(YLE Radio 1 ke 9.4.2008 klo 9.06-)

Tie onneen on reunustettu latteuksilla, väittää Kirsi Virtanen.

Carpe diem. Joka hetkessä asuu ikuisuus. Tartu hetkeen. Ilon sanat. Voiman lähteet.

Onhan noita, latteuksia onnesta. Onnesta on tullut kovaa bisnestä rapakon takana.

Mutta asuuko onnessa muuta kuin latteutta, kysyy Kirsi Virtanen.

Asuu, onni on toki vakava asia. Sitä ovat filosofit pohtineet aikain alusta lähtien. Kungfutse, Aristoteles ja kumppanit.

Mutta miten onnen saavuttaa, hamuamalla vai luopumalla? Raha ja valta ovat yleisimmät hamuamisen kohteet.

Tuoko raha onnen? Ei, ei tuo. Rikkaat ovat tyhmiä ihmisiä, koska tyytyvät vähempään kuin köyhät.

Köyhemmät ovet onnellisempia ja tyytyväisempiä elämäänsä - ja köyhemmät myös vaativat elämältään enemmän kuin rikkaat, väittää Kirsi Virtanen.

Mutta onni on kyllä myytävissä - kalliista hinnasta.

Jo muinaiset suomalaiset oppivat kirjoittamaan koulun ainekirjoituksen kautta. Yhä nykyäänkin koulun ainekirjoitus on suurimmalle osalle ihmisistä myös ainoa teksti, jota he elämänsä aikana kirjoittavat. Kun ihminen herkässä iässä vuosi toisensa jälkeen kirjoittaa kymmeniä ainekirjoituksia vuodessa, tekstin kaava väkisinkin iskostuu mieleen ja niinpä kouluaineen muoto on vaikuttanut suomalaiseen ajatteluun ja kirjoittamiseen jo yli 150 vuoden ajan.

Suomalainen ainekirjoitus syntyi 1852, kun nuorison kelpoisuutta yliopisto-opiskeluihin alettiin testata ylioppilastutkinnolla. Tutkinto oli pääasiassa suullinen, mutta siihen sisältyi ”lyhyenlainen kirjoitelma äidinkielellä”. Tuosta lähtien ainekirjoitusta on opetettu koulussa ja vaikka kaikki eivät olekaan tähdänneet lukioon ja yliopistokoulutukseen, ylioppilasaine on ollut koulun ainekirjoituksen malli ja tähtäin.

Ainekirjoitusta on opetettu äidinkielen tunneilla, mutta sen merkitys on nähty paljon merkittävämmäksi kuin pelkäksi äidinkielen taitojen mittariksi. Tietysti oppilaan kirjoittamasta tekstistä näkee, onko hän oppinut kirjoittamaan ymmärrettäviä lauseita peräkkäin, mutta alunperin ylioppilastutkinnon äidinkielen aineella mitattiin kokelaan koko opintaipaleellaan hankkimaa tietokapasiteettia kaikista aineista.

Äidinkielen ainetta on pidetty myös oppilaan kypsyyskokeena, oman ajattelun ja ajatusten ilmaisemiskyvyn osoituksena. Niin kuin professori Pentti Leino vaatimattomasti julistaa äidinkielen aineen historiaa ja nykypäivää luotaavassa kirjoituskokoelmassa Kiittäen hyväksytty, äidinkielen koe testaa kirjoittajan kykyä hahmottaa kokonaisuuksia, ajatella analyyttisesti ja esittää näkemyksensä jäsentyneesti ja uskottavasti. Ja ennen muuta se osoittaa, pystyykö kirjoittaja näkemään ilmiöiden välisiä yhteyksiä, onko hänellä rohkeutta itsenäiseen ajatteluun ja uskallusta esittää omia ajatuksiaan. Lyhyesti sanoen äidinkielen kokeesta tekee kypsyyskokeen se, että siinä kirjoittaja saa tilaisuuden laittaa peliin niin kielen ja ajattelun taitonsa kuin koko persoonallisuutensa.

Abiturientit ovat kokeneet äidinkielen ylioppilaskokeen aiheet aina kuiviksi ja tyhjiksi teemoiksi, jotka eivät kosketa heidän omaa elämäänsä eivätkä selvästi liity mihinkään tiettyyn koulussa opittuun asiaan. Mutta niin niiden pitääkin, tuossa kokeessa oppilaan pitää tavallaan koota kaikki oppimansa omaksi synteesikseen ja osoittaa, että saamansa koulutiedon avulla hän nyt pystyy nousemaan arkisen kouluajattelun yläpuolelle.

Perinteinen ainekirjoitus on kuitenkin romukoppatavaraa nykypäivän koulussa. Ylioppilaskirjoituksen äidinkielen koe uudistui vuosi sitten kaksiosaiseksi. Kokelaat kirjoittavat yhä myös esseen vapaavalintaisesta aiheesta ja usein annetun aineiston turvin, mutta uutuutena on tekstitaidon koe, jolla pyritään mittaamaan kokelaan kriittistä lukutaitoa ja kykyä eritellä lukemaansa.

Yleissivistystä mittaava kypsien nuorten ihmisten kirjoitusmittelö kuulostaa juhlavalta, kun on nähnyt vilauksia nykylukiolaisten ainekirjoituksia, joissa rivi saatetaan aloittaa pilkulla. Miten ylioppilaskirjoituksen uudistus on sujunut? Kun aineen kaava muuttuu, muuttuuko koko ajattelun malli?

(Ohjelmassa haastateltavana ylioppilaslautakunnan apujäsen, äidinkielen sensori Lasse Koskela. Ohjelma on kuunneltavana kuukauden ajan tämän sivun oikean palstan Radiosoitin-ikkunasta.)

- - -

aristoteles(at)yle.fi

Ennen vanhaan ylioppilaskirjoituksissa luotettiin siihen, että kokelaat olivat lukeneet Runeberginsa. Nykyään kaikille ihmisille yhteisiä tekstejä on yhä vähemmän ja monet satoja vuosia vanhat peruskäsitteet menettävät merkityksensä, kun niiden taustaa ei enää tiedetä. Tämä lienee syynä siihen, että esimerkiksi antiikin asioista on ilmestynyt viime vuosina useita hakuteoksia, sanakirjoja ja tarukokoelmia.

Klassinen sivistys ei ole Suomessa enää pitkään aikaan ollut korkeassa kurssissa, mutta tämän ei tarvitse merkitä sitä, että suoranainen idiotia olisi tulossa muotiin. Jos nimittäin viittaa tahallaan johonkin antiikin ajan tapahtumaan, ei ole kovinkaan hankalaa tarkistaa, mitä on juuri sanomassa. Ikävä kyllä näin ei tapahtunut hiljattain Kauppalehden toimituksessa, kun pääkirjoituksen kirjoittaja pohdiskeli Helsingin Sipoon-valloitusta seuraavin sanoin:

Helsingin voitossa on Pyrrhoksen voiton piirteitä, koska pakkoliitoksissa on aina myös häviäjiä. Häviäjiä ovat pakkoliitosta vastustaneet sipoolaiset.

Jokainen joka tuntee Epeiroksen kuninkaan Pyrrhoksen tarinan, saa aivonsa solmuun rivit luettuaan. Pyrrhoksen voittohan viittaa Pyrrhoksen taisteluun roomalaisia vastaan 279 eKr Heracleassa. Pyrrhos voitti taistelun, mutta niin raskain tappioin, että taistelun jälkeen mies kommentoi tilannetta kuuluisin sanoin: "Vielä yksi tällainen voitto niin olen hukassa".

Sipoon pakkoliitoskysymyksessä ei heikentynyt voittaja Helsinki vaan häviäjä Sipoo. Niinpä suosittelemme Kauppalehden pääkirjoitusten tekijälle länsimaisen kulttuurihistorian lukemista ja termin kaksipiippuinen miekka ottamista käyttöön, kun seuraavan kerran haluaa osoittaa sivistyneisyytensä.

- - -

aristoteles(at)yle.fi

Jotain hyvin olennaista suomalaisuudesta kertoo se, että parhaana suomalaisena rock-levynä pidetään Hurriganesin 1974 ilmestynyttä Roadrunner-levyä ja parhaana rockbiisinä kyseisen levyn raitaa Get On. Mainitun albumin kappaleista puolet on 50-luvun amerikkalaisia rokkistandardeja ja yhtyeen omat teokset Get On mukaan lukien ovat samantyylistä suoraa rokkia siansaksateksteillä, jotka vain kuulostavat englannilta.

Englanninkieli on koko ajan enemmän läsnä meidän suomalaistenkin elämässä, joten on vain luonnollista, että Hurriganes-yhtyeen laulaja Remu Aaltonen on aikamme suuria sankareita. Mieshän laulaa englantia vakuuttavasti tietämättä, mistä laulaa. Tähän jokainen suomalainenkin haluaa päästä!

Mutta tänään sitaattivinkkimme korostaa Remun avulla suomenkielen hienoutta. Jukka Annala on tehnyt erinomaisen huolellista työtä kirjoittaessaan Remu-sanakirjan, jossa selvitetään Remun persoonallisen kielen salaisuuksia. Samalla kirja luo henkilökuvan miehestä, joka löytää osuvan ja ytimekkään ilmauksen asialle kuin asialle. Sanakirjan osastosta P löytyy hakusana peräpukamien takapiha. Termi viittaa nasevasti kotoiseen isänmaahamme ja se on peräisin haastattelusta, jossa Remu kertoi aikoinaan, miksi alkoi soolourallaan laulaa suomeksi:

Kun me ollaan täällä peräpukamien takapihalla, niin täytyy heittää peräpukamien kieltä.

Eipä näitä Perämeren rantamaisemien sijaintia Euroopan sydänmaihin verrattuna voi täsmällisemmin määritellä! Olkaamme siis ylpeitä synnyinmaastamme peräpukamien takapihalla ja puhukaamme peräpukamien kieltä selkä suorana perinteitä kunnioittaen!

- - -

aristoteles(at)yle.fi

Viime vuosina olemme joutuneet tottumaan lehtimiesten ja poliitikkojen alati kiihtyvällä tahdilla käyttämään versioon vanhasta keppi ja porkkana sanonnasta. Tiedättehän sen kiistan siitä, miten aasia motivoidaan parhaiten etenemään: houkuttelemalla sitä porkkanan avulla vai pakottamalla sitä terävän kepin kanssa.

Sosiaalihistorioitsijat saavat aikanaan selvittää, miksi juuri meidän aikanamme ihmisiä, yhteisöjä ynnä muita tahoja koetetaan pakottaa erilaisiin toimenpiteisiin monin porkkana-alkuisin yhdyssanoin. Yleisin on tietenkin porkkanaraha, jolla ei ole mitään tekemistä karkkirahan, apurahan tai paperirahan kanssa.

Mutta voi porkkanaa käyttää virkistävästikin. Helsingin Sanomien Lontoon toimittaja kaivoi helmikuussa porkkanan kellarista värittämään brittiläistä painonhallintauutista seuraavasti:

Brittihallitus pohtii porkkanaa kilojen karistajille.

Kuten me kaikki ravintotieteen harrastajat ymmärrämme, brittilän hallitusväki on aivan oikealla asialla tarjotessaan laihduttajille terveellisiä juureksia, vaikka Aristoteleen kantapää jääkin miettimään, onko porkkanan aaseja kiihottava vaikutus siirrettävissä ihmismaailmaan täysimääräisenä, ilman että mitenkään haluaisimme vihjata, että britit olisivat jotenkin enemmän aaseja kuin muut.

- - -

aristoteles@yle.fi

(YLE Radio 1 tiistaina 8.4.2008 klo 9.06 - 10.00)

Tänäänkin tehdään Suomessa yli 10 milj. kulutuspäätöstä, ja ihmiset vastaavat galluptutkijoille, että ympäristöasiat ovat tärkeitä. EU-komission julkaiseman Eurobarometri-kyselyn mukaan selvä enemmistö suomalaisista asettaisi ympäristönsuojelun talouden kilpailukyvyn edelle. Kolme neljästä suomalaisesta pitää ympäristönsuojelua kilpailukykyä tärkeämpänä.

Missä se näkyy, kysyy Markku Heikkinen?

Vaihtoehtoista strategiaa jatkuvan elintason kasvun ideologialle ei kuulu eikä näy. Käytännössä kuluttava kansalainen on hyvä kansalainen.

Viimeksi PTT arvioi, että kotitalouksien luottamus omaan talouteensa on pysynyt korkealla tasolla eikä näköpiirissä ole tekijöitä, jotka heikentäisivät kulutuskysyntää nopeasti.

"Tulevien uhkakuvien maalailun sijaan on tärkeää huolehtia siitä, että kuluttajien ja muiden talouden toimijoiden luottamus säilyy korkealla."

Näin se homma kulkee. Kaikille lisää ja koko ajan paitsi köyhille, joilla ei ole varaa. Ideaparkin rakentaminen näyttää lyhyellä tähtäimellä lisäävän taloudellista hyvinvointia ja liikkuvuutta esim. kaupanalan työpaikkojen muodossa.

Timo Hämäläinen, Sitran tutkija kirjoitti raportissaan, että ihmisten omaan hyvinvointiin liittyvät päätökset ovat usein lyhytnäköisiä "mulle-kaikki-heti"-kulttuurissa. "Tämä tulee korostamaan henkilökohtaisen vastuun merkitystä kansalaisten hyvinvoinnissa."

Miten voin arvioida elintasoa tai kilpilukykyä elämämässäni? Koska Suomen poliittiset puolueet ovat jatkuvan talodellisen kasvun ja kilpilukyvyn puolueita jää elintason käsitteen uudelleen arvioiminen aktiivisten kansalaisten valintojen ja elämäntavan muutosten varaan. Sopisko vähemmän palkkaa ja roinaa ja enemmän aikaa?

Vaihtoehtoisen elintason mahdollisuudesta kansalaisten arjessa ovat Markku Heikkisen seurassa keskustelemassa projektikoordinaattori Eija Koski Kierrätyskeskuksesta, Suomen Luonnonsuojeluliitosta Leo Stranius, vegaani, jolle televisio on aikasyöppö, Helsingin kauppakorkeakoulun johtamisen laitokselta Mikko Jalas, joka on miettinyt kuluttamisen ja ajan suhdetta sekä Tuuli Hirvilammi, joka on tehnyt gradun "kulutuskarkuruudesta".

Linkkejä:
www.fiksu.net
www.ilmasto.org
www.ilmastonmuutos.fi
www.uusi-elama.info

(YLE Radio 1 torstaina 3.4.2008 klo 9.06)

Kekkonen, Kennedy, Vanhanen, Clinton ja Kanerva eivät liene ainoat valtaapitävät, joita seksi on vienyt.

Kaikki ovat tietysti miehiä.

Antaako valta keski-ikäiselle miehelle kaikkivaltiuden tunteen, jota sitten yritetään toteuttaa myös seksuaalisesti?

Mutta onko Eskosilta jäänyt huomaamatta, että maailma on muuttumassa?

Tuomas Enbusken seurassa keskustelemassa ovat tutkija Henry Laasanen, seksologi Jukka Virtanen ja Annamari Vänskä Naisasialiitto Unionista.

(YLE Radio 1:ssä ma 7.4. klo 9.06)

Puotipuksuksi 14-vuotiaana Viipurissa, sellaiseen kiinnostavaan paikkaan ja aikaan Markus Kajo haluaisi kurkistaa. Mutta kun ei se mahdollista ole, niin matka täytyy tehdä radiojutun siivin.

Toiset sitä taasen ovat päässeet kurkistamaan kiinnostaviin paikkoihin. Kuten nyt tämä Lydia Palomäkikin, joka Niilo Ihamäen haastattelussa kertoo ajastaan John D. Rockefellerin palvelijattarena.

Vanha kansa ei ollut ruikuttajasakkia, sehän tiedetään. Tästä todisteena Kajo soittaa Iisalmen maalaiskunnan Runnilla eläneen Pauliina Mähösen haastattelun.

Tämä sinnikäs rouva se edusti positiivista ajattelua ennen kuin siitä tiedettiin mitään.

Fraasirikos on silmiinpistävä sammakko. Fraasirikollinen erehdyttää lukijansa tai kuulijansa ja aiheuttaa huimausta.

Alla näet varhaisempia fraasirikosilmiantoja. Uudet ilmiannot tänne: Ilmianna fraasirikolliset täällä!

Lisää ilmiantoja löydät täältä: Arkisto 1 | Arkisto 2 | Arkisto 3 | Arkisto 4 | Arkisto 5 | Arkisto 6
Entä tuomiot? Aristoteleen kantapään fraasirikos-tuomiot löytyvät täältä.

(YLE Radio 1 tiistaina 1.4.2008 klo 9.06 - 10.00)

Keskustapuolueen edeltäjä Maalaisliitto profiloitui aiemmin maaseudun äänenä. Korpikommunistit puolustivat syrjäseutujen pienviljelijöitä. Molemmissa tunnettiin herravihaa.

Nyt Suomen syrjäseudut autioituvat ja ukkoutuvat. Suuret puolueet on stailattu kalastelamaan kasvukeskusten ääniä. Korven harmaantuva kansa passivoituu eikä äänestä. Vain 40 % suomalaisista katsoo, että äänestäminen kunnallisvaaleissa on tehokasta toimintaa.

Onko syrjäseutujen poliittinen toivo sitten Kemijärven tapaisissa kansanliikkeissä?

Kunnallisvaalien alla maaseudun palveluista kantavat huolta kaikki puolueet. Puolueet haluavat pitää yksityistiet ja peruskoulut kylissä lähellä lapsia. Susien asemaakin ymmärretään. Kuka tähän uskoo?

Mitä Helsingin herrojen pitäisi nyt tehdä Lapin, Kainuun, Pohjois-Pohjanmaan ja Pohjois-Karjalan hyväksi?

Suomen syrjäseutujen polittista tulevaisuutta peilaavat Markku Heikkisen seurassa Anja Alanko, kunnanvaltuutettu Kuhmosta, Antti Rantakangas, Keskustan varapuheenjohtaja Haapavedeltä, ja Markus Mustajärvi, kansanedustaja Kemijärveltä.