ajatusten miljoonalaatikko
Älyttömyysmittari
Kommentoi 11 Lue kommentitSepä olisi kyllä hyvä, jos olisi mittari, jolla voisi tarkistaa, mikä on älytöntä tai naurettavaa, tai verrata kahdesta älyttömästä, että kumpi on älyttömämpi. Ja käänteisesti, kumpi tolkullisempi.
Mittarissa olisi pieni digikamera, jolla voisi ottaa kuvan siitä älyttömäksi arvelemastaan kohteesta, sekä mikrofoni, johon voisi puhua, jos tutkittavana olisi älytön ajatus tai vaikka kemiallinen kaava.
Mittarin voisi kalibroida esim niin, että etsii Googlen kuvahaulla sanaa ”tsolias" – ja sitten kun tsoliaan kuvia löytyy, määrittelee niiden älyttömyysindeksiksi sata.
Mikäkö on tsolias?
Se on miesten sotilaspuku.
Mutta ei, ei mikä hyvänsä sotilaspuku.
Tsolias (Τσολιάς) on perinteinen kreikkalainen sotilaspuku, sellainen, johon kuluu miehelle vitivalkoinen vekkihame nimeltään fustanella (φουστανέλα), valkoiset kireät sukkahousut tupsusukkanauhoin, punainen lässähtänyt hattu, josta on kynitty lippa pois ja josta riippuu muuten samanlainen tupsu kuin teekkareilla, paitsi tupsu on pitkäjouhinen kuin hevoisen häntä tai kuin irti saksittu markkinointihipin poninhäntä, johon on kenkälankista uutettu sysimusta väri.
Sitten asuun kuuluu antautumislipun värinen eli valkoinen paita, jossa on sumopainijoiden pyykkipussin kokoiset pussihihat, psykedeelinen liivi, joka sopisi markkinahypnotisoijan apulaiselle, ja punaiset nahkaiset aamutohvelit, joiden kärjissä on isot, mäyränkallon kokoiset pumpsukat, sekä kivääri, joka näyttää muovilelulta, koska se on maalattu tivoliaseiden tapaan kirkkaan punaiseksi.
Toisin sanoen tsolias on naurettavimman ja epäsotilaallisimman näköinen asu, mitä ihmismielen avulla voi miehen ylle kuvitella.
Jos joku olisi lääkkeistä, huumeista ja pallosalaman tällistä sekaisin, hän ei sähkökemiallisissa hulluuksissaan voisi kuvitella sotilaalle älyttömämmän ja naurettavamman näköistä asua kuin tsolias jo on.
Mikäli oletamme kalibrointitarkoituksessa, että tsoliaksen naurettavuusindeksi älyttömyysmittarissa on 100, ja jos kuvittelemme asteikon toisen päähän vaikkapa raikkaan, puhtaan juomaveden indeksiksi nolla, voimme hieman miettiä millaisia lukuja älyttömyysmittari antaisi muutamille asioille. Olisi mielenkiintoista esimerkiksi tutkia kansanperinteiden keskinäistä älyttömyyttä.
http://www.xsoma.net/images/Thessaloniki_1900-1917-tsolias_1906.jpg
http://1.bp.blogspot.com/-hxdXEmTUgUY/TVRm5Kuh16I/AAAAAAAAAF0/v4hMTbpLE8...
http://olympiada.files.wordpress.com/2011/02/tsoliades_1-458x315.jpg
http://3.bp.blogspot.com/-hjtaExWUVsI/TaMHl4WZGII/AAAAAAAABTg/l8ZMI6Mp9O...
Onko teistä älytöntä, että vappuna puoli Suomea juo itsensä käyttökelvottomaksi niin, että taannoinen brittidiplomaatti luuli tulleensa hulluksi, kun oli ensimmäistä kertaa Suomessa ja eksyi vappuna ulos ja näki ”miten koko kansa oli umpikännissä”? Tiettävästi kyseinen herra luuli kadottaneensa järkensä valon ja/tai joutuneensa helvettiin. Mutta olikin vain Suomessa vappuna.
Jos tuollainen vappuilu on teistä älytöntä, niin onko se älyttömämpää kuin japanilainen 1600-luvulta peräisin oleva helmikuun perinne, jossa miehet pukeutuvat heinäkasoiksi tai heinäseipäiksi ja hokevat ”kasedori, kasedori, ka ka ka!” – ja sitten lapset viskovat jäistä vettä heiniin pukeutuneiden ukkojen päälle?
Kasedori-juhlalla on näennäisen järkevä syy, sillä pyritään estämään pahoja henkiä sytyttämästä tulipaloja, mutta henkilökohtaisesti uskon enemmän palovaroittimen voimaan. Mutta toki kannattaa muistaa vaihtaa varoittimen patteri ajoissa, että siitä on iloa. Pistäkää siis ostoslistaan yhdeksänvoltin patteri jo nyt, niin ei tarvitse lähteä kioskille juosta nylkyttämään, kun varoitin alkaa ilkkua patterin vähenemistä.
http://hayashi.ic-net.or.jp/2005/kasedori/P2112655.jpg
http://uniqueunusualandinterestingart.blogspot.com/2010/02/kasedori-danc...
http://www4.ocn.ne.jp/~yuko2000/murayama-r/kaminoyama/fe/kasedori.html
Jos luotatte ennaltaehkäisyyn ja palovaroittimiin, ja täten kasedori on mielestänne verrattain älyvapaa juhla, niin miten se sitten suhtautuu espanjalaiseen Buñolin kaupungin La Tomatina-juhlaan?
La Tomatinassa paiskotaan 40 tonnia varta vasten kasvatettuja, sekundalaatuisia tomaatteja lajitovereihin, räiskien vihannesmöhnää ympäriinsä jopa siinä määrin, että liikkeenharjoittajat suojaavat liikkeensä muovein, ja kaupungin katukiveys loistaa hiukan juhlan jälkeen upean kiiltävänä, koska tomaattimössölitkujen happamuus on pessyt katukivet pinttyneestä liasta puhtaiksi kuin pudit.
Onko tomatina älyttömämpi juhla kuin vappu? Älyttömämpi kuin kasedori-juhla? Jos olisi käytössä älyttömyysmittari, niin asia olisi helppo tarkistaa.
Yksi heikkous älyttömyysmittarissa kuitenkin on, tai pikemminkin yksi huomioonotettava seikka. Mittaria täytyisi ehdottomasti olla kahta sorttia – naisten malli ja miesten malli.
Naisten malli olisi pinkki, miesten koboltinsininen. Ja lisäksi miesten mallissa täytyisi olla pieni pinkki nappi muiden nappien ohella. Miksikö?
No, kun näyteikkunassa on vaikka joku naisten mekko tai kengät, ja jos mieheltä kysytään, onko se hieno vai älytön, niin siihen on miehen mahdotonta vastata tyydyttävästi minkään järjellisen argumentaation tai henkisen spekuloinnin pohjalta.
On aivan sama, maksaako mekko viisitoista euroa vai 15 000 euroa – se voi naisesta olla ns. ihana tai aivan kamala ja miehen on mahdoton tietää kummasta on kyse. Naiset itse aina tietävät kyseisen mekon hyvyyden tai huonouden, automaattisesti, kait jollain lailla geneettisesti, kenkä- ja mekkogeeninsä ansiosta.
Miehen näkökannasta ajateltuna mekko on järkevämpi ostos, jos se näyttää jätemyllyn läpi ajetulta ja maksaa 15 euroa, kuin jos se näyttää jätemyllyn läpi ajetulta ja maksaa 15 000 euroa. Jos älyttömyysmittarin omistavalta mieheltä kysyttäisiin mekon hyvyydestä, hän painaisi mittarinsa pinkkiä nappia samalla, kun mittaa mekon – ja oitis mittari kertoisi totuuden sellaisena kuin se naisen aivoille avautuu.
Vastaavasti, jos naista käskettäisiin vertaamaan autoja keskenään, niin painamalla sinistä mies-nappia mittarissaan nainen saisi liudasta mitattuja autoja muunkinlaisia tuloksia kuin että punaiset ja pinkit autot ovat hyviä, muut huonompia.
Ja jos perheessä syntyisi riitaa siitä, onko tuo sohva hyvä vai tämä, ostetaanko robottiruohonleikkuri vai kaksi lammasta, tai tehdäänkö ensi viikonloppuna sitä, tätä vai tuota, mittarit voitaisiin jättää riitelemään keskenään.
Ja mittarien riitelyn aikana perheenjäsenet menisivät kahville ja pullalle. (Paitsi naispuoliset fenkoli-pinaatti-parsakaalipiirakalle ja Keisarin rokulipäivä -roibosteelle.)
Että näin, ja rauha maassa!
Silmäys vampyyrien ravintotalouteen
Kommentoi 10 Lue kommentitOlen ymmärtänyt, että vampyyrien ravintotaloutta leimaavat ainakin nämä kolme seikkaa: Ensiksikin se, että ihmisen veri on vampyyreille välttämätön ravinnonlähde, toiseksi se, että vampyyrit eivät vampyroi toisiaan, ts. he eivät ime verta toisistaan vaan kuppaavat hurmetta ainoastaan taviksista, ja kolmanneksi, että kun vampyyri puree tavista, tästä tulee vampyyri.
Tämän lisäksi vampyyrien arkea rytmittää heliofobia jonka perusteena kai on se, että auringonvalo on vampyyreille vahingollista. Auringonvalon ohella vampyyrit ilmeisesti kavahtavat valkosipulia, ja kuten taviksille, myös vampyyrille on kohtalokasta jos joku iskee puisen vaarnan sydämestä lävitse, vaikkapa kiinteistövälittäjä joka himoitsee vampyyrin taloa myyntiin mutta vampyyri sanoo että enkä myy, että ulos täältä akka. Niin siihen kiinteistövälittäjä, että katotaanko!, ja holauttaa vaarnan läpi että häh häh hää!
Mielestäni vampyyrien arjessa kiinteistövälittäjiäkin kovempi haaste on kestävän kehityksen ravintotalous.
Jotta asia on helpompi ymmärtää, kuvitellaan, että maapallon väestömäärä on vain kaksitoista henkeä, ja ajatellaan että heistä kaksi on vampyyreja, muut kymmenen taviksia.
- Saadakseen ravintoa nämä kaksi vampyyriä iskevät hampaansa kymmenestä taviksesta kahteen ja imevät vereä. Potrista taviksista vitamiineja ja voimaa irtoaakin.
Mutta päivä se on huomennakin. Tulee huominen ja vampyyreille nälkä - ja hups, nytpä vampyyreja onkin 4, eikä 2, koska eilen kupatuista kahdesta taviksesta tuli vampyyreja ja taviksia on nyt 8. Niinpä neljä vampyyria käy kahdeksan taviksen kimppuun, ja kohta taas massuttavat vampyyrit iloissansa, kun on maha täynnä ja mieli hyvä. Kelpaakos sen päälle köllötellä!
Mutta seuraavana päivänä nälkä tulee uudelleen - ja nälkäisiä vampyyrejä on nyt 8, mutta taviksia vain 4. Neljä vampyyria saa mahansa täyteen - loput eivät saa mitään, koska taviksia ei ole enää yhtään ja viimeisen verenimennän jälkeen vampyyreja on 12, eli koko minimaailmamme populaatio koostuu nyt vampyyreista.
Jos tosiaan olen oikein ymmärtänyt, että vampyyrit eivät ime verta toisistaan, ja jos taviksesta tulee vampyyri kun vampyyri puree tätä, niin loogisesti ajatellen useampi vampyyri ei voi käyttää samaa tavista ravinnonlähteenä.
Esimerkkimme osoitti, että vampyyrien ja tavisten suhdeluku muuttuu niin nopeasti, koska se muuttuu kahdesta suunnasta - eli sen ohella että vampyyrien määrä lisääntyy, tavisten määrä pienenee.
Ja kun, parhaan käsitykseni mukaan, missä hyvänsä ei-äärettömässä vampyyri-tavis -ekosysteemissä jossain, kiihtyvällä vauhdilla lähestyvässä pisteessä alkaa vampyyrejä olla enemmän kuin taviksia, niin a) vampyyreille tulee väistämättä hemmetinmoinen tappelu taviksista ja b) kohta on vain pelkkiä vampyyreja missään.
Miten siis on mahdollista, että koko maailman väestö ei jo ole vampyyreita? Ainoa mieleen nouseva selitys on se, että vampyyrit käyvät ryöstöretkillä Punaisen Ristin veripussivarastossa - Sillä tavalla vampyyrit saavat aitoa verta, mutta koska imetty veripussi ei muutu vampyyriksi, vampyyrien määrä ei siltä osin kasva eikä tavismäärä liioin pienene - mikä selittää myös sen ettemme iltahämärissä näe taviksista taistelevien vampyyrien keskinäisiä kahakoita kadunkulmissa tämän tästä.
Tästä opimme, että a) eineksillä on mielekäs rooli myös vampyyrien ravintotaloudessa, ja b) verenluovuttaminen Punaiselle Ristille on järkevää hyvin, hyvin, hyvin monessa mielessä.
Kuunteletko mieluummin? Kuuntele tästä:
Yllättäviä ilahtumisia
Kommentoi 20 Lue kommentitVoi tulla ilo ihmisen päähän monesta syystä, ja näin ollen yllättäenkin, ja vahingossa; ilman edeltäkäypää ennakointia tai varsinaista ilostumisaikomusta. Monesti juuri yllättävä ilostuminen onkin erityisen mieluisa henkilön itselle!
En tiedä, onko ilo siellä ihmisen pään sisällä potentiaalisesti valmiina, jollain lailla salpojen takana odottamassa, ja jokin vain päästää sen hetkeksi valloilleen, vai tuleeko sitä iloa jostain oman ruumin ulkopuolelta, samalla lailla kuin vaikka ufo-ukkojen tai valtion lähettämää säteilyä voi tulla avaruudesta, jos on huono tuuri ja jos ei käytä alumiinifoliolla vuorattua lippistä.
Kumminkin, tuntuu mukavalta, kun kohdalle osuu harkitsemattoma ilostuminen. Tässä jokunen henkilökohtainen esimerkki siitä, mikä voi saada mielen hyväksi yllättäen.
Mahdollisuus tehdä puro
Voi että! Kun keväällä tulee eteen rapakko, ja näkee että tuosta kun vetää kantapäällä ojaa, niin kohta liilettää vesi hapiaan. Se on kyllä tosi kiva juttu! Sen puron tekemisessä voisi mennä monta tuntia, ja meneekin, jos ei jokin ulkoista estettä laita. Ei missään muussa kuin siinä purossa ole mieli kun sen puron parissa touhuaa hän! Suosittelen!
Turha ystävällisyys
Joskus myyjä näkee asiakkaasta, että ei tuo meinaa mitään ostaa – tai asiakkaana sitä jopa itse syyllisyyksissään kertoo, että tapan vain tässä aikaa ja katselen, kun odottelen jotakuta ja en osta nyt mitään – ja silti se myyjä on ystävällinen,vaikka tietää, että ihan turhaan!
Myyjä ei siis ole ”palvelualtis”, eikä ”asiakaslähtöinen”, vaan on aidosti sillä tavalla ystävällinen että juttelee samalla tavalla kuin juttelisi täysin oikealle ihmisellä joka ei ole asiakas; puhuu niitänäitä ja kertoo vaikka että hänen tyttöystävällään on koira ja se on rodultaan Kääpiöpilsneri ja että se räkyttää koko ajan. (Se koira). Ja se myyjä on jotenkin niin selkeän aidosti ja pyyteettömästi ystävällinen, aivan kuin oikealle ystävälle, ja siitä tulee hyvä mieli mieleen sisälle, kun vaistoaa, ettei se myyjä petaa seuraavaa myyntikertaa, vaan se tosiaan luontevasti halusi jutella ja nauti siitä itsekin.
Löytyminen
On kiva, kun yllättäen löytää jonkin, mikä on ollut kauan häveyksissä. Ja jos se häveyksissä ollut on vaikka uimahousut, niin ihmettelee, että onko nämä muka joskus mahtuneet minulle. Ja sitten tajuaa, että ne uimahousut on nailonia ja ne on vahingossa olleet kuumassa pesussa ja kutistuneet, että oikeasti ne mahtuisivat vain oravalle. (Mutta ne eivät käytä uimahousuja.)
(Korkeintaan voi kuvitella, että orava käyttäisi shortseja, lierihattua ja aurinkolaseja, ja niitäkin vain silloin kun polkisi sellaisella vesipolkupyörällä, joita elokuvissa näkee; kädessä semmoinen drinkki jossa on pieni paperinen sateenvarjo; oravan tapauksessa aivan erityisen pieni.)
Rouskahtaa
Tulee hyvä mieli, kun saa polkaista rapakosta pakkasella jääkuoren rikki, etenkin jos jään alla on ilmaa, niin että se rouskahtaa. Tulee sellainen mieli, että edistää kevättä sillä rouskautuksella. Mutta myös muun rouskauttamisesta tulee hyvä mieli; esim jos on tuote, jossa jotkut osat ovat ensin kiinni toisissaan ja ne pitää rouskauttaa tai raksauttaa irti. Myös hapankorpun rouskauttamisesta – sekä hampahin että kätösin – tulee kiva mieli mieleen.
Ulkomaalaisen auttaminen
Kun näkee jossain ulkomaalaisen, joka harhailee kartan kanssa, ja sitten sattuu osumaan kielitaidot ja tiedot sillä tavalla kohdalleen, että pystyy neuvomaan sitä vähän syvällisemminkin ja näkee, että se ulkomaalainen ilostui, niin siitä tulee jotenkin semmoinen mukava myhäilevä olo. Ehkä vähän ylpeäkin, vaikkei se mikään erityisempi maailmanparannusteko olisikaan.
Sitkeän liman hetki lyö
Ensin kun on näähyillyt pää kumeana ja kuin kuumaliimalla täytettynä flunssassa päiväkausia, yskiä paukuttaen keuhkot kipeänä ja niistäen nenänsä vereslihalle, ja sitten tajuaa, että nyt alkaa olla se vesinuha ja tyhjän yskiminen ohi, nyt alkaa sitkeän liman päivät ja kohta on flunssa ohi, niin sitä säteilee kuin kauneuskuningatar, vaikka on mies itse, ja miehet on rumia by definition, niin se on kyllä upeeta.
Kun luulee
Kun luulee, että pitää tehdä jotakin ja muistaakin, että minähän jo olenkin tehnyt sen, niin silloin tulee olo, että jee!
Joku ihminen
Tällä planeetalla on sellaisia ihmisiä, joiden näkemisestä tulee selittämättömästi iloiseksi. Minunkin työpaikallani on näitä tällaisia monta, ja he eivät ole mitään porukan vitsinkertojia, eivät mitenkään erityisen ulospäinsuuntautuneita, eivät ”seuran keskipiste” vaan pikemminkin ujoja kuin päällekäypiä, mutta heillä on tuo selittämätön ominaisuus ja lahja: heistä tulee iloiseksi.
Olen muutaman kerran ”erehtynyt” kertomaan tällaiselle ihmiselle – taitaa heidän joukossaan olla aika lailla yhtä paljon miehiä ja naisia - että hänen näkemisestään tulee aina iloiseksi, ja joka kerran henkilö on ollut aika yllättänyt, hiukan ymmälläänkin, ehkä jopa miettinyt että vitsailenko tms, mutta vaistonnut, onneksi, että totta puhun, ja ymmärtänyt ottaa sen aitona kommenttina.
Tällainen ihminen kun osuu kohdalle, niin siitä tulee vain jotenkin selittämättömästi hyvä mieli. Eivät nämä ihmiset mitään kamalan erityistä sano tai tee, mutta tavassa jolla he kohtaavat toisen ihmisen on jotain niin vaistomaisen mutkatonta, synnynnäisen epäkyynistä ja luontevan ystävällistä, että heidän jäljiltään tuntuu kuin rakennuksessa olisi enemmän happea ja vähemmän hiilidioksidia. Yliluonnollista on se – mutta joka kerran yhtä mieluisaa.
Millaisista asioista teille tulee yllättäen hyvä mieli? Se olisi ilahduttavaa kuulla. Nyt miettimään ja kommenttia väkertämään, niin ilo lähtee kiertämään, toivomma. Eikö vain!
- 1
- 2
- seuraava ›
kirjoittajasta
Yleisradion toimittaja Markus Kajo avaa ajatusten miljoonalaatikkonsa. Jos kommentoitte, niin armeliaita olkaa! Mitä auttaa että haukkuu hänet? Ei mitään se auta! (Totta. -Olotilan toimitus)
Tilaa RSS-syöte
.JPG){kind=link}
kommentoiduimmat