Ma 22.09.2014 @ 10:57Atte Jääskeläinen

Journalismin arvosta on pidettävä huolta

Atte JääskeläinenAtte Jääskeläinen on Ylen uutis-ja ajankohtaistoiminnan johtaja ja vastaava päätoimittaja.

Suomen talouden tila on “katastrofaalinen", kuvasi Björn Wahlroos syyskuisen sunnuntain Helsingin Sanomissa. “Kuinka alas voi vajota”, otsikoi Nordea tuoreen talousennusteensa omilla nettisivuillaan.

Vaikka Suomen talous viimein 2015 lähtisi nousuun, monivuotinen lama näkyy yhä selvemmin arjessa, kun sitä ei voi enää pehmentää velanotolla. Kaikki verorahoitteinen toiminta joutuu monivuotiselle kuurille. Työttömyys nousee, köyhyys lisääntyy.

Kansalaisilla on vaihtoehtoja

Tulin Yleen vuoden 2007 alussa päätoimittajaksi, kun tv-uutiset ja radiouutiset oli päätetty yhdistää. Suomen kokonaistuotanto on nyt alemmalla tasolla kuin silloin. Sanomalehdet ovat menettäneet mainoseuroistaan samana aikana kolmanneksen.

Se, mitä Ylen rahoitukselle tällaisessa maailmassa tapahtuu, on vain asian toinen puoli. Oikeastaan paljon vakavampi muutos kohdistuu journalismin arvoon suomalaisille.

Kun kaikki sisältö on kaikkien saatavilla aina ja kaikilla ruuduilla, journalismi joutuu kilpailemaan yleisön huomiosta aivan toisella tavalla kuin ennen. Kansalaisella on lukuisia vaihtoehtoja. Hän valitsee kaikesta tarjonnasta, mitä itse haluaa.

Kenen palvelua suomalaiset seuraavat, kun he haluavat pysyä ajan tasalla ja tietää, mitä on tapahtunut? Mikä kuvake suomalaisilla on älypuhelimen avausnäytöllä, viiden käytetyn nappulan joukossa? Karua sanoa, mutta nämä kysymykset ratkaisevat, onko Ylellä ja sen journalismilla tulevaisuutta.

Ylen on palveltava miljoonia suomalaisia radion ja tv:n lisäksi myös verkossa ja mobiilissa parhaiten, jos haluamme menestyä. Se tarkoittaa määrätietoista työtä ja valintoja.

Kolmen kohdan resepti

Kun tilattavat laatulehdet siirtyvät maksumuurin taakse, julkisen palvelun tuleva rooli kirkastuu. Ilmaista verkkojournalismia tarjoavat miljoonien käyttäjien iltapäivälehdet ja Yle. Yhteiskunnan ja demokratian terveen kehityksen kannalta meillä on kirkas tehtävä, jonka oivaltamiseksi ei tarvitse olla viestintäpolitiikan asiantuntija.

Miten menestys rakennetaan?

Ensin: Jokaisen tekemämme jutun on tarjottava suomalaisille jotain uutta, arvokasta ja merkityksellistä, erilaista kuin muut. Juttujen pitää muodostaa johdonmukaisia journalistisia kokonaisuuksia, jotka kasvavat ja kehittyvät jatkuvasti. Ylen erityisvahvuuksia ovat läsnäolo maakunnissa, läsnäolo maailmassa ja kyky herättää ja ylläpitää yhteiskunnallista keskustelua. Näille meidän kannattaa rakentaa.

Toiseksi: Jokaisen radio- ja tv-lähetyksen pitää olla erinomainen ja katselemisen ja kuuntelemisen arvoinen senkin jälkeen, kun itse uutinen on jo tiedossa. Lähetykset rakentuvat jutuista, mutta myös erinomaisesta kyvystä tarjota näkökulmia, keskusteluja ja rikastaa aiheita suorilla osuuksilla sekä studiosta että tapahtumapaikoilta. Television voima on visuaalisuudessa, sen pitää siksi olla vaikuttavaa.

Kolmanneksi: Sekä jutut että radio- ja tv-lähetykset on tarjottava jokaiselle suomalaiselle hänen tarpeitaan ymmärtäen, hänelle parhaalla tavalla. Areena ja Uutisvahti ovat esimerkkejä tästä kehittämisestä.

Kun talous romahtaa, on säästettävä. Kun ihmisten mediankäyttö muuttuu, Ylenkin on muututtava. Riittävän paljon, riittävän rohkeasti.

8 kommenttia

Koko ajan lisääntyy suommenkielisillä kanavilla femmanin mainoksia, mutta vastaavaa emme näe suomenkielisiä mainoksia på femman, onko ajojahti ruotsittumisesta?
Samoin nyheter på svenska i ettan, miksi ei på finska femmanilla, minä haluaisin,,, öga för öga.
Säätiloissa, vädret i Svenskfinland jaetaanko Suomea!, silloin suomenkielisellä puolella sää hurrivapaassa Supomessa tai fasistivapaassa Suomessa!!!
Kustvädret vain svenski paikkoja, meille voisi vastaavast olla, Åland heti pois sekä vain suomenkieliset paikat Kotkasta Tornioon.
Kun seuraa Närbild /Obs. osv.. huomioi hyvin usein suomenkielistä kansanryhmää vastaan "hyökkäyksiä", samanlaisia "rasistisia" ohjelmia myös på finska kanaler mot svensson.
Heillähän on SVT meillä ei ole samaa på engelska /spanska /tyska / ryska varför int?
Katsomme paljon femmania pitääksemme yllä ruotsia ettei unohdu, mutta se ajojahti kielienemmistöä kohtaan se laitta vastaan.

Mikä valtio ja missä Svenskfinland, alla revirtankarna äro fasister by the book Fasismin Nousu av prof. Kunnas.

En ole sitten koskaan ymmartanyt tata vihamielisyytta suomenruotsalaisia kohtaan. Kaksikielisyyshan on vain rikkautta. Live and let live. Amen

Anonyymi kirjoitti:

En ole sitten koskaan ymmartanyt tata vihamielisyytta suomenruotsalaisia kohtaan. Kaksikielisyyshan on vain rikkautta. Live and let live. Amen

Eletää ja annetaan elää. On kaksi epäkohtaa yli-iso svenskayle ja svenskaylen sisältö. Svenskaylen asenteellisuus on sitä luokkaa, että julkisensananneuvoston tulisi tutkia se. Jos kertomukset mitä hommafoorumissa kirjoitetaan pitävät paikkansa, svenskayle on suomenruotsalaisten hommafoorum. PerusSuomalaisia syytetään nurkkapatriotismistä, sisäänpäinkääntymisestä rasismista jne. Svenskfinland on näin ajatellen Perussuomalaisten sisarpuolue. Svenskayle rakentaa svenskfinlandin identtiteettiä Folktingetin ja RKPn talutushihnassa. Kevään vaalityö on jo alkanut. Tänään svenskaylessä oli artikkeli, Pappa betalar inte mera. (suomenruotsalaista mediaa) ei papan tarvitse maksaa, maksaminen on ulkoistettu meille, samalla maksamme RKPn vaalityön.
Svenskayle on separatistinen, mutta ylellä olisi hyvä muistaaa, että alueilla, jotka yle on lohkaissut svenskfinlandille, enemmistö asukkaista on suomenkielisiä. Mihin yle on heidät unohtanut.

svenskaylen sisältö kirjoitti:

En nyt äkkiseltään löytänyt Julkisen sanan neuvoston oheistosta mitään sellaista, mitä Yle olisi loukannut. Mutta jos itsellesi osui silmään, niin laita ihmeessä kantelu menemään.

Jos JSN ei pysty auttamaan Svenska-Ylen vastaisessa taistossasi, niin voisit laittaa esimerkiksi kansalaisaloitteen vetämään. Varmasti löydät rinnallesi tarpeeksi kanssaihmisiä, joiden mielestä Yleveron käyttö on liikaa ruotsinsuomalaisten suuntaan. Mielenilmausta ja lobbausta vaan, kyllä se siitä.

Pakotatte kaikki katsojat internettiin, jopa uutisetkin ovat vain parin- kolmen minuutin mittaisia. Vanhat ihmiset ovat aivan eksyksissä, koska eivät osaa käyttää tietokonetta, vaikka sellaisen omistaisivatkin. Kaikilla ei ole sukulaisia, jotka haluaisivat auttaa tietokoneen käytössä, eivätkä vanhat pysty tai ei ole lähellä esimerkiksi paikkaa, missä opetetaan koneen käyttöä. Vähintä mitä YLE nyt voi tehdä, on tehdä opetusohjelma aloittelevalle tietokoneen käyttäjälle ja lähettää ohjelma esim. Teemalla.

Yletön kirjoitti:
svenskaylen sisältö kirjoitti:
Anonyymi kirjoitti:

En ole sitten koskaan ymmartanyt tata vihamielisyytta suomenruotsalaisia kohtaan. Kaksikielisyyshan on vain rikkautta. Live and let live. Amen

Eletää ja annetaan elää. On kaksi epäkohtaa yli-iso svenskayle ja svenskaylen sisältö. Svenskaylen asenteellisuus on sitä luokkaa, että julkisensananneuvoston tulisi tutkia se. Jos kertomukset mitä hommafoorumissa kirjoitetaan pitävät paikkansa, svenskayle on suomenruotsalaisten hommafoorum. PerusSuomalaisia syytetään nurkkapatriotismistä, sisäänpäinkääntymisestä rasismista jne. Svenskfinland on näin ajatellen Perussuomalaisten sisarpuolue. Svenskayle rakentaa svenskfinlandin identtiteettiä Folktingetin ja RKPn talutushihnassa. Kevään vaalityö on jo alkanut. Tänään svenskaylessä oli artikkeli, Pappa betalar inte mera. (suomenruotsalaista mediaa) ei papan tarvitse maksaa, maksaminen on ulkoistettu meille, samalla maksamme RKPn vaalityön.
Svenskayle on separatistinen, mutta ylellä olisi hyvä muistaaa, että alueilla, jotka yle on lohkaissut svenskfinlandille, enemmistö asukkaista on suomenkielisiä. Mihin yle on heidät unohtanut.

En nyt äkkiseltään löytänyt Julkisen sanan neuvoston oheistosta mitään sellaista, mitä Yle olisi loukannut. Mutta jos itsellesi osui silmään, niin laita ihmeessä kantelu menemään.

Jos JSN ei pysty auttamaan Svenska-Ylen vastaisessa taistossasi, niin voisit laittaa esimerkiksi kansalaisaloitteen vetämään. Varmasti löydät rinnallesi tarpeeksi kanssaihmisiä, joiden mielestä Yleveron käyttö on liikaa ruotsinsuomalaisten suuntaan. Mielenilmausta ja lobbausta vaan, kyllä se siitä.

En tiedä mille instansille asia kuuluu, mutta esim. Tänään on svanskaylen nettisivuilla artikkeli Katalonian itsenäistymisäänestyksestä. Artikkeli on kilvoittanut kommentteja tyyliin; itsenäisyys svenskfinlandille pohjanmaalta uudellemaalle. Ilmeisesti kyse on samasta alueesta, minkä yle on lohkaissut svenskfinlandille, unohtaen alueen enemmistössä olevat suomenkieliset. Jokainen saa olla mitä mieltä haluaa, mutta näen jotain omituista asetelmassa, että suomenkieliset rahoittavat sivustoa, joka on separatistinen. Ei Espanja maksa Katalonialaisille heidän separatistisia pyrkimyksiä.

Quote:

-- Kun ihmisten mediankäyttö muuttuu, Ylenkin on muututtava. Riittävän paljon, riittävän rohkeasti. --

Onko Yleisradion tehtävä kiihdyttää tuota mediankäyttöä? Ehkä olette unohtaneet missä olette töissä, ja kuka palkkanne maksaa.

Yleisradion tehtävä on tarjota kaikille ohjelmia radioteitse. Kaikilla ei ole laajakaistaa eikä tietokonetta. Ne joilla ei ole televisiota on tietotaitoa katsoa ohjelmia netin kautta suorana Yleisradion sivuilta.

Yleisradio on unohtanut kaikki vanhukset, jotka ovat ikänsä maksaneet veroa ja maksuja Yleisradiolle. He eivät enää kiinnosta Yleisradioverosta palkkansa saavia visionäärejä. Televisiolähetyksestä saattaa tekstitykset puuttua, mutta ei se mitään, netissä on korjattu versio. Yhtään uutislähetystä ei tule, jossa ei olisi jotain, josta on lisää netissä, vaikka päivisin täytätte tyhjää ruutua näyttämällä teksti-tv:n uutisia "uutiskikkunan" nimellä. Nytkin tulee televisiosta 4:3-formaatin elokuva 16:9-laajakuvaformaatissa. Vanhusten huonossa, mutta edelleen toimivassa televisiossa näkyy nyt mustat reunat neljällä sivulla, ja kuva yhtä suttua siinä mustan alueen keskellä. Vaan eihän se haittaa, sillä nuoren menestyjän isosta telkkarista saa silti kuvasta selvää.

Suomi on pieni kielialue. Yleisradio on ottanut tehtäväkseen myös tuon kielialueen tuhoamisen. Suomen kieltä saa raiskata mennen tullen. Toimittajilta ei vaadita kieliopin hallintaa. Tärkeämpää on luoda uusia sanoja ja termejä (desimaalipiste, "isossa kuvassa", "pitkässä juoksussa" jne), ja rapauttaa loputkin kielestämme (Kuinkakohan näiltä fingelskan puhujilta sujuu kielioppillisesti oikean englannin puhuminen, kun suomen kieli tuntuu ylivomaiselta?), Vaan mitäs, jos kaikki osaavat englantia? Miksi me sitten enää katsoisimme Yleisradion ohjelmia?

pekka

Ylen suurin haaste on se, miten saadaan kuuntelijat osallistumaan ylen tuottamien ohjelmien tekemiseen. Miten "hiljainen tieto" saadaan leivottua ohjelmiin niin, että päättäjät joutuvat ottamaan sen huomioon.

Avoin Yle

Uusia blogikirjoituksia ei enää julkaista tällä blogit.yle.fi -alustalla. Ylen yhtiösivustolla yle.fi/yleisradio on avattu paikka Näkökulma-teksteille. http://yle.fi/aihe/yleisradio/nakokulma Palautetta tai kysymyksiä Ylestä tai Ylen ohjelmista voit antaa myös yhtiösivuilla. https://palaute.yle.fi/

Blogiarkisto

2014

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2013

joulukuu

marraskuu

lokakuu

elokuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2012

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu