Pakkoajatuksia

Pakkoajatuksia Blogeamisen riemuja! : )

Ennen ei ollut kuin sata astetta pakkasta ja kansakoulu, poliisi ja kauraryynejä liotettiin maidossa kun ei ollut merkkimuroja vielä niinku, ainakaan meillä päin. Ja koulutiellä susi roikkui hampailla persiissä kiinni; sen kynnet veti jäisen maahan viiruja kun me lapset juostiin kansakouluun henkiemme kaupoilla. Ja käytiin Valtaojalla katsomassa, kun sinne kuraiseen veteen, puoliksi jään alle oli kuollu joku elukka eikä tiedetty mikä. Mutta se olikin sitten joku karvapuuhka tai muu, ei eläin ollenkaan. Ammuttiin sitä pistoolilla varalta silti.

Kun viihdettä kaivattiin, ja Joukon isän pistooliin ei löydetty enempää panoksia, niin Jorma tai joku muu kaveri nauratti minua niin, että minulta tuli maidot nenästä. Se oli sen ajan realityä.

Maailma oli silloin yksinkertaisempi, lähes mustavalkoinen. Miten se Peps Persson lauloikaan… ”Då lyste världen med klara konturer, vitt på svart och svart på vitt. Men nu målar mångfalden flerfärgsfigurer som förvirrar mig.”

Selkeää ja järkevää oli kaikki. Ei ollut vielä edes beigeä keksitty! Hyvä kun oli keksitty edes b-, g-, ja d- kirjain — ja niitä ei likimainkaan kaikki osanneet edes sanoa. Jotkut ei kirjoittaakaan. Jos piti saada kello tarkalleen aikaan, niin tilattiin aikamerkki ja se tuli Helsingistä magnetofoninauhalla postiauton mukana.

Ja takuulla ei ollut mitään ihmeen blogeja!

Elettiin siis tervettä ja mielekäälliseä elämää.

Ja nyt kuulemma pitäisi päinvastoin juuri semmoista blogia kirjoittaa.

Minä siihen että: en!

Niin ne vain, että ”pakko”. (Ja katselivat toisiinsa silleen jotenkin surullisen ja määrätietoisen näköisenä niin kuin vanhemmat, jos molemmat ovat paikalla kun vauva annetaan rokotettavaksi sille naiselle.)

Tervetuloa siis tämän uuden blogin pariin. Minä päätin laittaa tälle blogille otsikoksi että Pakkoajatuksia, kerta pakotettiin, mutta ne varmaan saattaa salaa vaihtaa sen, poliittisista syistä. Silti tästä tulee älyttömän hyvä blogi, kerta on käsketty sanoa, että tulee, ja että muka olen kuulemma hyvä ja innokas blogeamaan. Älkää siis lallittako niille kommentteja, että ei se osaa. Olette kuin kaikki olis ihan o.k. Jätätte lukematta vaikka, mutta kehutte että joo joo oli se tosi hyvä ja nostatte peukalon että jee. Semmoinen high-five voi olla vähän liikaa ja se on vähän teennäinen, varsinkin jos on yksin kun tekee sen, molemmin käsin itselleen.

Huomasin sen kerran, kun yritin olla dynaaminen ja ajan hermolla kiinni ja olin markkinointiammattilaisten keskellä. — On kuulkaa outo tunne, kun Finlandia-talon cocktail-aulallinen mainosmiehiä ja naisia menee yhtäkkiä hiljaisen ja alakuloisen näköiseksi. Ja kuulostaa se itsetehty kaksikätinen high five –vitosten ”läpsäys” sangen luonnottomalta sen hiljaisuuden keskellä, kun hullu luulin että menee paremmin perille, jos teen sen uudelleen.

Eli,

Kiitos kun tuette! - M.K.