Hyviä niksejä muille

 

Niksejä tarvitsee semmoinen, joka ei itse niitä keksi.

Ja toisaalta, joku voi keksiä niksin josta hyötyisi esim. Parturin & aivo- ja kauneuskirurgipalvelun perustamista suunnitteleva, mutta koska ei ole sillä niksin keksijällä itsellä Parturi ja aivo- ja kauneuskirurgipalvelua suunnitelmissa, niin se voi antaa sen niksin käyttöön toiselle, hyvää hyvyyttään, kuten minä, jos on yhtä hyvä luonne sillä. (Monilla ei ole.)

Yhtenä päivänä kun odotin bussia että tulee, mutta ei tullutkaan, kerta olin väärällä pysäkillä, niin päätin käyttää ajan miettimällä pari kolme niksiä.

Ensimmäiseksi tuli pulma, jota olen miettinyt itse asiassa aika kauan. Eli, jos aikoisi perustaa Parturi & aivo- ja kauneuskirurgipalvelun (en aio, kun ei taitoa parturoin- eikä kirurgointiin juuri minkään laista), niin mikäpä sille nimeksi, että olisi houkutteleva ja myyvä se nimi. Mikä mikä!

Kun mietin, niin älysin että rimmaava nimi olisi hyvä, ja olisi eduksi jos nimessä olisi tiettyä vauhtia, dynaamisuutta.

Siten syntyikin loisto-idea. Jos olette joskus heittänyt ”leipiä” järven rannalla litteällä kivellä, niin tiedätte miten kivasti ja vauhdikkaasti pomppii se kivi kun sen lentää vohauttaa matkaan.

Siitä kiven vedenpäällis-pomppiman mielikuvasta syntyi se nimi: Parturi ja aivo- ja kauneuskirurgipalvelu Rimpi-dimpi-dimpi-dimpi!

Voiko olla Parturi ja aivo- ja kauneuskirurgipalveluilla parempia nimiä? Ei voi!

Monet ihmiset pelkäävät sairaalaa lähes yhtä paljon kuin julkista puhumista. Siksi hauska nimi auttaa kirurgipalveluita. Ja menevä nimi tuo myös eteenpäinmenon ja liikkeen tunnetta.

Mutta pelkkä nimi on vain puolet siitä mikä tekee hyvän Parturi ja aivo- & kauneuskirurgipalvelun!

Toinen puoli on etevä mainoslause. Olenkin keksinyt miten voisi se toimia tässä tapauksessa:

”Parturi ja aivo- ja kauneuskirurgipalvelu Rimpi-dimpi-dimpi-dimpi! Halpahintaiset kirurgit, pitkät sairauslomat – ja takuulla enemmän tikkejä kuin kavereilla! Aulassa kahvi-automaatti! Ja kansan rakastamia aikakauslehtiä eri vuosilta! Varatkaa paljon kolikoita, hyvä kahvi maistuu aina!! Koko-lattia matto!  Valaistu akvaario! Valaistu vesikasvilaatikko! Lehtiä! Kahvi-automaatti!! Ja tee!!

Luulisi pisneksien sujuvan kuin tanssi, kuin on nimi-asia ja tunnuslause näin kunnossa! Niksi on vapaasti käytössänne, ensimmäinen joka kerkiää, voi ottaa käyttöön tuon nimen. Toisen on sitten keksittävä joku muu, eri.

Sitten, seuraava niksi syntyi myös aika helposti, mielen avulla.

Mietin, että jos olisi miljardööri ja haluaisi hyvää hyvyyttään edistää pienikokoisten kottikärryjen valmistus- ja jälleenmyyntialaa, niin miten tekisi.

Mietin pitkään – ja jälleen ratkaisu löytyi tavallaan vedestä.

Rakennuttaisi sinne paikkakunnalle (missä ollaan) valtavan, hienon uimahallin, jossa olisi kylpyläosastot ja porealtaat ja Zumba ja Karate ja lasten vesiliukujutut ja kahviot ja sauna ja Turkkilainen sauna ja Kreikkalainen sauna ja Roomalainen kylpy ja kaikki – ja yhdellä ehdolla kaikelle kansalle sinne täysin ilmainen pääsy ja ilmainen siellä-olo myös!

Ilmaiseksi saisi uida ja kylpeä, juoda kahviossa kahvia ja käydä hieronnoissa ja Karatentaa jne, mutta olisi se yksi ehto:

Uimahalliin pääsisi ilmaiseksi vain jos toisi tullessaan toimivat, omat kottikärryt, jotka jätettäisiin uimahallin respaan siksi aikaa säilytykseen kun ui.

Rahallakaan ei pääsisi sisään (kun olisi miljardööri itse, niin ei olisi raha ongelma), ainoastaan pääsisi jos toisi ne kottikärryt säilytykseen henkilökohtaisen uiman ajaksi.

Kun sana leviäisi, niin kottikärryt tietenkin myytäisin loppuun sieltä lähitienoilta aika äkkiä. Kun vuokratuilla kärreillä ei uimaan pääsisi.

Ja jollakin olisi pienemmät kottikärryt kuin muilla, ja toiset kysyisivät, että pääsikö noilla pienilläkin kottikärreillä uimaan. Niin sanoisi se, että pääsi pääsi!

Ja kun kysyisivät asiaa vielä uimahallista, niin siellä sanottaisiin, että jos kottikärrit on toimivat ja omat, niin se ei haittaa vaikka ne olisivat niin pienet että mahtuvat kämmenelle. Mutta niiden pitää toimia, siis pyörän pyöriä jne. Silloin on pääsy vapaa kuin taivaan pikku lintunen (Passerculus caelohabitans).

Ja joku kokeeksi tekisi nukkekodin kokoa olevat, toimivat kottikärryt ja tarjoutuisi uimahalliin niiden kanssa, että pääseekö näidenkin avulla – ja pääsisi, että tervetuloa!

Niin siitä paikasta syntyisi eloisa pienkottikärryjenvalmistusteollisuus ja niiden jälleenmyynti. Kun nyt ei tarvitsisikaan hankalasti raahata isoja kottikärryjä uimahalliin – saati kaksia, jos menet lapsen kanssa – vaan uinnin ja kylpemisen mahdollistavat, toimivat pienoiskärrit kulkisivat mukana kätevästi avaimenperässä, ja myös sen uimahallin väki iloitsisi että jipii, kun niitä kämmenelle mahtuvia miniatyyrikärrejä tietenkin olisi helpompi ja keveämpi käsitellä kuin raskaita rautaisia isoja betoninkärräyskärrejä jne.

Sillä tavalla voisi miljardööri saada elvytysruiskeen pienkottikärryjen valmistukselle ja jälleenmyynnille pelkän kätevän pikku niksin avulla!

Ja vielä kolmas niksi on jakaa.

Monet jotka polttaa tupakkaa, tekee myös sanaristikkoja.

Ja silloin kun kokeilee sanoja niihin ristikoihin niin pitää tietää että montako kirjainta on siinä sanassa, vaikka että ”keltiäispesä” (12), ”jankki” (6), tai ”huorahtava” ( 10) taikka ”önk-önk” (7).

Mutta ennen kuin sitä sanaa kirjoittaa ruudukkoon, niin moni ”kokeilee” sitä sanaa, että mahtuuko; kokeilee tökyttämällä kynällä ne ruudut, esim. ”k” (tök), ”e” (tök), ”l” (tök), ”t” (tök), ”i” (tök), ”ä” (tök), ”i” (tök), ”n” (tök), ”e” (tök), ”n” (tök). Ja monesti ei täsmääkään kirjainmäärä - onkin liikaa tai liian vähän kirjaimia, ja siksi tulee sitä tökkimistä tosi paljon siinä sanaristikon täytännässä.

Niin jos on siinä huoneessa toinen ihminen, niin sitä alkaa äkkiä ärsyttää se tökkiminen jota koko ajan kuuluu siitä. Ja voi tulla ilmitappelu siitä!

Mutta kun monet jotka tekevät sanaristikoita polttavat myös tupakkaa, niin voisivat parvekkeella tupakalla käydessään harjoitella vastapäis-talon tai muun naapurin ulkotupakoijien kanssa siten, että yksi huutaa sanan (esim.  ”nadir”, ”keltiäinen” tai ”munuaisrisottohampuusi”) ja vastapäis- sitten koettaa mielessään laskea ja huutaa vastauksen (esim. ”5”, ”10” tai ”22”). Ja jos on monia tupakalla, niin kuka ensinnä kerkiää niin huutaa vastauksen!

Tällä tavalla painuu sanojen kirjainmäärä hyvin mieleen kun sen huutaa, ja monet kun polttavat tupakkaa säännöllisesti, niin kertyy niille ja niiden naapureille mieleen tieto siitä montako kirjaimea on missä sanassa helposti!

Ja sitten ei ole sanaristikointi enää sitä tökytystä mistä tulee käsi-rysy naurettavan helposti!

Että näin ne järjestyy asiat kyllä, kun ette vaan hermoile siellä! Väkivallattoma ratkaisu parempi tässäkin!

 

Hurraa.

 

Kuunteluversio

kommentit

En voi enää mitään sille, että näitä juttuja lukemalla alkaa M.A. Numminen soimaan päässä. Sopisi kyllä hyvin tuon parturin tunnariksi joku semmoinen. Se alkoi tapiirijutusta. Nimittäin kun luin sanan tapiiri, alkoi päässä soida "Amalia menee kumikavaljeerin kanssa saunaan", koska siinä sanotaan että "kuminen tapiiri vain kainaloon".

>haamukirjoittaja Ti, 2013-01-15 21:56

Nyt täytyy näin maallikkona ja muutenkin yksinkertaisesti monimutkaisena kysyä, että millainen on Kreikkalainen sauna?

Toki mielikuvitukseni teki jonkun symbioosin Turkkilaisen saunan ja Roomalaisen kylvyn välimuodosta, elikkäs lillutaan lämpimässä kylpyammessa höyryisessä huoneessa ja nautitaan hunajakastikkeeseen dipattua kirahvikebappia samalla kun öljypainijat äheltäessään soittavat lyyraa....

>Japa Ke, 2013-01-16 00:01

Kreikkalainen sauna on se, että mennään joulu- tai muun loman jälkeen vessaan ja avataan Visa-laskun kirjekuori, ja kun pamahtaa hiki (mikä kestää alle tai noin sekunnin) niin pestään naama kylmällä vedellä.

Siinä se, lyhyesti.

mk

>kajomar Ke, 2013-01-16 17:18

Munuaisrisottohampuusi olisi kyllä hauska sana ristikossa mutta mitähän sille keksisi vihjeeksi!

>Loislurso Pe, 2013-01-18 10:15

"Kähveltää sisäelin-riisieineen"?

>Seppo Pe, 2013-01-18 10:34

Jotain tuohon suuntaan, mutta riisi on vielä liian lähellä risottoa, sen tilalle pitäisi keksiä jotain muuta.

>Loislurso Pe, 2013-01-18 16:46

"Vohkii Luigin sisäelinherkun"?

>Seppo Pe, 2013-01-18 17:54

Miksei, tuo on aika hyvä, täytyy pitää mielessä jos joskus onnistun tuon sanan johonkin ristikkoon tunkemaan.

>Loislurso Pe, 2013-01-18 23:40

lisää kommentti

ajatusten miljoonalaatikko

Markus Kajo. Blogi. Ajatusten miljoonalaatikko.

Yleisradion toimittaja Markus Kajo avaa ajatusten miljoonalaatikkonsa. Jos kommentoitte, niin armeliaita olkaa! Mitä auttaa että haukkuu hänet? Ei mitään se auta! (Totta. -Olotilan toimitus)

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä