Kauhu-esitys työpaikan kevätnäyttelyyn

http://www.youtube.com/watch?v=rwsM6_RnW8M

On taas se aika vuodesta, kun työpaikoilla asetellaan esille kaikki talvikuukausina tehdyt kissa- ja hymiöaiheiset pannulaput ja meemein koristellut keittiöesiliinat, kuuluisia rakennuksia muistuttavat vaneriset, taitavasti rakennetut ja autenttisesti maalatut lintulaudat, iloiset villatöppöset, lumoavat huovutetut ja muut näytöt firman työläisten omaehtoisesta ahkeruudesta, kekseliäisyydestä ja etevyydestä – toisin sanoen kohta taas elämme työpaikan kevätnäyttelyjen kulta-aikaa ja osastopäälliköt jo hykertelevät tykönään, millaisin puhdetöin ja askarteluaartein alaiset tänä vuonna nostavat oman osastopäällikkönsä kunniaa ja saavat kilpailevien osastojen päälliköt painamaan katseensa häpeästä.

Mutta samalla kun puhdetöiden tekijät posket innosta punaisina salassa viimeistelevät kevätnäyttelytyötään, on niitä, joille yhtäkkiä iskee veretseisauttava taju siitä, että kevätnäyttelytyön aloittaminen on venynyt liian pitkälle – ja näyttely on jo melkein kynnyksellä. Eikä työstä hajuakaan!

Onneksi firmojen kevätnäyttelyissä on yleensä myös henkinen osio, ja siitä tarjoamme nyt pelastusta laiskureille ja matti- ja maijamyöhäsille.

Omaperäinen jännityskertomusesitys voi olla vavahduttava kokemus kevätnäyttelyläisille ja  kevätnäyttelyläisittärille, joko näyteltynä tai luettuna. Ohessa siis jännityskertomus, josta kevätnäyttelyetsikkoaikansa haaveiluun tärvännyt työn orja voi sorvata esityksen, ja pelastaa nahkansa ja tuottaa kunniaa osastoesimiehelleen. Onnea matkaan!

Alkaa.

Kauhua reskontrassa

Emmi työskentelee reskontrassa. Myös Anna on reskontrassa työssä.

Annan isä on lääkäri. Emmin isä on teurastaja.

Annalla on oma asunto. Emmi asuu vuokralla ja jakaa vuokrakaksion kämppäkaverin kanssa.

Anna käy yksityisellä kuntosalilla ja ratsastaa. Emmi jumppaa reskontran liikuntaseteleillä kun niitä saa, lenkkeilee ja piirtää kansalaisopiston harrastusryhmässä. Hän myös käy lukemassa vanhuksille joskus.

Annalla on kotona Mac-läppäri. Emmin veljeltään ”perimässä” läppärissä on Windows Vista.

Annalla on reskontrassa sisäkenkinä muotoillut, ”keinuvapohjaiset” ergonomiset sandaalit. Emmillä on sisäjalkineina pikkuveljeltä pieneksi jääneet Reinot.

Anna ja Emmi ovat työtovereita ja heidän työkoppinsa ovat avokonttorissa vierekkäin.

Lounasta Anna ja Emmi syövät yhdessä, jutellen avokonttorisermin yli; Emmillä on useimmiten eväät, Anna syö salaattia jonka ostaa työpaikalle toimittavalta einespojalta.

Eräänä päivänä einespoika tuo Annan eväät ja puhuu samalla puhelimeen. ”Windows on ihan paska. Virusmagneetti!” sanoo poika, ja jatkaa ”Ja Vistaan en koskisi edes pitkällä tikulla. Monet firmat hyppää suoraan sen yli, XP:stä seiskaan kun Vista on niin sikahuono.”

Anna ei juurikaan kiinnitä huomiota einespojan puheeseen, mutta Emmin lauantaimakkaraleipää jauhavat leuat seisahtuvat. Windows on Emmille arka paikka, Annalle ei.

Mutta sitten Anna kuulee kun einespoika sanoo ”Joo joo, Macille ei ehkä ole pelejä samalla tavalla kuin Windowsille, mutta ainakin se toimii, ja musajutut ja graffiikkajutut on sille niinku synnynnäisiä tai silleen..”

Annan tuntee alemmuutta siitä, että on mielestään liian rahvas. Anna haluaisi olla sivistynyt, ”taiteellinen”, haluaisi osata piirtää kuten Emmi, ja hänestä kuulostaa hienolta, kun einespoika puhuu siitä että kuvankäsittelyn ammattilaiset suosivat Mac-koneita. Ja säveltäjät.

Anna punastuu mielihyvästä kun hän tajuaa että hänen oma läppärinsä on Mac, aivan kuten monilla taiteellisilla!

Anna kuiskaa sermin yli Emmille ”Mulla on Mac. Leopardi tai Leijona tai joku”.

Emmi ei tarkalleen tiedä mitä se tarkoittaa – paitsi tietenkin sen, että Annalla on Mac. Emmi on salaa ihaillut Mac-koneita kaupan ikkunan takana iltakävelyllään, baseball-lakin lippa silmille vedettynä, ettei kukaan tunnista, ja tietenkään Emmi ei ole rohjennut tunnustaa kenellekään miten hän halajaa häneltä rahan kahlein kiellettyä Omenaa ja piirto-ohjelmaa siihen.

”Hienoa” Emmi sanoo, vähän vaitonaisesti jo senkin takia, että suu on täynnä leipää.

Anna haluaa olla kohtelias ja kysyy Emmiltä ”Mikä Windows sun läppärissä on?”

”Vista” saa Emmi leivänmuruilta sanotuksi. Anna lähtee käsienpesulle.

Juuri silloin einespoika kulkee ohi ovelle päin ja oikein roihahtaa puhelimeen ”Vista on mielisairain keksintö mitä informaatioteollisuudessa on konsanaan nähty – se on rikos sivistystä ja ihmistä vastaan!

Emmin kasvot hehkuvat häpeästä ja turhautumisesta, kyyneleet nousevat silmiin.

Vessassa Anna miettii, että Emmi ei kuulostanut ilahtuneelta hänen puolestaan, kun hän ilahtuneena kertoi Macistään. Emmin itsekkyys alkaa kalvaa Annaa.

Emmi istuu kopissaan kyyneltynein silmin, ja on kuin suolaa haavoihin, kun käsienpesulta palannut Anna tokaisee sermin yli.

”Voisit olla vähän iloisempi mun puolesta, etkä kadehtia.”

”Mitä mä muka kadehtisin”, Emmi tokaisee – niitä sun gorillakenkiäkö muka.”

Provosoitumatta Anna jatkaa ”Ei se ole mun syy, että sulla on Vista. Ja että Mac on taiteellisen ihmisen valinta. Johon ei tule viruksia. Ja joka oikeesti toimiikin. Ja on nätti.”

Sermin takana Emmi kiristelee hampaitaan. Eikö jo riitä, että Mac-kone ei ole Emmin saatavilla – onko Annan leveiltävä omallaan – ja vielä muistutettava siitä, miten Vista aina menee tilttiin ja imee viruksia kuin mainosvalo yöperhosia.

”Narttu!” Emmi huutaa sermin yli.

Anna kostaa tavalla, jonka tietää eniten ärsyttävän Emmiä. Hän nauraa ivallisesti.

Myös Emmi ottaa kovat aseet käyttöön. ”Näkyy kilometrin päähän että sun ”Vuitton” ei ole aito!”

Annan puolelta ei kuulu mitään. Sitten sieltä kuuluu nyyhkytystä.

Emmi kiertää veistä haavassa nauramalla ivallisesti: ”Mä tiesin sen! Ja se oikeasti näkyy, kaaauas!”

Annan häpeä on hirveä! Hän tietää, että jos isää oikein mairittelisi ja säästäisi, aitoon Vuittoniin olisi varaa, juuri ja juuri. Ja juuri sen vuoksi Anna riskeerasi ja osti kopion, käyttää sitä harvoin, antaen ymmärtää että aito on.

Ja nyt Emmi on puhkaissut kuplan, ja Anna itse takonut naulat feikkivuittonin arkkuun purskahtamalla nöyryytetyn itkuun. Raivosta sumentuen Anna päästää julki sen, minkä hän tietää Emmin kauheimmaksi salaisuudeksi, huutaa sen koko konttorin tietoon.

”Sun isä on teurastaja! Mitäs jos se tulee hulluksi ja alkaa kesälomalla teurastaa mitä vaan, teurastaa mökkinaapurien koirat, lehmät ja kaikki, teurailee suu vaahdossa ja sitten se viedään houruinhuoneelle raudoissa!

Ja perään Anna nauraa ivallisesti. ”Ja teurastaa toivottavasti sen sun Vistankin, että ihmiskunta pääsee siitä!

Emmin kopista kuulu itkua.

Anna nostaa jalat oman koppinsa kirjoituspöydälle, heiluttelee varpaitaan ergonomisissa sandaaleissa, nojaa sitten konttorituolissa taaksepäin kädet niskan takana ja nauttii Emmin puolelta kuuluvasta nöyrästä itkusta.

Sitten tulee hiljaista. Annalle alkaa jo tulla katumus. Tulikohan sittenkin sanottua liian pahasti? Sitten hän kuulee lattianrajasta kahinaa.

Anna katsoo lattianrajaan, välisermin rakoon – ja näkee, miten Emmin käsi vetää hänen remmikorkkarinsa puoliksi omalle puolelleen, ja sitten Anna kauhukseen näkee – mutta ei asentonsa vuoksi ehdi reagoida ajoissa – miten halpatuontisakset Emmin puolella leikkaavat Annan uusista ihanista remmikorkkareista remmit – ja miten Emmi saksen kärkeä pyörittämällä kairaa kummankin kengän virheettömään päälliseen hymiösilmät ja viiltää niiden alle hymiösuun.

Kirosanatulva purskahtaa Annan huulilta ja hän yrittää pyörähtää tuolilta, mutta kaatuu kyljelleen. Anna koettaisi kiskoa kenkiään omalle puolelleen sermin alta, mutta Emmin puolelta sohivat sakset estävät aikeet.

Anna nappaa vasta-aseeksi ensin pöydältä omat reskontran standardihalpatuontisaksensa, mutta tajuaa ettei niistä ole iloa, ja ottaa käsilaukustaan suihkepullon – ja suihkuttaa sermin alta Emmin puolelle.

”Perkele!” kuuluu Emmin puolelta, ja käsilaukun penkomisääniä myös sieltä, ja sitten kuuluu kamala vihellys, kun Emmi ruiskuttaa itsepuolustussuihketta Annan puolelle – karmivan vihellyksen säestyksellä Annan kasvot värjäytyvät punaisiksi, ainetta menee silmiin, Anna kirkuu ja suoltaa sellaisia rivouksia että Emmi hätkähtää, sydänjuuria myöten.

Nyt Emmille tulee huoli, että entä jos Anna saa jonkin vamman. Mutta samassa tajuntaan palaa se, että Anna paljasti kaikille sen minkä olin pyhimmin luvannut pitää salassa, sen että Emmin isä on teurastaja.

Myös Anna tajuaa, että jos tilanne eskaloituu, se väistämättä on jommankumman kuolemaksi – kummallakin on sakset käsillä, ja ollaan vain mikrosekunnin päässä murhenäytelmästä.

Kummallakin puolella sermiä itketään.

Jonkinlaisen selväjärkisyyden tuulahduksen seurauksena Anna tajuaa että hän oli tilanteen aloittaja. Hän myös ymmärtää, että jos Vuittonin aitouden ajatusta yrittää mitenkään saada tekohengitetyksi eloon, hänen on näytettävä polun alku Emmille itse.

”Anteeksi että mä väitin sun isää teurastajaksi. Se oli ilkeästi väitetty.”

”Anteeksi että mä siitä Vuittonista. Kun, tiedänhän minä miten kovasti sä siihen säästit.”

Kasvoja pyyhitään molemmilla puolin sermiä.

”Mites nää sun kengät.. Mä voin mennä Reinoilla kotiin että saat mun kengät kotimatkalle, mutta mites kun nää on ihan pilalla…” Emmi kysyy, nyt jo aidosti katuen kilahtamistaan ja sitä että kumpaankin korkkariin on halpatuontisaksilla kairattu Smileyn silmäneiät ja viilletty alle irvokas hymiösuu.

”Joku vois varastaa ne mun goanmatkalla…” Anna sanoo. ”Joku tummasilmäinen mopomies, joka vei korkkareiden lisäksi myös mun Vuittonin – semmoiset varkaat aina tunnistaa aidot.”

Melkein kuulee, miten Emmi sydän sykkii ilosta! Riita on sovittu – ja saattaa vielä päätyä vaikka kuinka hyvin!

Emmin ääni kuuluu Annan puolelle:” Rakas vakuutusyhtiön setä tai täti, paha kyllä tummaisilmäinen, kaukaasialaista rotua edustava jumalaton mopomies vei hienot remmikorkkarini, ja aidon Vuitton-käsilaukkuni jonka sellaiset sutkit kyllä tunnistaa…”

Ja Annan puolelta kuuluu jatkoa kirjeeseen vakuutusyhtiölle ”...ja kuvitella miten röyhkeä se palavasilmäinen mopomies oli – vei myös Mac-läppärini jossa on Leopardi tai Leijona tai joku sellainen..”  - ja sitten Anna tulee punanaamaisena, mutta sovinnon kyyneleet silmissään Emmin kopille ja sanoo” .. ja jos sattuisi että reissusta palattuani huomaisinkin, että uups, Mac-läppärihän olikin kotona, niin olisi vain luontevaa että lahjoittaisin sen rakkaalle työtoverilleni ihan siitä silkasta ilosta että saan vakuutusyhtiöltä uuden Mac-läppärin lisäksi toisen aidon Vuittonin.

Ja naiset halaavat toisiaan sydämellisesti – Emmin naamaan tarttuu itsesuojelupunasuihketta Annan naamasta ja yhdessä he menevät veskiin peseytymään ja meikkaamaan, ja niin on taas yksi henkeäsalpaava vaaran hetki ohi, ja elämä reskontrassa jatkuu entiseen, ihanaan tapaansa.

Sen pituinen se.

kommentit

Megalol!

>asdf Ke, 2013-04-17 12:28

On se ihme. Osat nauraa. Mutta kun lukee niin on just kuin meidän töissä! Silloin voi tulla itku ja poru.

>Tuomoh To, 2013-04-18 13:26

Juuri olin päivittämässä oman & vaimon konetta vistasta win seitsemään :D

>Tikavikki To, 2013-04-18 12:27

Onneksi olkoon!

Ja terveisiä vaimolle

...reskontraan?

mk

>kajomar To, 2013-04-18 13:44

Tuosta viininkorkkauslaitteesta tuli mieleeni tämmöinen lego-palikoista väsätty aparaatti, joka ei tee oikeastaan yhtään mitään paitsi lumoaa meikäläisen kaltaisia ihmisiä toljottamaan loputtomiin:

http://www.youtube.com/watch?v=sUtS52lqL5w

Jos olisi tuollainen kaikkien hammaslääkärien ja muidenkin -lääkärien odotusauloissa (ja muissa maailmamme kolkoissa kolkissa), niin eipä tulisi aika pitkäksi!

(Viininkorkkauslaite ko. paikassa sen sijaan voisi aiheuttaa sangen hupaisia seuraamuksia)

>A.M. Ti, 2013-04-23 09:25
>Paulia To, 2013-04-25 14:19

lisää kommentti

ajatusten miljoonalaatikko

Markus Kajo. Blogi. Ajatusten miljoonalaatikko.

Yleisradion toimittaja Markus Kajo avaa ajatusten miljoonalaatikkonsa. Jos kommentoitte, niin armeliaita olkaa! Mitä auttaa että haukkuu hänet? Ei mitään se auta! (Totta. -Olotilan toimitus)

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä