B-luokan joululahjoja

Kun oli tässä yhtenä päivänä kesken kaiken päässä tyhjää (joskus on) niin aloin miettiä, että mitä ajantappoja voisi ihminen keksiä ei‑newtonilaisten fluidien kanssa. Niistä kun tuntuisi irtoavan vaikka mitä hupia, ajanvietettä ja iloa, kärkkäälle. Sikäli ovelia aineita ovat ne lajiltansa.

Kerrattakoon niille, jotka eivät mokomia aineksia heti muista, että ei‑newtonilaisia fluideja ovat mm. majoneesi (joka on pseudoplastinen neste), märkä pieru (joka on bingham‑plastinen neste) ja juoksuhiekka (dilatanttityyppinen neste). Jotain muitakin, kai titaanioksidipohjaisia äpättejä (joita käytettäneen huurtumattomissa tai itsepuhdistuvissa ikkunoissa ja vissiin aurinkokennojen väsäämisessä) niiden ryhmään kuuluu, mutta tähän ne eivät nyt kuulu.

Rahvaanomaisettomuus- ja toisaalta keittotaidottomuussyistä valitsin mietiskelyn kohteeksi näistä nimenomaan juoksuhiekan.

Kävelyhiekkaa meillä on kotona toistuvasti vaikka mitä tekisi. Kun näet kävelee kaupungilla, hiekoitushiekkaa tarttuu kaupasta tullessa lämpimän ja kostean kengän pohjaan, liike viskaa sen housujen upslaakiin, ja kotiuduttua upslaaki näyttää kenkienriisumisvaiheessa heittävän sen eteisen lattialle, jossa kolmiopohjaisen pyramidin malliset hiekkakiilat sitten myöhemmin pistävät omaan henkilökohtaiseen jalkapohjaan saatanallisuuksissaan.

Siksi en ole erityisesti lämminnyt kävelyhiekalle, mutta juoksuhiekka sen sijaan vaikuttaa kiinnostavalta.

Firman turvallisuusosasto ei ole (Haloo!! Missä vastuuntunto?!!) pitänyt meille juoksuhiekastaselviytymisharjoituksia, mutta olen muualta lukenut, että juoksuhiekassa pitää pyrkiä kellumaan selällään, eikä siinä pidä yrittää ”polkea vettä”. Jos toimii näin, ei ole hätäpäivää, vaan voi keplotella itsensä pois tuosta mielenkiintoisesta nesteestä.

Jotkut ihmiset kun ovat sellaisia, että ne koko ajan sepeävät ja ”suorittavat” ja naksuttavat kuulakärkikynäänsä ja käyvät toisten – sellaisten kuin te – hermoille, niin juoksuhiekan avulla niitä voisi opettaa ottamaan iisimmin.

Kun nehän uppoaisivat sinne teidän juoksuhiekkaanne, jos alkaisivat väkisin uida tai muuten pyristellä. Silloin ne kiskottaisiin housunkauluksesta tai kravatista tai tukasta nostamalla pois ja etusormea heristäen niille vannotettaisiin, että nyt rentoudut, jumaliste, ja kellut vaan. Ja eikun niskasta ja persiistä heivaamalla takaisin sinne juoksuhiekkaan. Niin lopulta ne ymmärtäisivät jutun jujun, ja riittävästi jo hiekkaa syljettyään ja aivasteltuaan osaisivat asettua kellumaan selällään rauhallisina kuin buddhat.

Ajatelkaa miten kiitollisia ne olisivat teille!

Olisitte opettanut ne väkisin ja kaikkien todennäköisyytten vastaisesti rentoutumaan . Ilmankos, että valokuvassa ne kättelisivät teitä hymyillen ja näyttäisivät peukkua ylöspäin ja ilmeilisivät teistä, että hyvä tyyppi! Ja takana mullottaisi se juoksuhiekka-allas, tyynenä ja vakuuttavana kuin hiljaa virtaa Don.

Tyyntyneinä ne mielenrauhennetut sitten voisivat vaikka hiljentyä miettimään sitä, missä määrin haittaa, jos laman vuoksi joutuu antamaan entistä vähemmän, tai kenties huonompia joululahjoja kuin ennen. Että onko se hyvä vai huono asia muun, kuin kaupan, ja kenties siihen kytkeytyvän työllisyyden kannalta.

Itsestäänselvyyksiksi koetut kalliit lahjat eivät ole lapselle – vaikka kuinka rakkaalle – hyväksi.

Jos siis olisi niin, että laman vuoksi joudutte antamaan omasta mielestänne B-luokan lahjoja, niin se saattaa sekä saajalle että antajalle merkitä silti A-luokan joulua, jos olette viisas.

Nimittäin, mm. lapset ja nuoret tuntuvat haastatteluissa aina kertovan että toivovat aikuisilta nimenomaan aikaa. Ja vanhusten murheista suurimpia on yksinäisyys.

Mutta mahtaako aika olla sittenkin liian kallis lahja lapselle, kömpelöle vanhukselle? Vai olisiko se antajalta sellainen B-luokan lahja, joka onkin saajalle A-luokan tavaraa?

Vai pitäisikö kuitenkin tehdä ilmeitä kiristävä visiitti elektroniikka- tai leluosastolle ja olisiko harvinainen, hieno jalkakylpysuola sittenkin olla varmempi vaihtoehto sille vanhalle tädille? Ei tiijä sitä kukaan muu kuin te.

Niin huteroissa kantimissa on sekin asia!

kommentit

Niin onko kukaan koskaan missään tieteellisesti tutkinut että mihin ne viimevuonna ostetut lumikolat ja lapiot ovat kesän aikana kadonneet? Kun taas myydään kaupoissa ei-oota ja kansa taistelee kassoilla viimeisistä lasten leikkilapioistakin. Ja juurihan viime talvena oli sama juttu.

Tartutko lapioon, oi gurumme Kajo?

>VirPiikki Pe, 2010-12-10 13:32

Mielenkiintoinen kysymys… En tunne fyysiikkaa (enkä mitään muutakaan) niin paljon että tietäisin, että jos jossain piilee antimateriasta valmistettuja lumilapioita ja -kolia, ja jos ne olisivat joutuneet tekemisiin lumilapioiden kanssa, niin olisivatko ne voineet jotenkin neutraloida toisensa, ja jos olisivat, niin olisiko siitä pitänyt kuulua jotain räimettä ja pauketta jonka voisi jatkossa panna merkille omassa napurustossaan, ennen kuin se osuu omalle kohdalle, ja täten jäljittää ja oppia ennalta ehkäisemään materia-antimateria -kollisiotilanteita joissa näitä lumityökaluja katoaa.

Mutta ellei selitys ole antimateriassa (ja on täysin mahdollista, ettei ole!), niin sitten tulee mieleen geologisten ja arkelogisten kerrostumien ja ainakin kerrostalojen varastokomeroiden yhteys.

Geologiassa ja arkeologiassa lienee niin, että kuta syvemmälle kaivetaan, sitä vanhempaa tauhkaa löytyy.
Kellarikomerossa vain kääntyy kaivuusuunta pystysuorasta vaakasuoraan.

Heti komeron oven lähellä on auton kesärenkaiden jälkeen hiekkarantaleluja ja muuta syksyllä talteen pantua tavaraa. Jotta päästäisiin sinne, missä joulukoristeet ja pulkat, luistimet ja lumilapiot ja -kolat muhivat, täytyisi kaivautua syvemmälle. Siihen kuitenkin vain harvan voimat riittävät.

Pahoin siis pelkään, ettei asialle ole akuutisti muuta tehtävissä kuin se, että yrittää ostaa lumilapion, joita ei ole myytävänä koska niitä kysytään niin paljon (ja joita ei voi ostaa etukäteen koska niitä silloin ei ole, kun ei näet ole kysyntää) tai voimiensa mukaan etsiä kellarikomerostaan lumilapiota jota ei löydä - vaan löytää, Murphyn serendipiteettilaeista johtuen kastelukannun, kolme pölykapselia toissaedellisestä autosta, ja perheenisän shortsit sellaista kokoa että ne eivät mahtuisi edes Devon Rex -kissalle, sekä käyttöohjeen ja muuntajan siihen hienoon, vanhaan laitteeseen, joka viime viikolla lopultakin vietiin raskain mielin roskiin, koska sen muuntaja oli aikaa sitten hävinnyt.

>kajomar La, 2010-12-11 21:15

Heh, hyvä kun huomasin tämän raapustuksen, muistanpa kenen kirjallisutta pyydän joulupukkiloa tuomaan. Ellei tule risuja.

>Pete Su, 2010-12-12 08:37

Tädillä on kuulemma näin eläkkeellä liikaakin aikaa. Silti tahtoo joululahjaksi lisää. Ei ole rajaa eräiden ahneudella!

>Anttu Koski Ma, 2010-12-13 19:41

lisää kommentti

ajatusten miljoonalaatikko

Markus Kajo. Blogi. Ajatusten miljoonalaatikko.

Yleisradion toimittaja Markus Kajo avaa ajatusten miljoonalaatikkonsa. Jos kommentoitte, niin armeliaita olkaa! Mitä auttaa että haukkuu hänet? Ei mitään se auta! (Totta. -Olotilan toimitus)

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä