Ajatuksia tuttavista, keppien kuljettamisesta ja muusta

Muistatteko niitä puussa eläviä pieniä, mutta isosilmäisiä yöeläimiä, jotka ovat uskomattoman kiltin näköisiä? Jos ette muista, niin katsokaa Internetistä tai tietosanakirjasta hakusana loris tai galago.

Ne on semmoisia pieniä pörröisiä elukoita, joilla on yleensä kivat pattipäiset sormet, isot silmät — ja maailman kiltein naama ja ilme.

Miksei minulla ole tuttavia tai ystäviä, jotka olisivat yhtä kiltin näköisiä! Miksi!?

Kaikki ystäväni ja tuttavani ovat tavallisia mölönaamoja, joista ei synny kummoistakaan kiltteysvaikutelmaa. Osa tuttavistani on jopa vähän roiston näköisiä*.

(*Ja jos tuttavapiiristäni vaikkapa nyt eräs nimeltämainitsematon Tuomo Z luulee, kenties peiliin katsottuaan, että tarkoitan roistonnäköisillä tutuilla pelkästään häneä, niin on niitä muitakin. Tosin Tuomon puolustukseksi lienee reilua sanoa, että hän tavallaan näyttää  enemmänkin huijarityyppiseltä ”Three Card Monte” -sutkilta, kuin varsinaiselta ruohonjuuritason run-of-the-mill  nyrkkirautaroistolta, mutta pointti olikin siinä, ettei minulla ole selkeästi kiltin näköisiä tuttuja, mikä on tietenkin pieneltä osin Tuomon auliin mutta eettiseltä kannustavuudeltaan erittäin vaatimattoman naamataulun syytä.)

Olisi hirmuisen kannustavaa, jos sutkinnäköisten (=Tuomo + puolenkymmentä muuta) ja tavan hapan- ja mölönaamaisten (=muut) tuttavien ohella olisi ystäväpiirissä edes yksi tuttu, joka näyttäisi yhtä kiltiltä kuin ne yöeläimet. 

Semmoinen tuttu saisi jo pelkällä olemassaolollaan miettimään hyvä tekoja ja laupeutta, ja loisi hyvyyttä ruokkivan ilmapiirin!

Mutta ei! Kasvonpiirteiltään mm. sillä tavalla haasteellisiin tuttaviin näyttää ihminen olevan tuomittu, ettei heistä ylenpalttista kiltteyttä hehku, niin kuin hehkuu yöeläimistä ja osasta lemureita tai mitä lie isosilmäisiä pörröhiippareita, joilla on hauskat sormetkin.

Tiedustelisinkin nyt, onko teillä kiltinnäköisiä tuttavia tai sukulaisia? Siis todella kiltin. Ns. kybällä kiltin näköisiä. Mikään keskivertolaupeudensisar ei riitä, vaan katsokaa kirjasta tai Googlesta niitä loriksen ja galagon kuvia ja jopa osaa ns. kummituseläimistä, ja miettikää, tunnetteko yhdenyhtä ihmistä joka loisi ympärilleen samanlaisen kiltteyden auran, pelkällä olemassaolollaan.

Tunnetteko? Muka.

Luulen, että kun mietitte, huomaatte, että tekin tunnette vain puolisutkin ja mölönaaman näköisiä lajitovereita.

Surkeeta, eikö totta! Olla sekundanaamatuttavien piirittämänä, vuodesta toiseen.

Huoh.

Sitten 2. tärkeä asia.

Kukahan tietäisi, miten pitkää keppiä Suomessa pystyy kuljettamaan?

Parahultaisettomuuksissani myöhästyin tässä yhtenä päivänä bussista niin vähän, että luulisi, että olisi tullut hyvä mieli, kun vain niin vähän myöhästyi, mutta päin vastoin se ottikin päähän tavattomalla intensiteetillä, ja siksi aloin miettiä jotain muuta ajatusta, jotta tulisi parempi tunne päähän.

Silloin tuli mieleen, että kerta kaduissa ja teissä, suorissakin,  on ainakin jonkinlaisia mutkia, niin täytyy olla joku raja, miten pitkää keppiä voi kuljettaa maantie- tai rautatiekuljetuksena vaikkapa Hangon tai Turun tai Helsingin satamasta vaikka Rovaniemelle tai Iisalmeen tai Limingalle.

Kun liian pitkä keppihän ottaisi mutkassa kiinni mutkan reunaan, vaikka mutka olisi kuinka loiva, kunhan keppi on riittävän pitkä. Tai siis liian pitkä.

Mitenkähän pitkä voisi se keppi olla? Onko teillä mitään käsitystä?

Sata metriä? Kaksi sataa? Kolme? 1 km? Ja ellei ole, niin mahdatteko tietää, kuka ja missä virastossa osaisi katsoa taulukosta sen, tai laskea tieteislaskimella.

Vinkkejä otetaan vastaan. Jäi kiusaamaan se keppikuljetus-ongelma.

Sitte.

Kolmas asia, joka askarrutti mielen sisällä tänään ja jo tässä parina päivänä aiemmin, se koski sitä temppua, jossa joku - (vaikkapa jonkun eno tai sen veli; siis sen itsen veli, ei enon veli, koska enon veli on yhtälailla eno ja siksi sukulaisuussuhde ei enosta tämän veljeen siirryttäessä muutu, vaikka henkilö vaihtuukin) ...istuu tuolilla tms, kädet polvillaan, ja käsillä ”auttamalla” vuoroin pamauttaa polvensa yhteen ja vuoroin iskee polvet levälleen niin kädet liukuvat toistensa yli ja vaihtavat polvelta toiselle siten, että tapahtuman observoijalle syntyy illuusio, että tempuntekijän polvet menevät toisensa läpi.

Mikä on tämän kuuluisan illuusiotempun nimi?

Jos tutkitte netistä SFS-standardeja, niin huomaatte iloksenne, että aivan mieletön määrä asioita on standardisoitu, sertifioitu ja vaikka mikäioitu, mutta tätä temppua ei tunnu löytyvän mistään!

Ja kuitenkin kaikki tietävät sen, ja se on tehtävä juuri tietyllä tavalla, jotta se toimii oikein. Niin muka ei ole edes nimeä tällä tempulla. Saati standardisoitumaa.

Ei voi uskoa todeksi!

Ällistyttävää! Ei kai se voi standardisoimislautakunta vain makailla ja juoda kaljaa terassilla, kun aivan perusasioita on vielä standardisoimatta. Toki toivotan standardisoimislautakunnalle hyvää kesää, mutta hoitakaa ensin perusasiat kuntoon. Vasta sitten makkaraa paistamaan ja itikoiden kanssa tappelemaan, siten toivoo kansa!

terv.  nimim. yksi monten puolesta.

ja P.S.

Kun Maamme-laulu on niin tylsä, niin kuulin pitkästä aikaa melodian, joka olisi erinomainen kansallislaulu meille, kuivan Maammen tilalle. Raikkaampi, iloinen kansallislauluehdokas on tunnusmelodia (Ei se ns. La la -song, vaan se vanhempi, meillä Suomessa alkuperäinen teema) sarjasta Smurffit. Kuunnelkaa vaikka! Erinomainen on se.

Uusi kansallislauluehdotus:

http://www.youtube.com/watch?v=ycsUllvZ9gs

Eläimet tuttavamietteen esikuviksi:

http://www.primates.com/slenderloris.jpg

http://www.acuteaday.com/blog/wp-content/uploads/2011/11/adorable-slow-l...

http://pin.primate.wisc.edu/fs/sheets/images/613med.jpg

Kuunteletko mieluummin? Tässä!