Gekko

On olemassa sellainen eläin kuin gekko.

Koska niitä ei kasva Suomessa, ja koska monella ei ole niinkään hyvät tiedot kuin minulla, tai suorastaan rakentuu niiden elämä arveluille ja harha-olettamuksille ja puutteellisista tiedoista ponnistavan kateuden synnyttämälle falskille pontevuudelle, niin kuvailen eläintä nyt lyhyesti ja nasevasti.

Gekko on litteä eläin, eli vaakasuunnassa, eikä pystysuunnassa kuten hirvi tai kirahvit. Se on myös paljon pienempi. (Se gekko.)

Joidenkin antigravitaatiokykyjensä tähden tämä mainio elukka pystyy kiipeämään seinällä, ja kait jopa katossa. Itse en pysty, vaikka monesti olenkin toivonut sellaista pystyvyyttä ollessani asentamaisillani - ennen tikkailta keikahtamista - kattolamppuun, palaneen lampun tilalle uutta lamppua; vaikkapa niitä energialamppuja joiden pitäisi toimia 10 vuotta mutta toimivat 4kk 2 pv. 0 h 7’ ja sammuvat aina juuri kuin on muitakin kiireitä älyttömästi hänellä ja tikkaat kolmannesvuoden eteisessä odottelun jälkeen viimeinkin viety edellisen lampunvaihdon jäljiltä kellariin juuri kolme päivää sitten.

Gekko ottaa nähtävästi ravintonsa ilman kosteudesta ja mistälie, sillä kun tarjosin sille sekä jauhelihaa että salaattia, niin kumpaakaan ei ottanut - ummisti vain silmänsä ja pudisti päätään, sillä tavalla sivulta sivulle, pienellä liikkeellä.

Gekko sopisi Suomen vaakunaeläimeksi mainiommin kuin jalopeura, sillä gekko on monella (vaikka useammalla onkin kissa tai koira) mutta jalopeuraa ei ole kellään.

Edes Halosella ei ole jalopeuraa.

kommentit

Tässäpä lisää tietoa millaista sillä on kotona (Gekkolla)

http://patkapau.blogit.fi/niljakkaat-ystavani-talossa-ja-puutarhassa-%e2...

>Patkapau La, 2011-03-12 15:16

Viimeksi ilmestyneessä kirjassani (Kuvittele itses, http://www.basambooks.com/kirja.php?detail_id=285)kerron, miten eräs nainen löysi sisäisen gekkonsa. Liittyy myös keskusteluun, mitä naisten päässä oikein liikkuu ;)

>Marja Leena Su, 2011-03-27 08:20

Mainioita eläimiä nuo gegot.

En omista heistä yhtäkään, mutta etelänkodissamme niitä asustaa lukuisia. Niiden kiipeilyominaisuudet ovat aivan omaa luokkaansa. Joskus näkee, kuinka ne, ollessaan ylösalaisessa tilassa kattoon kiinnittyneinä, hyppäävät hyönteisen kimppuun ja laskeutuvat takaisin kattoon, aivan kuin katon vetovoima ne sinne kiskaisisi.

On tosin maanantaisyntyisiäkin gekkoja, jotka tipahtelevat ilman ennakkovaroitusta ihmisten päälle ja muihin vähäsopiviin paikkoihin. Jotenkin ne toistaitoiset lisko-eläimet tuntuvat kuitenkin läheisemmiltä kuin ne akrobaattisen täydelliset lajitoverinsa.

>Judas von Kampfer Ma, 2011-03-28 13:28

lisää kommentti

ajatusten miljoonalaatikko

Markus Kajo. Blogi. Ajatusten miljoonalaatikko.

Yleisradion toimittaja Markus Kajo avaa ajatusten miljoonalaatikkonsa. Jos kommentoitte, niin armeliaita olkaa! Mitä auttaa että haukkuu hänet? Ei mitään se auta! (Totta. -Olotilan toimitus)

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä