Ti 04.08.2009 @ 15:29Laura Autio

Soile Isokoski - töissä täällä

Soile IsokoskiTuomariston jäsen Soile Isokoski kertoo tunnelmistaan toisen kilpailupäivän alkaessa

Niin, missä tunnelmissa olet nyt?
Kiinnostavaa. Olen ensimmäistä kertaa tuomaristossa, joten astuin tehtävään aika nöyrin ja aluksi jopa pelonsekaisin tuntein.

Yllättikö jokin asia ensimmäisenä kilpailupäivänä?
Minulla ei ole vertailukohtaa, koska en ole ennen ollut tuomaristossa, mutta aasialaisten suuri määrä ja korkea taso yllättivät. Missä ovat eurooppalaiset? Olisi kuvitellut, että kilpailun repertuaari laajoine liedohjelmistoineen olisi houkuttanut esimerkiksi saksalaisia.

Olet itse kilpaillut menestyksekkäästi. Mitä muistat kilpailemisesta?
Kilpaileminen on pitkälti itse itsensä kanssa kilpailemista. Siinä yrittää päästä omaan maksimisuoritukseensa, ja sitten ”katsotaan, mihin se riittää”, kuten urheilijat sanovat. Pitää olla aika introvertti eikä saa verrata itseään muihin. Muuten menee keskittyminen pilalle.

Millä luulet itse voittaneesi kilpailuja aikanaan?
Ääni on tietysti numero yksi, kaiken muun voi rakentaa. Tietysti olin myös tosissani ja aidosti asiani takana.

Millä asioilla sinulta voi saada korkeat pisteet?
Itse asiassa emme jaa pisteitä, vaan meillä on toisenlainen systeemi. Mutta ääni on tärkein. Musikaalisuus on tietysti myös tärkeää. Ja se, että laulajalla on joku muukin syy laulaa kuin halu esitellä omaa ääntään. Lisäksi vaikuttaa se, että esitys on hallittu, ehjä ja aito. Aitous tulee siitä, että haluaa kertoa jonkun asian todellisella tunteella.

Pitääkö nuoren laulajan kilpailla, jos hän haluaa tehdä uraa?
Kilpailut ovat ponnahduslauta ja keino tulla nähdyksi. Mutta kaikkien tie ei käy kilpailujen kautta.

Onko musiikissa kilpaileminen mielekästä?
Taiteellisuutta on toki vaikea pisteyttää. Hyvä, että Mirjam Helin -kilpailu on pitkä, että ehtii nähdä laulajista monia puolia.

Onko sinulla tarvetta ”putsata korvia” kilpailupäivän jälkeen?
Olen juuri palannut lomalta, joten en tunne tarvetta päästä eroon ooppera- ja liedmusiikista. Hiljaisuus toimii yleensä hyvin.

Milloin olet viimeksi liikuttunut jonkun toisen musiikkiesityksestä?
Musiikki on kieltä sydämestä sydämeen, joten liikuttumista tapahtuu jatkuvasti. Juuri kesälomalla kävin kuuntelemassa eräässä maalaiskirkossa ystäväni johtaman kuoron konserttia. Siellä liikutuin.

Minne lähdet täältä?
Lomailen vielä hetken. Sitten lähden Espanjan kautta Wieniin ja käyn vielä Lontoossakin ennen joulua. Luvassa on monipuolista tekemistä: oopperaa, oratoriota ja liediä.
 

>Katso Elävän arkiston artikkeli ja klippi Soile Isokoskesta

Mirjam Helin

YLE Radio 1:n, Ylen Klassisen ja YLE Teeman lähetykset ovat kuunneltavissa ja katsottavissa YLE Areenassa tallenteina 2.8.2010 asti:

Suomeksi
Mirjam Helin -laulukilpailut YLE Areenassa

In English
The Mirjam Helin International Singing Competition in YLE Areena
 

Mirjam Helin -laulukilpailun teema:
>Mirjam Helin Elävässä arkistossa

Loppukilpailu ja palkintojenjako 2009
>Elävä arkisto

Laulukilpailun voittajat 2009
>Elävä arkisto

Loppukilpailu ja palkintojenjako 2004
>Elävä arkisto

Mirjam Helinin haastattelu (1999)
>Elävä arkisto

 

>Lue kisatoimiston tiedote vuoden 2009 voittajista

Haluatko kisatiedot mahdollisimman nopeasti. Laita tekstiviesti LAULUKILPAILU numeroon 16149. (Palvelu maksaa 0,35 euroa / viesti) Saat aina viimeisimmät uutiset suoraan puhelimeesi.

IV Kansainväliset Mirjam Helin - laulukilpailut YLEn radio- ja tv-kanavilla ja netissä.

>YLE Radio 1
Kooste alkukilpailuista ja välikilpailuista ammatilaisten kommenttien kera.Finaali suorana.


>YLE Areena
Finals live

YLE Radio 1:n, Ylen Klassisen ja YLE Teeman lähetykset ovat kuunneltavissa ja katsottavissa YLE Areenassa suorina lähetyksinä ja tallenteina. YLE Areenasta löytyvät myös semifinalistien klipit.
>Välierät löytyvat YLE Areenasta myös kokonaisuudessaan

Seuraa tallenteiden julkaistumista YLE Areenaan RSS-syötteen avulla:
>RSS


>YLE Teema
Kooste välikilpailusta ja finaalilähetys ja palkintojenjako suorana.

Tutustu kilpailijoihin ja heidän ohjelmistoonsa Mirjam Helinin kilpailusivuilta

 

Elävä arkisto
Katso ja kuuntele suurten laulajien esityksiä ja haastatteluja Elävässä arkistossa
>Suuret laulajat Elävässä arkistossa

Blogistit:

Juha Ahonen
Laura Autio
Lotta Emanuelsson
Kaisa Erola
Anu Jaantila
Karla Suvanto

Äänestä suosikkiasi

>In the competition the jury makes the decision, but here you can do it! >Kilpailussa jury päättää, mutta täällä voit päättää sinä!

Blogiarkisto

2009

elokuu