Jos luulisi ensin

Jos luulisi ensin, että ei ole ketään, mutta olisikin, siellä pimeässä, niin säikähtäisi ja rääkäisisi. Ja säikähtyisi sekin toinen.

Mutta voisikin olla tuttu se, ja sitten naurettaisiin – ja juotaisiin kahvit, kerta ollaan suomalaisia.

Jos luulisi ensin, että on joku outo ihottuma, niin selittäisi apteekin naiselle pitkät tovit. Ja se kysyisi että ”onko hän askarrellut?”

Mutta kun sanoisi että ”Juu, tein tonttuja kun paloi käämit tietokoneen kanssa ja piti tehdä jotain rauhallista” niin se sanoisi että ei tämä ole ihottumaa vaan kuivanutta Eri-Keeperiä. Ja sitten se rapsuttaisi sormenkynnellä, ja kuivanutta liimaahan se, ei ihottumaa.

Vaan sitten ei juotaisi kahveja kerta oltaisiin apteekissa ja siellä on vain vettä pumppupullossa. (Niille ei anneta kahvia ettei ne kiihdy liikaa, ja ettei asiakkaat mene hysteerisiksi kun on paljon naisia asiakkaissa ja se tiedetään miten hysteria houkuttelee naisia - kuin neodyymimagneetti nuppineulia houkuttelee naisia se!)

 (http://en.wikipedia.org/wiki/File:Neodymium_magnet_lifting_spheres.jpg)

Jos luulisi ensin, että koituu siitä pelkkää positiivista, ja venyttäisi alahuulen niin että siinä voisi pitää pingispalloa kuin valtavaa liikuntapalloa verkkokiikussa, niin moni olisi kyllä kateellinen, että miten se osaa nuin!

Mutta voisikin yllättää se, että kravatti tai pusero olisi aina syljessä, ja puhelimessa pitäisi aina selittää moneen kertaan, ennen kuin lopulta saisivat selvän, että ahaa!

Ja sitten juotaisiin tahoillaan kahvit, puhelin-yhteyden kautta, että ei meinannut ensin millään saada selkoa, mutta nyt on päivänselvää! Että hah-hah, hauska tapahtuma meillä täten!

Jos luulisi pihalla ensin, kun pimeää, että vihollinen tuossa! Ja hädässään pieksäisi pajukepillä ja hutkisi nyrkeillä ja potkisi karate-potkuja ja mölyäisi ja örisisi huutoäänellä että saisi lisää rohkeutta ja hutkisi vielä kovemmin; hutkisi kuin itse piru.

Mutta sitten huomaisikin että olikin vain koristepensaan päälle lentänyt jätesäkki, ei vihollinen, mitä vastaan taistelee siinä, ja huomaisi samalla miten naapurit katselisivat ikkunista ja pyörittäisivät sormea ohimolla, niin tulisi kiusaantunut olo.

Mutta sitten pyytäisi niitä että tuletteko meille yökahville, ja ei tulisi ketään, niin olisi vielä kiusaantuneempi olo. Siinä kahvit keitettynä, pöytä kuppeja täynnä ja ja kermat nekassa ja hopeiset sokeripihdit häthätää kiillotettu, ja pakasteesta otettu pulla kuivamassa turhaan. Niin ei ristin sielua ovella eikä koko porraskäytävässä. Hiljaiset yksinäiset kahvit olisivat ne.

Jos luulisi ensin, että makkaraa, mutta olisikin jotain broileriviritystä, niin kyllä pettyisivät!

Mutta kun haluaisi korjata ja tarjota kahvit, niin pumpputermoksesta tulisikin teetä! Menneet termoksenpirut sekaisin pakatessa!

Ja vaikka miten selittelisi, niin siitä paikasta lähtisivät kumarassa, kulmien alta vihaisesti mulkoillen harppoisivat pois. Paitsi osa kävelisi pää takakenossa, niskoja nakellen ja nenän varttaan pitkin halveksivasti katsoen, että ”pyh!” ja että ”muka!”

Jos luulisi että toiset kuulee saman minkä itse, niin menisi uimahalliin ja uisi veden alla kallellaan, ensin toiselle puolelle kallellaan ja sitten toiselle puolelle kallellaan. Kerta sillä tavalla menee vettä korviin. Ja kun on maalla ja vettä korvissa, niin jos naputtaa päätään, niin kaikuu.

Ja tulisi uimahallista pois, ja menisi kahvilaan ja nousisi seisomaan tuolille ja sanoisi ”hiljaa, shh! Kuunnelkaa ihan hiljaa hetki!” Ja kun hiljenisivät, niin naputtaisi päätään sormella. Ja sanoisi, että eikö ole ovela kaikuva ääni! Ja naputtaisi lisää, sormen lisäksi teelusikalla.

Mutta ne kutsuisivat vartijan.

Ja kun sanoisi, että eikö sentään juotaisi kahvit äänten kunniaksi, kun sentään kahvilassa tässä ollaan, joka ikinen, niin ne vain puistelisivat päitään, että ei kyllä. Että ehkä joku toinen kerta. Ja itset talutettaisiin raikkaaseen ulko-ilmaan. Että tokenepa siinä hetki, ystävä kallis!