La 01.08.2009 @ 17:39Lotta Emanuelsson

Mirjam Helin –laulukilpailun historiaa

Mirjam Helin -kilpailujen tarina alkoi Helinin pariskunnan yhteisestä testamenttipäätöksestä. Hans Helinin vielä eläessä puolisot päättivät, että pariskunnan omaisuudesta tehtäisiin testamenttilahjoitus taiteen hyväksi. Puoliso saisi järjestää lahjoituksen niin kuin parhaiten näkisi.

Professori Mirjam Helin (1911 - 2006) eli yli kolmekymmentä vuotta puolisoaan kauemmin, joten hänen vastuulleen jäi lahjoituksen määrän ja tarkoituksen lopullinen määritteleminen. Hän halusi antaa lahjoituksen jo eläessään saadakseen iloita sen lopputuloksesta, nimeään kantavasta kansainvälisestä laulukilpailusta. Mirjam Helin oli läsnä viisissä ensimmäisissä kilpailuissa ja pääsi todistamaan sen kasvamista yhdeksi Euroopan maineikkaimmista laulutapahtumista.

Tammikuussa 1981 Mirjam Helin soitti Kulttuurirahaston yliasiamiehelle Matti Ilmaselle ja kertoi haluavansa perustaa testamenttivaroista Mirjam ja Hans Helinin rahaston Kulttuurirahastoon. Myöhemmissä keskusteluissa hän tarkensi rahaston pääasiallisen tarkoituksen: sen tuoton turvin perustettaisiin kansainvälinen, viiden vuoden välein järjestettävä laulukilpailu Helsinkiin.

Kulttuurirahaston hallitus innostui ehdotuksesta ja pyörät pantiin pyörimään. Jo kaksi kuukautta myöhemmin - Mirjam Helinin 70-vuotispäivän kieppeillä - Helinien rahaston ohjesääntö hyväksyttiin ja lahjoitus ja sen tarkoitus julkaistiin. Ensimmäisen kilpailun järjestelykomitean puheenjohtajaksi valittiin kapellimestari Ulf Söderblom.

Ensimmäistä kilpailua pohjustettiin hyvin huolellisesti. Toisista kansainvälisistä laulukilpailuista analysoitiin hyviä ja huonoja puolia. Myös ajankohta oli harkittu tarkkaan: elokuuhun päädyttiin, koska juuri silloin ei ollut muita kotimaisia tai suuria ulkomaisia kisoja, ja toisaalta ilmasto-olosuhteet Suomessa ovat loppukesästä siedettävät ulkomaisillekin osanottajille.

Alusta asti oli selvää, että kilpailun statuksen ja houkuttelevuuden osanottajien kannalta määrittää ennen muuta tuomariston taso. Juryyn valittiin merkittävän kansainvälisen uran tehneitä, kokeneita taiteilijoita – ehkä hieman poikkeuksellisesti pelkästään laulajia. Ensimmäisen Mirjam Helin -kilpailun tuomaristossa istuivat puheenjohtajana Kim Borg ja jäseninä Sena Jurinac, Matti Lehtinen, Jevgeni Nesterenko, Birgit Nilsson, Aase Nordmo Lövberg, Anna Reynolds ja Irmgard Seefried.

Ensimmäinen laulukilpailu pidettiin 14.- 22. elokuuta 1984. Taso oli alusta alkaen huomiota herättävän korkea. Erityisesti kilpailusta jäivät mieleen taitavat kiinalaiset laulajat. Kaksi heistä, Ning Liang ja Dilbér, valloittivat naisten sarjan ensimmäisen ja toisen sijan mutta jättivät loput palkinnot suomalaisille, Tanja Kauppiselle ja Satu Sippola-Nurmiselle. Miesten sarjan voitti Neuvostoliiton Vladimir Tshernov ja toiseksi tuli nykyään hyvin tunnettu liedlaulaja Olaf Bär.

Toisessa kilpailussa, vuonna 1989, ei finaalissa enää nähty suomalaisia. Naisten sarjan voitti unkarilainen Andrea Rost ja miesten saksalainen René Pape. Tuolloin 24-vuotias Pape oli vielä bassoksi hyvin nuori, mutta oli alkuerästä lähtien selvä voittajasuosikki. Hänen myöhempi uransa onkin ollut Helin-voittajista komeimpia. Pape on myös ensimmäinen voittaja, joka on sittemmin kutsuttu kilpailun tuomaristoon: hän kuuluu tämänvuotisen Mirjam Helin -kilpailun juryyn.

Vuonna 1994 järjestetyssä kolmannessa kilpailussa suomalaiset saivat revanssin: naisten sarjan voitti Kirsi Tiihonen ja toiseksi tuli Lilli Paasikivi. Miesten sarjan voitto meni kiinalaiselle Chen-Ye Yunille, vaikka toiseksi tullut ruotsalainen Karl-Magnus Fredriksson oli myös vahva suosikki.

Neljäs kilpailu vuonna 1999 oli kansainvälisen uran lähtölaukaus vasta 22-vuotiaalle latvialaiselle mezzosopraanolle Elina Garančalle, joka nappasi naisten sarjan ensimmäisen palkinnon. Hyvin varma kilpailija oli myös miesten sarjan voittanut Puolan Marcin Bronikowski. Kolmannen palkinnon sai tuona vuonna Gabriel Suovanen, joka Ruotsin kansalaisena edusti Ruotsia.

Vuonna 2004 järjestetty viides kilpailu toi suomalaisyleisön tietoisuuteen hurmaavan Eglise Gutierrezin, joka debytoi Savonlinnan oopperajuhlilla 2007. Hän oli tänä vuonna juhlien Vuoden taiteilija. Komea ura on myös miesten sarjan voittajalla Woo-Kyung Kimilla, joka kuuluu Dresdenin oopperan solistikuntaan ja on jo debytoinut sekä Covent Gardenissa että Metropolitanissa.

Alun alkaen kunnianhimoisesti ja korkeatasoisesti toteutetulle kilpailulle laadittiin 25 vuotta sitten hyvät pohjapiirrokset, joita ei ole tarvinnut muuttaa. Tuomaristo edustaa edelleen alansa ehdotonta huippua. Säännöt ovat kilpailuohjelmaa myöten pysyneet osapuilleen samoina.

Vuodesta 1987 Mirjam Helin -kilpailu on ollut Kansainvälisen Musiikkikilpailujen Maailmanliiton jäsen.

Mirjam Helin

YLE Radio 1:n, Ylen Klassisen ja YLE Teeman lähetykset ovat kuunneltavissa ja katsottavissa YLE Areenassa tallenteina 2.8.2010 asti:

Suomeksi
Mirjam Helin -laulukilpailut YLE Areenassa

In English
The Mirjam Helin International Singing Competition in YLE Areena
 

Mirjam Helin -laulukilpailun teema:
>Mirjam Helin Elävässä arkistossa

Loppukilpailu ja palkintojenjako 2009
>Elävä arkisto

Laulukilpailun voittajat 2009
>Elävä arkisto

Loppukilpailu ja palkintojenjako 2004
>Elävä arkisto

Mirjam Helinin haastattelu (1999)
>Elävä arkisto

 

>Lue kisatoimiston tiedote vuoden 2009 voittajista

Haluatko kisatiedot mahdollisimman nopeasti. Laita tekstiviesti LAULUKILPAILU numeroon 16149. (Palvelu maksaa 0,35 euroa / viesti) Saat aina viimeisimmät uutiset suoraan puhelimeesi.

IV Kansainväliset Mirjam Helin - laulukilpailut YLEn radio- ja tv-kanavilla ja netissä.

>YLE Radio 1
Kooste alkukilpailuista ja välikilpailuista ammatilaisten kommenttien kera.Finaali suorana.


>YLE Areena
Finals live

YLE Radio 1:n, Ylen Klassisen ja YLE Teeman lähetykset ovat kuunneltavissa ja katsottavissa YLE Areenassa suorina lähetyksinä ja tallenteina. YLE Areenasta löytyvät myös semifinalistien klipit.
>Välierät löytyvat YLE Areenasta myös kokonaisuudessaan

Seuraa tallenteiden julkaistumista YLE Areenaan RSS-syötteen avulla:
>RSS


>YLE Teema
Kooste välikilpailusta ja finaalilähetys ja palkintojenjako suorana.

Tutustu kilpailijoihin ja heidän ohjelmistoonsa Mirjam Helinin kilpailusivuilta

 

Elävä arkisto
Katso ja kuuntele suurten laulajien esityksiä ja haastatteluja Elävässä arkistossa
>Suuret laulajat Elävässä arkistossa

Blogistit:

Juha Ahonen
Laura Autio
Lotta Emanuelsson
Kaisa Erola
Anu Jaantila
Karla Suvanto

Äänestä suosikkiasi

>In the competition the jury makes the decision, but here you can do it! >Kilpailussa jury päättää, mutta täällä voit päättää sinä!

Blogiarkisto

2009

elokuu