Ti 29.11.2011 @ 15:21Tanja Iikkanen, Palvelupäällikkö

Elävä arkisto uudistuu viiden vuoden jälkeen

Elävä arkisto avattiin viisi vuotta sitten Yleisradion 80-vuotissyntymäpäivänä. Tänä aikana palvelu on saavuttanut uskollisen kävijäkunnan ja kasvanut yhdeksi Suomen merkittävimmistä verkkopalveluista. Tuoreimmassa Verkkobrändien arvostus Suomessa 2011 -tutkimuksessa Elävä arkisto sijoittui viidenneksi jättäen taakseen sellaisia palveluita kuin Youtube, Amazon ja Spotify. 

 

Miksi uudistus tehtiin?


Verkon kehitysvauhdissa pysyminen on meille tärkeää. Vanha Elävä arkisto oli sekä teknisesti että konseptiltaan jäänyt kehityksestä. Syintyihän se aikana, jolloin muilla mediatoimijoilla ei vielä Suomessa ollut ohjelmien katselua tai kuuntelua mahdollistavia palveluja. Nyt on Yle Areena, YouTube ja eri mediatalojen netti-tv:t ja -radiot, ja ohjelmien katselusta verkossa on tullut normi, ei enää pelkkä lisäpalvelu. 


 

Mitä uutta voin tehdä Elävällä 
arkistolla?



Elävän arkiston omintakeisuus ja vahvuus tulee sisältöosaamisesta, jota toimitus pääsee uudistuksen myötä tuomaan monipuolisemmin esiin. Meille on tärkeää, että palvelusta näkyy, että se on ihmisten tekemä. Toimitus on läsnä reagoimassa ilmiöihin, suuriin uutistapahtumiin ja penkomassa arkistoa nostaakseen Ylen arkistomassassa kansakuntaa kiinnostavia helmiä. Tämä näkyy erityisesti aktiivisena etusivuna, johon toimitus koostaa tämän hetken kiinnostavimpia aiheita. Etusivulta näkee myös suunnitteilla olevat aiheet ja suosituimmat sisällöt.


Merkittävimpinä uutuuksina olemme tuoneet mahdollisuuden muistella ja toimitus on urakoinut luokitellen kaikki n. 13 000 artikkelia uudestaan. Tarkalla ja standardoidulla asiasanoituksella tavoittelemme parempaa sisällön löydettävyyttä, vapaiden assosiaatioiden syntymistä ja monipuolisempaa käyttökokemusta.


Olemme uudistaneet myös sisällön jakamisen. Sosiaalinen suosittelu ja sisällön jakaminen Ylen palveluiden ulkopuolelle (tekijänoikeudet mahdollistavat tässä vaiheessa vain linkittämisen) ovat nykypäivänä suuria liikenteen ohjaajia verkossa. Uudistetussa palvelussa on mahdollista jakaa yksittäinen ohjelmanäyte linkkinä esimerkiksi Facebookiin, kun aiemmin sai jaettua pelkän artikkelin, jonka yhteydessä ohjelmanäytteet olivat.

 

Miten palvelu kehittyy jatkossa?


Elävä arkisto on koko kansan palvelu, ja siten sen on tarkoitus tarjoilla Ylen sisältöjä erilaisiin käyttötarkoituksiin ja mieltymyksiin. Erityisesti pohdinnassamme on, miten voisimme palvella jatkossa paremmin nuorempia naiskäyttäjiä.


Meiltä on toivottu muistojenjättömahdollisuutta, ja olemmekin toteuttaneet siitä ensimmäisen version tähän uudistukseen. Muistojen kehitystä on jo suunniteltu eteenpäin, mutta otamme mielellämme ideoita vastaan teiltäkin. Sillä välin, kun jatkokehitämme palvelua ja luemme palautteitanne, käykäähän lisäämässä oma tarinanne tai pieni muisto. Palvelun etusivulta näkee, missä artikkeleissa on tuoreimmat muistot. Palautetta voi jättää jokaisen sivun oikeassa alalaidassa olevasta linkistä.

Antoisia matkoja menneeseen - Eilinen elää!

 

Lue, millaista palautetta uudistuksesta on tullut ja miten siihen on reagoitu.

106 kommenttia

On muuten ihan ääliöiden tekemä uudistus! Joku on varmasti tyytyväinen työhönsä, mutta täytyy kyllä sanoa, että työn jälki on ihan perseestä! Omasta puolestani voitte pitää kaikessa rauhassa uudistetun työnne.

Joo, tosi hyvä uudistus olikin. Nykysuomea käyttäen: ihan perseestä!

Rankku kirjoitti:

On muuten ihan ääliöiden tekemä uudistus! Joku on varmasti tyytyväinen työhönsä, mutta täytyy kyllä sanoa, että työn jälki on ihan perseestä! Omasta puolestani voitte pitää kaikessa rauhassa uudistetun työnne.

Ylen erinomaiset uudistukset jatkuvat, päämääränä näyttää olevan rikkoa tai poistaa kaikki hyvin toimiva Ylen sivuilta. Viimeisimpänä urotekona on tänään poistettu ohelmaopas Classic. Yritin laittaa palautetta ja vastauksena: "Valitettavasti palvelu ei ole nyt saatavilla. Pahoittelemme häiriötä."

Laitampa tänne.

On se nyt perkelettä, kun näkyy olevan päätarkoituksena pilata tai muuttaa kaikki toimiva näiltä nettisivuilta. Viimeisin neronleimaus Ylen neropateilta on näämmä poistaa käytöstä ohjelmaopas Classic. Se oli selkeä, sen sai järjestettyä mieleiseensä järjestykseen, puolen päivän jälkeen näki yhdellä silmäyksellä kaiken tarvitsemansa.

Ohjelmaopas Classic takaisin ja HETI!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Miten voi samassa lauseessa olla sana "nykyaikainen" ja Flash. Oletteko koskaan kuulleet iPad-laitteesta? iPhone? Yle haloo, onko ketään kotona? Julkisen palvelun talo.

Onpa mennyt vaikeaksi löytää haluamaansa.

Minusta tuntuu jokseelkin siltä, että joku tai jotkut muut
käyttävät tietotekniikan heikkouksia hyväkseen häikäilemättä näitä valtion virastoja tai niin sanottuja yrityksiä joiden toive olisi voiton totaalinen maksimonti.
Elikkä tsiikaile kenen kanssa toimit, ja lue ehdot huollisesti.

Minä elän niinsanotun köyhyysrajan tuntumassa, silti keljuttaa että edes YLElle ei tunnu löytyvän fyrkkaa, vaikka sitä siirretään tosi epävkaisiin mestoihin, Kreikka,portugali, ynnä lisääntyvät valtion velat.
Onko noin helvetin vaikeaa rahoittaa YLEN toimintaa, sillä vedolla, että jotukut kanavat syytää mainoksia sillä teholla, että naapurikin varmasti herää.
Sempä takia jotkin EU säädökset on ikäänkuin haudattu ja hautaus jatkuu, millä hiton säänöillä jollain umpipersaukisia valtioita tuetaan verofyrkalla, eli normaali työntekijä ei voi suojatua juuri mitenkään.
Itse kuuntelen Radiota, koska oletin, että sieltä tulee jotain, mutta uusinnoksin noikin on menny.
Anteeksi näin rankka kommentointi, mutta hyvää tai tavallista uutta vuotta tämä tässä ja sanokaa terveisiä Eve Mantulle ja kaikille muille tsempaajille.

Terveisin: Erik Blom 02.02.2012
Sähinät täällä sitten jos jotain kaivertaa nämä mun kommentit. eerik.blom@luukku.com

Sivut

Kehitys kehittyy - kokeile ja kommentoi yle.fi:tä

Tässä ryhmäblogissa yle.fi:n tekijät kertovat tulevista verkkopalveluista sekä valottavat ajatuksiaan suunnitelmien takaa.

Blogiarkisto