Hiukan IV lk. supersankareista - Osa I

Useinkaan ei tiettyyn työhön tarvita alan parasta mahdollista osaajaa tai asiantuntijaa, kaikkein parasta välinettä tai edistyksellisintä, korkeinta laatua edustavaa työkalua, vaan sellainen ”ihan ookoo” taso riittää mainiosti.

Säästö voi olla isokin, jos tyytyy huippulaadun asemesta riittävän hyvään laatuun. Voi suorastaan sanoa, että tietyissä tilanteissa on haaskaamista edellyttää sellaista tasoa, joka ei käytössä sitten näy eikä tunnu mitenkään, muuten kuin isompina hankinta- ja/tai käyttökuluina.

Jossain kuitenkin kulkee laaturaja, jonka alapuolella laadussa nuukailu voi kostautua pahimman kerran ja siksi säästöjen ja vaatimustason sovittaminen kohdalleen on vähintään pienen paneutumisen väärti, jottei matkan varrella joutuisi kokemaan ehkä pahaakin kirvelyä muodossa tahi toisessa.

Supersankareista puhuttaessa usein jämähdetään kaikkein terävimpään kärkeen, tai ainakin sen tuntumaan, ja unohdetaan, että kuten kaikessa, myös supersankareissa on lajierojen lisäksi laatueroja.

Vilkaisemmekin nyt hetkisen ajan neljännen luokan supersankareita – olkoon tämä kannustuksena tutkimaan myös oman arjen resurssien ja laatuvaatimusten sovittamista yhteen mielekkäällisesti.

Koiras-Peppi

Harva on tavannut Pitkätossulan miespuolista supersankaria, Koiras-Peppiä.

Lähes sattumalta pääsin kysymään häneltä muutaman kysymyksen, kun eräällä työmatkalla tunnistin Koiras-Pepin istuskelemassa koristeistutuksen kiveyksellä tukholmalaisessa lähiössä; en muista oliko Kistassa, Tenstassa, Rinkebyssä vai missä. Saattoi olla Sundbybergiäkin.

Ensimmäisenä silmiin pisti Koiras-Pepin verryttelypuvun housujen lahkeensuut – ne näyttivät jotenkin kärähtäneiltä, palaneilta ikään kuin, ja rispaantuneilta – sekä se, että alkujaan valkoisissa, mutta kellastuneissa tennareissa ei ollut nauhoja, eikä jaloissa sukkia.

Koiras-Peppi näytti erilaiselta kuin muistelin, mutta se saattoi osin johtua siitä, että hänellä oli ylähuulen alla ”nuuskaa” joka muutti kasvojen profiilia. Sanon ”nuuskaa”, sitaateissa siis, koska kyseessä ei ollut aito snus, vaan Koiras-Peppi oli kerännyt koristekivyksen harjalle pienen kasan tupakannatsoja, joista hän auki purkamalla otti talteen tupakan, puristeli siitä pieniä palloja ja sulloi ne ylähuulensa alle.

Pullean ylähuulen lisäksi Koiras-Pepin ulkomuoto oli muutenkin varsin pullea, ja jotenkin alakuloinen. Hän ei myöskään vaikuttanut kovin raikkaalta, ja silmät verestivät, vaikkei tuullut tms.  

Supersankarithan ovat tietyn ikäisiä, eivätkä vanhene, mutta vaikka tiedämme, että Koiras-Peppi on noin kaksikymmentäviisi-kolmekymmentäviisivuotias, niin hän vaikutti emmänkin viisi- tai kuusikymppiseltä, vaikka pukeutuminen oli ”nuorekas”, joskin elähtänyt ja virttynyt.

Ennen kuin ehdin kysyä, voisinko haastatella häntä, ohi kulki muutamia nuoria naisia ja Koiras-Peppi jotenkin terästäytyi ja teki sitten omituisen eleen: hän loksutti kieltään poskessa, vihelsi tyttöjen perään ja loksutti kieltään uudelleen.

Ele olisi vaikuttanut jotenkin erittäin rivolta, ellei olisi ollut ilmiselvää, että tytöt eivät reagoineet siihen mitenkään. Supersankarikin teki eleen jotenkin innottomasti, vaikka hän olikin saanut hiukan – joskaan ei merkittävästi - ryhdikkyyttä olemukseensa, tytöt nähtyään.

Kysyin Koiras-Pepiltä, onko hän naistenmiehiä.

Näh.. Jag bara tycker att jävlas med brudar, hän sanoi, ja jatkoi sätkännatsanuuskansa valmistamista.

Vad tycker flickorna om Er? kysyin.

Nå ja..  Dom skiter i mig.. precis som alla andra..  hän sanoi, ja oli jatkamassa jotain, mutta havahtui pirisevään kännykkäänsä ja puhui siihen pitkään. Asia koski jotain erää nähtävästi sikäläisen sähkötarkastuslaitoksen hylkäämiä leivänpaahtimia, jotka olisivat edullisia mutta ”kuumia”.

Puhelun päätyttyä tarinoimme pienen hetken, ja minulle selvisi ettei Koiras-Peppi niinkään pitänyt itseään minään naistenmiehenä kuin katsoi, että hänen asemassaan kuuluu ”kiusata” tyttöjä viheltelemällä ja rivosti elehtimällä näiden perään. Omaa asemaansa ja ”ammattiaan” hän luonnehti tavalla jonka voisi kenties suomentaa ”haistapaskanhommaksi”.

Kun kysyin suunnitelmista ja haaveista, Koiras-Peppi kysyi olisiko minulla olutta tai viisikymppistä, mutta kun kävi ilmi ettei minulta heruisi kumpaakaan, hän kääntyi koristekiveyksen harjalla minuun hiukan selin ja oli kuin ei olisi minua nähnytkään eikä kanssani sanaakaan vaihtanut.

Kaiken kaikkiaan omansalainen ja jotenkin alakuloinen tapaus, muistan miettineeni.

Ruokahalumies

Ehkä erikoisin 4. luokan supersankari jonka olen tavannut, on ruokahalumies. En tiedä, onko hänen toimenkuvansa syntynyt jonkinmoisena erehdyksenä vai miten, mutta kovin omintakeinen se on.

Kun joku jossain ruokailee, ruokahalumies ilmestyy paikalle näennäisesti kuin tyhjästä ja syö itse, mutta suu auki, niin että ruoan pyöriminen hänen suussaan näkyy ja kuluu, ja vie muilta ruokahalun. En kuvaile tämän supersankarin toimintaa tarkemmin. Sapienti sat, kuten sanotaan.

Ruokahalumiehen asu muistuttaa hyvin paljon meksikolaisen show-painijan Rey Mysterion (http://fi.wikipedia.org/wiki/Rey_Mysterio) asua, paitsi ruokahalumiehellä on omituinen muovinen, foliolla päällystetty scifi-avaruusasumainen ”saturnuksen rengas” kaulassa, ja päähineessä kaksi antennia, joiden päässä on keltaiset pollukat. Myös käsineiden suussa olevat levennykset on leikelty kapeneviksi piikeiksi, ja ne ovat samaa keltaista kuin antenninpääpollukat.

Ruokahalumies myös joskus soittaa pientä kitaraa, joka ei ole ukulele vaan pienenpieni kitara.

Soitto ei ole aivan täydellisen onnetonta ja lahjatonta, mutta laulu on, varsinkin jos ruokahalumiehen suussa on vielä ruokaa jäljellä.

Ruokahalumiehen lauluyyli yrittää jäljitellä sellaista valittavaa espanjalaista tai portugalilaista laulua, mutta jotenkin se onnistuu vain kuulostamaan yhtä aikaa vertahyytävältä ja epäaidolta. Jotenkin ..pahalta, siis siinä mielessä kuin paha on hyvyyden vastakohta.

Omien sanojensa mukaan Ruokahalumies on peräisin Saturnukselta, mutta suhteellisen luotettavan lähteen mukaan hän on syntyisin Porista tai Salosta ja ”istunut” 80-luvulla jostain jutusta pari kolme vuotta.

El Windows-Candirú

Aluksi vähäpätöiseltä vaikuttava El Windows-Candirú on sikäli harvinainen supersankari, että hän miltei poikkeuksetta pukeutuu lähinnä toimistotyöntekijän arkiasuun.

Jos jonkinmoista tunnusmerkkiä yrittää hakea, niin kenties lipokas-malliset terveyskengät, nikotiinivalmisteiden käyttö ja kuulakärkikynän naksuttelu ovat sellaisia.

Periaatteessa El W.-Candirú on äärimmäisen tarpeellinen supersankari – hän auttaa Windowsin ongelmatilanteiden korjaamisessa oma-aloitteisesti, pyyteettömästi ja innokkaasti.

Valitettavasti en kuitenkaan tiedä ainoatakaan tapausta, jossa hänen toimintansa seurauksena tietokoneen käyttäjälle olisi jäljelle jäänyt vähemmän ongelmia, kuin niitä oli ennen hänen sekaantumistaan asioihin.

Supersankarina El WC on äärimmäisen peräänantamaton, eikä suostu myöntämään sitä tosiasiaa, että hän luo itse ongelmia, tai ainakin vain pahentaa entisiä – niinpä hän pureutuu ongelmiin tavattoman  sinnikkäästi, ja siinä vaiheessa kun alkuperäisen tietokoneongelman kohdannut henkilö on jo monesti sanonut, että antaa olla, soitetaan huoltoon, mikrotukeen tai jollekin kaverille tai annetaan olla, niin Windows-Candirú alkaa ilmentää suuttumuksen ja loukkaantumisen merkkjä, ellei häneen luoteta ja anneta hänen ”hoitaa” asiaa ”loppuun”.

Omalaatuisen, lingvistisesti puolibastardin nimensä tämä supersankari on saanut erältä Amazonasin tutkimusretkikunnalta, joka hänet erään käyttöjärjestelmän, ja erään amazonissa elävän, superkeljumaisen loiseläinlajin, loismonnin mukaan nimesi, sen jälkeen kun sankari oli yrittänyt  ”hoitaa” paitsi retkikunnan puhelimen, myös sen GPS:n ja satelliittipuhelimen ”ongelmat” – joita, ongelmia siis, ei retkikunnan itsensä mielestä alun perin edes ollut. (http://fi.wikipedia.org/wiki/Loismonni)

Hädin tuskin retkikunta selvisi ekskursioltaan takaisin hengissä, joskaan ei todellakaan terveenä, ja yksimielinen sopimus oli, että Windows-Candirú haastetaan oikeuteen, kunhan retkikunta on riittävästi toipunut kärsimyksistään.

Asia tiettävästi kuitenkin hoidettiin välimiessovitteluna, koska osa retkikunnasta ei koskaan toipunut ennalleen eikä jaksanut käydä läpi enää oikeudenkäyntiprosesseja jne.

El Windows-Canridústa suosittelen pysymään niin kaukana kuin suinkin kykenette.

Omista kokemuksistamme, ja näistä muutamasta esimerkistä näemme, että joskin on tarpeeettoman kallista kiinnittää katseensa ja turvautua aina vain huippulaatuun, niin voi olla kohtalokkaan kallista turvautua milliäkään, ångströmiäkään liian huonoon!

Palaamme IV luokan supersankareihin vielä myöhemmin, mutta olkoon tämä nyt alkupalana, niin että jokainen osaa pitää silmänsä auki myös muuten, kuin nauttiakseen kirkkaista talvisista päivistämme, kun aurinko kiusattua kansaamme ihanasti valaiseepi. 

Kaunista talvisen viikon jatkoa siis, ja mieli yhtä korkealle kuin lumpsahtelee sisu kaulassa, silloin kun osuu kohdalle liian huono supersankari.