Ajanvietteita sairaille ja pitkästyville

Ajanvietteitä sairaille & pitkäveteistyville

Terveenä ei muista moni sitä, miten tylsää heillä on olla sairaina,
varsinkin juhlapyhien tiimoilla.

Kun maailma kutistuu tassutteluksi oman sängyn ja vessan välillä, tai
vieläkin pienemmäksi, on huonokin apu ajanviettöön parempi kuin ei
mikään apu. Siksi onkin hyvä että on olemassa Yleisradio josta sitä
jälleen tässä saapi!

Joku kerettiläinen tai kerettiläisetär saattaa ajatella, että miksi
kiusata kipeitä ihmisiä jonninjoutavalla sonnalla jota lähetetään
radiosta tai omituisilla ajatuksilla joita on kirjoitettu Ylen
nettisivuille, mutta kokemus on osoittanut että jos on kipeä, niin kun
miettii muuta niin mieli pääsee pois siitä sairausjamasta ja tulee
parempi olo sille.

Sairaalassa olo on tylsää myös henkilökunnalle, joka joutuu joulun
aikaan purskuttamaan niin paljon.

Nimittäin, kun potilaat syövät omissa hoteissaan sängynreunalla istuen
suolatonta lientä, sillä aikaa henkilökunta menee kahvihuoneeseen ja
mässäilee mukanaan tuomilla lanttulaatikoilla ja kinkuilla joita on
valheellisissa astioissa joissa lukee ”kuivaa eväs-mömmöä” ja
”puisevaa terveys-tattari-parsakaalihommaa” jne. Ja niille
valerasioissa oleville herkuilleen laittaa henkilökunta omasta
suolapurkista suolaa niin että on valkoisena sen kinkun pinta sitä
suolasta!

Mutta sitten kun soittaa potilas sitä kelloa että on se suolaton liemi
loppu, että voi hakea lautaisen pois, niin henkilökunta joutuu äkkiä
mutta perusteellisesti purskuttamaan suuta vedellä ja hammastahnalla,
ettei tuoksuisi kinkut ja kalkkunat ja muut mitä kahvihuoneessa
kangassermin takana salaa syöneet on, kerta muuten tulisi potilaiden
kapina ja ilmitappelu että ”Petturi-Henkilökunta! Alas ne!”

Ja kun potilaat saavat iltateetä jonka kanssa tarjotaan puolikas
Neuvostoliiton armeijan ylijäämä-sissikorppua, niin sillä aikaa
henkilökunta hiipii sosiaalitilaansa ja salaa ottaa peltikaapista
omiaan tuomia joulusuklaita ja syö niitä kaksin käsin, niin että
toffee valuu leualle ja on sokerihumalassa koko osaston väki että
”Tättä-rä-Rää!” ja että ”Hap-hap!”

Mutta kun pitää sitten kerätä teemukit pois, niin äkkiä joutuvat taas
huuhtomaan suuta ja kurlaamaan karvaisvedellä, ettei haista potilaat
suklaita ja marmelaardeja ja torttuja konfetteja ja muuta.

Niin se alinomainen suunsa huuhteleminen rassaa henkilökuntaa koko
lailla kyllä! Tulehtuu ihan ikenet joillakin, viimeistään
tapaninpäivänä jo.  Ja ennenkin! Ihan ienssä kihelmöi, heillä!

Ja sen vuoksi kun henkilökunta on uuvuksissa alituisesta kurlaamisesta
ja vuoristoradasta jota niiden verensokerit kaahaa toistuvan salaisen
pikamässäilyn takia, niin sen vuoksi kannattaa potilaiden keskittyä
itse huvittamaan itsejään.

Tässä jokunen ajatus siihen.

Yksi kiva leikki on sellainen, että rakentelee mielessään ensin
unelmiensa talon ja sitten siihen ympärille niin kivan maiseman ja
niin ihanan paikan kuin vain keksii.

Voi esimerkiksi ajatella, että se oma talo on hirsipuinen, jossa on
jänniä torneja, erkkereitä, salakäytäviä, suloisia lasikuisteja ja
katetuita parvekkeita, ja sisäpihoja joilla on puutarhoja ja pikku
lampia ja suihkulähteitä, ja bambit käyskentelevät ja juovat
lähteestä, ja niissä kuvitelmissa ne bambit eivät esmes koskaan piere
tai sonni, vaan ovat täysin runollisia & kehkeytyneitä!

Ja voi kuvitella että talon toisella puolella on kaunis merimaisema ja
hiekkaranta tai jylhät kalliot, ja toisella puolella lumihuippuinen
vuori missä pomppii jäniksiä ja vaikka laama tai vaikka suorastaan
kenguruiden toverillinen, pompahteleva joukko. Ja vuorilla voi kasvaa
minttupuita ja viriilejä sieniä ja vaikka mitä ihmeitä
luonnon-helmasta!

Ja siinä talossa voi olla kotieläimenä hieno kesy tiikeri, tai sitten
kissi tai puhuva paprika muu hyvä. Ja voi sisustaa talon hän
mieleisekseen, hyvinkin tarkasti, huone huoneelta, ja miettiä mitä
jokaisen huoneen ikkunasta näkyy.

Ja jostain ikkunasta voi näkyä menneisyyteen ja jostain voi näkyä sama
mikä näkyy vaikka jonkun kangaspuita paukuttavan unkarilaisen
maalaismummon mökin ikkunasta ja jostain ikkunasta kun tiiraa yhdellä
silmällä niin näkeekin itsensä takaa, mutta saman huoneen oven
avaimenreiästä, selkänsä takaa katsottuna! Kumarassa näkyy hän itse
takaa siinä ikkunan maisemassa, ja kun heiluttaa omaa takapuoltaan
sivusuunnassa kuin hyökkäämis-haluisa kissi, niin näkee että se
ikkunasta näkyvä takapuoli heiluu samalla, josta tietää että on se
itse hän, livenä! Uskomatonta!

Ja voi ajatella että siellä talossa vietetään juhlat jonne on kutsunut
ketä vain itse haluaa, ihmisiä joita on tuntenut vaikka lapsena tai
koska hyvänsä, ja voi kuvitella mitä vaan, vaikka että Ranskan
presidenttikin tulee sinne ja sanoo että ”Jou, tein tämmöistä
kastiketta jota voi laittaa parsakaalin päälle niin akkainlehden
parsakaalimössö ei maistu silloin miehistä ihan niin pahalle”. Ja
tulisi myös joku saksalainen ministeri nahkahousuissa ja esittäisi
jodlausta ja taikatemppuja ja tekisi alppitorvella hemmetinmoisia
saippuakuplia lasten iloksi. Ja valtava afrikkalainen virtakuono
tulisi ja söisi ne kuplat!

Ja illalla juhlat jatkuvat puutarhassa isossa teltassa, jossa on
monenvärisiä paperilyhtyjä ja kynttilöitä ja puutarhapoluilla
soihtuja, ja eksoottisia kukkia ja itsevalaisevia lintuja ja hohtavia
kasveja, ja on lämmin, ihana ilta ja tähtikirkas lämmin yö ja kuuluu
sellainen kaskaiden siritys mikä amerikkalaisissa elokuvissa ennen
kuin tulee suolta joku hullu kirveen kanssa tukka märkänä ja äristen
ja ylähuuli koholla kuin vihaisella susi-koiralla, mutta tässä ei
tule, vaan on pelkästään se kaskas-ääni. Paitsi tietysti orkesteri
soittaa mieleistä musiikkea ja ne jotka tykkäävät tanssimisesta voipi
miettiä keiden vieraiden kanssa tanssisi ja mistä juttelisivat ja kuka
hieno laulaja laulaisi siellä ja pelleilisi tauoilla kakaroille ja
miehillä olisi kukka napinlävessä ja naisilla tukassa.

Ja voi ajatella sitten että on vuokrattu seuraavaksi päiväksi se
Oriental Express -juna, ja menee joidenkin läheisimpien vieraiden
kanssa junamatkalle ja katselee kaikkia erilaisia Euroopan maisemia ja
suhailee Pariisissa ja Lontoossa huvikseen ja käy museoissa ja
kirpputorilla ja vaikka missä! Kun kaikki onnistuu siinä kuvitelmassa
oivallisesti.

Ja sitten kun väsyy, niin ottaa torkut, mutta se kuvitelma vain
paranee, kun aina keksii siihen lisää yksityiskohtia - ja jos on
sairaalassa missä on joku muukin, niin se toinenkin voi kuvitella, ja
sitten voi aina välillä jutella, että millainen on se kummankin talo-
ja maisema- ja reissukuvitelma ja muu miete ja yksityiskohta.

Ja jännä juttu on se, että kun mielikuvittelun alkuun pääsee niin
tajuaa, että ei käykään aika pitkäksi kun voi aina keksiä uusia
käänteitä, vaikka välillä kuunnella radiota tai vähän jutella jonkun
kanssa tai selailla akkainlehteä ja keksiä siitä uusia juonia niihin
mielenliikkeisiinsä.

Niin siitä se paranee kyllä. Pitää vaan heittäytyä ja antaa mielen viedä, kuin kukaan muu ei tiedä niin hyvin kuin itse, että mistä kuvitelmista pitää hän, henkilökohtaisuuksissaan.

Siitä löytyy paljon, paljon enemmän iloa kuin ensi alkuun osaa ajatellakaan.

Hauskaa ajattelua siis! Siitä se kyllä vielä, takuulla!

Toivoo:

Yksi monten puolesta.

Äänellä, tämä sama:

kommentit

Hieno kuvitelma! Ihan jo itsen mieli seikkaili siellä hänen kuvitelmassaan! Juoksin siellä kevyesti hypähdellen, kuin keijutar, valkoisessa ohuessa, mutta spovasti peittävässä rihmankiertämässä, niiden kauriien kans, hiukset leppeässä tuulosessa hulmuten! Pitää vaan muistaa, että Hyacinth Bucket, eikun Bukee, voipi suuttua jos hänen sukunimensä sanoo väärin! Ja hänen avukseen voipi seurailla ettei tule se slipoverinen sukulaismies Onslow sinne ja pamauta autonsa pakoputkella niin kovaa, että kauriien persiistä tulee ne sonnat ja koko idylli paukahtaa pilalle! Mutta se hyvä puoli Hyacinth Bucket, eikun Bukeen kutsumisessa olisi, että hän saisi viimeinkin pitää kynttiläillallisen hienoille vieraille ja tarjoilla pikkupurtavansa astiastosta, joissa on käsinmaalattu talvio! Ilta kuluisi rattoisaisehkosti Hyacinthin laulelmia kuunnellen.. ehkä.. Oh Nice!! :)

>Supi Pe, 2012-12-14 09:49

Minä yllätyin sairaalassa, kun siellä ruoka olikin hyvää, kun olin aina luullut että sairaalan ruoka on pahaa tai ainakaan ei maistu miltään. Suolatonta se kyllä saattoi olla tai vähäsuolaista ainakin, siihen olen tottunut kun kotonakin yritän välttää suolaa verenpaineen takia. Tuo kuvitelmahomma oli kyllä hieno ajanviete-idea mutta keksipä keino millä saa taukoamatta puhuvan huonetoverin hiljaiseksi jos sellainen osuu kohdalle!

>Loislurso Pe, 2012-12-14 10:36

Aika kiperän pistit arvoisa Loislurso! Pitänee alkaa kehitellä sellaista kaukosäätimeä, missä olisi nappi jota painamalla saa huonetoverin äänettömäksi! Siinäkin olisi ajanvietettä kun seuraisi sen älytöntä meuhkaamista eikä kuuluisi mitään. Suuta vain aukoisi se hulluna ja käsillä viittelöisi mutta inaustakaan ei kuuluisi! Siinä olisi kyllä se ongelma, että kun se kysyisi jotain, eikä itse olisi tietty sitä kuullut, niin ei osaisi vastata mitään.. Se ajattelisi että tuo se on hullu eikä kuuntele saati vastaa! Killittää vaan tyhmän onnellisen näköisenä. Mutta se voisikin ajatella että en puhu tuolle mitään enää ikinä, ja olisikin hiljaa se toveri lopun aikaa.

>Supi Pe, 2012-12-14 11:55

Minun mielestäni on hulluinta, että tähän juttuun liittyvinä linkkeinä tarjotaan parsakaaliaiheista blogetta.

>H. Pe, 2012-12-14 23:58

Hullua tai ei, mutta se parsakaalijuttu oli hauska, minä ainakin nauroin.

>Loislurso La, 2012-12-15 02:59

Toisilla se optimismi pelaa. Itsellä on vähän sellainen synkempi mieli. Eli vaikka yrittäisi aluksi olla positiivinen niin olisi se negatiivinen siellä kuten se sinisilmäinen jääkarhu jota ei saa ajatella mutta jota ei juuri siksi voi olla ajattelematta.

Niinpä kun yritin ajatella sitä esimerkin taloa, tuli mieleeni vääjäämättä "Hiiriä ja Ihmisiä" -kirja. Siinäkin kuvitellaan talo. Siinähän on se Lenny joka on periaatteessa miltei ihan hyvä mutta yksinkertaisuutensa vuoksi hankala tyyppi. Siksipä tämän kaveri pyytää häntä katsomaan kaunista maisemaa. Että siihen laitetaan pystyyn talo jossa he ovat tämän Lennyn kanssa yhdessä elävät mukavasti. Sitten Lenny katsoo ja se ase laukeaa.

Tälläisiäkin voi toki miettiä, sairaalassa. Tulee ainakin vauhdikkaampaa kun on ammuskelukohtauksia ja takaa-ajoja. Ei ole tylsää, jos bambi ei voikaan piereskellä kun on ummetus. Ei voi, kunnes painetta on riittävästi ja padot aukeavat.

>Tuomoh Su, 2012-12-16 21:33

Olisinpa keksinyt tämän, kun makasin letkuissa sairaalassa esikoiseni hätäsektion jälkeen. Tämä tapahtui jouluna vuosia sitten.

Olisi ollut mukavampi miettiä alppimajoja pieremättömine bambeineen kuin sitä, kuoleeko lapsonen ennenkuin hänet ehdin nähdä, vai kenties vammautuuko loppuiäksi. Etenkin kun sellainen märehtiminen oli turhaa ja ennenaikaista, kukaan ei kuollut tai vammautunut, tulipahan totisesti yliälykäs, kaunis ja liiankin näsäsviisas lukioneiti hänestä.

Jos en olisi ollut niissä pirun letkuissa kiinni, olisin hypännyt puremaan valokuvaajaa, joka kurkisti ylipirteänä verhojen välistä ja kysyi: "Otetaankos äidistä ja vauvelista kuva?" Huonekaveriakin olisin ainakin potkaissut, jos olisin tuntenut jalkani, hän kun kehtasi valittaa, "Miten pahaa on graavi lohi, hän ei ole siitä koskaan tykännyt". En tykännyt minäkään siitä ravintoletkusta, jossa olin ollut useita vuorokausia kiinni saamatta joulu- ja muista ihmisruuista kuin hajut.

Niin että bambia jäin kovasti kaipaamaan. Onneksi niitä näkyy nykyisen kotimme olohuoneen ikkunasta samoin kuin kiintoisasti jonossa kulkevia hirviä.

>Hansu Su, 2012-12-16 19:08

Pieremätöntä bambia olisi voinut miettiä siinäkin tilanteessa, kun makasin leikkauspödällä kuuntelemassa kun reisiluutani sahattiin poikki moottorisahalla. Ei se tosin ollut niin kamala tilanne kuin kuulostaa, olin niin pöllyssä lääkkeistä etten tullut ajatelleeksi mitä siinä sahattiin, ihmettelin vain että kas kummaa, niillä onkin moottorisaha eivätkä nyrskytä käsisahalla kuten etukäteen luulin. Muut samanlaisessa leikkauksessa (lonkkaan laitettiin tekonivel) olleet ovat kyllä sanoneet, että se sahaus ja vasarointi oli epämiellyttävää kuunneltavaa, joten siinäkin olisi ollut hyötyä jos olisi älynnyt kuvitella pieremättömiä bambeja ja muuta mukavaa.

>Loislurso Su, 2012-12-16 19:39

Väistämättä tuli mieleen, että mr. Kajo on ollut Ylen tylsissä pikkujouluissa juuri ennen tämän kirjottamista.

Mutta yks asia jäi vaivaamaan. Mikä on virtakuono? Kas, kun semmosesta eläimestä en oo koskaan kuullut. Voisitko arvon Markus K. kirjoittaa siitä eläimestä jonkinlaisen esitelmän vaikkapa blogeamisen muodossa?

>Paulia To, 2012-12-20 16:11

lisää kommentti

ajatusten miljoonalaatikko

Markus Kajo. Blogi. Ajatusten miljoonalaatikko.

Yleisradion toimittaja Markus Kajo avaa ajatusten miljoonalaatikkonsa. Jos kommentoitte, niin armeliaita olkaa! Mitä auttaa että haukkuu hänet? Ei mitään se auta! (Totta. -Olotilan toimitus)

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä