Älyttömyysmittari

Sepä olisi kyllä hyvä, jos olisi mittari, jolla voisi tarkistaa, mikä on älytöntä tai naurettavaa, tai verrata kahdesta älyttömästä, että kumpi on älyttömämpi. Ja käänteisesti, kumpi tolkullisempi.

Mittarissa olisi pieni digikamera, jolla voisi ottaa kuvan siitä älyttömäksi arvelemastaan kohteesta, sekä mikrofoni, johon voisi puhua, jos tutkittavana olisi älytön ajatus tai vaikka kemiallinen kaava.

Mittarin voisi kalibroida esim niin, että etsii Googlen kuvahaulla sanaa ”tsolias" – ja sitten kun tsoliaan kuvia löytyy, määrittelee niiden älyttömyysindeksiksi sata.

Mikäkö on tsolias?

Se on miesten sotilaspuku.

Mutta ei, ei mikä hyvänsä sotilaspuku.

Tsolias (Τσολιάς) on perinteinen kreikkalainen sotilaspuku, sellainen, johon kuluu miehelle vitivalkoinen vekkihame nimeltään fustanella (φουστανέλα), valkoiset kireät sukkahousut tupsusukkanauhoin, punainen lässähtänyt hattu, josta on kynitty lippa pois ja josta riippuu muuten samanlainen tupsu kuin teekkareilla, paitsi tupsu on pitkäjouhinen kuin hevoisen häntä tai kuin irti saksittu markkinointihipin poninhäntä, johon on kenkälankista uutettu sysimusta väri.

Sitten asuun kuuluu antautumislipun värinen eli valkoinen paita, jossa on sumopainijoiden pyykkipussin kokoiset pussihihat, psykedeelinen liivi, joka sopisi markkinahypnotisoijan apulaiselle, ja punaiset nahkaiset aamutohvelit, joiden kärjissä on isot, mäyränkallon kokoiset pumpsukat, sekä kivääri, joka näyttää muovilelulta, koska se on maalattu tivoliaseiden tapaan kirkkaan punaiseksi.

Toisin sanoen tsolias on naurettavimman ja epäsotilaallisimman näköinen asu, mitä ihmismielen avulla voi miehen ylle kuvitella.

Jos joku olisi lääkkeistä, huumeista ja pallosalaman tällistä sekaisin, hän ei sähkökemiallisissa hulluuksissaan voisi kuvitella sotilaalle älyttömämmän ja naurettavamman näköistä asua kuin tsolias jo on.

Mikäli oletamme kalibrointitarkoituksessa, että tsoliaksen naurettavuusindeksi älyttömyysmittarissa on 100, ja jos kuvittelemme asteikon toisen päähän vaikkapa raikkaan, puhtaan juomaveden indeksiksi nolla, voimme hieman miettiä millaisia lukuja älyttömyysmittari antaisi muutamille asioille. Olisi mielenkiintoista esimerkiksi tutkia kansanperinteiden keskinäistä älyttömyyttä.

http://www.xsoma.net/images/Thessaloniki_1900-1917-tsolias_1906.jpg

http://1.bp.blogspot.com/-hxdXEmTUgUY/TVRm5Kuh16I/AAAAAAAAAF0/v4hMTbpLE8...

http://olympiada.files.wordpress.com/2011/02/tsoliades_1-458x315.jpg

http://3.bp.blogspot.com/-hjtaExWUVsI/TaMHl4WZGII/AAAAAAAABTg/l8ZMI6Mp9O...

Onko teistä älytöntä, että vappuna puoli Suomea juo itsensä käyttökelvottomaksi niin, että taannoinen brittidiplomaatti luuli tulleensa hulluksi, kun oli ensimmäistä kertaa Suomessa ja eksyi vappuna ulos ja näki ”miten koko kansa oli umpikännissä”? Tiettävästi kyseinen herra luuli kadottaneensa järkensä valon ja/tai joutuneensa helvettiin. Mutta olikin vain Suomessa vappuna.

Jos tuollainen vappuilu on teistä älytöntä, niin onko se älyttömämpää kuin japanilainen 1600-luvulta peräisin oleva helmikuun perinne, jossa miehet pukeutuvat heinäkasoiksi tai heinäseipäiksi  ja hokevat ”kasedori, kasedori, ka ka ka!” – ja sitten lapset viskovat jäistä vettä heiniin pukeutuneiden ukkojen päälle?

Kasedori-juhlalla on näennäisen järkevä syy, sillä pyritään estämään pahoja henkiä sytyttämästä tulipaloja, mutta henkilökohtaisesti uskon enemmän palovaroittimen voimaan. Mutta toki kannattaa muistaa vaihtaa varoittimen patteri ajoissa, että siitä on iloa. Pistäkää siis ostoslistaan yhdeksänvoltin patteri jo nyt, niin ei tarvitse lähteä kioskille juosta nylkyttämään, kun varoitin alkaa ilkkua patterin vähenemistä.

http://hayashi.ic-net.or.jp/2005/kasedori/P2112655.jpg

http://uniqueunusualandinterestingart.blogspot.com/2010/02/kasedori-danc...

http://www4.ocn.ne.jp/~yuko2000/murayama-r/kaminoyama/fe/kasedori.html

Jos luotatte ennaltaehkäisyyn ja palovaroittimiin, ja täten kasedori on mielestänne verrattain älyvapaa juhla, niin miten se sitten suhtautuu espanjalaiseen Buñolin kaupungin La Tomatina-juhlaan?

La Tomatinassa paiskotaan 40 tonnia varta vasten kasvatettuja, sekundalaatuisia tomaatteja lajitovereihin, räiskien vihannesmöhnää ympäriinsä jopa siinä määrin, että liikkeenharjoittajat suojaavat liikkeensä muovein, ja kaupungin katukiveys loistaa hiukan juhlan jälkeen upean kiiltävänä, koska tomaattimössölitkujen happamuus on pessyt katukivet pinttyneestä liasta puhtaiksi kuin pudit.

Onko tomatina älyttömämpi juhla kuin vappu? Älyttömämpi kuin kasedori-juhla? Jos olisi käytössä älyttömyysmittari, niin asia olisi helppo tarkistaa.

Yksi heikkous älyttömyysmittarissa kuitenkin on, tai pikemminkin yksi huomioonotettava seikka. Mittaria täytyisi ehdottomasti olla kahta sorttia – naisten malli ja miesten malli.

Naisten malli olisi pinkki, miesten koboltinsininen. Ja lisäksi miesten mallissa täytyisi olla pieni pinkki nappi muiden nappien ohella. Miksikö?

No, kun näyteikkunassa on vaikka joku naisten mekko tai kengät, ja jos mieheltä kysytään, onko se hieno vai älytön, niin siihen on miehen mahdotonta vastata tyydyttävästi minkään järjellisen argumentaation tai henkisen spekuloinnin pohjalta.

On aivan sama, maksaako mekko viisitoista euroa vai 15 000 euroa – se voi naisesta olla ns. ihana tai aivan kamala ja miehen on mahdoton tietää kummasta on kyse. Naiset itse aina tietävät kyseisen mekon hyvyyden tai huonouden, automaattisesti, kait jollain lailla geneettisesti, kenkä- ja mekkogeeninsä ansiosta.

Miehen näkökannasta ajateltuna mekko on järkevämpi ostos, jos se näyttää jätemyllyn läpi ajetulta ja maksaa 15 euroa, kuin jos se näyttää jätemyllyn läpi ajetulta ja maksaa 15 000 euroa. Jos älyttömyysmittarin omistavalta mieheltä kysyttäisiin mekon hyvyydestä, hän painaisi mittarinsa pinkkiä nappia samalla, kun mittaa mekon – ja oitis mittari kertoisi totuuden sellaisena kuin se naisen aivoille avautuu.

Vastaavasti, jos naista käskettäisiin vertaamaan autoja keskenään, niin painamalla sinistä mies-nappia mittarissaan nainen saisi liudasta mitattuja autoja muunkinlaisia tuloksia kuin että punaiset ja pinkit autot ovat hyviä, muut huonompia.

Ja jos perheessä syntyisi riitaa siitä, onko tuo sohva hyvä vai tämä, ostetaanko robottiruohonleikkuri vai kaksi lammasta, tai tehdäänkö ensi viikonloppuna sitä, tätä vai tuota, mittarit voitaisiin jättää riitelemään keskenään.

Ja mittarien riitelyn aikana perheenjäsenet menisivät kahville ja pullalle. (Paitsi naispuoliset fenkoli-pinaatti-parsakaalipiirakalle ja Keisarin rokulipäivä -roibosteelle.)

Että näin, ja rauha maassa!

kommentit

Mitähän älyttömyysmittari näyttäisi jos tuota mekkoa mittaisi ilman pinkin napin painallusta?

>hhamalai Pe, 2012-04-27 17:35

Mitähän älyttömyysmittari sanoisi, jos sillä mittaisi ideaa älyttömyysmittarista?

>äyni Pe, 2012-04-27 18:25

Älyttömyysmittarilla älyttömyysmittaria mitatessa uumoilisin älyttömyysmittaria mittaavan älyttömyysmittarin näyttävän kutakuinkin nollaa. Sillä onhan niin, että päästessään selville esim. Kajon ilmoittamista älyttömyyksistä ja laittaessaan ne lopulliseen järjestykseensä, ihminen virkistyy kuin juotuaan raikasta lähdevettä.

>Sampotarmo La, 2012-04-28 09:24

Kyse ei ollut älyttömyysmittarin mittaamisesta, vaan idean älyyttömyysmittarista.

Yleisesti ottaen tuo mittari kaipaisi kokolailla paljon semmoista kontekstisäädintä. Olisi hyvinkin mielenkiintoista tietää kuinka älytön olisi pyörä maailmassa, jossa pyörää ei ole. Tai kuinka älytön olisi nainen maailmassa, jossa kaikki elolliset lisääntyvät suvuttomasti. Tai kuinka älytön olisi nainen.

>äyni La, 2012-04-28 17:24

Hoi,

Varohan, Äyni. Nimittäin kommenttisi viimeinen virke on vähän samaa, kuin jos nuorallatanssija ennen esitystään joisi itsensä humalaan, öljyäisi jalkapohjansa ja jättäisi turvaverkon pois.

Tulella leikit, ystäväiseni, pelkään pahoin...

mk

>kajomar Su, 2012-04-29 11:26

Markus hyvä, kommenttisi kuulostaa siltä, kuin olisi oletettavissa, että nainen sinällään, nykyisessä kontekstissaan, olisi jotenkin älytön.
Tuskinpa nainen älyttömyytensä mittaamista paheksuisi, vallankaan jos tulosta ei olisi pakko julkistaa mihinkään (vähänkuin vaa'an lukema). Oletus siitä, että nainen on älytön on sen sijaan varmastikin loukkaava. Itse en moista oleta, vaan pidän naista hyvinkin järkevänä (siis ei älyttömänä, vrt mieleltään typerä-järkevä) luontokappaleena. Asianlaidan varmentava mittaustulos vaan nyt puuttuu.

Tuon mittarin idean älyttömyyden mittaaminen voisi olla hyväkin asia. Tai luulen, että tuon sukupuolinappulan arviointi vallankin.
Näet josko moinen nappula toimisikin, ja mies kerta toisensa jälkeen lahjoisi naista ihanimmilla lahjuksilla, ei se välttämättä muuttaisi tilannetta siitä, että nainen saisi niitä älyttömiä versioita. Näet sellaiseen taipuvainen nainen loukkantuisi siitä, että mies käyttää jotain mittaria valitessaan hänelle lahjaa. Tämä nainen haluaa miehen joka osaa itse tehdä naiselle mieliksi, ilman apuvälineitä. Siis tahto ja halu koskee täydellistä miestä, ei täydellistä lahjaa. Täydellinen mies saisi varmasti antaa epätäydellisiä lahjojakin. Noin niin kuin teoriassa.

>äyni Su, 2012-04-29 18:59

Tsolias menee kyllä yli sadan älyttömyydessä, kun laskee mukaan sen, että sehän on anagrammi sanasta sotilas.

>Yhden miehen tungos La, 2012-04-28 12:49

Minusta sellainen kansanliike, jossa lapset keräävät näin keväisin rahaa luokkaretkeä varten järjestämällä myyjäiset, johon äidit leipovat pullia ja kaakkuja ostamalla voita, munia, sokeria ja vehnäjaujoa ja ehkä kuohukermaa ja manteleita n 20 eurolla ja leipomalla tunnin pari, ja ostavat sitten myyjäisissä toistensa leivonnaisia n.40 eurolla, olisi älyttömyysasteikoilla n 20%. Tämän asteikon mukaan voisi älyttömyysmittaria kätevästi kalibroida. Hieno kreikkalainen sotilasasu voisi päästä ehkä 92%. Skaala voisi olla prosenttien sijaan tietysti oma yksikkönsä äy.

>Älykäs nainen La, 2012-05-05 10:33

Tsolias (Ts) vaikuttaa oivalta mittapuulta älyttömyyden perusyksiköksi. Onkohan se kuten äänen nopeus, jonka voi ylittää, vaiko valon nopeutta vastaava ylittämätön raja? Arjesta löytyy paljon älyttömyyttä, joka sijoittuu uskottavasti yllä esitellylle asteikolle, mutta liekö älyttömyysvalli murrettavissa? Äänen nopeudenkin suhteen oltiin vielä 40-luvulla epävarmoja.

Toisaalta, jos nolla tarkoittaa älyttömyysasteikolla jotain aivan älyllistä ja ykkönen täysin älytöntä, alkaisi älyttömyys vasta 0.5 Ts lukemasta, mikä ei ole kovin intuitiivista. Olisiko selkeämpää määritellä asteikko välille -1...1, jolloin -1 Ts merkitsisi ihan älyllistä, kuten puhdas juomavesi, ja +1 Ts täysin älytöntä, kuten perusyksikön määritelmänä käytetty sotilaspuku.

Näin esim. korkeat piikkikorot naisväen kengissä asettuisivat jonnekin neutraalin nollan lähimaastoon, kun toisaalta ne ovat kuulemma kovin epämukavat ja epäterveellisetkin, ja toisaalta ilmeisesti tuottavat monille käyttäjilleen naisellista iloa (ja silmäniloa muille).

Tässä muutamia arvioesimerkkejä älyttömyyksistä millitsoliaina (mTs):

- Se kun liukuportaissa seistään keskellä porrasta tai vasemmassa laidassa, niin ettei tervejalkainen pääse ohi pyytelemättä jatkuvasti tietä. 400 mTs.

- Se kun ei näytetä vilkkua liikenteessä, tai näytetään vasta viime hetkellä yksi vilkahdus. Sivutieltä liikenteeseen pääsyä odottava järsii rattia silkasta turhautumisesta, kun riittävä väli häneltä näin turhan päiten pilataan. 600 mTs.

- Kofeiiniton kahvi. 680 mTs.

- Se kun ajetaan ohituskaistatietä 10 km/h alle nopeusrajoituksen, ja sitten kun ohituskaista alkaa, painetaan kaasua niin ettei kukaan pääse ohi ainakaan laillisesti, ja kaistan päätyttyä hidastetaan taas. 750 mTs.

- Talvivaaran kaivoksen päästöt Kainuun ja Pohjois-Savon luontoon suhteutettuna ympäristölupahakemuksessa anottuihin ja myönnettyihin raja-arvoihin (vielä parannusten jälkeenkin). 920 mTs.

- Sana "öylätti". 970 mTs.

>Seppo Ke, 2012-05-09 10:41

milliStolias :D
Neroutta

Sitä odottaessa, että planettamme fysiikkanerot joskus hamassa tulevaisuudessa sitovat stoliaksen luotettavasti johonkin luonnonilmiöön ja joko aiemmin tai myöhemmin hyväksyvät tsoliaksen osaksi SI-järjestelmää.

>äyni La, 2012-05-12 15:46

Onko tässä nyt älyttömyys lisääntynyt tai vähentynyt, kun tomatina-juhlaan aiotaan ruveta perimään pääsymaksua?

http://www.aamulehti.fi/Ulkomaat/1194769211714/artikkeli/kaupunki+yritta...

Nyt olisi taas älyttömyysmittari tarpeellinen että tietäisi kumpaan suuntaan tässä mennään!

>hihihi To, 2012-09-27 18:50

lisää kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

ajatusten miljoonalaatikko

Markus Kajo. Blogi. Ajatusten miljoonalaatikko.

Yleisradion toimittaja Markus Kajo avaa ajatusten miljoonalaatikkonsa. Jos kommentoitte, niin armeliaita olkaa! Mitä auttaa että haukkuu hänet? Ei mitään se auta! (Totta. -Olotilan toimitus)

Kuuntele Ajatusten miljoonalaatikko Yle Puheessa keskiviikkoisin klo 17.25.

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä