To 21.02.2008 @ 09:02admin

Mitä vastinetta haluaisit tv-maksullesi YLE Areenasta?

Ensi kesän korvilla YLE Areenassa tulee käyttöön rekisteröityminen, joka edellyttää tv-maksun maksamista. Rekisteröitynyt katsoja saa enemmän sisältöä, kuten vaikkapa suosikkisarjoja tai ennakkonäytöksiä tulevista ohjelmista. Areenan nykytarjonta säilyy pääpiirteittäin avoimena kaikille, esimerkiksi Uutiset tulevat jatkossakin olemaan kaikkien saatavilla.

Rekisteröityminen tullee aiheuttamaan käyttäjille jonkin verran ylimääräistä vaivaa, mutta se mahdollistaa entistä monipuolisemman ja laadukkaamman tarjonnan. Tv-maksullahan rahoitetaan myös Areenan toiminta, joka tarkoittaa muun muassa ohjelmien esitysoikeuksien ostamista verkkoon.

Areenan tarjontaa on kasvatettu teiltä käyttäjiltä tulleen kysynnän ja palautteen perusteella. Esimerkiksi vanhemmat toivoivat lisää lastenohjelmia ja vuoden alusta Areenasta löytyneitä Muumeja onkin ladattu jo yli miljoona kertaa!

Siis kerro meille, mitä sinä haluaisit katsella YLE Areenasta rekisteröitymistä vastaan.

Haluaisitko Areenaan lisää kansainvälisiä klassikkoja, kuten Hercule Poirotin seikkailuja tai Sydämen asialla –maratooneja vai haluaisitko ennemminkin ladata sarjoja ja elokuvia koneellesi? Innostaisiko sinua, jos saisit rekisteröityneenä katsoa ohjelmia Areenalla ennen kuin ne tulevat televisiosta?
 
Vai saisiko rekisteröityminen sinut lopettamaan Areenan käytön?
 
Marja Honkakorpi / YLE Uudet palvelut
 
> Tutustu YLE Areenan nykytarjontaan
> Lue aiempia blogimerkintöjä

235 kommenttia

Miten käy tukiasunnoissa asuvien kun Areenaan täytyy rekisteröityä? Vuokraan kuuluu tv-lupa, mutta ei sitä lupalappua asukkailla ole. On jonkinlainen sopimus kaupungin ja ylen välillä.

Kaikenkarvaiset ystäväni - joka viimeksi loppui kesken kun kananlento.
ja Muotitalo

kun ohjelmia on niin vähän ladattavissa omalle koneelle. Erityisesti tämä harmittaa lastenohjelmien osalta. Niitä kun tallentaa televisiosta niin haluaisi saman mahdollisuuden olevan myös tietokoneella.

en halua rekisteröityä yhteenkään palveluun. Mahdollisimman vähän. Nytkin on kymmeniä eri paikkoja mihin rekisteröidyin. Kaikkialle eri salasanat ja käyttäjännuksien muisteleminen ja niistä tuleva roskaposti. Ei käy, sitten se loppuu.

Varmasti joku muukin on kirjoittanut jo tästä, mutta en viitsi lukea muiden kommentteja, joten: Linuxin (eri distroja) käyttäjänä haluan itse valita käyttöjärjestelmäni ja saada maksamani palvelut tasaveroisesti Ljungnerin entisen työnantajan asiakkaiden kanssa.

Ismo

Ihme itkijöitä täällä. Kommenteista päätellen suurin osa on "loisia", jotka eivät ole maksaneet tv-maksua, ja nyt kun siivellä eläminen areenan kautta loppuu tai ainakin rajoittuu niin hirveä parkuminen. Maksakaa ensin se maksu ja itkekää sitten. Vaihtoehtoisesti ottakaa yhteyttä oman alueen kansanedustajaan jotta tv-maksu voidaan periä jollakin muulla tavalla, esimerkiksi verotuksen kautta.

Mitä taas tulee näihin muutamaan erityistapaukseen jotka kovaan ääneen peräävät oikeuksiaan, niin heille totean: Aina ei voi voittaa.

Anteeksi, mutta älkää nyt menkö sitä kovin muuttelemaan, sillä on ihmisiä jotka omistavat tietokoneita, vielä sellaisia jotka eivät edes pysty pyörimään kun ovat niin pieniä kun yrittävät kuunnella tai katsella Areenasta ohjelmia. Minullakin on niin pieni tietokone ja odotan "kynnet syötynä" että saan suuremman tietokoneen vihdoinkin hankittua, että pystyisin käyttää Areenaa päivisin.
Ohjelmia saa toki lisätä ja musiikkiohjelmia ja esityksiä myös koska niitä varmasti katsellaan ja kuunnellaan.

Kaipailisin vanhoja kunnon dokumentteja kuten A-studion viime vuosikymmenellä esitettyjä dokkareita. Dokumentteja kun ei julkaista dvd-levyinä, ja jotkut niistä ovat olleet oikeasti "laatukamaa".

Minä kuulun taasen niihin kansalaisiin, jotka ovat aina maksaneet luvan, tosin olen nelikymppinen. Lupa on kuitenkin toistaiseksi edullisempi kuin laajakaistamaksu, joka on 30 euroa kuukaudessa:-) Asiat ovat niin suhteellisia...

Tv- lupamaksukäytännöstä sellaisenaan sanon, että se on liian kallis. Miksi lupamaksu ei voi mennä sen mukaan, miten paljon tv:tä katsoo? Katson uutiset, Serranon perheen ja kolmoselta Kauniit ja rohkeat, sitten jotain satunnaista miten milloinkin. Urheiluja en katso koskaan. Nyt sitten oli urheilu korvannut eilen Serranon perheenkin. Tietskaruudulta ei ole kiva tihrustaa, koska minulla on hyvä tv:kin, siitä näkee parhaiten.

Haluaisin maksaa siitä, mitä käytän, kuten puhelimessakin. Areenan maksu voisi olla erikseen sitten. Maksaisin vaikka kännykällä senhetkisen oikeuden katsoa jonkun päivän lähetyksiä. Tai maksaisin vain jonkun tietyn lähetyksen, jos jostain syystä olisin missannut jotakin, kuten viime viikolla A-talkin Mannerheimistä ja Uralin perhosesta.

Ärsyttää hirveästi maksaa siitä, että ei katso urheilua, jota telkusta tulee eniten. Minä panen telkun kiinni jo silloin, kun uutiset kääntyvät urheilutulosten suuntaan. Kaikkia ei kiinnosta toisten liikkuminen!!!!
Kannatan jonkinlaista tv-lupamaksua siksi, että ylen ohjelmat ovat yleissivistäviä ja hyviä. Lastenohjelmista lähtien. Mutta valtion tulisi tarjota veroja vastaan ilmaiset lähetykset kansansivistävistä ohjelmista (lastenohj., kulttuuri, yleisurheilun mm-kisat, uutiset, tiede.

Jos valtio maksaisi 2 kolmasosaa nykyisestä luvastani, niin loppu jäisi minulle ja maksaisin sen mielihyvin siitä, mitä katson, eli nuo mainitsemani "kansansivistävät ohjelmat" miinus lastenohjelmat, koska lapseni ovat jo isoja.

Haluaisin lupamaksuille vastinetta: toivon, ettei Ylen kuva jatkuvasti pätkisi, koska markkinoiden kallein tallentava digiboksimme ei selviä pätkimisestä eteenpäin vaan kaatuu. Kaapelin digitalisoinnin jälkeen 1.3. kuvan pätkimistä on tapahtunut Ylellä huolestuttavan usein. Siksi boksille nauhoittumaan jätetty Ylen ohjelma ei ole nauhoittunut lainkaan. Kaatumista on tapahtunut 1.3. lähtien miltei päivittäin ja vain Ylen kanavilla. Toki vikaa on boksissakin, mutta se sattuu olemaan markkinoiden kallein ja paras eikä kaatuile muilla kanavilla.

Haluaisin, että Areenasta voisi ladata ohjelmia (esim. Kotikadun jaksoja) omalle koneelle katsottavaksi ilman nettiyhteyttä. Lisäksi toivoisin, että ohjelmien ja sarjojen vanhempia jaksoja ei poistettaisi vaan kaikki olisi katsottavissa esim. vuoden taakse päin jos mahdolista säilyttää ikuisesti.

Minusta on ihan oikein, että vain ne, jotka maksavat tv-luvan, saavat enemmän sisältöä Areenasta. Itse haluaisin katsoa kaikkea sitä, mitä Yleltä tulee. Olen lapseton nainen, joka tykkää kuitenkin esim. Postimies Patesta ja niinpä sitä olisi kiva katsoa joskus myös Areenasta ;-)

No jos elokuvia haluat ilmaiseksi katsella, mene kirjastoon ja lainaa sieltä ilmaiseksi. Meidänkin pienellä paikkakunnalla on kirjastossa satoja elokuvia, sekä koti- että ulkomaisia, lainattavissa ilmaiseksi. Mitä ihmettä ihmiset vinkuvat siitä, että kaikki pitäisi olla ilmaista? Et kai itsekään tee töitä ilmaiseksi? Minä ainakin olen maksanut tv-lupaa jo 23 vuotta ja ei harmita yhtään.

Vietän eläkepäiviäni Ranskassa. Yllättäen tänä vuonna kaikki YLEn radiokanavat aukenivat täälläkin kuultaviksi. Yle 1:n ohkelmat ovat korkeatasoisia. On mielenkiintoisia esitelmiä, kuunnelmia, kirjallisuus- ja musiikkiohjelmia. Tapahtuiko virhe, kun YLE salli niiden lähettämisen verkossa? Eilen kaikki asemat paitsi Radio Peili sulkeituivat? Radio Peili lienee jonkilainen kokoama puheohjelmista, jotka toistuvat aina yhä uudestaan (uutisia lukuunottamatta).
Millainen lienee Gramexin sopimus, kun se estää musiikin välittämisen. Useimpien muiden EU-maiden lähetyksiä eivät tuollaiset sopimukset estä. BBC lähettää suoria ja taltioituja konsertteja ja oopperoita niin New Yorkista kuin Lontoosta. Nyt sitten alkaa taas hyppiminen eri maiden radiolähetysten sivuilla, kun pelkiä Suomen puheohjelmia ei jaksa ilman musiikin tuomaa rikastusta kuunnella.
Jos Gramex vaatii, niin maksaisin mielelläni RADIOluvan YLElle. Tv-kanavia täälläkin on riittävästi. YLEn tv-uutiset ja arkistomateriaali riittävät.

Itse maksan tvlupani mielelläni mutta jurpii koska kaikki eivät maksa ja silti saavat saman kohtelun kuin maksavat !!! on ihme jos ei yle saa päähänsä ettei voi kohdella meitä maksavia asiakkaita yhtä huonosti kuin vapaamatkustajia ! tv lupa pakko laittaa ns. maksukortille tai vastaavan maksullisen palvelun taakse että jotka maksavat niin näkevät ja jotka eivät maksa niin ei näe ! kohta eivät maksa nekään jotka ennen maksoivat ! kyllästyttää hyysätä vapaamatkustajia vuodestatoiseen !

asianytimeen ja oikein kunnolla !

Kaikki ylen kanavat voisivat Areenassa näkyä TV-luvan maksaneille reaaliajassa.

Myös Hyvät sarjat, kuten yllä mainittu Hercule Poirot ja HBO:n tuotanto, tulisi olla saatavilla. Tämä koskee myös elokuvia.

-Allu

Niin on, että maksan joka kuukausi että saan TVFinlandin näkyviin vaikka asunkin Ruotsissa. Saako kanavan jakelija (ComHem) Ylen singaalin ilmaiseksi? Jos ei saa, on oikeutettua kysyä: Miksi kaikki ohjelmat eivät (Kotikatu) näy? -tp

Todella mielelläni tallentaisin Teemalta tulevia elokuvia Areenan kautta. Joskus on mennyt jokin tärkeä vanha klassikko ohi, ja se on harmittanut todella paljon, kun tietää, ettei ko. elokuvaa ole saatavissa dvd:nä ja että seuraavaa tv-esitystä saakin sitten odottaa ehkä 20 vuotta. Onko tekijänoikeuksissa syy siihen, ettei elokuvia voi ottaa Areenalle? Jos on, niin eikö niitä voisi edes näyttää Teemalla uusintana vaikka seuraavalla viikolla?

Ylen ei kuuluisi näyttää uutisikkunoita,eikä varsinkaan puhelimella pelattavia pelejä. Osa ihmisistä on yöllä telkkarin äärellä osa päivällä. Areena mahdollistaisi koko sarjan katsomisen netistä omalla ajalla. Ohjelmat kannattaa ostaa ikuisella näyttö oikeudella, jolloin kerran maksettu on aina saatavilla. Laatua voisi parantaa esim. hd lähetys ja ohejlmia on syytä voida ladata omalla kovalevylle, kun väärinkäytöksiä ei synny palvelun ollessa sidonnainen tvlupaan. Palvelin ei olisi kovin rasittunut. Suuri joukko ihmisiä katsoo sarjat ja elokuvat omalla ajalla joten ylellä voisi aloittaa oma urheilukanava. Maassamme on paljon urheilun ystäviä. Seuraan itse mestareiden liiga ja fa cuppia (fst)saakeli(extra?). Tarjonta on mielestäni riittämätön! Vaadin enemmän suoraa urheilua ja varsinkin jalkapalloa. Ylen budjetistä voitaisiin käyttää vaikka 10% jalkapalloon. Tuolla summalla ylestä tulisi todellinen jalkapallokanava ja katsoja määrä olisi varmasti suurempi kuin nyt!

Se, että ohjelmia voisi katsoa ennen julkaisua, olisi hyvä. Rekisteröityneenä käyttäjänä saisi oikeuden ladata ohjelman tietokoneelle.

Mielestäni erittäin tärkeä uudistus:
Joskus ohjelma alkaa jarruttamaan toistossa. Tämä idea löytyy YouTubesta.
Kun katsoo jotain videota siellä, puskurimuisti kerää videota koneelle. En tiedä, selitinkö huonosti.
Eli se lataisi puskuriin videota, jolloin tökkimistä ei syntyisi.

Idea:
Liikennepoliisit nopeammin tänne :)

Voi ei ihanampaa katseltavaa kun esim. Franzen ei voi löytyäkään!

Jos areena menee TV-luvan taakse en sitä enää voi katsoa, koska ao. kapistusta minulla ei ole ja koen äärimmäisen vastenmieliseksi kikkailuksi maksaa TV-LUPA *internetpalvelun* takia. Enkä varmasti ole ainoa laatuaan.

YLEllä on mielestäni tasan 3 vaihtoehtoa:

1. Tarjota Areenan palvelut pienellä kustannuksella muulle yleisölle (esim. 10 senttiä päivä).

2. Muuttaa TV-maksujärjestelmä paremmaksi ja lisääntynein tuloin kustantaa Areena-palvelu edelleenkin ilmaisena (esim. suoraan budjetista maksettava TV-tuki tai TV-vero tyyliin kirkollisvero)

3. Tarjota suomalaiset ilmaiset TV kanavat Areenan välityksellä, koska TV-luvalla niitä voi muutenkin katsoa.

Rekisteröityminen saisi minut lopettamaan Arenan käytön. Koska en omista TV:tä, on Arena ollut ainoa käyttämäni Ylen palvelu, ja olen ollut siihen hyvin tyytyväinen. TV-lupamaksu on erittäin epäarvoistava ja muutenkin täysin aikansa elänyt tapa rahoittaa Ylen toimintaa. Itse olen perustasoisella SV-päivärahalla. Monenko alle viidellä sadalla kuussa elävän luulette voivan maksaa TV-lupamaksua? Mikä on Yleisradion tehtävä suhteessa tietoyhteiskuntaan ja siitä syrjäytymiseen? Mikä on ollut digiuudistuksen vaikutus tähän syrjäytymiseen? Mikä olisi tämän rekisteröitymispakon vaikutus?

Jos rekisteröitymispakko otetaan käyttöön, katselen sitten Kemppisen ja filosofian historia-sarjan kuuntelemisen sijaan Youtubea.

Suunniteltu järjestely sopii mainiosti. Järjestelyn tulee sitten mahdollistaa Arenan lähetysten katselun/kuuntelun ulkomailta.

En puhu nyt pelkästään Arenasta vaan yle:n ohjelmatarjonnasta, joka siis on maksullista (tv-lisenssi).
Tähän on ihan helppo sanoa, että 1) vähemmän uusintoja ( jos niitä haluaa, voi käyttää tallentavaa digiboxia)
2) kunnon urheilukisoja, ei mitään marginaalisia lajeja kuten pesäpallo,sähly tms kyläkilpailua, eikä Sveitsin jääkiekkoliigaa. Vaan suomalaistajääkiekkoliiga tai sitten NHL-otteluita.
Ja tietysti eurooppalaista mestaritason jalkapalloa.
Yle teema on aika hyvä kokonaisuus.
Muuten olen sitä mieltä, että TV-lisenssi on historiaa. YLen rahoitus pitää hoitaa budjetin kautta + tarvittaessa osittain mainosrahoitteisena.

Julkisen palvelun talona toivoisin vihdoin YLE Areenan toimivan myos macilla ja muille yleisilla kayttojarjestelmilla.

Olen lopettanut television katselun aivan kokonaan enkä maksa siis TV-lupaa. Minusta aivan kaikki TV-ohjelmat (myös Areenan videot) pitäisi panna maksullisiksi, että TV:n katsominen ylipäänsä vähenisi ja lopulta loppuisi kokonaan. Jokaisesta TV-kanavasta pitäisi periä vähintään 200 €/vuosi ja mitään ei saisi antaa ilmaiseksi. Kun lopetin TV:n katselun (en hankkinut digiboksia ja revin antennin alas katolta), niin minulta loppui olkapäävaiva, joka tuli sohvalla löhöämisestä. Aloitin kuorolaulu- ja jousiammuntaharrastukset ja nyt minulla on aikaa lukea kirjallisuuttakin. Olen paljon tyytyväisempi elämään nyt kuin TV:n töllöttämisen aikana. On hirvittävä inhimillisten voimavarojen tuhlaus käyttää aika TV:n katseluun, kun elämässä on monin verroin mielekkäämpääkin tekemistä. Siis kun en maksa mitään TV-maksua, niin haluan, että mitään TV-lähetysten jälkivideoitakaan ei ole saatavilla. Itse en tosin edes voi niitä enää katsella, sillä käytän Fedoran 8 käyttöjärjestelmää ja sillä ei videot onneksi näy. Aiemmin niitä saattoi katsoa Ubuntulla.

Maksaisin jonkinsuuruisen TV-lupamaksun, jos voisin katsoa Areenaa ulkomailla, jossa asumme. Nyt emme voi katsoa suomalaisia ohjelmia maksutta tai maksulla. Lisäksi toivoisin voivani katsoa Areenaa Linuxilla ja Macilla, koska Windowsia emme käytä.

Onneksi on TVkaista, joka parantaa elämänlaatua huomattavasti täällä ulkosuomalaisena!

Ensin meilta lopetettiin erinomainen lyhytaaltoradio jota kuunneltiin kaikkialla maailmalla innolla ja luvattiin internetpalvelua. Sita ei aikoihin ollut kun vedottiin ettei voi musiikkia lahettaa Teostomaksujen takia. Nyt sitten kanavat kuuluu kiitos (kuinkahan kauan ennenkuin Jugner taas iskee) mutta miksei enaa saa kuunnella arkiston tiede- ja asiaohjelmia. (Vain Suomi). Ei kukaan lupamaksun maksanut voi olla siita katkera jos me ulkosuomalaist kuuntelemme vaikka radiaattoria yms. Ei kukaan muuta ulkomaille kiertaakseen lupamaksuja. Miksi nyt asiaohjelmia pihdataan.
Tyrmistynyt ulkosuomalainen

Mutta minne ovat kadonneet ,hyvät kotimaiset sarjat Rinta-mäkeläiset ,pertsa ja kilu,susi koira Roi.ynnm Ei näy enää Areenalla.

Minusta on ihan ok, että lupamaksulla saa netistäkin enemmän. Esimerkiksi elokuvia ja sarjoja olisi kiva nähdä netistäkin, ja erityisesti jotkin Ylen näyttämät urheilulähetykset (esim. taitoluistelun MM-kisat) olisi kiva nähdä netistäkin ihan selostuksen kanssa, kun nyt ne näkyvät ilman selostusta.

Mitä tulee tuohon yllä parjattuun Karjalan kunnailla- sarjaan, niin minusta se on kyllä parasta kotimaista draamaa, mitä telkusta on tullut vähään aikaan miltään kanavilta...

Kuulun ilmeisesti ikäluokassani pieneen vähemmistöön maksaessani TV-luvan mukisematta, mutta kyllä minuakin välillä korpaa se, miten vähän mieleistäni katsottavaa Ylen kanavilta on viimeaikoina tullut. Areenasta ja Elävästä arkistosta kuitenkin iso kimppu ruusuja!! Niistä on löytynyt paljon mielenkiintoisisa ohjelmia. Samoin kiitos kasvaneesta elokuvatarjonnasta Ykkösellä ja Kakkosella!

Voisitte ainakin radion puolella ottaa oppia yleisradioyhtiöistä Ruotsista, Tanskasta ja Britanniasta. Niitä kuuntelen usein ihan täältä Suomesta ilman lupamaksua mihinkään maahan.

Uutiset voisi näkyä Areenassa kaikille mutta muu ohjelma tarjonta saisi olla vain luvan maksaneiden käytössä. Epäoikeuden mukaista jos luvan maksaneet ja vapaa matkustajat saavat saman palvelun! t. Matti Friman Laukaasta

Areenan maksua tulisi kehittää spesiaalimpaan suuntaan. Sarjoille tai ohjelmatyypeille esim dokumnettiohjelmiin(hauska kirjoitusvirhe, enpä korjaakaan),tulisi voida ostaa kausikortteja. Mutta ongelmaksi jää ohjelmien toiston ajoittainen pätkiminen ja hidastelu. MIten maksujen kanssa silloin menetellään? Tulisi voida luoda hyvät pelisäännöt ennen maksujen käyttöönottoa? Niitä olisi alettava luomaan heti. En usko, että TV-maksulla pelkästään tätä Areenan maksullisuutta pitemmäksi ajaksi ratkaistaan.

Hei nimimerkki "Olen samaa mieltä"!

Otteita vanhoista kotimaisista sarjoista, kuten Rintamäkeläiset ja Susikoira Roi, löytyy Elävästä arkistosta: yle.fi/elavaarkisto

Areenassa puolestaan on katsottavana ja kuunneltavana ohjelmia, jotka ovat tulleet vastikään YLEn kanavilta.

Nautinnollisia hetkiä siis sekä Elävässä arkistossa että Areenassa!

Minulla ei ole TV:tä. Olen katsellut tietokoneellani elokuvien lisäksi urheilulähetyksiä ja erinomaista Pasila-sarjaa.

Jos olisi pakko maksaa, olisin valmis maksamaan ohjelmista katseluaikaan perustuvalla veloituksella. Kyllä kiinnostavasta ohjelmasta euron per tunti maksaa.

Olisin kiinnostunut
- elokuvista
- urheilusta livenä: eli jalkapallo ja jääkiekko
- sci-fi- ja fantasiasarjoista
- kotimaisista tuotannoista: kummeli

Tai vieläkin parempi olisi, jos ohjelmat voisi tallentaa omalle kotikoneelle Ylen Areenan sivuilta.

Rekisteröityminen lupamaksua vastaan on vasta alkusoittoa tiellä siihen, että yle yrittää kerätä kaikki mahdolliset maksut pitääkseen toimintansa yllä.
Yksi ja merkittävä on lupamaksut jotka nyt on vähentyneet ja niinpä yritetään ottaa irti maksu kaikesta mahdollisesta.
Lupamaksu valvonta menee todennäköisesti vielä jossain vaiheessa siihen, että digiboksiin on syötettävä maksettu lupakoodi.
Tämä on hyvä foorumi kokeilla systeemin toimivuutta.
En usko, että tulen rekisteröitymään uuteen areenaan.

mieluustihan sitä maksaisi areenan käytöstä tietyn köntän juuri laadukkaasta ylen sisällöstä...

itseäni innostaa asia ja ajankohtaisohjelmien katsominen, sekä draama ja kulttuuri ja oppiminen

yle teeman ja ykkösen ohjelmistoa tulisi areenassa olla lukuisasti ja video on demand tyyppisesti paljon vanhaa hyvää sisältöä tarjolla

lisäksi avara luonto pitäisi ehdottomasti olla kokonaisuudessaan, sekä vanhat ohjelmat että viikottaiset tuoreet, nähtävillä... tästä kaikesta maksaisin mieluusti 200 euroa vuodessa

televisiota en omista eikä itseäni innosta lainkaan sen ostaminen tai digiboxin hankinta kun kanavahaulla tulee esiin ällöttävät maksurahotteiset kanavat....

eli mieluiten siirryn kokonaan nauttimaan ylen laadusta laajakaistayhteyden ja tietokoneen avulla.. ehkä joskus videotykki joka yhdistettynä läppäriin ja nettiin, niin saa laadukasta isoa kuvaa ja voi nauttia omista dvd ja musa dvd kokoelmista ylen laadun oheen... kuka muuta kaipaisikaan

Elävässä arkistossa saisi olla ohjelmat kokonaan näkyvissä, eikä pelkkiä otteita ohjelmista. Jos ohjelmia ei voi saada kokonaan näkyviin ilmaiseksi, niin olisiko mahdollista katsoa ne kokonaan edes maksullisena. Ei ole tällähetkellä mitään järkeä alkaa katsomaan jostain vanhasta sarjasta vain muutaman minuutin kestäviä otteita.

älkää laittako kaikkea rekisteröitymisen taakse. tuleva lisätarjonta ja mahdollinen live-tv voisi vaatia rekisteröitymisen.

Paljon matkustavana kysyn,miksei kaikkia ohjelmia voi nayttaa ulkomailla.Tuskin naita muut katsovat kun suomea osaavat.Mita haittaa siita olisi vaikka jotkut
kopioisivat nakevathan kuinka hyvaa palvelua netin kanssa suomessa saa,miksei siis ulkomailla tyoskentelevat veroja maksavat suomalaiset saisi nauttia samaa kuin fyysisesti suomessa nettia katsovat?tuoko tuleva rekisteroityminen netin ohjel-
mat ulkomailla internetia kayttavien iloksi?

Ekaks: Areena on hyvä ja paranee koko ajan
Tokaks: Jos salasanaa tarvitaan niin erilisia lisäpalveluja odottaa vastineeksi, esim. ohjelmien taustoja, etenkin asiaohjelmiin liittyviä linkkeja ja arikkeli-, blogi- tai /sekä että kirjallisuusluetteloja. Urheiluennakkoja. Elokuva-arvosteluja.

Olen jo pitkään yrittänyt saada itselleni vanhoja tv elokuvia, joita pyörinyt mm. kotikatsomossa, esim. katsastus, sutki, aita ym. Toivottavasti ne on saatavissa jossain vaiheessa myös Areenan kautta, lisäksi esimerkiskis, sydämmen asialla, lovejoy, bergerac, rankkareita ja mustia sukkia olis mukava katsota taas pitkästä aikaa. Minusta on hyvä että tv-maksua korostetaan. Ei ole minulle ongelma, olenhan sen aina maksanut!

haluaisin että saisin tv-lupamaksusta tv-katselukortin digiboksiini (conax) jolla voisin nähdä joitakin lisäkanavia. Kortin taakse voisi sulkea saman tien esim. Teeman, jotta tv-lupamaksun maksaisi useampi jolloin toivottavasti myös tv-lupamaksu pienenisi.

Koska lehtien tilaajatkin saavat joskus tilauslahjoja, miksei digiboksin maksajillekin kannata tarjota lahjaa "porkkanana". Lahja voisi olla määräaikainen conax-kortti halutulle maksukanavalle. Varmasti Yle pystyy käyttämään neuvotteluvoimaansa ostettaessa massatilauksena katseluoikeuksia maksu-tv-tarjoajilta, jolloin katselukortin hinta tulisi halvemmaksi kuin erikseen hankittaessa. Yle pystyisi neuvottelemaan hinnan halvemmaksi.

Hienointa olisi jos "kaupan päälle" tarjottua maksutv-kanavaa voitaisiin vaihtaa/päivittää tarvittaessa vaikkapa kätevästi lähimmällä r-kioskilla.

Vaihtoehtoisesti tv-luvamaksun maksajalle tarjottaisiin alennusta tai etuja joidenkin muiden yhteistyökumppaneiden kautta.

Areenasta toivoisin että salasanan takana oleva sisältö tulisi olemaan hyvin laajaa, sisältäen myös musiikkia, ja mahdollisuus (oikeus) ladata sisältöä omalle koneelle. Yle voisi ostaa esim. tietyn määrän elokuvia joka vuosi sellaisilla ehdoilla, että tv-lupamaksun maksaneet voisivat ladata ne omalle koneelle pysyvästi tai tallentaa DVD:lle katsomista varten. Tämähän vastaa tallentavan digiboksin käyttämistä, mutta on katselijalle huomattavasti helpompi tapa.

Esitettävistä TV-ohjelmista haluaisin päästä äänestämään. Äänioikeus pitäisi olla vain tv-maksun maksaneilla. Äänestystulos ohjaisi esityksiä tai uusintoja, tai sitä mihin aikaan mitäkin tv-ohjelmia tullaan esittämään.

Voit tallentaa videon kaappaamalla sen jollakin ohjelmalla. esim. CamStudio

Irtisanoin tv-maksuni (ent. -lupa) kun pakkodigitalisointi päätettiin; kaapelista katsoin loppuun asti sen minkä katsoin. Tällä kokemuksella en kaipaa koko tv-tarjontaa. Tiedän että olen poikkeus mutta ällöttää kun koko kansa vanhukset mukaanlukien on saatu uskomaan että tv on välttämätön. Ja se roska mitä sieltä syydetään! Kansan maku on jo turmeltu. Suuri enemmistö on jo menetetty - leipää ja sirkushuveja niin köyhälistö pysyy hiljaa. - Ajankohtaisohjelmat ja uutiset ilman viihde-elementtejä saisi näkyä Areenassa maksutta, jos nyt niitäkään jaksan tirkistellä.

mykyinen " mikrosoft pakko " haisee kartelli touhulta vai onko se ihan silkkaa laiskutta tai tyhmyyttä

onko sisällys luettelon tekeminen aiheen perusteella mahdotonta pitäisi saada järjestystä ihmisten kommenteihin

Sivut

Kehitys kehittyy - kokeile ja kommentoi yle.fi:tä

Tässä ryhmäblogissa yle.fi:n tekijät kertovat tulevista verkkopalveluista sekä valottavat ajatuksiaan suunnitelmien takaa.

Blogiarkisto