To 06.08.2009 @ 16:42Anu Jaantila

Kisojen seuraaminen käy työstä

Hannu Ilari lampila työssään, kuva: Anu Jaantila, YLEHelsingin Sanomien musiikkitoimittaja Hannu-Ilari Lampilan savotta alkoi maanantaina 14 tunnin työpäivällä. Lampilan vastuulla on myös verkkolehti, jonka lukijat odottavat kommentteja aivan tuoreeltaan, ja niitä he myös saavat. "Teen joka päivä kaksi juttua paperilehteen ja illalla tai yöllä aika laajasti verkkolehteen. Arvioin kilpailun tasoa ja tunnelmia ja kuuntelen mahdollisimman analyyttisesti", kertoo Lampila, jolle ooppera ja laulutaide ovat erityisen läheisiä. "Yritän huomioida äänityypin, koulutustason, tekniikan, rytmin käsittelyn, sävelpuhtauden ja hengitystekniikan, eli miten syntyvät pitkä linja ja kuviot. Täällä huomaa, miten tärkeää on laulajan artikulaatio, koska siitä syntyvät laulun vivahteet", toteaa Lampila, joka itsekin harrastaa laulua.

Torstaina raportoidaan alkukilpailun tulokset ja arvioidaan tuomariston päätöstä, ja keskiviikon finaalin tulokset pitää saada heti paperilehteen, kuten myös voittajien kommentit ja haastattelut."Yksi ihminen ei oikein tästä selviä, kiire on niin kova, mutta yritän hoitaa tämän niin hyvin kuin osaan. Lehdessä tiedetään, että tämä on tärkeä tapahtuma josta ihmiset haluavat lukea - tämä on myös mediakilpailu!"

Kuinka paljon toimittajan omat mieltymykset saavat tekstissä näkyä? "Yritän olla objektiivinen ja arvostava, mutta ehkä omat mieltymykset paistavat läpi. Oman mielipiteen korostaminen ei kuulu vanhan toimittajan tyyliin, mutta kyllä persoonaa pitää hiukan olla, se tekee jutun mielenkiintoisemmaksi."

Mirjam Helin -kilpailun Mestarikurssin aikana Lampilalla on vapaahetki: "Tiistaina livahdan huviretkelle Turun Musiikkijuhlille, jossa soittaa Mariinski-teatterin orkesteri Gergijevin johdolla. Yöllä ajan kotiin ja kirjoitan konsertista arvion seuraavaan lehteen."

3 kommenttia

Suhtautumisessa David DQ Leen lauantaiseen välierä suoritukseen ja erityisesti hänen tulkintoihinsa näyttää HS:n toimittaja Lampilala olevan vakavahko tunnevamma,
Erityisen tyypillistä arvostelija-kirjoittajilla tuntuu olevan tapana. kun he haluavat perusteettomasti ja kohtuuttomasti ilkeillä, esiintyä yleisön, suomalaisten jne nimissä. Hyi!

Aarnojohannes kirjoitti:

Suhtautumisessa David DQ Leen lauantaiseen välierä suoritukseen ja erityisesti hänen tulkintoihinsa näyttää HS:n toimittaja Lampilala olevan vakavahko tunnevamma,
Erityisen tyypillistä arvostelija-kirjoittajilla tuntuu olevan tapana. kun he haluavat perusteettomasti ja kohtuuttomasti ilkeillä, esiintyä yleisön, suomalaisten jne nimissä. Hyi!

Nimenomaan. Sunnuntaisen lehden kirjoitus kertoo vain jotakin "arvostelijan" kapeakatseisuudesta. Sääliksi käy.

Haastattelusta saa sen käsityksen, että Lampila olisi kovastikin laulumusiikin asiantuntija. Se, että hän haltioissaan kehuu Kaisa Rantaa ja sen sijaan pitää Kihwan Simin suorituksia oppilasmaisina ym., kertoo ainakin siitä, että oikenlaisesta laulutekniikasta hänellä ei ole mitään käsitystä.

Mirjam Helin

YLE Radio 1:n, Ylen Klassisen ja YLE Teeman lähetykset ovat kuunneltavissa ja katsottavissa YLE Areenassa tallenteina 2.8.2010 asti:

Suomeksi
Mirjam Helin -laulukilpailut YLE Areenassa

In English
The Mirjam Helin International Singing Competition in YLE Areena
 

Mirjam Helin -laulukilpailun teema:
>Mirjam Helin Elävässä arkistossa

Loppukilpailu ja palkintojenjako 2009
>Elävä arkisto

Laulukilpailun voittajat 2009
>Elävä arkisto

Loppukilpailu ja palkintojenjako 2004
>Elävä arkisto

Mirjam Helinin haastattelu (1999)
>Elävä arkisto

 

>Lue kisatoimiston tiedote vuoden 2009 voittajista

Haluatko kisatiedot mahdollisimman nopeasti. Laita tekstiviesti LAULUKILPAILU numeroon 16149. (Palvelu maksaa 0,35 euroa / viesti) Saat aina viimeisimmät uutiset suoraan puhelimeesi.

IV Kansainväliset Mirjam Helin - laulukilpailut YLEn radio- ja tv-kanavilla ja netissä.

>YLE Radio 1
Kooste alkukilpailuista ja välikilpailuista ammatilaisten kommenttien kera.Finaali suorana.


>YLE Areena
Finals live

YLE Radio 1:n, Ylen Klassisen ja YLE Teeman lähetykset ovat kuunneltavissa ja katsottavissa YLE Areenassa suorina lähetyksinä ja tallenteina. YLE Areenasta löytyvät myös semifinalistien klipit.
>Välierät löytyvat YLE Areenasta myös kokonaisuudessaan

Seuraa tallenteiden julkaistumista YLE Areenaan RSS-syötteen avulla:
>RSS


>YLE Teema
Kooste välikilpailusta ja finaalilähetys ja palkintojenjako suorana.

Tutustu kilpailijoihin ja heidän ohjelmistoonsa Mirjam Helinin kilpailusivuilta

 

Elävä arkisto
Katso ja kuuntele suurten laulajien esityksiä ja haastatteluja Elävässä arkistossa
>Suuret laulajat Elävässä arkistossa

Blogistit:

Juha Ahonen
Laura Autio
Lotta Emanuelsson
Kaisa Erola
Anu Jaantila
Karla Suvanto

Äänestä suosikkiasi

>In the competition the jury makes the decision, but here you can do it! >Kilpailussa jury päättää, mutta täällä voit päättää sinä!

Blogiarkisto

2009

elokuu