Sisäänheittäjä hieroo jalkapohjia, kertoo vitsejä ja tarkkailee ympäristöä
Annica Lönnqvist voisi Mirjam Helin -kilpailussa viettää toisen "ammattinsa" 30-vuotisjuhlia - hänen tittelinsä on sisäänheittäjä. Hän on pianistin (ja mahdollisen mukaan otetun äidin) ohella laulajan tärkein tuki, se joka rauhoittaa, antaa viimeisen turvan ja nostaa peukun pystyyn työntäessään kilpailijan lavalle.
"Ihmiset käyttäytyvät hyvin eri tavoin ollessaan hermostuneita", Annica Lönnqvist toteaa. "Kaikki ovat jollakin lailla jännittyneitä ennen kilpailutilannetta. Jotkut haluavat olla itsekseen ja kääntyvät seinään päin, mutta yksi sopraano halusi juuri ennen lavalle menoa kuulla vitsejä saadakseen ajatuksensa pois kilpailusta. Siinä me sitten kerroimme kaikenlaisia kaskuja mitä tuli mieleen ja hän nauroi.
Toiset haluavat että lyön heitä selkään, jotta saisimme aikaan jonkinlaisen ryhdistäytymisen ennen esitystä. Toisilla lämmitän käsiä, jos ne ovat kylmät. Joskus teemme rentoutusharjoituksia, istumme sohvalla ja kuvittelemme miten varpaat rentoutuvat, ja siitä rentous nousee jalkapohjiin ja ylös polviin ja lopulta päähän. Kun laulaja on aivan kippurassa ja hermostuksissaan, on yritettävä aivan kaikkea."
Lönnqvistin sisäänheittoura alkoi Yleisradion kvartettikilpailussa vuonna 1979. Kun Mirjam Helin -kilpailua alettiin suunnitella 1982, Yleisradion musiikkipäällikkö Antero Karttunen oli sitä mieltä, että myös laulajat tarvitsevat lavan taakse monitoimiemon. Loppu onkin Lönnqvistin elämässä Sibelius-viulukilpailun, Mai Lind -pianokilpailun
ja Paulon sellokilpailun mammahahmoilun historiaa.
Yleisradion musiikkiosaston tuotantopäällikön toimesta eläkkeelle jäänyt Lönnqvist ehtiikin nykyään paremmin kilpailupuuhiin, kun ei niitä varten tarvitse ottaa lomaa. "Vaikka oikeastaan inhoan kilpailuja. Musiikki on se kaikkein tärkein."
Lönnqvist tapaa kilpailijat heti ilmoittautumisen yhteydessä ja kuuntelee ensimmäisen saliharjoituksen. "Kirjaan ylös mitä tuolia säestäjä käyttää ja kuinka ylhäällä flyygelin kansi on. Merkitsen lavakarttaan miten laulaja flyygelin vieressä liikkuu, koska jotkut siirtyvät parikin metriä ja osaan varoittaa siitä tv:n ja radion ihmisiä. Minun kauttani menevät myös juryn viestit esiintyjille tai jos tiedotusvälineillä on erityispyyntöjä. Kilpailijat myös haetaan harjoitushuoneista saliin, eikä kenenkään tarvitse huolehtia kellosta. Heille yritetään antaa turvallinen olo. Huolehdin siitä, että tarjolla on vettä ja puhtaita laseja. Kerron aplodikäytännöistä ja sanon että yleisö on täällä ihana. Kaikki ovatkin ihmetelleet sitä, että miten voi jo alkukilpailussa olla sali täynnä kannustavaa yleisöä, sellaista ei ole kuulemma missään muualla. Yleensä ihmiset tulevat lähinnä tapaamaan toisiaan ja nauttimaan skumpaa väliajalla, mutta meillä kaikki tapittavat ja kuuntelevat ja kannustavat jokaista pokkauksiin asti!"
