Pe 07.08.2009 @ 14:36Juha Ahonen

Soul - Helsinki all night long

Korealaiset laulavat komeasti! Äänimateriaali on hieno ja äänenhallinta on yleensä jo erittäin pitkällä. Jos Korean (lähinnä kai Etelä-Korean) oma musiikillinen koulutustaso on itsessään jo korkea, niin mikä saa heidät kansoittamaan keskieurooppalaiset musiikkikorkeakoulut?

Tämä ihmetyttää siksi, että jos ei eurooppalaisillakaan laulajan aluilla ole aina helppoa, niin aasialaisilla vasta vaikeaa onkin. Kulttuuriero on valtava. Korealaisia hyödyttää kuitenkin se, että suuri osa heistä imee nykyään jo äidinmaidossa joitain niistä arvoista, joille länsimaat ovat kulttuurinsa aikanaan pohjanneet. Kirkossa käynnin lisäksi länsimaisten arvojen kannattaminen näkyy mm. Polo Sport -vaatemerkin ja Kentucky Fried Chicken -ravintolaketjun suosimisena.

Kun hienon äänimateriaalin omaava laulajan alku hankkii lentolipun Soulista johonkin Saksan suurkaupunkiin, on kulttuurishokki hieman toista luokkaa, kuin Helsinki – Berliini -väliä matkaavalla suomalaisturistilla. On opeteltava uusi kieli, uusi kirjoitustapa, uusi kulttuuri, ja jossain mielessä myös uusi ajattelutapa.

Korealaiset ovat järkyttävän kovia harjoittelijoita. Asioita hinkataan pitkään ja hartaasti. Tämä kuulostaa tavallaan hyvältä ja arvostettavalta ominaisuudelta, mutta asialla on myös kääntöpuolensa. Mitä tehdä, kun näkee 12-vuotiaan viulunsoitonopiskelijan olevan täysin uupunut harjoittelusta ja niistä odotuksista, joita koko suku hänen päälleen kasaa? Eräs ystäväni opetti pienelle korealaiselle viulistille saksaa. Kaikki tunnit hän aloitti niin, että lapsi sai mennä nukkumaan tunniksi, ja vasta sitten pojan päähän alettiin päntätä kielioppia.

David DQ Lee alkukilpailuissa. Kuva: Heikki Tuuli.

Meidän on tavallaan helppoa ihastella sitä loistokkuutta, jota aasialaiset muusikot nykyään länsimaisessa taidemusiikissa esittävät, mutta me unohdamme helposti, kuinka monta surullista tarinaa yhden menestyksen alle peittyy. Tilanne saksalaisissa oopperataloissa lienee tällä hetkellä se, että taidokkaita tulijoita on paljon enemmän kuin mitä on paikkoja. Tästä luonnollisesti seuraa se, että vallalla on ostajan markkinat. Jos rivissä on kolme erinomaista korealaista tenoria ja yksi vähän heikompi maanmies, niin arvatkaa kuka otetaan sisään, ja ketkä jäävät rannalle. Asiaa perusteellaan luonnollisesti ja myös oikeutetusti sillä, että koko kuoro ei saa näyttää aasialaiselta, tai ohjaajan on saatava sivurooliin habitukseltaan juuri tietynlainen laulaja.

Mitä tekee laulaja, jonka ura ei lähtenytkään kiitoon Keski-Euroopassa? (Uran kiitoon lähteminen tarkoittaa usein kuoropaikkaa saksalaisessa A-, B- tai C-talossa tai muussa ammattikuorossa). Hän palaa yleensä kotimaahan, sillä pitkäaikaista oleskelulupaa ei myönnetä ilman työ- tai opiskelupaikkaa. Kotona odottaa aika ankea arki. Tämä siksi, että länsimainen klassinen laulutaide ei lopultakaan ole saavuttanut niin vahvaa jalansijaa keskivertokorealaisen sielussa, kuin mitä näidenkin kilpailujen seuraamisen perusteella voisi olettaa.

Tästä kolikon himmeämmän puolen valottamisesta huolimatta aion edelleen nauttia aasialaisten laulajien materiaaleista ja esiintymisestä täysin siemauksin. Tiedän muuten jo aika varmasti, kuka voittaa miesten sarjan.

3 kommenttia

No, kuka voittaa miesten sarjan?

Anonyymi kirjoitti:

No, kuka voittaa miesten sarjan?

DQ tietysti!

The Dude kirjoitti:
Anonyymi kirjoitti:

No, kuka voittaa miesten sarjan?

DQ tietysti!

DQ ehdottomasti!!

Mirjam Helin

YLE Radio 1:n, Ylen Klassisen ja YLE Teeman lähetykset ovat kuunneltavissa ja katsottavissa YLE Areenassa tallenteina 2.8.2010 asti:

Suomeksi
Mirjam Helin -laulukilpailut YLE Areenassa

In English
The Mirjam Helin International Singing Competition in YLE Areena
 

Mirjam Helin -laulukilpailun teema:
>Mirjam Helin Elävässä arkistossa

Loppukilpailu ja palkintojenjako 2009
>Elävä arkisto

Laulukilpailun voittajat 2009
>Elävä arkisto

Loppukilpailu ja palkintojenjako 2004
>Elävä arkisto

Mirjam Helinin haastattelu (1999)
>Elävä arkisto

 

>Lue kisatoimiston tiedote vuoden 2009 voittajista

Haluatko kisatiedot mahdollisimman nopeasti. Laita tekstiviesti LAULUKILPAILU numeroon 16149. (Palvelu maksaa 0,35 euroa / viesti) Saat aina viimeisimmät uutiset suoraan puhelimeesi.

IV Kansainväliset Mirjam Helin - laulukilpailut YLEn radio- ja tv-kanavilla ja netissä.

>YLE Radio 1
Kooste alkukilpailuista ja välikilpailuista ammatilaisten kommenttien kera.Finaali suorana.


>YLE Areena
Finals live

YLE Radio 1:n, Ylen Klassisen ja YLE Teeman lähetykset ovat kuunneltavissa ja katsottavissa YLE Areenassa suorina lähetyksinä ja tallenteina. YLE Areenasta löytyvät myös semifinalistien klipit.
>Välierät löytyvat YLE Areenasta myös kokonaisuudessaan

Seuraa tallenteiden julkaistumista YLE Areenaan RSS-syötteen avulla:
>RSS


>YLE Teema
Kooste välikilpailusta ja finaalilähetys ja palkintojenjako suorana.

Tutustu kilpailijoihin ja heidän ohjelmistoonsa Mirjam Helinin kilpailusivuilta

 

Elävä arkisto
Katso ja kuuntele suurten laulajien esityksiä ja haastatteluja Elävässä arkistossa
>Suuret laulajat Elävässä arkistossa

Blogistit:

Juha Ahonen
Laura Autio
Lotta Emanuelsson
Kaisa Erola
Anu Jaantila
Karla Suvanto

Äänestä suosikkiasi

>In the competition the jury makes the decision, but here you can do it! >Kilpailussa jury päättää, mutta täällä voit päättää sinä!

Blogiarkisto

2009

elokuu