Muutoksia arkeen

Arvoisa Valtio, Helsingin Yliopiston Anatomian ja Fysiikan Laitos, YK, tai ketä se nyt koskeekaan.

Terve!

Olen suomalainen toimittaja, joka on tyytymätön muutamaan asiaan arjessamme, ollen kyseiset jutut sellaisia, että vain pienellä säätämisellä niissä elämä muuttuisi merkittävästi juohevammaksi ja energiaakin säästyisi.

Kunnioittavasti pyydän siis, että harkitsisitte niiden säätämistä toiveideni mukaan. Näette itsekin, että toiveeni ovat pieniä ja mielekkäitä kuin puolukat.

Kiitos! (P.S. Älkää vielä lopettako lukemista, asiat on lueteltu tässä alla:)

Ensimmäinen toiveeni koskee aivokykyä.

Olen lukenut, että on olemassa savantteja, joilla on ihan samanlaiset aivot kuin muillakin ihmisillä, mutta silti huimia kykyjä.

Voipi tämmöinen henkilö esim. lattialle heitetystä litranmitallisesta kauraryynejä yhdellä vilkaisulla tarkalleen sanoa, montako ryyntä lattialla on. Tai voi henkilö osata laskea silmänräpäyksessä, paljonko on 327,934227 x 123 944 687 (tosin luvut voivat olla aivan muutkin kuin nuo). Tai että mikä hitto on Orinoco, vaikka olisi lukenut tiedon 26 vuotta aikaisemmin metrossa vastapäisen hapannaaman visailulehdestä.

Olisiko siis kohtuutonta, että tavallisellekin väelle suotaisiin sen verran aivokapasiteettia, että mennessäni kauppaan osaisin vaistomaisesti nähdä aivollani vaikka kahden viikot ruoat, luovan, mehukkaan, terveellisenkin sekä edullisen aterianmuodostuksen mukaan, ja vaistomaisesti ja miettimättä osata poimia juuri niihin aterioihin tarvittavat tarvikkeet käyttäen vaikkapa kolmea kauppaa, joiden valikoima ja hinnat olisivat painuneet mieleeni, niin että kustakin (anteeksi kirosana) kaupasta tulisi valituksi se tuote, joka juuri siellä on edullisin - tietäen jo ensimmäiseen kauppaan astuessani, paljonko ostokset tulevat yhteensä maksamaan, mikä niiden ravintoarvo per ateria on, ja ottaen huomioon kalenterini mukaiset mahdolliset vieraat ja heidän ruoka-aineallergiansa ja muut skitsoilunsa ja vouhotuksensa, ja mieltymyksensä, sekä omat allergiani, mieltymykseni ja kernaimmat päähänpinttymäni.

Sitten. Tokaksi.

Rientäessäni toteuttamaan erilaisia hankkeita eri paikoissa joudun kyöräytymään eri paikkaan kuin missä ensin olen. Monesti käytän ruumiini siirtämiseen autoa. Rakennuksien sisällä se ei kuitenkaan käy, ja silti voi olla sairaan pitkä käytävä kuljettavana. Jos juosta nylkytän matkan, olen perillä ihan hikisenä ja kuolemaisilluuden tunteen vallassa.

Asia olisi kuitenkin helposti korjattavissa pienellä kitkan tai painovoiman säätämisellä.

Eli, jos jotenkin voisi säätää vasemman jalan painovoimaa tai kitkaa, niin että vasen jalka halutessani - ja vain halutessani - liukuisi maassa tai muutama milli sen yläpuolella, niin voisin oikealla jalallani tökkiä vauhtia ja kiitää huimaa vauhtia yhtiömme tiloissa, ja missä lienisinkin, hiukan rullalautailijoiden tapaan.

Siltä varalta että aikakytkin sattuu sammuttamaan valot (koska varsinkin illalla käytävän valot ovat aikakytkimellä, kaiketi sen vuoksi kun arv. yhtiömme on Pekka-Antero -tilassa eli ns. ”peeaa”  - kuten kaikki muutkin yhtiöt ja iso osa valtioista - tai kenties siksi, että yhtiön kelpo johtaja, hra L. Kivinen mahdollisesti - joskaan ei millään lailla varmasti - on mieleltään itaruuteen kallistuva syistä joita en tunne, koska emme ole vanhoja perhetuttuja tms, tahi sitten molemmista syistä yhtä aikaa) ...olisi hyvä, jos ainakin nopeaan vauhtiin voisi yhdistyä jonkinmoinen bioluminesenssivalo, niin että esim naama hehkuisi valkoisena ja niska punaisena.

Kolmanneksi, on ihan hyvä, että ukkossäällä salamassa valo tulee ensin ja sitten paukahdus vasta perässä. Tästä viipeestä on kuitenkin vain vähän hyötyä silloin, kuin sitä juuri eniten kaipaisi.

On kyllä niin, että salaman lyödessä kauemmas valo tulee ensin ja ääni vasta pitkän ajan perästä, mutta silloin kun salama lyö lähelle, eli silloin kun ääni on kaikkein kovin - sikakova! - niin valon ja äänen väli on kovin lyhyt; käytännössä olematon.

Esim. toissa kesänä säikähdin aivan s******sti, eikä se ollut miellyttävää. Päin vastoin!

Voisiko siis säätää lähelle osuvan salaman valon ja sen äänen välille merkittävästi pidemmän viipeen, niin että olisi aikaa tunkea sormet henkilökohtaisiin korviinsa ja kenties jopa juosta hieman loitommalle katsomaan, että jätkät kohta päsähtää tosi räleesti, tulee nimittäin tosi lähelle!

Kun onhan mielettömää, että varoituksen salamasta saa ajoissa silloin kun se lyö niin kaukana ettei ääni edes kuulu kovana, mutta silloin kun salama iskee melkein kintuille ja vastavasti ääni tietenkin on niin kova että pelottaa etä peräaukko tuottaa häpeän koko henkilölle ja hänen tennarit sulavat, niin juuri silloin kunnollista varoitusaikaa ei ole, kerta tätäkään asiaa ei ole mietitty loppuun valon ja jyrähdyksen väliaikoja eri salamaetäisyyksille säädettäessä.

Muitakin asioita toki on, mutta näillä muutamilla entrauksilla ainakin pääsisi hyvin alkuun. Ja itsekin varmasti keksitte tapoja järkiperäistää tätä arjen touhua, kunhan lakkaatte pelleilemästä niiden neutriinojen ja nollapisteiden kanssa ja otatte järjen käteen.

Vielä kerran teille kiitokset ja työn iloa säätämisessänne!