Pe 21.10.2011 @ 17:10Tuija Aalto

Uusi ohjelmaformaatti Ylen netissä: Pop-up -lähetys

Kehitys kehittyy. Digitaalinen ja verkottunut mediaympäristö mahdollistaa tänä päivänä sellaisten asioiden tekemisen, joissa viisi vuotta sitten ei olisi ollut mitään ideaa. 

Eräs tällainen konsepti-innovaatio on pop-up -lähetys.Yle lähetti Yle Areenassa aamupäivällä 6.10. ylimääräisen keskusteluohjelman "Steve Jobsin merkitys digitaaliselle mediakulttuurille". 

Aikaa ohjelman valmistelussa käytettiin päätöksestä toteutukseen kolme tuntia. Verkostot osallistuivat valmisteluun (paina Muistion Play-nappia ja katso kuinka suunnittelu  eteni)

Sosiaalinen media, Facebook, Twitter ja Google+ tekivät mahdolliseksi tiedon nopean levittämisen niin, että suoralla lähetyksellä oli arviolta satoja seuraajia ja lähetystä kommentoitiin reaaliajassa verkossa. 

Keskustelun taltiota on katsottu Areenassa tuhansia kertoja. 

Keskustelun ääniversio lähetettiin samana iltapäivänä Yle Puhe - kanavalla. 

Kenties aivan ensimmäinen suomalainen pop-up -formaatin toteutus oli Striimi.net -nettiradiokanavalla suorana lähetetty Skype-konferenssikeskustelu rahan merkityksestä verkostotaloudessa syksyllä 2009 (MP3) Olen käyttänyt tapausta esimerkkinä sosiaalisen median somakoulutuksessa siitä, miten nopealla aikataululla on mahdollista saada aikaan kohdeyleisölleen elämyksellinen suora keskusteluohjelma verkossa. 

 

Tuija Aalto from Netprofile Finland Oy on Vimeo.

Ensi perjantaina Yle Areenassa lähetetään Helsingin Kirjamessuilta Yle Puheen Politiikkaradio. Yle Puhe taltioi Politiikkaradion perjantain lähetyksen messuyleisön edessä. Paikalla silloin toimittaja Sakari Sirkkasen kanssa vakiovieraat Markus Leikola ja Jussi Lähde sekä vieraina ainakin Sofi Oksanen ja ”Kekkosen takapiru” -kirjan kirjoittaja Timo J. Tuikka. Keskustelu on siis mahdollista seurata Yle Areenassa suorana pe 28.10. klo 9.45 alkaen.

Kun lähetys tiedetään jo viikkoa ennen, sitä ei ehkä voi pitää puhdasoppisena pop-up -ohjelman esimerkkinä. Teemme erilaisia kokeiluja kehittääksemme valmiutta panna pystyyn pop-up-ohjelma Yle Areenassa nopealla aikataululla silloin, kun aihetta ilmenee.

5 kommenttia

Innovaatio pop-up -lähetys on hyvä esimerkki kuinka raskas organisaatio voidaan ohittaa ja antaa ihmisten innovatiisisuudelle tilaa. Miksi jokin lähetys pitäisi ensin tulla radiosta tai tv-kanavalta. Voihan se tulla toisinpäinkin.
Mukava, että tällainen nykyisin hyväksytään YLE:ssä. Aikanani ei tullut oikein kuuloonkaan.
Työn iloa!

Unohtui vielä yksi asia. Netti - tv - lähetys tehtiin kuin se olisi ollut VAIN tv - keskustelu. Tässäkin tapauksessa juontajan olisi pitänyt mainita henkilön nimi ja mitä tekee antaessaan puheenvuoron.
Miksikö? Siksi, että sama juttu lähetetään myös radiossa ja siellä ei ole nimiplansseja.
Miksikö sitten ei mainita?
Siksi kun se on TV-TRADITIO.
Miksi sitten traditiota ei muuteta?
Siksi kun näin on aina ollut.
Please, mainitkaa sivumennen tv:n keskusteluohjelmissa henkilöiden nimiäkin. Ei tv- lähetyksiä aina edes katsota vaan kuunnellaan.
Vanhan tradition muuttaminen lisäisi YLE:n sisäisen synergiankin toimivuutta. Eikä lisäisiki?

Aiheellista palautetta, Matti, nettivideotakin kuunnellaan sitä paitsi joskus se on omassa ikkunassaa ja silmät toisessa!

Ylen Klassisen väki teki muuten eilen aamulla <a href="http://areena.yle.fi/video/1319563221808">ponnahduslähetyksen</A> yksivuotiaan verkkopalvelun kunniaksi.

Lähetykset yhä enemmän ja enemmän VAIN netissä, vaikka tv:n omistajilla koko soppa maksatetaan.
Mitenkäs näitä lähetyksiä seuraa se puoli suomen väestöstä, millä ei ole minkäänlaista nettiä mailla halmeilla?

Sinänsä väliä, vaikka olisi katsottavissa/kuuneltavissa vaikka kuussa, KUNHAN on myös tavan tv:ssä/radiossa.

Mistä tämmöisiin saadaan resurssit revittyä, kun ei niitä mihinkään muuhunkaan riitä?

"Vain" netissä ei tietenkään sinänsä ole itseisarvo, vaan antaa se liikkumavaraa tehdä pieniä kohdeyleisöjä paljon kiinnostavia juttuja silloin tällöin. Toinen esimerkki pop-up-lähetyksistä tehtiin marraskuussa: tuottamani suora keskusteluohjelma tietovuodosta lähetettiin samaan aikaan suorana myös audiona Yle Puheessa.

Kehitys kehittyy - kokeile ja kommentoi yle.fi:tä

Tässä ryhmäblogissa yle.fi:n tekijät kertovat tulevista verkkopalveluista sekä valottavat ajatuksiaan suunnitelmien takaa.

Blogiarkisto