Pe 12.03.2010 @ 18:02Vesa Metsätähti

YLE.fi etusivun uudistus, mitä, miksi ja mitä on odotettavissa?

Dokumenttikimara joka kuvaa kehitystyön eri vaiheita. Kimarassa vähemmän näkyvyyttä saavat haastattelut ja testaukset.Etusivu on uudistunut keskiviikkona 10.3. Tätä ennen sivu oli jonkin aikaa julkisessa betassa palautteen keräämiseksi. Kehityskohteet olivat pääosin selvillä betaan siirryttäessä. Palautteista haettiin sopivia tapoja ratkoa näitä kehityskohteita.

Uudistuksen myötä halutaan tuoda esille Yleisradion monipuolista sisältöä ja helpottaa siihen pääsemistä. Lisäksi halutaan varautua tulevaisuuden tarpeisiin: etusivulla pitää olla mahdollista reagoida erilaisiin tilanteisiin ja erilaisten sisältöjen esittämiseen. Muutosten tekemisestä haluttiin muutenkin helppoa.

Esimerkiksi uutisia voi esittää tilanteeseen sopivammalla tavalla: isommin, kun meneilään on jotain kriittisempää, pienemmin, kun on hiljaisempi päivä. Lisäksi, kun etusivun asiat on esitetty eheässä rakenteessa, mahdollistuvat erilaiset sisällön kulutustavat.

Vielä kolmisen vuotta sitten etusivu oli sivu, jossa piti kiteyttää toiminta yhdellä silmäyksellä. Nyt YLEnkin sisältöjä päädytään kuluttamaan paljolti muita reittejä kuin etusivun kautta. Etusivu tarjoaa mahdollisuuden törmätä myös sisältöihin, joita ei olisi osannut etsiä.

Monipuolisen, muuttuvan ja runsaan sisällön esittämistä varten etusivun visuaalisuus on suunniteltu puhtaasti käyttöliittymän näkökulmasta. Tämä tarkoittaa sitä, että etusivun jokaisella graafisella elementillä tulee olla funktio.

Ilmavuudella ja typografialla, eli taitollisilla keinoin, on etusivusta pyritty luomaan helposti silmäiltävä kokonaisuus, jossa visuaaliset jännitteet luodaan sisältöjen kautta. Etusivun tyyli on kestävää designia, koska siellä ei ole “koristeellista” grafiikkaa, joka pitkässä juoksussa vain häiritsee varsinaisen sisällön kuluttamista.

Lisäksi uudistukseen liittyy toimintatapojen ja YLEn www-sisältöjen saatavuuden kehittämistä ihan yleisellä tasolla, ei pelkästään etusivun tai sen ilmeen kehittämistä. Vain osa ponnistuksista konkretisoituu nyt nähtävissä olevalla sivulla.

Haastavaa etusivun uudistamisessa oli sen ja muiden palveluiden roolien määritteleminen. Vain uutisiin keskityttäessä YLE Uutisten sivut palvelevat parhaiten, siinä missä etusivulla esitetään vain tilanteeseen sopivalla tavalla joitakin pääuutisia (urheilua mukaanlukien) ja jokunen viimeisin otsikko.

Ohjelmista esitetään muutama poiminta, nyt ja pian tulevia ohjelmia. Katselupäätöksen ja -suunnitelmien tekeminen sekä ohjelmien yksityiskohtien tarkastelu onnistuu tulevaisuudessakin parhaiten ohjelmaoppaassa. Etusivulla poimintojen lisäksi halutaan tukea ohjelmiin törmäämistä, netissä katselun esittämistä. Yhtaikaisia lähetyksiä valtakunnallisilla kanavilla on melko paljon.

Musiikkiin, kulttuuriin, viihteeseen liittyviä sisältöjä ei ole ollut kauheasti esillä aiemmin, vaikka aihetta sivutaan paljon. Sama koskee tieteen ja vapaa-ajan sisältöjä, joita YLEllä on runsaasti.

Vaikka muutos on aina hankalaa, luotamme siihen, että pitkällä juoksulla ratkaisut palvelevat paremmin käyttäjiä.

Seuraavaksi etusivulla on tarkoitus kehittää nettiradioiden saatavuutta ja ohjausta lastenpalveluihin.

65 kommenttia

Onnea tiimille uuden etusivun julkaisusta, olette tehneet hienon ja ison duunin!

Yksi asia: Jokaisen graafisen elementin merkityksestä: sää tänään -laatikon aurinko ja pisara ovat kai koristeita, eivätkä sään mukaan vaihtuvia sääsymboleja?

Pitkällä juoksulla -ilmaisu ehkä sopii nykyiseen mobiiliin ympäristöön. Muuten se ei kylläkään toimi.

Tuija Aalto kirjoitti:

Nyt nähtävällä sää-tänään-elementillä onkin hauska historia… siitä voidaan pakinoida lisää tuonnempana. Tämä ornamentiikka muuttunee kohta.

Onnea uudistukselle :) Vaikka rehellisyyden nimissä tunnustan, etten enää muista kovin hyvin miltä edellinen etusivu tarkkaanottaen näytti vaikka viimeksi tiistaina siellä vierailin. Laittakaas ihmeessä isompia kuvia vanhasta ja uudesta vertailtavaksi?

Kun tuosta sää-elementistä tuli puhe, niin en pistäisi pahakseni vaikka se olisi hitusen pienempi. Sää on mielestäni kuin päiväys/kellonaika, joten se sopisikin parhaiten tuonne päiväyksen viereen. Ymmärrän kyllä hyvin, että monille se on se juttu, joten isompi rooli on perusteltu.

Onkos YLE:llä mietitty käyttäjän paikannusta ja täsmäsään ja uutisalueen heti etusivulla? Uudet selaimet tukevat tätä toimintoa jo aika hyvin (käyttäjä voi hyväksyä tai hylätä paikannuksen).

Toimii! Siisti ja selkeä, ei liikaa grafiikkaa eikä liian vähänkään. =)

En tykkää Palatkaa välittömästi takas tain vaihdan sivua,,,, YÄÄK...,..,,. olin fani,,, - mut jos muuttu tollases niin lopeetan.....

... Ihan Surkee sivusto Hyii ......

Rakkaalle äitille tulevat synttärit
Munkkivuoren ostarille

t. Nassikka

Ps. Hyvin toimii Ylen Sivut

Ei miellytä. Olen tottunut odottamaan YLE:ltä paljon enemmän ja ammattitaitoisempaa lopputulosta. Tällaisen sivun pystyy varmasti tekemään olennaisilla kustannussäästöillä, mutta se ei ainakaan minua sytytä.
Sivulta puuttuu totaalisesti kaikki potku, eikä se myöskään näytä YLE:ltä pätkääkään. Luen tästä aihetta koskevasta uutisesta pelkkää metapuhetta, jolla perustellaan muutosta, joka on tehty vain jonkun yksilön saaman idean pohjalta ajattelematta suuresti YLE:n kotisivun käyttäjää. Sain paljon paremman yleiskuvan meneillään olevista asioista aiemmasta sivusta nopealla vilkaisulla ilman sivun loputonta rullaamista alaspäin.
Pateettinen juttu on myös ohjata keskustelu aiheesta Facebookiin, eikö palautetta tällä sivulla kestetä, kun sen kaikki näkee?
Huonoon suuntaan on yksi Euroopan ja ehkä maailman hienoimmista yleisradioyhtiöistä menossa ainakin netissä. Sääli. Vaihdan tätä menoa nettiselaimeni kotisivuksi jonkin muun sivuston.

Sivuston väljyys ja värimaailman hailakkuus tuottavat hämmentyneen olon. Jotain aivan muuta mihin netissä on tottunut. Tuntuu kuin katse pyörisi ympäriinsä saamatta oikein mistään kiinni. Olette nyt vähän ajassa edellä. Rauhoittumisen aika tulee hitaasti ja pienin harppauksin. Kauniista ajatuksesta iso kiitos.

Hyviä puolia: selkeys, helppokäyttöisyys.
Huonoja puolia: järkyttävän tylsän näköinen, väritön.
Enpä oikein osaa sanoa, kummat puolet nyt painavat vaakakupissa enemmän - kallistuuko arvio positiiviseksi vai negatiiviseksi? Ensimmäinen reaktio oli kyllä ajatus: "Onko täällä joku häiriö, vai miksi tää sivu on näin tyhjä ja väritön?"

Käytettävyysmielessä tämä uusi etusivu on aivan kauhea. Sivukaupalla skrollattavaa eikä mitään kiinnekohtaa mihinkään. Etusivun pitäisi nimenomaan olla helppo ja ei skrollaamista vaativa portti sisemmälle sivustoon. Nyt jää sellainen mielikuva ettei olla tiedetty mitä laittaa, joten on laitettu sitten kaikki.

Minut ainakin tämä uusi aloitussivu karkoittaa pois palvelusta.

En enää löydä nopeasti minulle tärkeintä eli sitä mitä on parhaillaan nettiradion eri kanavilla. Harmittaa.

Pirun pitkä ja epälooginen etusivu, yhdyn Facebookissa olevaan Kim Viljasen arviointiin uudistuksestanne. Pikkuisen takapakkia edellisen sivuston yksinkertaisuuteen ja sen etusivun wysiwyg-konseptiin.

Pekka kirjoitti:

Ei miellytä. Olen tottunut odottamaan YLE:ltä paljon enemmän ja ammattitaitoisempaa lopputulosta. Tällaisen sivun pystyy varmasti tekemään olennaisilla kustannussäästöillä, mutta se ei ainakaan minua sytytä.
Sivulta puuttuu totaalisesti kaikki potku, eikä se myöskään näytä YLE:ltä pätkääkään. Luen tästä aihetta koskevasta uutisesta pelkkää metapuhetta, jolla perustellaan muutosta, joka on tehty vain jonkun yksilön saaman idean pohjalta ajattelematta suuresti YLE:n kotisivun käyttäjää. Sain paljon paremman yleiskuvan meneillään olevista asioista aiemmasta sivusta nopealla vilkaisulla ilman sivun loputonta rullaamista alaspäin.
Pateettinen juttu on myös ohjata keskustelu aiheesta Facebookiin, eikö palautetta tällä sivulla kestetä, kun sen kaikki näkee?
Huonoon suuntaan on yksi Euroopan ja ehkä maailman hienoimmista yleisradioyhtiöistä menossa ainakin netissä. Sääli. Vaihdan tätä menoa nettiselaimeni kotisivuksi jonkin muun sivuston.

Komppaan Pekkaa. Skrollaustarve on todella suuri, ja sitä voisi vähentää vähän fontteja kutistamalla.

Pohjat on kuitenkin sivun alalaidasta löytyvä Twitter-viestien kokoelma, jossa ei ole päätä eikä häntää. Miksi ihmeessä muut kuin ehkä Ylen oma jengi olisi kiinnostunut toistensa satunnaisista Twitter-heitoista ja vielä etusivulla pidentämässä sitä ihan turhaan lisää. Sisältöjä täältä haetaan eikä mitään tekstiviestin mittaan tiivistettyjä heittoja. Ottakaa toki nyt tuo palikka pois, se on epäselvä ja itse asiassa vähän nolokin. Kryptiset urlit näyttävät siltä kuin jonkin kehitysversion koekäyttö olisi jäänyt kesken.

Ja lopuksi vielä: Ei sosiaalinen media joka paikkaan sovi, vaikka päivän sana onkin. Palautetta mieluummin suoraan täällä kuin jossain Facebookissa tms. En ole mitenkään sosiaalista mediaa vastaan (tai no, alan kyllä kohta olla, kun sitä joka tuutista tunkee) mutta on outoa, ettei Ylen palveluista voi antaa heidän omilla sivuillaan palautetta vaan pitää mennä jonkun amerikkalaisen firman sivuille niin tehdäkseen.

-JiiPee kirjoitti:

Uutiset ovat edelleen tärkeintä antia journalistisessa mediassa. Niiden tulee olla kattavasti esillä etusivulla.

Mielestäni muuttuivat huonompaan suuntaan. Odotan ajanmukaisia ja moderneja sivuja, mutta nämä ottivat vain askeleen jos toisenkin taaksepäin. Ei hyvä! Eivät ole mukana ajanhengessä eivätkä palvele kaikkia.

Ei ilmava vaan löysä. Pitkä scrollaus, mulla 10 sivua kokoruututilassa. Satunnaisia linkkejä samalle sivulle, eikä kuitenkaan kaikkiin osioihin. Missä on mm. YLEn keskustelulinkki?

Ja kaiken huippu tuo Facebook! Ja ne twitterit, huoh.

Kun viimeksi firman johto vaihtui, YLEn nettimaailma alkoi sekoilla mitä merkillisimmillä toteutuksilla, joissa ei otettu huomioon standardeja, eikä vapaiden ohjelmistojen käyttäjiä.

Ensiksi pitää olla tarve muutokselle ja vasta sitten toteuttaa se.

Minun mielestäni tämä on nyt tosi hyvä ja selkeä vaihdan kotisivuksi

Balzze kirjoitti:

... Ihan Surkee sivusto Hyii ......

Kannattaa Balzzen pysyä vaan siellä Seikan sivuilla!

Huonompaan suuntaan on menny, mielestäni entinen oli selkeä
ja värikäs joka houkutteeli jäämään sivulle.
Nyt joutuu pläaräämään sivun loppuun eikä mitään oikein löydy. Uudistuksen jälkeen esim.areenassa ja arkistossa ei ole tullu käytyä. Kiitokset kuitenkin menneestä:) Hyvää kevättä!

hei

Huonommaksi meni. Ennen näki yhdellä näkymällä kaiken oleellisen tiedon päivän tärkeimmistä tapahtumista ja koko maan sään. Nyt joutuu skrollaamaan edestakaisin.. ja vaikuttaa sekavammalta kun ei ole kunnon jäsentelyä asioissa.

Vanha Ylen etusivu takaisin.

Miksi Yle pakkomarkkinoi Facebookin käyttöä?

Et voi osallistua etkä juurikaan antaa palautetta ellet ole antanut tietojasi amerikkalaisen firman käyttöön.

Hemmetti, verovaroillahan Ylen toimintaa kustannetaan, saisitte siis järjestää kaikkia kansalaisia tasaveroisesti kohtelevan osallistumis/palautekanavan.

Kaikki eivät kuulu, EIVÄTKÄ varsinkaan HALUA kuulua Facebookiin!!!!!!!!!!!!!!!

Sivusto on sekava ja näyttää laimean vetiseltä.

Asioita saa haeskella pitkään ja Facebook ainoana palautekanavana todella riepoo. Abitreenien chattiinkin pystyy osallistumaan vain jos kuuluu Facebookiin.

Jäi meikäläiseltä muutama yo-kokeita koskeva kysymys kysymättä, kiitos Facebook-intoilevan Yle-toimituksen.

Niin, kohteleeko Yle asiakkaitaan nyt tasaveroisesti? Onko Ylellä oikeus velvoittaa kansalaiset liittymään amerikkalaiseen Facebookiin jotta voisi käyttää verovaroin ja lupamaksuin kustannettua julkista palvelua?

Mihin tästä voi valittaa? Meneekö palaute tätä kautta yhtään minnekään?

Tehkää nyt kiireesti jotakin asian korjaamiseksi. Koko Suomen kansa ei suinkaan ole Facebookin asiakkaana eikä sellaiseksi halua tullakaan.

Oma nimi ja naama on sinänsä ihan hyvä periaate nettikommenteissa. Karsii ainakin osan asiattomuuksista pois.

Toisaalta on myös paljon ihmisiä jotka eivät esim. työnsä tähden halua kuulua Facebookiin, ensimmäisenä nyt tulee mieleen vaikkapa kuntien sosiaalivirkailijat, jotka joskus joutuvat tekemään koviakin päätöksiä. On myös niitä, joiden lähipiiriin kuuluu ihmisiä, joille on määrätty lähestymiskielto. Omalla nimellä esiintyminen netissä saattaa silloin merkitä kohtuutonta riskinottoa.

tv-lupa kirjoitti:

Niin, kohteleeko Yle asiakkaitaan nyt tasaveroisesti? Onko Ylellä oikeus velvoittaa kansalaiset liittymään amerikkalaiseen Facebookiin jotta voisi käyttää verovaroin ja lupamaksuin kustannettua julkista palvelua?

Mihin tästä voi valittaa? Meneekö palaute tätä kautta yhtään minnekään?

Tehkää nyt kiireesti jotakin asian korjaamiseksi. Koko Suomen kansa ei suinkaan ole Facebookin asiakkaana eikä sellaiseksi halua tullakaan.

Vanhaan verrattuna jotenkin "sekava"... ei oikein löydä
mitään...ei hyvä!

Kannattaisi sinistä väriä käyttää harkitusti nettisivuilla, tai lopettaa kokonaan kyseisen värin käyttö. Valitettavasti "sinisyys " ei näy terävänä, ja sivut ovat silloin, kuin sumuinen päivä.

Layout on miellyttävä silmälle. Mutta etusivu on luvattoman pitkä, sitä on ihan turha ruveta selaamaan esimerkiksi kännykällä. Muutenkaan etusivujen ei yleensä kuuluisi olla noin pitkiä, vaan kiinnostavan linkin löytyminen pitäisi olla helpompaa.

Varsin onnistunut muutos. Graafisesti näyttää selkeämmältä ja nykyaikasemmalta. Mitä tulee käytettävyyteen niin, tuossa on kaikki oleellinen heti alussa, mikä on hyvä. Dialogi on siis selkeä.

Mielenkiintoista on se, että etusivu muistuttaa hyvin paljon hesarin etusivua... alumperin varsin erilaiset genret alkavat olla samanlaisia netissä.

Anonyymi kirjoitti:

Pitkällä juoksulla -ilmaisu ehkä sopii nykyiseen mobiiliin ympäristöön. Muuten se ei kylläkään toimi.

Pitkällä juoksulla -sanonnan aiheuttama ärsytys kielikorvassani on tavattoman mukaansatempaava ja hallitseva tunnetila, jonka seurauksena tekstin mahdollinen sisältöaines etääntyy hahmottamani avaruuden ulkopuolelle.

Sivut ovat todella epäselvät ja vaikeat hahmottaa.

Muutamia henkilökohtaisia mielipiteitä:

En vieläkään pidä oikein toimivana tätä uutta sivua, mutta positiivisena seikkana parin viikon aikana tapahtanut paljon hyvääkin. Turhaa tyhjää tilaa on vähennetty ja sivu näyttää paljon tasapainoisemmalta ja selkeämmältä mitä julkaisun aikaan. Visuaalisesti sivu näyttää vieläkin todella laatikkomaiselta, ehkä laatikkojen reunojen pyöristäminen parantaisi ilmettä.

Netissä, radiossa, televisossa laatikot näyttävät todella irrallisilta ja niiden välissä on paljon tyhjää. Kaipaa kovasti tiivistämistä.

Eri osiot (uutiset, ohjelmat, musiikki, perhe, tiede) eivät myöskään erotu toisistaan tarpeeksi hyvin. Ehkä hieman sävytetyt erilaiset taustat jokaiselle parantaisivat tätä.

Kuitenkin kyllä tästä viilaamalla vielä ihan hyvä tulee.

Erittäin sekava uudistus. Verratkaa mitä Google tekee, kokoajan selkeämpi etusivu.

...odotan kovasti, että palaatte vanhaan.

t. tiivis ja selkeä

Sivuston ryhdikkyys ja asiallisuus katosi. Ei sovi YLE:n imagoon.

Seuraan päivittäin useaan otteeseen YLE:n sivuilta uutisia. Yleensä, varsinkin päivän polttavia uutisaiheita päivitetään vähän väliä. Usein päivitys on kuitenkin vain muutaman sanan tai lauseen lisäys alkuperäiseen uutisartikkeliin. Tuntuu joskus turhauttavalta lukea pitkää artikkelia uudestaan ja uudestaan vain etsiäkseen sen uusimman päivityksen mukana tuoma lisätieto.
Voisiko viimeisimmän päivityksen kirjoittaa esimerkiksi eri fontilla, värillä tai muuten korostaa sitä? Näin olisi helpompi pikaisestikin löytää päivitetty kohta.

Onnea vaan, mutta ei vaan toimi.

Eipä ole kovin iso duuni ollut kun on suora kopio naapurin humpuukisivuista!

Että tulevaisuuteen - ihminen lukee näitä sivuja tässä hetkessä.

Kyllä on kamala ja hankala etusivu....

Epäonnistunut ja sekavan oloinen versio.Palatkaa takaisin vanhaan ja selkeästi luettavaan sivustoon!!

Sekava etusivu. Ensinnäkin se on piiiiiiitkä ja sikäli luotaantyöntävä. Pituus aiheuttaa myös sen, ettei linkkejä aiheisiin ole helppoa löytää ja aiheuttaa edelleen luotaantyöntävyyttä lisää.

Miksi etusivun layout on niin erilainen kuin muiden alueiden etusivut? Mikään noista muista ei ole ollenkaan niin hankala käyttää.

Vanha oli parempi, ainakin paljon selkeämpi.

http://go.yle.fi/go/e/main_ataglance_important/http://www.yle.fi/%2523ohjelmat

Valitettavasti etusivun monet linkit vielä väärin. Esim yllä oleva osoite (jota ei tietenkään löydy) kun klikkaa Piaf -linkkiä etusivulla. Lienee ohjelmatoimittajan virhe. Alusta asti esiintynyt samankaltaisia virheitä linkeissä. Pankaas toimittaja hommiin.

Aiemmin yle:n nettisivut olivat todella mainiot, ennen kaikkea selaimen aloitussivuksi. Kaikki näki kerralla, eikä tarvinnut paljon scrollailla. Nyt se on yhtä sekamelskaa, joten minulla ainakin vaihtui aloitussivuksi hs.fi lähinnä selkeytensä vuoksi. Ei ne hesarinkaan sivut parhaat mahdoliset ole, mutta huomattavasti paremmat kuin Yle.n nykyiset. Ei sinne etusivulle tarvi ympätä kaikkia maailmalla ja ylessä tapahtuvia asioita, illan tv-ohjelmista alkaen. Toivottavasti sivuja kehitetään ja yksinkertaistetaan.

Mä en tiedä näistä sivuista paljoakaan mutta kyllä on yksi tylsimpiä sivuja ikinä! Mikä toi kommentti tosta "kestävästä designistä" oikein on? Ihan uskomatonta - mä oon ihan kyllästynyt jo ja muutenkin hassua selata näitä sivuja kun mikään ei tunnu luontevalta. Minä en vastusta muutosta mutta olisin jotenkin odottanut paljon enemmän yleltä. Mä ite tykkään mm ulkomaisia www uutis sivuja joita käytän paljon, olisitte vaan ottaneet sieltä ideat kun ei omat riitä...

Sivut

Kehitys kehittyy - kokeile ja kommentoi yle.fi:tä

Tässä ryhmäblogissa yle.fi:n tekijät kertovat tulevista verkkopalveluista sekä valottavat ajatuksiaan suunnitelmien takaa.

Blogiarkisto