Suomalaiset verkossa 2013: Puhelin valloittaa itselleen lisää tilaa suomalaisten arjessa

35 % suomalaisista internetin käyttäjistä on katsonut puhelimellaan videoita tai tv-ohjelmia, kertoo Ylen teettämä Suomalaiset verkossa -tutkimus.

Tutkimuksen mukaan jo joka kolmas suomalainen internetin käyttäjä (32 %) käyttää nettiä puhelimella ja peräti 35 % on katsonut puhelimella videoita tai tv-ohjelmia.

Älytelevisio (televisio joka on kytketty internetiin) liittyy teknologian aikaisten omaksujien mediakäyttöön: 17 % suomalaisista netin käyttäjistä kertoo omistavansa älytelevision mutta vain 7 % katsoo älytelevisiollaan ohjelmia netistä. Yksi kymmenestä kyselyyn vastanneista ei osannut sanoa, onko kotona oleva tv-vastaanotin älytelevisio vai ei.

Puhelimen käyttö monipuolistuu, netin mobiilikäyttö kasvaa

Puhelimen merkitys suomalaisten median käytössä on kasvussa. Suomalaiset verkossa -tutkimuksesta käy ilmi esimerkiksi se, että nettiä puhelimen välityksellä käyttävien suomalaisten osuus on noussut jo 32 prosenttiin. Vastaava osuus vuonna 2010 oli 17 %.

Puhelimen käyttö on myös monipuolistunut. Vuonna 2013 suomalaisista 82 % on lähettänyt puhelimellaan kuvaviestin tai videon (2010: 75 %), 60 % on lukenut sähköposteja kännykästään (2010: 38 %) ja 41 % käyttänyt Facebookia tai muita sosiaalisen median palveluita puhelimellaan (2010: 25 %).

Yle tutki suomalaisten verkonkäyttöä tällä tavoin nyt toista kertaa. Tutkimukseen vastasi yhteensä 1092 iältään 15-74-vuotiasta suomalaista netin käyttäjää. Aineisto kerättiin huhtikuussa 2013.

Tutkimus toteutettiin sähköposti-informoituna verkkokyselynä. Tutkimus kuvaa nettiä käyttävien suomalaisten verkkokäyttäytymistä. Taustatietoina kysyttiin mm. sukupuolta, ikää, asuinpaikkaa ja koulutusta. Kyselyssä käytetty lomake löytyy osoitteesta http://bit.ly/sverkossa-lomake

Tutkimuksen tuloksia käytiin läpi julkistustilaisuudessa 18.6. klo 13-14, josta löytyy tallenne Yle Areenassa osoitteessa http://areena.yle.fi/tv/1951640.

Tilaisuudessa esitetty presentaatio on ladattu Slideshare-palveluun osoitteeseen http://www.slideshare.net/ylefi/suomalaiset-verkoss-2013-esitys-yleisradion-isossa-pajassa-1862013-klo-13

Lähdeaineisto avoimena datana

Yle tarjoaa tutkimuksen lähdeaineiston jatkokäyttöön yhdessä 15/30 Research -tutkimusyhtiön kanssa taulukkomuodossa Googlen Drive -palvelussa.

Linkki dataan: https://docs.google.com/spreadsheet/ccc?key=0Akc0L9drWLFldE5kRlpWcXBHNmpEaXJGYnJvamtDSVE#gid=0

Selitteet löytyvät taulukon toiselta välilehdeltä: https://docs.google.com/spreadsheet/ccc?key=0Akc0L9drWLFldE5kRlpWcXBHNmpEaXJGYnJvamtDSVE#gid=1

Aineisto julkaistaan CC-lisenssillä (CC BY-SA 3.0). Jaettavan datan sisältämää tietoa saa julkaista vapaasti ja sitä saa yhdistellä muuhun tietoon, kunhan julkaistaessa linkitetään tähän Ylen Kehitys kehittyy -blogin kirjoitukseen ja ilmoitetaan, että tiedon lähde on Yleisradion ja 15/30 Researchin tutkimusdata. Arvostamme, mikäli dataa käyttäessäsi lisäät kommentin tähän blogipostaukseen ja kerrot siitä myös muille. Mahdollisiin dataa koskeviin kysymyksiin pyrimme vastaamaan ensi tilassa.

0 kommenttia

Kehitys kehittyy - kokeile ja kommentoi yle.fi:tä

Tässä ryhmäblogissa yle.fi:n tekijät kertovat tulevista verkkopalveluista sekä valottavat ajatuksiaan suunnitelmien takaa.

Blogiarkisto