La 24.07.2010 @ 18:06Simo Kymäläinen

Isyys ja sotahistorian lyhyt oppimäärä

Isäksi tuleminen muuttaa elämää niin monella tapaa, että sitä itsekin välillä hämmästyy. Viimeksi säpsähdin omia tunteitani, kun katselin toisesta maailmansodasta kertovaa dokumenttia.

Äijäporukalla pohdimme joskus, mikä olisi mahdollisimman huono valinta puheenaiheeksi, jos haluaisi iskeä naisen baarista. Raatimme tuli yksimielisesti siihen tulokseen, että sotahistorian tuntemuksella ei naisia hurmata.

Tunnen kuitenkin lukuisia miehiä, jotka tietävät hyvin tarkkaan syyt, miksi Ranskan puolustus romahti Saksan hyökätessä kesällä 1940.

Yle Teemalla pyörii parhaillaan laadukas toisesta maailmansodasta kertova kuusiosainen Maailmansodan kurimuksessa dokumenttisarja, jota olen seurannut. Enkä ole ainoa, sillä esimerkiksi sarjan avausjaksoa oli pelkästään netin kautta Yle Areenasta katsonut minun lisäkseni lähes 100 000 kiinnostunutta.

Nuorena poikana intoilin tankeista ja lentokoneista. Vanhempana kiinnostuin sotastrategiasta eli siitä, miksi joku voitti tai hävisi. Viime vuosina olen ollut kiinnostunut syistä, jotka johtivat toiseen maailmansotaan.

Isäksi tuleminen muutti kuitenkin jotain. Tunteet tulivat mukaan aivan eri tavalla kuin koskaan aikaisemmin.

Dokumentin kuvissa äidit pukivat itkuisten lapsiensa kasvoille kaasunaamareita. Rintamalle lähtevä isä halasi kyynelehtivää vaimoaan, joka piteli sylissään heidän lastaan. Natsit kuljettivat juutalaisperheitä, joiden pienet lapset hymyilivät iloisesti saksalaiselle kuvaajalle. Isäksi tulemisen myötä ymmärsin nyt vasta ensimmäistä kertaa aidosti, miten raastavaa tuo kaikki on ollut.

Vääjäämättä mieleen hiipi ajatus siitä, että olisiko sota jäänyt käymättä, jos myös Hitlerillä olisi ollut lapsia.

To 15.07.2010 @ 21:48Simo Kymäläinen

Uutisjuontajan pieksemä isä

Kun työpäivän jälkeen avaa kotioven, niin tuskin malttaa riisua kenkiään ennen kuin ryntää katsomaan lastaan. Vauvan hymy pyyhkii työpäivän murheet samantien mielestä. Näin siis teoriassa...

Tulin eilen kotiin kuuden uutisten aikaan. Eteiseen kuului tasainen ja turvallinen Ylen uutisjuontajan ääni. Vaimoni istui sohvalla ja poikani makasi telkkarin edessä lattialla. Polvistuin pojan viereen ja viritin kasvoilleni leveimmän hymyni. Mitä viisikuukautinen poikani tekee? Hymyileekö hän iloisesti takaisin kuten isä toivoo... vai koittaako hän venyttää päätään sivummalle, jotta näkisi taas tv-ruudun.

Olihan se vähän synkkää hävitä kiinnostavuudessa tv-uutisille. Asetin ison pääni pojan kasvojen ja telkkarin väliin. Koitin irvistella ja päästellä hassuja ääniä, mutta poika vain tuijotti minua tyhjin silmin kuin hän katsoisi tv-ruutua pääni läpi.

Uutistoimittajana koitin lohduttautua ajatuksella siitä, että poikani on noin kiinnostunut juuri Ylen uutisista.

Ma 05.07.2010 @ 23:25Simo Kymäläinen

Neuvolatädit jaksaa heilua

Vaimoni selvitti neuvolatädille tuoreen äidin perusteellisuudella, miten poikamme vatsa oli reagoinut mihinkin kiinteään ruokaan: "Peruna sai hänet tosi kiukkuiseksi, persikkasose sen sijaan..." Kuuntelin vaimoni selitystä vain puolella korvalla, sillä tarina oli minulle tuttu.

Aikani kuluksi pompotin poikaa sylissäni. Samalla kiinnitin huomiota pöydän toisella puolella istuvan neuvolatädin käytökseen. Hän kuunteli vaimoani kuin hän olisi vasta ensimmäistä kertaa saanut kuulla vauvojen mahanpuruista. Neuvolatäti nyökytteli kiinnostuneena ja myötäili innostuneesti, kun vaimoni sanoi koittavansa seuraavaksi bataattisoseen syöttämistä pojallemme.

Oli pakko ihailla neuvolatädin rautaista ammattitaitoa. Kuinka moni jaksaisi leipääntymättä kuunnella vuodesta toiseen puhetta vauvojen vatsanpuruista. Olin suorastaan ymmälläni, mistä neuvolatäti oikein pusersi tuon vilpittömyyden, kun hän hymyillen nyökkäili vaimolleni. Jos hän olisi teeskennellyt, niin iloisuus olisi ollut pinnistellympää ja hänen hymynsä kireämpi. Mistä ihmeestä neuvolatäti oikein kaivaa tuon hymyn, pohdin pompotellesani poikaa sylissäni?

Sain vastauksen saman tien. Samalla kun vaimoni teki selkoa luumusoseen vaikutuksista, niin neuvolatäti vilkaisi iloisesti hymyilevää vauvaa sylissäni ja hymyili tälle takaisin.

Harva meistä kohtaa työssään yhtä suloisia ihmisiä kuin neuvolatädit. Pienten vauvojen charmi pitäisi kenet tahansa hyvällä tuulella. Ymmärsin, että pienet lapset ovat neuvolatätien salainen voimanlähde!

Su 27.06.2010 @ 11:36Joona Haarala

Näin saat muiden huomion vauvaasi

Tiikeripoika äidin sylissäKävimme juhannuspäivänä Linnanmäellä. Isojen lasten ja aikuisten vehkeisiin ei ollut jonoja, mutta pikkulasten puolella oli aikamoiset jonot.

Satuimme siis huvipuistoon sellaisena päivänä, jolloin lapsiperheet olivat liikkeellä. Vauvoja ja lastenrattaita oli myös runsain mitoin.

Normaalisti kadulla vauva saa kanssakulkijoiden huomion, jos vauvaa kantaa sylissä tai kantaa olkapäätä vasten. Linnanmäen lapsitulvassa vauvat eivät kiinnittäneet juuri kenenkään huomiota. Paitsi meidän!

Poika oli puettu tiikeriasuun. Vaimoni mukaan ohkainen, mutta koko kehon peittävä asu nyt tuntui sopivalta säähän, sillä ei ollut kylmä, mutta varjossa ei lämminkään.

Hymytulvassa ja "katso kuinka ihana" -huudahdusten keskellä tuli mieleen, että asu oli vaimon taktinen veto. Isäkin nimittäin piti mielellään vauvaa sylissä, sillä kyllähän mieltä hivelee muiden huomion saaminen.

Enpä olisi isänä uskonut, kuinka paljon egoa hivelee, että lähes kaikki vastaantulijat hymyilevät ja kauempana ihmiset osoittelevat ja jälleen hymyilevät.

Ti 22.06.2010 @ 00:36Simo Kymäläinen

Tippa linssissä - sata lasissa


Isäksi tuleminen muuttaa miehen, mutta ehkä se muutos on vielä syvempi kuin itsekään ymmärtää. Poikani syntymän myötä olen huomannut, että välitän myös muiden lapsista enemmän kuin olisin osannut kuvitella.

Seuraava uutisjuttu kostutti silmäkulmani: Liikuntakyvytön kuusivuotias Alex sanoi isälleen, että hän haluaisi ajaa formulaa. Isä mietti tovin ja päätti, että nyt hankitaan pojalle oma kartingauto.

Kun katselin tuota juttua telkkarista (yllä linkki siitä tehtyyn nettijuttuun), niin mielessäni Alex muuttui omaksi pojakseni. Ymmärsin niin hyvin, miten paljon tuo isä rakastaa poikaansa.

Moni asia tässä maailmassa olisi paremmin, jos jokaisella lapsella voisi olla sellainen isä kuin Alexilla.

La 19.06.2010 @ 10:21Ari Welling

Naiste ja laste tuba

Lomailemme Virossa. Ihan kuin kotimaassakin, joskus on vaikeaa löytää lastenhoitohuonetta.

Tarton uusimmassa ostoskeskuksessa törmäsin kuitenkin ihan uuteen ilmiöön. Ostarin pohjakartalta löytyi ilmiselvästi lastehoitohuonetta tarkoittava symboli. Huone oli kuitenkin nimetty “naisten ja lasten huoneeksi“.

No eihän siinä mitään, rohkea isä suuntasi tursuvavaippainen lapsi sylissään kohti tuntematonta.

Pian tuli kuitenkin ylitsepääsemätön este: lastenhoitohuoneeseen olisi pitänyt kulkea naistenhuoneen läpi. Siihen ei seikkailuhenkinen turisti-isäkään sentään pystynyt.


http://www.lounakeskus.com/eng/
 

Su 13.06.2010 @ 18:19Ari Welling

Jaettu vanhemmuus: sinä leikität, minä tuon leivän?

Uskon, että tämän isäblogimme jonkinlainen salainen tarkoitus on sanoa: “isä se on on vanhempi siinä missä äitikin, samassa veneessä ollaan”.

Olen aiemmin kirjoittanut tänne ministeri Wallinia mukaellen siitä, miten isille pitäisi saada lisää isyyslomaa. Yritämme tällä blogilla piiloviestimällä todistaa, että isille lasten kasvatus on ihan yhtä tärkeä osa elämää kuin äideillekin.

Pakko se silti on myöntää, että vähemmistöön me isät jäämme. Viikko sitten olin perheeni ja ystävieni kanssa maanmainiossa Seikkailupuistossa Turun Kupittaalla. Lapset juoksentelivat kirkuen vesisuihkun alle ja sieltä pois. Ihan piruuttani laskin lasten ympärillä hyörivät vanhemmat. Yksitoista äitiä, ei yhtään isää! Luit oikein: äitejä 11, isiä pyöreä nolla.

Helposti voisi tietysti ajatella, että poissaolevat isät olivat töissä ja ympärilläpyörivät äidit puolestaan mammalomalaisia. Väärin. Kello oli kuusi illalla, joten tämäkään selitys ei päivänvaloa kestä.

Niin se vain on, hyvät isäkollegat: paljon on meillä varaa parantaa.
 

http://seikkailupuisto.turku.fi/

Su 13.06.2010 @ 12:43Simo Kymäläinen

Vaipankin laitat jotenkin vituralleen

"Naiset on julmia otuksia. Ne vahtaa sitä omaa vauveliinia, ja siihen elämään ei muita mahdu kuin ruokaa tuomaan. No tietysti välillä pitää imettää yhdessä. Mutta senkin tarkoitus on vain osoittaa, että sua ei siihen tarvita ja et ainakaan kykene. Ja vaipankin laitat jotenkin vituralleen. Hus pois luolasta tai tältä leirinuotiolta, kunhan ensin sytytät ja katot ettei savuta."

Näin toteaa keski-ikäisen miehen tuskissa rypevä rikospoliisi Teppo Korhonen Matti Röngän dekkarissa Isä, poika ja paha henki. Onneksi minulle ei ole käynyt kuten Korhoselle. Minua onkin onnistanut, sillä vaimon mielestä minäkin osaan vaihtaa vaipat.

Kirjan päähenkilö inkeriläinen paluumuuttaja Viktor Kärppä on juuri tullut isäksi. Näin Kärppä pohtii suhdettaan avovaimoonsa ja lapsensa äitiin Marjaan:

"Marjalle lapsen tulo ja kodin laittaminen olivat monta kertaluokkaa suurempia asioita. Minulle ne tarkoittivat, että lastenhuoneen seinät maalattiin moneen kertaan ennen kuin oikea sävy löytyi, synnytysvalmennuksessa oli läähäteltävä vakavalla naamalla ja testeistä piti vertailla, olisiko sittenkin valittava Brio eikä Emmaljunga. Eikä siihen voinut sanoa, että halloo, vain sinulla on supistukset, eikä imettämiseen tarvita kahta."

Osui ja upposi, sillä ainakin minä tunnistan sen, mistä Kärppä puhuu. Jotain hyvin totta on myös Kärpän vastauksessa kysymykseen:

"Miksi sinä olet hankkinut lapsia ja perheen?
- Niin vain piti tehdä. Se jotenkin kuuluu asiaan."
 

Ke 09.06.2010 @ 07:15Ari Welling

Surunauha

Vauvalehdet ovat saaneet blogissamme huutia. Ensin minä kirjoitin taaperolehtien löperyydestä 17. maaliskuuta otsikolla ”Olipa kerran isä, joka tarttui vauvalehteen”. 9. toukokuuta Simo heitti lisää bensaa vauvalehdistä koottuun rovioon otsikolla ”Vähän lisää potkua vauvalehtiin”. Eipä ole tippunut kehuja vaavijournalisteille meidän blogissamme, ei.


Vaan nyt esitän anteeksipyyntömme teille, hyvät naperojuttujen rustaajat. Olen lukenut koskettavan ja merkityksellisen lehtijutun, joka kelpaisi heittämällä Suomen Kuvalehteen tai Hesarin Kuukausiliitteeseen. Vaan sepä julkaistiin kaikkien suomalaisen vauvalehtien esikuvassa, Kaksplussassa.


Olin neiti B:n kanssa neuvolassa. Epäilevin ottein tartuin jälleen kerran vauva-aviisiin, kyseessä oli muistaakseni lehden numero 4/2010. Lehdestä löytyi artikkeli yksinhuoltajaäidistä, joka oli jäänyt aviomiehensä poismenon jälkeen kolmen lapsen kanssa elämää elämään.

Äiti esiintyi jutussa omalla nimellään ja kuvallaan, myös lapset olivat kuvassa nimillään. Aviomiehen menehtymiseen oli pysäyttävä syy: aviomies oli päättänyt elämänsä oman kätensä kautta. Oman kätensä, jossa poismenohetkellä oli ase.


Jutussa yksinhuoltajaäiti pohti mm. sitä, onko hän katkera miehensä ratkaisusta vai onnellinen yhdessä vietetyistä vuosista. Vastaus: sekä että. Sitäkin juttu käsitteli, miten lapselle kerrotaan siitä, että isä ampui itsensä.


Lehtijuttu, jolle nostan hattua.


Yhtä en sen sijaan käsitä: Kaksplussan nettisivujen ns. logiikka. Sivut ovat aivan järjettömät: ei edes minkäänlaista luetteloa lehdissä julkaistuista jutuista. Olisin mielelläni maininnut tässä edes jutun kirjoittaneen toimittajan nimen, mutta kutsu eteenpäin tuli neiti B:n neuvolassa liian nopeasti ja lehtikioskeistakin tämä numero on jo poistunut. Suosittelen siis kaikille meille käyntiä kirjastossa.


http://kaksplus.fi/lehti/lehden-esittely/lehden-esittely


http://www.itsemurhantehneidenlaheiset.net/index.html
 

Asiasanat: 
Ti 08.06.2010 @ 21:20Simo Kymäläinen

Vauva alias luolamies

Poikani on nyt iso nelikuukautinen mies ja havannoi jo innokkaasti ympäristöään. Esimerkiksi kovat äänet saavat hänet säikähtämään. Tämä onkin mahdollistanut kiehtovan empiirisen tutkimuksen, jossa olen käyttänyt koekaniinina poikaani.

Aloitin tieteellisen kokeen juomalla tölkillisen hyvää olutta. Kokeen kannalta kivennäisvesikin olisi ajanut saman asian, mutta epätieteellistä syistä päädyin olueen (koe suoritettiin rankan työpäivän päätteeksi).

Oluen sisältämän hiilihapon jälkivaikutukset olivat kokeen kannalta keskeisessä osassa. Juotuani oluen istahdin sohvalle vauva sylissäni ja röyhtäisin äänekkäästi. Kova ääni sai poikani säpsähtämään. Hetken aikaa hän katseli ihmeissään ympärille: mistä se ääni oikein kuului? Hän varmaan etsi katsellaan jättikokoista röyhtäilevää vauvaa.

Kokeen toisessa vaiheessa siirryin vauva sylissäni istumaan parvekkeelle. Perheemme kissa istahti viereemme. Vauva ja kissa katselivat naamatusten toisiaan ja samalla hetkellä viereiselle parvekkeelle lennähti varpunen, joka alkoi sirkuttamaan. Pikkulinnun sirkutus sai kissan silmät kapenemaan ja päästämään kurkustaan saalistukseen liittyvän pienen naukaisun. Ääni oli hento ja hiljainen, mutta poikani pelästyi pahanpäiväisesti ja puhkesi itkemään. Jollain primitiivisellä tasolla poikani näki suloisen kissan sijasta edessään saalistavan kissapedon.

Meissä kaikissa asuu pieni luolamies siellä sielun syövereissä. M.O.T.

Sivut

Vaippasulkeiset: kolme isää ja vauvat

BLOGI ON PÄÄTTYNYT. KIITOS MIELENKIINNOSTA. 

T. TEKIJÄT.

Simo Kymäläinen, yksi vauva

Simo KymäläinenKaverini, kahden pienen lapsen isä, katsoi minua kymmenen vuotta sitten silmiin ja sanoi: "Hanki lapsia vasta sitten, kun olet varma, ehdottoman varma, että haluat niitä". Kymmenen vuotta myöhemmin keittelin maitopulloja keittiössä ja katselin nukkuvaa poikaani, joka oli kotiutunut laitokselta pari tuntia aikaisemmin. Oltiin siinä vaan kahdestaan ja oli ehdottoman varmasti hyvä olo.

Ari Welling, kaksi lasta, joista yksi on vauva

Ari WellingOlen nelikymppinen YLE-isä, joka on hankkinut kokemusta lapsenhoidon jalossa taidossa jo vuodesta 2006 alkaen yhden lapsen kanssa. Brittiläinen insinööri-toimittaja Thomas P. Jones kirjoitti jo parisataa vuotta sitten, että "lapset opettavat meille monia asioita, mm. kärsivällisyytemme rajat". Viime vuosina olen oppinut ymmärtämään tätä Jonesin salakieltä huomattavasti paremmin.

Joona Haarala, kolme lasta, joista yksi vauva

Joona HaaralaPerheessämme kaikki muut paitsi minä puhuvat ruotsia äidinkielenään. Eräs tuttumme sanoi kerran, että suomenruotsalaisessa perheessä on yksi poika, yksi tyttö ja yksi bonuslapsi suomenruotsalaisten määrän lisäämiseksi. Meillä on nyt kaksi poikaa, joista toinen on syntynyt suomenruotsalaisuuden päivän aattona. Kolmas lapsi syntyi helmikuussa 2010.
 

Blogiarkisto

2010

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu