Laulajan lavakarisma!

Mikä tekee laulajasta laulajan? Edellä oleva kysymys on mietityttänyt jo minua vuosien ajan, enkä ole saanut siihen yksiselitteistä vastausta. Yöuniani en ole asian vuoksi onneksi menettänyt, mutta nukahtamisvaikeuksista olen joskus kärsinyt. On sanottu, että tuomaristo näkee laulajan jo lavalle astumisesta, pääseekö tämä kilpailussa jatkoon. Jos asia on näin, niin lauluäänen sijasta kuulijan on välillä hyvä keskittyä siihen, miltä laulaja näyttää ja mitä hän laulamisen ohessa lavalla puuhaa.

Laulajille opetettu vanha kikka on piirtää mielessä rasti salin takaseinään aivan kuulijoiden pään yläpuolelle. Mielikuvitusrastia tulee tuijottaa intensiivisesti hetken. Vähän ajan kuluttua tulee dramaattisesti vaihtaa asentoa ja keskittyä tuijottamaan toista mielikuvitusrastia, joka luonnollisesti sijaitsee salin takaseinän toisella laidalla. Näin kuulijoille annetaan vaikutelma taiteellisuudesta ja laulun välittämän sanoman syvästä kokemisesta. Seinän tuijottamisen lisäksi on hyvä tehostaa taiteellista vaikutelmaa muutamalla valitulla kädenliikkeellä. Rohkeimmat uskaltavat myös ottaa pienen askeleen eteen tai taakse, arempien tyytyessä vaihtamaan painoa jalalta toiselle.

Hyvä puoli tällaisessa tulkinnassa on se, että koreografian opettelu ei vie juuri aikaa, eikä yleisö oikeasti osaa heti erottaa pintapuolisia liikkeitä laulun todellisesta sisäistämisestä. Huono puoli on puolestaan se, että viimeistään kolmannen laulun kohdalla koreografia käy yleisölle tylsäksi ja ennalta arvattavaksi.

Toinen tärkeä asia lavakarisman ja taiteellisen illuusion luomisessa on pukeutuminen. Asiasta on kaksi koulukuntaa: ylipukeutujat ja alipukeutujat.

Ylipukeutujat tälläävät itsensä silkkipukuun ja korkkareihin, on esiintymistilanne millainen tahansa. Laulujen välillä he vaihtavat jotain muuta ylleen, jotta yleisö pääsisi paremmin seuraavan aarian tunnelmaan. Kun pukua on vaihdettu kolme kertaa ja viimeinenkin teos viiden laulun resitaalista on lopussa, on aika kukkavihkot kädessä kumartaa yleisölle, joka on aivan ihana ja saanut laulajan tulkinnan kuin lentoon.

Alipukeutujat tulevat lavalle kuin suoraan navetasta ja antavat yleisön nauttia täysin siemauksin epäsiististä olemuksestaan. On turhaa laittaa päälle pukua tai kravattia, sillä kiristävät tai lököttävät housut ja kulunut kauluspaita ovat vain pintaa. Tärkeintä on laulajan ääni ja sielukas tulkinta. Tulkinta on sitä syvempi, mitä pidempään laulajan hiukset ovat onnistuneet välttämään parturin saksia.

Jos laulaja haluaa päästä urallaan todella pitkälle, hänen on opeteltava myös julkisuuden hallitsemisen taito. Se kuuluu luonnollisena osana jokaisen laulajan lavakarismaan. On osattava tehdä itsensä dramaattisen mielenkiintoiseksi, jotta julkisuus kiinnostuu hänestä. Jos ei heti pääsekään lehtien kansiin, niin erilaisten juhlien kautta on toiveita päästä seurapiiripalstalle ja sitä kautta saada omat kasvot kateellisten kollegoiden katsottavaksi. Julkisuuden muuttuessa epämiellyttäväksi ja negatiiviksi, on hyvä alkaa rähjätä toimittajien kanssa. Luvassa on lisää palstatilaa taatusti lisää julkisuutta.

Jos yllämainitut keinot eivät tuota toivottua tulosta ja laulamisella hankittu leipä alkaa maistua kovin puisevalta, on edessä kaksi vaihtoehtoa: alan vaihtaminen tai laulun todellisen sisällön etsiminen.