To 21.02.2008 @ 09:02admin

Mitä vastinetta haluaisit tv-maksullesi YLE Areenasta?

Ensi kesän korvilla YLE Areenassa tulee käyttöön rekisteröityminen, joka edellyttää tv-maksun maksamista. Rekisteröitynyt katsoja saa enemmän sisältöä, kuten vaikkapa suosikkisarjoja tai ennakkonäytöksiä tulevista ohjelmista. Areenan nykytarjonta säilyy pääpiirteittäin avoimena kaikille, esimerkiksi Uutiset tulevat jatkossakin olemaan kaikkien saatavilla.

Rekisteröityminen tullee aiheuttamaan käyttäjille jonkin verran ylimääräistä vaivaa, mutta se mahdollistaa entistä monipuolisemman ja laadukkaamman tarjonnan. Tv-maksullahan rahoitetaan myös Areenan toiminta, joka tarkoittaa muun muassa ohjelmien esitysoikeuksien ostamista verkkoon.

Areenan tarjontaa on kasvatettu teiltä käyttäjiltä tulleen kysynnän ja palautteen perusteella. Esimerkiksi vanhemmat toivoivat lisää lastenohjelmia ja vuoden alusta Areenasta löytyneitä Muumeja onkin ladattu jo yli miljoona kertaa!

Siis kerro meille, mitä sinä haluaisit katsella YLE Areenasta rekisteröitymistä vastaan.

Haluaisitko Areenaan lisää kansainvälisiä klassikkoja, kuten Hercule Poirotin seikkailuja tai Sydämen asialla –maratooneja vai haluaisitko ennemminkin ladata sarjoja ja elokuvia koneellesi? Innostaisiko sinua, jos saisit rekisteröityneenä katsoa ohjelmia Areenalla ennen kuin ne tulevat televisiosta?
 
Vai saisiko rekisteröityminen sinut lopettamaan Areenan käytön?
 
Marja Honkakorpi / YLE Uudet palvelut
 
> Tutustu YLE Areenan nykytarjontaan
> Lue aiempia blogimerkintöjä

235 kommenttia

Areenalle pitäisi saada runsaasti oikeasti katsottavaa sisältöä, eikä vain kaikkea mitä halvalla sattuu saamaan. Palvelun yhteensopivuutta muiden kuin windows-ympäristön koneiden kanssa pitää lisätä.

Minä olen radion suurkuluttaja ja areena on loistava, jos joku ohjelma on jäänyt kuulematta. Toivoisin tosin, että siellä olisi myös kuunnelmia.

Koska en omista televisiota, en maksa myöskään lupamaksua. Toivoisinkin, että uudessa areenassa olisi mahdollisuus ostaa kuunteluoikeus johonkin radio-ohjelmaan kertaluonteisesti tai vaikka kuuden tunnin ajaksi, jotta vanhoja ohjelmia voisi kuunnella silloin kun on aikaa. Jotta maksaisin tämän maksun, Areenassa tulisi olla kuunneltavana esimerkiksi radioteatterin kuunnelmia, todellisia tarinoita ja radioateljeen esityksiä.

Saataisiinko kuunnelmiin sellaiset oikeudet, että kertakuuntelun ostaminen olisi mahdollista? Esimerkiksi euron maksu ei olisi mielestäni paha hinta siitä, että kuulee ohi menneen kuunnelman, joka saatetaan uusia joskus tai ei ikinä. Näitä kun ei saa ostettua DVD:llä, kuten elokuvia. Televisiolupaa en aio maksaa siitä ilosta, että kerran parissa kuukaudessa kuuntelen jonkun todellisen tarinan Areenan kautta. Tekstiviestimaksu ja verkkopankin kautta tapahtuva maksaminen olisivat minulle helpoimmat tähän systeemiin.

Maksan mielelläni tämän hirvittäväksi todetun lupamaksun. Ylen tarjota on hyvää ja usein laadukasta eikä ole kypsyttäviä minuuttitolkulla kestäviä mainostaukoja. Saan rahoilleni vastinetta. Jokaisen tulisi käydä arvokeskustelua itsensä kanssa ja miettiä mihin kaikkeen turhuuteen sitä tulee tuo samankokoinen summa pistettyä vuoden aikana.

Toivoisin Areenalle rekisteröitymistä, koska siten saisin todella käyttää maksamiani rahoja enkä olla vain passiivinen vastaanottaja. Saisin siis enemmän kuin ne, jotka eivät maksa.

En haluaisi millään ostaa tallentavaa digiboxia, joten toivoisin sarjojen jaksojen olevan katsottavana rekisteröityneille ainakin 2 viikkoa ja heille voisi myös pistää paremman kaistan nähdä ohjelmia. Tyhmää tallentaa ohjelmaa itselleen levylle, kun sen voi katsoa Areenalta. Olisihan se kiva, jos voisi tallentaa itselleen sen ns. hyvän jakson jonka haluaa katsoa vielä kerran. Elokuvat on varmaankin pakko ladata konelle, jotta sen katsominen on mielekästä. Pääasiallisesti tulisi vähentään moneen paikkaan tallentamista ja tarjota vaikka arkistosta hakua rekisteröityneille käyttäjille.

Tarjontaa voisi laajentaa koskemaan melkein kaikkia YLEn ohjelmia. Jos unohtuu katsoa ohjelma, voisi sen aina etsiä Areenalta. Palvelu olisi kuin se ideaalinen digiboxi, josta alussa puhuttiin. Koko Pikku Kakkonenkin olisi hyvin katsottua ohjelmaa meidän perheessä ainakin sairastelupäivinä. Lapset jaksavat/haluavat katsoa ohjelmia monta kertaa ja löytävät niistä aina uutta jokaisella katsomiskerralla.

Tietystikin kaikilla ei ole nettiä käytössä, joten ei kaikkia luparahoja voi käyttäää Areenan kehittämiseen.

Jatkakaa hyvää työtä ja mukavaa kevättä - kesän rekisteröitymistä odotelleen...

Ei Areenan rekisteröityminen saa maksamaan tv-lupamaksua...

hyville sarjoille pieni maksu olen valmis maksamaan.ei kaikkea turhaa areenaan.etsikää henkilöt sopivasti jotka osaavat valita oikeat hyvät ohjelmat koskien kaikkia ikäluokkia.karjalan kummailla ohjelma oli sekava samoin viimeisisn kotikatsomo maanantaisin tuli monta jaksoa.turha. tarjotkaa ihmeessä vastine rahalle .se ei ole vain paperia.vaan kiiltävää painavaa kolikkoa myös.kaksieuroinen on sopiva raha.

Asun suuren osan vuotta ulkomailla ja haluaisin katsoa osan Ylen lähetyksistä täällä. Mutta eipä vaan onnistu. Koti minulla on Suomessakin, jossa uskollisesti maksan lupamaksun. Ja olen jopa lupamaksun kannattaja, jos sillä saadaan mainokset (ja ennen kaikkea mainostajien ohjailema ohjelmapolitiikka) pysymään poissa kanavilta. Niinpä toivon ja suorastaan vaadin, että lupamaksunsa maksaneet rekisteröityjät näkevät ohjelmansa kaikkialla maailmassa. Ei pelkkiä uutisia.

Terveisin Pekka Korhonen
Katalonia

Nyt olet osunut asian ytimeen. Microsoftin yleinen tukeminen kyseisessä toiminnassa on arvelluttavaa. Tähän samaan hengenvetoon on todettava, että myös koko Suomen virallinen puolikin (hallitus, eduskunta, koulut etc.) on hieman vinksallaan microsoftiin päin. Tosiasiassa muut pohjat tarjoaisivat paljon paremman lähtökohdan esim. median viestittämiselle. Arvelen että kyse on johtavien tahojen tietämättömyydestä ja tietynlaisesta sarvikuonomaisesta laiskuudesta. Teknokraatit (johon luen myös kyseisten palveluiden päättäjät) ovat opetelleet yhden järjestelmän millä hoitaa päivittäisiä sähköpostiviestejään, ja ovat ehdottoman varmoja että se soveltuu myös vaativaan median kanssa toimimiseen. Apua!!!!

Yle kommentoi tässä blogissa, että ohjelmasopimukset estävät ohjelmien näyttämisen netissä ulkomaille. Tämä taitaa koskea ulkomaisia tuotantoja?

Ulkomailla elävät Suomalaiset kaivannevat kuitenkin suomen kielistä ohjelmaa Areenalta. Mahdollistakaa palvelu myös heille - vaikka maksullisena.

Lisäksi, suomen kielistä ohjelmaa "suojaa" kieli. Esim. BBC voi olla huolissaan, jos sen tuottamaa ohjelmaa pystyy joku seuraamaan netissä ulkomailta käsin. Joten Suomen ulkopuolinen yleisö on hyvin rajattu (vinkki sopimusneuvottelijoille...)

Toisaalta, eikö tällaisen pienen kielen säilymisen kannalta olisi parasta, että kaikille halukkaille olisi olemassa tapa oppia ja ylläpitää Suomea mahdollisimman helposti? Jos suomen kielen opiskelija seuraisi vaikkapa kotikatua tekstitettynä, niin kuulisi miten sanat äännetään ja kirjoitetaan sekä saisi aimo annoksen kulttuuria siinä samalla.

Työvoimapulasta kärsivät suomalaiset yrityksetkin voisivat osoittaa ulkomaisille hakijoilleen nykyaikaisen tavan tutustua rajatulla alueella puhuttuun pieneen kieleen.

Meidän perheessä ollaan suunniteltu vakavissaan televisiosta (ja samalla tv-luvasta) luopumista. Osaltaan vastalauseena sille kaikelle tuuballe mitä suurin osa ohjelmista on, ja osaltaan siksi, että sen kaiken tuuban katsominen pitää ihmisen passiivisena ja vie hirvittävästi aikaa päivästä.

Tällä hetkellä digiboksimme levylle tallennetaan pääasiassa keskustelu- ja ajankohtaisohjelmia, sekä tiede- ja musiikkidokumentteja. Kaikkein eniten televisiosta luopumisessa askarruttaa keskusteluohjelmista luopuminen, johon olemme ajatelleet ratkaisuksi ylen areenaa.

Jos televisiosta luovumme, emme missään nimessä maksa koko tv-lupaa päästäksemme käsiksi ylen tuotantoon esimerkiksi areenan kautta. Keskustelu- ja ajankohtaisohjelmista voisimme pientä maksua maksaakin, mutta mielellään katselisimme (eli kuuntelisimme) niitä toki ilmaiseksi. Jos (ja kun) yle haluaa rahastaa areenan kautta katsotuista ohjelmista, voisi rahastus tapahtua esimerkiksi ohjelmakategorioittain (uutiset ja ajankohtais-, kotimaiset sarjat, ulkomaiset sarjat, urheilu, viihde, dokumentti, humbuugi, jne.. :) ), tai per katsottu ohjelma, jos haluaa katsoa jonkin tietyn ohjelman, muttei tilata koko kategoriaa.

Mahdollisuus ladata ohjelma omalle koneelle, sekä DRM-vapaus olisivat myös iloinen asia.

Aasiasta käsin osoitti nopeasti kaksi asiaa, sidonnaisuus MS formaatteihin sekä maarajoitukset.
Sen jälkeen asiaa onkin ollut vähänlaisesti Areenan sivuille.
Minun kohdallani Areenan käyttö edellyttäisi tiedostomuotoja jotka ovat käytettävissä muissa kuin MS alustoissakin. Esim maininittu Flash on aika pahasti MS riippuvainen, uusimmat työkalut ja playerit on saatavana vain MS alustaan.
Vaihtoehtoja löytyy vaikka Divx.

Maarajoitukset johtunevat lainsäädännöstä joka on pahasti ajastaan jäljessä. Ehkä tämän voisi kiertää katsomisen kertamaksulla, saa Gramexikin roposensa.

TV lupaa minulla ei ole eikä tule, joten rekisteröityminen jää vaikka em. muut toiveet toteutuisivatkin. Toteuttakaa joku käyttöön perustuva kertamaksuratkaisu, silloin voi ostaa sen ohjelman/jakson minkä haluaa. Eikö tuo ole ihan sama millä tavoin tv-maksua vastaavan rahamäärän kerää.

Laittakaa Ensin ne TV lähetykset Häiriöttömiksi ennenkuin alatte rakentaa nettitvtä !"#!"#¤!"#¤#¤"#¤"#"!#¤¤!"#
Tai irtisanon TV-luvan

Hei! Onko tarkoitus uusia 18.04. tullut jakso "Sydämen asialla"-sarjasta? En saanut sitä tallennettua ja luulin sen tulevan viikonlopun aikana uusintana. En ainakaan löytänyt sitä ainakaan ohjelmatiedoista. Uusittiinko/uusitaanko se, ja koska??

Yle Areenan tulee palvella tv-maksun maksaneita paljon paremmin kuin muita ja mahdollisimman pian, kiitos! Materiaalin pitäisi olla saatavilla rajattomasti ja pysyvästi, ei mitään viikon ajan esityksestä -tyyliin. Ennakkomateriaali hyvä koukku! Hyvä uutinen, kannatan. Oikea suunta, Yle! Vihdoin!

Toivoisin näkeväni Areenalta dokumentteja, myös uusintoja viime vuosilta.

On epareilua, etta Areenan ohjelmistoa ei voi katsoa(tiettyja poikkeuksia lukuunottamatta)myos ulkomailla.
Eiko myos ulkosuomalaisille voisi jarjestaa maksua vastaan jonkin rekisteroitymissysteemin, etta voisimme katsoa suomalaisia sarjoja ulkomailla? Erityisesti juuri suomalainen draamatuotanto olisi mieleeni.

Lupamaksunkäyttö Areenaan vaikuttaa hyvältä ajatukselta, varsinkin jos ylen nettitarjonnasta pysyy peruspalvelut tarjolla myös ilmankin. Esimerkiksi tekstimuotoiset uutiset jne.

Tämä kommentti on vähän aiheen vierestä, mutta en malta olla sanomatta: Maksan mielelläni tv-lupamaksun, enkä ymmärrä näissä blogikommenteissa paljon ollutta valitusta henkilöiltä, jotka jättävät maksun maksamatta ja valittavat huonosta palvelusta. Sen verta pakko sanoa, että toivoisin TV-lupamaksun olevan opiskelijoille kohtuullisempi, moni jättää sen opiskeluaikana maksamatta ja jatkaa samalla linjalla opintojen jälkeenkin.

Mutta varsinaisiin kehitysideoihin:
- Hyvä, jos kehitätte areenaa niin, että Linuxillakin voi katsella lähetyksiä.
- Podcasteja voisi olla enemmän, kiitos niistäkin joita jo on. Tuo radioteatterin tuominen esim. podcastina olisi kiva juttu. Knalli ja sateenvarjo olisi erityisen toivottu.
- Käytettävyyttä olisi kiva lisätä. Joskus on vähän vaikea löytää ajankohtaisohjelman pätkää, jota etsii, jos ei muista mikä ohjelma tai koska esitetty. Olisi kiva, jos hakua vielä kehitettäisiin pidemmälle ja ohjelmista saisi edes aikaleimat koska mikäkin osa on menossa, jotta löytäisi oikean kohdan, esim. ajankohtaisohjelmasta, jossa on 4 aihetta.
-Ohjelmia voisi linkittää ohjelmaoppaaseen, tms. Ja podcasteissa joskus nimeäminen on vähän huonoa, sitä voisi vielä yhdenmukaistaa, niin että otsikko kuvaa mistä on kyse. Ylellä voisi olla kullakin ohjelmalla paremmat kotisivut, jossa olisi linkit ohjelmiin. Esim. sarjoista olisi kiva tietää mikä tuotantokausi on menossa ja mitä jaksoja on näytetty.
- Olisi kiva jos ohjelmat olisivat pidempään saatavilla, erityisesti vanhoja sarjoja ja ohjelmia voisin katsella, Hercule Poirot, Sherlock Holmes, Gilmoren tytöt, Metsolat ja ne muut. jotka olen unohtanut..
- En panisi pahitteeksi, että voisin nämä ohjelmat ladata omalle koneelleni. En haluaisi niitä tietokoneelta katsoa, mutta jos videon voi polttaa esim. DVD:lle, niin voisin katsoa ne televisiosta.
- Minusta tämä Areena ja Elävä Arkisto erottelu on vähän turhaa, yksi riittäisi.

Jepjep. Asun Helsingissä Viikissä ja yhden pelin pystyin katsomaan netitse, mutta nyt USA- ja Kanada-otteluiden kohdalla sain täsmälleen saman ilmmoituksen. Tuskin Viikkiä on tällä välin myyty Venäjälle. Tähän olisi erittäin kiva saada vastaus, että mistä tällainen tilanne johtuu.

Eritysesti tämä on outoa siksi, että aiemmin homma toimi.

Hei,

Sydämen asialla jaksot ehdottomasti areenaan, mikäli se ei tuota ylelle kohtuuttomia vaikeuksia

En kestä! Haluiaisn katsoa Serranon perheen uusia jaksoja täältä netistä, mutta niitä ei löydy millään hakusnoilla. Rekisteröityminen SAA minut lopettamaan YLE Areenan käytön kokonaan. Missasin ainoastaan YHDEN jakson, ja en voi nähdä sitä täältä. Miksi en? En ole rekisteröitynyt, mutta onko se pakollista? En vain tajua kun pitää olla näin mahdottoman pikkutarkka! Että kiitos vaan teillekkin!

Olen tympääntynyt microsoftin pomottamiseen ja monopoliasemaan. Kaikkien pitäisi oikeasti nyt alkaa miettiä missä kulkee raja windowsin palvomiesessa.

Kunnon avoimen lähdekoodin tukea kaipailen.

Aina ei voi istua telkkarin ääreen perjantaina samaan aikaan. Onhan se päivä jolloin järjestellään viikonlopun tapaamiset, leipomiset ym.
Sarjan jaksot haluaisi kuitenkin nähdä myöhemmin, silloin kun aika on hieman sopivampi.

haluaisin nähdä kiekkoa kaikille 80vuotta mutta en löydä sitä

Rekistöityminen OK. Haluaisin Sydämen asialla sarjan nähdä Areenassa alusta alkaen,jaoteltuna useampaan osaan.Toivottavasti ei kuitenkaan kesällä. Haluaisin ladata sarjasta osan koneelleni.Myöskin klassikot olisivat tervetulleita Areenaan.Esim.Neiti Marple.

Anonyymi kirjoitti:

Koko ajattelun taustalla näyttää olevan lupamaksun maksaneiden määrän väheneminen - ja keinot tietysti täysin defensiivisiä ja vääriä. Esimerkiksi täältä Belgiasta voisi vaikka maksaakin tv-luvan - mutta vain jos saisi kaikki Suomen kanavat täsmälleen kuten Suomessa. Luvan maksaminen vain jonkin Ylen ohjelman katsomiseksi Areenasta on tietysti kuolleena syntynyt ajatus. Ylen olisi syytä kehittää liiketoimintamalliaan nettiajan vaatimusten mukaiseksi - ihmisten katsomistottumukset ja maantieteellinen sijainti vaihtelevat siten että kaiken sitominen Suomessa tv-luvan maksaneisiin näyttää varmalta tavalta menettää lisää katsojia.

Hanki TV-kaista ja saat katsoa kaikki suomalaiset kanavat netissä

HANKKIKAA TV-KAISTA.FI, NÄKYY OHJELMAT

Hercule Poirot nettiin! Myös ulkomaisia elokuvia katsoisin erittäin mielelläni Areenasta, esimerkkinä hiljattain näytetty Todiste (Proof, 2005), joka varmastikin on kyllä Ylelle kallis. Panostakaa laatuun, suurin osa ohjelmista on sellaista televisiontäytettä ettei niitä kukaan katso jälkikäteen Areenan huonolla kuvanlaadulla.

sydämen asialla maratooneja areenalle ehdottomasti!

Ei mitään ,en tarvitse, ainoa mitä haluan on että saan käyttää työllä ansaitsemani rahat omiin tarkoituksiini en halua maksaa pakkoveroa ylimielisten toimittajien egotrippeihin.

Laadukkaita brittisarjoja lisää, muitakin kuin etsivä-/poliisisarjoja! Erityisesti takavuosina esitetty Rankkareita ja mustia sukkia saisi tulla uudestaan.

kymmeniä vuosia vanha suomalainen lyhytelokuva Tarkk'ampuja. Ja vastaavia harvinaisempia klassikoita.

sydämen asialla yle areenaan muuten koko yle on turha. kaikkia paskaa sitä saakin näyttää ja vielä meidän rahoilla... ainut ohjelma mitä yleltä voi kattoa on sydämen asialla. ja arto nyberg ei voi olla paskempaa ku se

Hercule Poirot ei nyt sitten näy Areenassa?! Telkkarista tulee...

Eikö Hercule Poirot näy vaikka tv-lupamaksu olisi maksettu ja rekisteröitynyt?

Haluaisin, että Suomeen rajatut streamit myös toimisivat Suomesta käsin. Korjatkaa nyt se purkkaviritelmäpaskanne sieltä.

En löydä rekisteröintikohtaa katsoakseni esim. Mommilan veriteot-ohjelman, joka vaatii rekisteröinnin. Mistä ihmeestä rekisteröidytään?

Sivut

Kehitys kehittyy - kokeile ja kommentoi yle.fi:tä

Tässä ryhmäblogissa yle.fi:n tekijät kertovat tulevista verkkopalveluista sekä valottavat ajatuksiaan suunnitelmien takaa.

Blogiarkisto