Demokraattisemman puhuttelun puolesta

Mikäli olen oikein käsittänyt, niin kirkollisessa toiminnassa ei enää nykyään juurikaan käytetä eris- tai sielunvihollisen ”ammattinimenä” sanaa perkele, koska se on varsin mukisematta omaksuttu kirosanaksi ja vieläpä niittänyt suosiota tuossa tehtävissä hyvinkin erilaisten kansanosien keskuudessa.

Muutenkin niin sanottu poliittinen korrektius vaikuttaa, ja sen usein on syytäkin vaikuttaa kielen käyttöön ja kielen muuttumiseen.

Jos vanhapiika (engl. spinster, old maid joista eka on ihan lakitermi) onkin joskus ollut ihan käypä nimitys, niin nykyään varmaan harva sitä ainakaan päin ”ikäneidon” naamaa käyttäisi ja olettaisi että kuulija pitää ilmaisua neutraalina.

Mutta päin naamaa sanotaan sialle, että sika! Siitä huolimatta sanotaan, että varmasti valtaosa niistä, jotka käyttävät sanaa puhutteluun, eivät puhuttele sikaa (sus scrofa domestica) vaan ihmistä (esim te), jonka olemusta tai käyttäytymistä pitävät jollain lailla iljettävänä.

Miltä luulette tämän sioista tuntuvan!

Sika voi kuulemma oppia temppuja siinä missä koirakin, ja jos tämän seikan avulla väitetään koiran olevan älykäs, jopa siinä määrin, että sillä on tunteita omistajaansa kohtaan ja kyky tuntea iloa, surua, häpeää – niin ei ole kohtuutonta olettaa, että sioilla on kyky masentua, kyky tuntea mielipahaa, jne.

Eikä sika ole yksin eläimenä, jonka on kannettava halventavaa nimitystä.

Ajatelkaapa sanaa nauta.

Senkin typerä nauta!

Miltä tuntuu olla navetassa, sietää melu, vetoisat tilat, mieto lannanhaju, metalliläväri korvassa, yksityisyyden puute ja pitkäveteiset talvikuukaudet sisällä – ja sitten vielä kenties kuulla olevansa jonkinmoinen typeryyden symboli, lajiltaan. Ei iloitse siitä naudan sydän!

Tai miltä tuntuu olla typerä kana! Istut pesässä, naama sinisenä ähhitellen koetat saada munituksi sopusuhtaisia, herkullisia kananmunia, mutta kun tilan isäntä ja emäntä tappelevat, voi hyvinkin olla että isäntä syyttää emäntää kananaivoiseksi typerykseksi. (Ja emäntä isäntää sohvalla piereskeleväksi siaksi.)

Siellä missä pitäisi soida maalais-idyllin harmooninen taustasävel, kirotaankin karkeasti, ja nimityksillä, jotka pahoittavat eläinten pikku mielet.

Kysyn vaan: tähänkö on tultu!

Kannustankin keksimään sioille, naudoille, kanoille, rotille, käärmeille ja muille eläimille, joiden lajinimet on tahrittu lokaan, uudet, neutraalit – tai vielä mieluummin kannustavat lajinimitykset.

Nyt härkää sarvista siellä kielitoimistossa, ja kohti jälleen uusia seikailuita!