammet. Uusi vuokralainen vastaili oui oui ihan mihin vaan ja silmäili alakerran sohvaa sillä silmällä. Yläkerrasta löytyi vielä sänkykin.

Aamulla oli kiva herätä ja huomata, että Karibian meri liplattelee muutaman kymmenen metrin päässä.

Koulun tasotestissä hätäsoitosta oli yllättävää hyötyä. Jossain mielenhäiriössä väitin olevani aloittelija. Johtajatar kohautti olkapäitään aitoon ranskalaiseen tyylin ja sanoi, että vastahan me eilen puhuimme ranskaa puhelimessa. Aloittelijat eivät tee niin. Puuttuvasta koulutaustasta huolimatta pääsin jo hieman edistyneempien aikuisopiskelijoiden ryhmään. Vaatimustaso ja vauhti ovat haasteellista luokkaa, mutta ryhmä on innostunut ja innostava.
 

Ti 03.11.2009 @ 19:12Jorma Tuominen

Kuumaa ja kosteaa kuin Taiskan laulussa

Oli pyhäinpäivä v.1493 kun don Cristobal määräsi miehille ylimääräiset vesiannokset. Lintujen liikkeet ja pilvien muodot kertoivat amiraalille, että taivaanrannan takana oli maata. Purjeita vähennettiin.

Kuten Kolumbus ja hänen miehensä minäkin näin Guadaloupen ja Dominican saaret ensimmäistä kertaa marraskuun ensimmäisenä sunnuntaina. Vuonna 2009 mutta kuitenkin. Espanjalaiset purjehtivat ohi, mutta minä ja noin 500 muuta Air Francen koneen matkustajaa ymmärsimme laskeutua paratiisiin.

Guadaloupen saari ja sen pieni Saint Annen kylä ovat kotini seuraavan kuukauden ajan. Sitten käyn tutkimassa juhlallisen jylhää Dominicaa. Tämän blogin tarkoitus on jakaa kokemus. Tervetuloa.

 

 

Sivut