Su 09.08.2009 @ 19:58Laura Autio

Ulkoilu, nukkuminen ja poskipuna saavat nuutuneen näyttämään paremmalta

Kuva: Kaisa Erola/YLEMaskeeraajat Sanna Haapoja ja Soili Kuhanen huolehtivat siitä, että välierien kilpailijat näyttävät edustavilta kameroille ja yleisölle ainakin naamavärkin puolesta. Minkälaisella mielellä kilpailijat ovat tulleet tuoliinne istumaan? ”Kaikki ovat aika keskittyneitä. Kovin hermostuneelta ei kukaan ole näyttänyt”, Haapoja ja Kuhanen miettivät. Miten saatte meikattavan olon mukavaksi? ”Ihmisen kohtaaminen kunnolla ja aito juttelu auttavat yleensä”, Kuhanen kertoo.

Nykytekniikka asettaa omat vaatimuksensa kilpailijoiden meikille. Televisiossa ei näytä hyvältä, jos meikissä on voimakkaita viivoja. Esimerkiksi kulmakarvat voimakkaasti meikattuina näyttävät tökeröiltä. ”Meikin pitäisi sekä näyttää hyvältä lähikuvassa että olla riittävän voimakas näkyäkseen salissa istuville ihmisille. Se on aika haastavaa”, kertoo Haapoja. Minkälainen meikattava on sitten vaikein? ”Kaikissa on omalla tavalla haastetta. Varmaan kuitenkin sellainen, jolla on vahva oma näkemys, joka eroaa meikkaajan näkemyksestä. Ja joskus on diivoja, joille mikään ei kelpaa. Mutta ei täällä ole ollut”, kertovat naiset.

Antakaa vielä vinkki, miten kilpailun väsyttämä laulumusiikin ystävä saa itsensä näyttämään freesiltä finaalikonserttiin? ”Kannattaisi yrittää varmaan saada raitista ilmaa välillä”, nauraa Haapoja. ”Nukkuminen on tärkeintä”, vinkkaa Kuhanen. ”Ja poskipuna on aika hyvä”, lisää Haapoja.

Mirjam Helin

YLE Radio 1:n, Ylen Klassisen ja YLE Teeman lähetykset ovat kuunneltavissa ja katsottavissa YLE Areenassa tallenteina 2.8.2010 asti:

Suomeksi
Mirjam Helin -laulukilpailut YLE Areenassa

In English
The Mirjam Helin International Singing Competition in YLE Areena
 

Mirjam Helin -laulukilpailun teema:
>Mirjam Helin Elävässä arkistossa

Loppukilpailu ja palkintojenjako 2009
>Elävä arkisto

Laulukilpailun voittajat 2009
>Elävä arkisto

Loppukilpailu ja palkintojenjako 2004
>Elävä arkisto

Mirjam Helinin haastattelu (1999)
>Elävä arkisto

 

>Lue kisatoimiston tiedote vuoden 2009 voittajista

Haluatko kisatiedot mahdollisimman nopeasti. Laita tekstiviesti LAULUKILPAILU numeroon 16149. (Palvelu maksaa 0,35 euroa / viesti) Saat aina viimeisimmät uutiset suoraan puhelimeesi.

IV Kansainväliset Mirjam Helin - laulukilpailut YLEn radio- ja tv-kanavilla ja netissä.

>YLE Radio 1
Kooste alkukilpailuista ja välikilpailuista ammatilaisten kommenttien kera.Finaali suorana.


>YLE Areena
Finals live

YLE Radio 1:n, Ylen Klassisen ja YLE Teeman lähetykset ovat kuunneltavissa ja katsottavissa YLE Areenassa suorina lähetyksinä ja tallenteina. YLE Areenasta löytyvät myös semifinalistien klipit.
>Välierät löytyvat YLE Areenasta myös kokonaisuudessaan

Seuraa tallenteiden julkaistumista YLE Areenaan RSS-syötteen avulla:
>RSS


>YLE Teema
Kooste välikilpailusta ja finaalilähetys ja palkintojenjako suorana.

Tutustu kilpailijoihin ja heidän ohjelmistoonsa Mirjam Helinin kilpailusivuilta

 

Elävä arkisto
Katso ja kuuntele suurten laulajien esityksiä ja haastatteluja Elävässä arkistossa
>Suuret laulajat Elävässä arkistossa

Blogistit:

Juha Ahonen
Laura Autio
Lotta Emanuelsson
Kaisa Erola
Anu Jaantila
Karla Suvanto

Äänestä suosikkiasi

>In the competition the jury makes the decision, but here you can do it! >Kilpailussa jury päättää, mutta täällä voit päättää sinä!

Blogiarkisto

2009

elokuu