Ti 20.12.2011 @ 09:21Ylen ilmetiimi

Uutta Yle-ilmettä!

Ylen ilmetiimi Heidi Grönroos, Tuuli Laukkanen, Ili Marttinen, Pekka Sipilä ja Riikka Tähtinen (kuvassa myös projektipäällikkö Tuire Nuolivirta ja tiiminvetäjä Sami Liljeblad)Kuinka monta graafikkoa tarvitaan vaihtamaan Ylen yhtiöilme? Viiden hengen tiimimme valikoitui sisäisen suunnittelukilpailun kautta pari vuotta sitten. Osaamisalueinamme on mm. uutisgrafiikka, tv, radio, netti, painotuotteet...

Yleläisinä meidän ei tarvinnut lähteä kartoitustyössä liikkeelle nollasta. Suunnittelun lähtökohtina meillä ovat olleet Ylen arvot sekä tavoitemielikuvat. Lisäksi tutkimme tarkkaan muita yleisradioyhtiöitä, koska vastaavanlaista yritystä ei Suomesta löydy.

Uudistus on laaja ja se koskee kaikkia välineitämme (tv, radio, netti), maakuntia (välillä Helsinki–Inari) myöten. Se koskee myös mm. yhtiön painotuotteita ja ympäristöilmettä.

Logon suunnittelu

Aloitimme työmme tutustumalla tarkemmin Ylen logohistoriaan. Edellisistäkin logoista järjestettiin aikoinaan kilpailut. Hienoa (ja samalla pelottavaa!) oli päästä mm. Tapio Wirkkalan ja Herbie Kastemaan seuraan.

Tutustu Ylen logohistoriaan.

Logoluonnoksia suunniteltiin lukematon määrä ja niitä katseltiin ja kommentoitiin tiimissä. Parhaita jatkotyöstettiin ja testattiin käytännössä. Mitä pidemmälle suunnittelussa mentiin, sitä selvemmäksi tuli, että logon pitää olla selkeä ja yksinkertainen. Luonnoksista karsiutui pois kaikki turha. Logojen arvioinnissa meitä auttoi porukka muita Ylen visualisteja, joilta halusimme näkemystä tuorein silmin.

Uudeksi logoksi valikoitui kompakti neliö, jonka sisälle muotoiltiin ”yle”. Halusimme logolla vahvistaa mielikuvaa ihmisläheisestä yhtiöstä. Valintaan vaikuttivat myös monikäyttöisyys ja selkeys sekä tunnistettavuus. ”Laatuleimaksi” nimetty logo merkitsee jatkossa kaikki sisältömme Ylen tuotteiksi.

Visuaaliset elementit

Yhtiön uudeksi väriksi valittiin turkoosi. Tuntui mahdottomalta hakeutua pois sinisyydestä, mutta samalla halusimme raikastaa ja kirkastaa värimaailmaa. Väriä testattiin monin tavoin, sekä tv-ruuduissa ja netissä että lippumateriaaleissa ja painotuotteissa.

Tarpeelliseksi tuli myös yhtiöfontin tarkistaminen. Ryhdyimme etsimään erityisesti sähköisiin medioihin soveltuvaa ja samalla hieman persoonallisempaa, uuteen ilmeeseen sopivaa tekstityyppiä. Kustannuskartoituksen jälkeen totesimme, että on halvempaa teettää Ylelle oma fontti! Halusimme suomalaisen suunnittelijan ja päädyimme palkittuun typografiin Saku Heinäseen. Hän otti haasteen vastaan ja lähti suunnittelemaan meille fonttia mm. ohjeistuksella ”pyöreä mutta kulmikas”. Fontti otetaan käyttöön uutislähetyksissämme, netissä, opasteissa sekä kaikessa yhtiötasoisessa viestinnässä ja markkinoinnissa.

Ensimmäistä kertaa yhtiön historiassa olemme kuvanneet myös brändivalokuvia, joiden kautta haluamme koskettaa kohderyhmäämme – kaikkia suomalaisia. Kuvissa emme esittele Ylen tekniikkaa tai linkkitornia vaan erilaisten suomalaisten tarinoita. Pyrimme välttämään kuvissa mainosmaisuutta, sen sijaan haluamme kuvata arjen taikaa. Brändivalokuvia käytetään yhtiötasoisessa viestinnässä ja markkinoinnissa, vaikkapa vuosikertomuksen kannessa. Uudet brändivalokuvat ovat valokuvaaja Kaapo Kamun käsialaa.

Tuleva ilme esitellään nyt suomalaisille, mutta työ jatkuu. Uudistus maaliskuun alussa. Yleisölle suurin muutos näkyy varmasti kanavailmeiden, mutta myös ohjelmaprofiloinnin kautta. Myös tv-ohjelmien välissä pyörähtävä Yle-logoanimaatio uudistuu uuden ilmeen mukaiseksi.

Kohta maalissa! Haluamme kuulla ajatuksianne, antakaa palaa!

Heidi Grönroos, Tuuli Laukkanen, Ili Marttinen, Pekka Sipilä ja Riikka Tähtinen

96 kommenttia

Ettekö parempaan pystyneet? Logon fontti ja värit tuovat mieleen lapsellisuuden, tummemmat värit olisivat luoneet mielikuvaa vahvuudesta ja osaamisesta, aivan kuten vanhoissa logoissa on ollut. Lisäksi tuo turkoosi ei tule toimimaan hyvin valkoisella pohjalla joissakin televisioissa. Ilmeisesti olette saaneet jonkinlaiset ohjeet hallintoneuvostolta, logostahan tulee mieleen miltei Liik enne vira sto.

Modulator kirjoitti:

Ettekö parempaan pystyneet? Logon fontti ja värit tuovat mieleen lapsellisuuden, tummemmat värit olisivat luoneet mielikuvaa vahvuudesta ja osaamisesta, aivan kuten vanhoissa logoissa on ollut. Lisäksi tuo turkoosi ei tule toimimaan hyvin valkoisella pohjalla joissakin televisioissa. Ilmeisesti olette saaneet jonkinlaiset ohjeet hallintoneuvostolta, logostahan tulee mieleen miltei Liik enne vira sto.

Lisäkommenttina haluaisin myös kertoa että jonkinlainen suomalainen ja pohjoismainen "taika" puuttuu logosta, ei se nykyinenkään sitä sisällä, mutta kaksi sitä edellistä sisälsi.

Onpa kamala Trabantin sininen tunkkainen kökkökuutio tuo uusi logo. Olisitte edes tehneet tuosta vanhasta kunnon Hauhion logosta retroversion, niin olisi vältytty tuolta kammotukselta.

Aivan karsea on kyllä tämä uusi logo.

Vielä kun saisi YLEn teräväpiirtokanavan näkyviin antenniverkossa ilman mainosyhtiöiden sopimuksia niin voisi jotain sanoa siitä sisällöstäkin.
Kauppiaat myyvät nytkin jouluksi teräväpiirtotelkkareita, joissa ei ole T2 viritintä ihan pokkana...
Jos uudistus on vain kosmeettinen niin miksipä siitä pitäisi maksaa logon suunnittelijoille kun rahalla olisi voinut kehittää palveluja asiakasmyönteisempään suuntaan?

Turkoosi-valkoinen -yhdistelmä on vähän liian vauvamainen ja epämääräinen, vanhan perussinisen säilyttäminen tämän osana olisi ehkä nostanut logon infantiilista älyllisten tuotosten kategoriaan. Liian Facebookmainen!

Pitäiskö ton neliön kulmat ehkä laittaa tasaisiksi kaariksi, eikä noin, että ovat epäsuhtaisesti? Logon fontti on aika karaktäärisesti 2010-2011, joka tulee pahasti paistamaan tulevina vuosina...

Vau, hienoa työtä! Logo tuntuu raikkaalta ja ihmisläheiseltä eikä miltään harmaalta betoniviranomaiselta... jota jotkut kommentoijat näyttävät kaipaavan.

Tykkään! Sopivassa suhteessa vakavuutta ja rentoutta.

Nelonen?

Uusi logo oli hieno, moderni ja raikas! Turkoosi on värinä oikein onnistunut valinta

Kiitos tiimille ja sen valinneille! Sen, mitä joku aiemmin kommentoinut näkee 'lapsellisena', minä näen helposti lähestyttävänä, nuorekkaana, iloisena ja uusia polkuja keksivältä.

Onpas täällä negatiivista porukkaa! Uusi logo on hieno, raikas ja nuorekas. Upeaa työtä!

Hienoa työtä! Uusi logo on ihan oikeasti hyvä. Ne, jotka väittävät logoa huonoksi, ovat väärässä :) Uudistuksia kuuluukin haukkua heti tuoreeltaan. Vaikka sitten silmät sidottuina.

Voi pyhä sylvi taas mitä nillitystä, mutta voiko sitä muuta odottaakaan. Mitä tahansa Ylessä tehdään mihin tahansa suuntaan niin valituskuoro on varma.

Hyvää työtä graafikkotiimiltä. Käytettävyys, joustavuus ja (brändin) tunnistettavuus ovat kuninkaita, eiköhän tämä uusi ilme tule lunastamaan itsensä käytännössä.

"Logon fontti on aika karaktäärisesti 2010-2011, joka tulee pahasti paistamaan tulevina vuosina..." kieltämättä tuossa voi olla pointti, aika näyttää.

Uusi ilme näyttää oikein kivalta ja modernilta. Vähemmän on enemmän, siitä linjasta pidän myös. Suomalaisen osaamisen hyödyntäminen niin ilmeen uudistamisessa kuin uuden fontin suunnittelussakin on mainio juttu!

Yleläiset kehuu taas toisiaan, kuinka on niiin ihanaa ja raikasta. Tuo logo voisi olla jossain vaippapakkauksessa, ennemmin kuin valtion mediayhtiön seinällä. Minkä takia tunnuksia täytyy muutenkaan koko ajan muutella.

Paljon mainostettuja vähiä resursseja voisi varmaan sitoa muuhun kuin uusien logojen ja brändien suunnitteluun. Ja vielä parempi, jos tv:ssä ei mitään logoja olisikaan. Varsinkaan ohjelmissa ja VARSINKAAN animoituja, vaikka olisikin kuinka modernia ja kirkasta.

Quote:

Tarpeelliseksi tuli myös yhtiöfontin tarkistaminen.

Ohjelmatekstityksien fontin voisitte samalla tarkistaa.

Quote:

Yleisölle suurin muutos näkyy varmasti kanavailmeiden, mutta myös ohjelmaprofiloinnin kautta.

Kunhan ei taas lähdettäisi kilpailemaan mainoskanavien kanssa olemalla samanlainen kuin nekin. Katsotaan, sanoi...

Ei millään pahalla, mutta ei niin hyvälläkään.

No jopa on ankea ja yksitoikkoinen! eihän tuossa oo mitään järkee... Olisin kaivannut jotain samantyylistä kuten tuo "renkaat", joka on ainoa ja oikea yle-logo...

Upea uusi logo! Ihan mahtava! Hienoa, että Ylen sisältä on löytynyt ryhmä, joka vie Ylen kohti uutta ja muutosta.

Pelottavaa on sen sijaan nämä vakiovalittajat tässäkin kommenttiketjussa. Mahtaa olla ankeaa omata noin negatiivinen ja tylsä suhtautuminen muutokseen.

Kohti uutta, monipuolisempaa, värikkäämpää ja positiivisempaa Yleä!

Ideaton, viimeistelemätön, hengetön, liikaa kiinni tässä ajassa. Ei välitä Ylen taikaa. Onneksi Yle = sisältö, ei logo auton kyljessä.

Saako tässä kommenttipalstassa kysyä logon tekijöiltä? Jos saa, kysyisin seuraavaa: Millä perusteella päädyitte käyttämään pelkkiä pieniä kirjaimia?

Tuo on piirre, jota tuotemerkeissä inhoan. Tuntuu, että omaa nimeä hävetään, kun sitä ei uskalleta kirjoittaa isolla alkukirjaimella.

Ovatko kanavien nimet jatkossa seuraavia: yle tv1, yle tv2, yle teema, ylex, jne.?

Tulee mieleen pikkukylän neuvola. Ei mennyt nappiin tämä homma.

uudessa logossa on sopivasti uutta, vanhaa, rentoutta ja sympaattisuutta. TYKKÄÄN :)

Klok kirjoitti:

Saako tässä kommenttipalstassa kysyä logon tekijöiltä? Jos saa, kysyisin seuraavaa: Millä perusteella päädyitte käyttämään pelkkiä pieniä kirjaimia?

Tuo on piirre, jota tuotemerkeissä inhoan. Tuntuu, että omaa nimeä hävetään, kun sitä ei uskalleta kirjoittaa isolla alkukirjaimella.

Ovatko kanavien nimet jatkossa seuraavia: yle tv1, yle tv2, yle teema, ylex, jne.?

mietin samaa kuinka jatkossa nimilyhenne kirjoitetaan yle, YLE, Yle....?
Logo on raikas :) Hienoa, jos saadaa vielä näille omille koneille oma fontti, jota voi käyttää

Älkää pliiiis tehkö itse, vaikka talossa olisi kuinka monta photoshoppia käyttävää ihmistä. Toisekseen, kun logosuunnittelun aloittaa joukko "visualisteja" tarkoittaa se sitä, että jokainen haluaa jättää sormenjäljen ja yksikään ei ole koskaan lukenut yhtiön strategiaa.

Toki on niin, ettei YLEn ilmeellä koskaan mitään strategiaa/historiaa ole ollutkaan, vaan ainahan logo on ilmentänyt suunnittelun aikakautta. Tällä hetkellä hip ja pop on feminiinisyys, ikuinen nuoruus, pehmeys ja ruotsalaisittain "lagom", joka näkyy logon pyöristetyissä kulmissa, lapsekkaassa, vesitetyssä sinisessä ja pehmeälinjaisessa fontissa. Joten siinä mielessä onneksi olkoon, sisäinen tiimi, saitte kiteytettyä ajan hengen, kuten Nelonen ennen teitä (tätä tarkoitin sisäisellä suunnittelulla: tuijotetaan mitä kilpailija tekee ja halutaan samaa).

Oman työn arviointiin suosittelen muutakin kuin käytävägalluppia. Kun se strategiapaperi on kuitenkin niiiiin lääst siison, niin lukemistoksi arvostelun lomaan suosittelen Graphicsin vuosittaista LogoDesign -sarjaa sekä pohjille "Colour management for logos: a comprehensive guide for graphic designers", John Drew & Sarah Meyer.

Höpöhöpöhöpö. Kalliita työtunteja käytetään toisarvoiseen. Sisältö on pääasia: logojen ja fonttien vaihtojen suureellinen julkistaminen on surkuhupaisaa. Yleisö mieltää yhtiön käyttävän rahoja turhuuteen.

Katsokaa Nelosen logoa. Katsokaa R-kioskin logoa. Katsokaa Suomen ykkösstartupin Kioskedin logoa. Älkää menkö noita samoja polkuja. Tää on niiiiin last year.

Miksi se näyttää hyvin samanlaiselta kun Nelosen logo? Melkein identtinen?

Tai onko se ehkä tavoite että aina kun YLE tekee niin luullaan että Nelonen on tehnyt ja toisinpäin.

Tervehdys

"keskustelijat", kysyn nyt Teiltä: ettekö parempaan pystyneet? Edes käyttämään omaa nimeä? Yksi vaatii lisätietoja mutta pysyy puskassa, toinen esittäytyy mainosmieheksi muttei kehtaa mainostaa edes itseään.

Sanalla sanoen: säälittävää! Mutta lienee hyvä että Yle tarjoaa näin mahdollisuuden purkaa pahaa mieltä ja joulustressiä rauhan ja hyvän tahdon juhlan kohta koittaessa.

Itse olen yleläinen, mutten mitenkään tekemisissä ilmeuudistuksen kanssa. Merkit - menneet, nykyinen ja tulevat - ovat kaikki omassa ajassaan päteviä ja puhuttelevia. Olennaista lienee että jatkossakin teemme mahdollisimman merkityksellisiä sisältöjä uuden merkin alla.

Lopuksi saanee toivottaa - kaikille yleensä ja jokaiselle erikseen - yleisesti ylevöittävää juhla-aikaa Ylen ohjelmien parissa.

Anteeksi nyt, mutta eih....onko tuon tehnyt joku esikoululainen? Ja mikä tää Nelosen logon kopiointi oikein on - sori mutta tuo uusi logo ei vaan toimi.

Ihan modernin oloinen logo. Hiukan hämmentää vain, että se on niin lähellä Nelosta. Sekä värinsä puolesta, että ideansa, ja taustan muotonsa puolesta.

Värivaihtoehtona se tuttu tummansininen olisi toiminut ehkä paremmin, jolloin sekoittuminen Nelosen logoon olisi vältetty, ja näin olisi logojen historia kulkenut mukana...

Kiitos kommentoinnista ja keskustelusta!

Uudistus ei ole kosmeettinen. Ylessä on laajempi uudistus- ja strategiatyö käynnissä, jota ilmeuudistus tukee. Ylen strategiassa keskeistä on se, että haluamme tavoittaa kaikki suomalaiset paremmin ja kaikissa välineissä. Myös Ylen kanavat profiloidaan selkeämmin. Mediankäyttö on muuttunut merkittävästi, uusia välineitä on tullut lisää ja sisällöt liikkuvat kanavista irrallaan entistä enemmän. Haluamme ilmeuudistuksella varmistaa, että kaikki Ylen sisällöt tunnistetaan ja löydetään paremmin.

Ylessä on useita tv- ja radiokanavia, nettipalveluita, uutiset sekä lukematon määrä sisältöä, joihin uuden ilmeen – minimissään kaiken kuittaavan yhtiölogon – on sovittava. Tämä asettaa logolle visuaalisia vaatimuksia yksinkertaistamisen suuntaan. Tärkeimmät kriteerit logolle ovat siis selkeys, tunnistettavuus ja erottuvuus. Lähtökohtamme on se, että menemme sisältö, ei ilme, edellä.

Logon typografiaan ja pieniin kirjaimiin päädyimme siksi, että haimme helpommin lähestyttävää logoa, joka toimii sähköisen mediatalon välineissä. Yhtiön nimi nähdään hyvin usein muodossa "yle.fi" eli nettiosoitteena, tähän lukuasuun on siis jo totuttu.

Yhtiön nimi on kirjoitusasultaan "Yle". Kanavien nimet kirjoitetaan jatkossa muotoon Yle TV1, Yle Teema, Yle Radio Suomi jne. Myös Yle Uutiset kirjoitetaan samalla logiikalla.

Nyt julkistettu uusi yhtiölogo tulee näkymään yleisölle lähinnä kanavailmeissä, nettisivuilla ja yhtiön tuotantoplanssissa.

Ilmeuudistustyö on ollut käynnissä jo vuodesta 2009 eikä siten ole sidoksissa rahoituspäätökseemme. Nykyinen ilme on ollut käytössä uuden ilmeen lanseeraukseen mennessä 12 vuotta, sitä edellinen koko 90-luvun.

Logon toimivuutta arvioitiin laajasti eri välineissämme talon muiden graafikoiden toimesta. Logoa testattiin myös focus group -menetelmällä.

Kylmä, iloton, persoonaton ja jäykkä.... kohenna siinä sitten vanhaa yle-kuvaa !!!

Uusi ilme on raikas, toimiva ja sopivasti moderni olematta liian trendikäs. Hyvää työtä!

Minusta logo yksinkertaisesti erinomainen. melko selkeä :)

graafikko kirjoitti:

Anteeksi nyt, mutta eih....onko tuon tehnyt joku esikoululainen? Ja mikä tää Nelosen logon kopiointi oikein on - sori mutta tuo uusi logo ei vaan toimi.

minusta kyllä tossa logossa lukee Yle eikä Nelonen :) minusta tosta logosta tulee mieleen Applen aplikaation logo :)

Fontista tykkään, perinteinen mutta silti moderni, kulmikas mutta silti pehmeä. Hyvä että tummansinisestä on päästy mutta tämä turkoosi sen sijaan muistuttaa kovasti Twitterin väriä ja on ehkä liian laimea ja vaalea.

Olen pahoillani Jyrki nimimerkin käytöstä, mutta toisilla meillä on oikea työ ja oikeita asiakkaita, jolloin kannattaa välttää turhaa julkisuutta omalle nimelleen, vaikka omaa toimialaa sivuavista asioista haluaakin keskustella. Ei minulla ole mitenkään paha mieli. Ammatillisesti en ole graafikko, mutta minulla on ollut ilo tehdä työtä itseäni lahjakkaampien henkilöiden keskuudessa, jolloin jotain sitä parissakymmenessä vuodessa tarttuu itseenkin.

Olen vain sitä mieltä, että nykyinen logouudistus (toivottavasti brandiuudistus) ilmentää vain samaa mitä aikaisemmatkin: historiatonta tätäpäivää, jossa säännöllisin väliajoin heitetään kertynyt brand value roskikseen. Esimerkkinä brandin visuaalisen ilmeen uudistamisesta kannattaa googlettaa Shellin logon kehitys viimeiseltä sadalta vuodelta, niin huomaa, miten se tehdään taiten. Historiattomuus ei tietenkään ole tämän logotiimin syytä, sen toistaminen on sitten toinen juttu.

Enkä tässä nyt ole pahaa mieltä aiheuttamassa koko tiimille: johtohan se päätti tehdä uudistamisesta sisäisen asian. Voin vain kokemuksesta sanoa, ettei sisäinen suunnittelu yleensä (sic!) onnistu, koska:
- tuijotetaan liikaa kilpailijoita
- pelätään (mainosjargonvaroitus) astua ulos omalta mukavuusalueelta
- ei haluta loukata ketään, erityisesti esimiestä, kollegoja, etc.
- alistetaan päätös huutoäänestykseen, jossa massa (asema) voittaa
- kukaan ei todellisuudessa halua johtaa projektia, koska projektijohdossa asettaa oman päänsä pölkylle, mikäli lopputulos ei miellytäkään ihan kaikkia

Että näin. Joululahjavinkkejä jo edellisessä viestissä. Ja lopuksi Jyrki ja koko suunnittelutiimi, hyvää Vapahtajamme syntymäjuhlan päivää.

Minulla on 5 vuotias lapsi. Hänkin osaa piirtää neliön ja kirjoittaa siihen yle? Käsittämätöntä rahojen ja henkilöstöresurssien tuhlausta!

Kiitos Mainosmies asiantuntevista kommenteista!

Ilmeuudistus on Ylessä osa laajempaa brändi- ja strategiauudistusta. Maaliskuussa uusi logo tulee esiintymään luonnollisessa ympäristössään, eri sovelluksissa tv:n ruudulla ja netissä. Silloin on helpompi arvioda logon toimivuutta ja ilmettä kokonaisuutena. Toivottavasti saamme kuulla arvioitasi myös silloin.

Jaan osittain mielipiteesi projektien hoidosta yleensä, mutta voin vakuuttaa että mainitsemiasi virheitä on pyritty tietoisesti tässä tapauksessa välttämään.

Logon kirjoitusasu (gemena) on askel pois mukavuusalueelta. Olimme varmoja että asiasta syntyy keskustelua. Hyvä niin, koska siitä tässä kaikessa on pohjimmiltaan kysymys.

Oikein hyvää Joulua myös sinulle!

Hei,

itsellänikin on 5-vuotias lapsi! Lapset ovat lahjakkaita! Uusi logo on toki aikuisten suunnittelema (tylsää). Joskus yksinkertaiset asiat vain toimivat parhaiten.

Tää on sitä oikeeta Yle-meininkiä. Tehdään pari vuotta "töitä" kansalaisten rahoilla yhden kuvan parissa ja lopputuloksena on "joku laatikko". Y ja E ovat muuten eri korkeudella suhteessa toisiinsa.

Klok kirjoitti:

Saako tässä kommenttipalstassa kysyä logon tekijöiltä? Jos saa, kysyisin seuraavaa: Millä perusteella päädyitte käyttämään pelkkiä pieniä kirjaimia?

Tuo on piirre, jota tuotemerkeissä inhoan. Tuntuu, että omaa nimeä hävetään, kun sitä ei uskalleta kirjoittaa isolla alkukirjaimella.

Ovatko kanavien nimet jatkossa seuraavia: yle tv1, yle tv2, yle teema, ylex, jne.?

Ei mielestäni tuossa mitään häpeillä. Vastaavin perustein suuraakkosin kirjoitetut kirjaimet tarkoittavat huutamista.

Mikä fiksaatio ihmisillä on että logon pitäisi olla kuin pienennös Mona Lisasta. Taiteella ja yritysgrafiikalla ei ole mitään tekemistä keskenään. Enkä toisaalta ymmärrä miksi Ylen pitäisi olla sininen? Miksi kaikki suomalaiset yritykset pitää olla sinisiä? Meillä on myös puita jotka on vihreitä. Kyseisen sävyn ei tarvitse viitata mitenkään luontoon mielestäni. Tärkeintä on yrityksen tunnistettavuus ja miten se toimii eri paikoissa. Itse logo ei ole yrityksen koko persoonallisuus vaikkakin on sen vankka kulmakivi. Persoonallisuuden voi tuoda esiin muilla seikoilla kuten esim. MTV3:n pöllö. Ylellä ei ehkä ole samanlaista persoonaallisuutta mutta ehkä keväällä näemme jotain uutta. Sitä mielenkiinnolla odottaen. Tässä logossa on hyvät lähtökohdat ja on ajassa kiinni.

Tiimille tuntuu tulevan negatiivinen palaute ihan yllätyksenä. Eiköstä tämän budjettiluokan projekteissa jo suoriteta testiyleisölle logon näyttämistä, ennenkuin sitä esitellään suurelle yleisölle.

Esim firma nimeltä Pepsi suoritti logonsa testaamisen käyttämällä erästä suhteellisen pientä n. 5 miljoonan asukkaan maata testiyleisönä. (kyseisen maan asukkaat kutsuvat itseään suomalaisiksi) Tarkoitus oli selvittää, että millaisia reaktioita uusi logo kirvoittaa ihmisissä. Palaute oli hyvää ja logo päästettiin maailmanlaajuiseen levikkiin.

Anonyymi kirjoitti:

Ideaton, viimeistelemätön, hengetön, liikaa kiinni tässä ajassa. Ei välitä Ylen taikaa. Onneksi Yle = sisältö, ei logo auton kyljessä.

Eikö nimenomaan yrityksen pidä olla ajassa kiinni, jos sen tehtävä on tuoda koko ajan uutta viihdettä kansalle. Tilanteessa, jossa teknologia mullistaa TV:n katselua koko ajan on parempi näyttää tuoreelta kuin joltakin kommunismin aikaiselta perässälaahajalta.

5 v lapsen isä! kirjoitti:

Minulla on 5 vuotias lapsi. Hänkin osaa piirtää neliön ja kirjoittaa siihen yle? Käsittämätöntä rahojen ja henkilöstöresurssien tuhlausta!

Mielestäni lapsenmielinen luovuus on mitä parasta ja pyrin siihen itsekin. Mutta valitettavasti sitä räikeintä ja mitä eläväisintä piirrustusta ei voi laittaa isän televisio-ohjelman päälle leijumaan, koska isä ei näe sitä silloin ja se valittaa myös silloin, että verorahoilla on pilattu hänenkin katselukokemus.

Veikkaan myös, ettei tämän logon suunnitteluun ole kahta vuotta käytetty. Enemmänkin on brändin uudistuksesta kyse ja se vie YLE:n kokoisessa laitoksessa suunnilleen yhtä paljon aikaa kun Iisakin kirkon rakentamisessa.

Ei se ainakaan huonompi ole kuin entinen. :-) Pelkän logon perusteella on tietenkin vaikea sanoa koko ilmeestä mitään, tärkeää on miten logoa ja uutta typografiaa käytetään. Ja niitä uusia kuvia.

Ihan hyvä, että teetettiin talon sisällä. Turha mennä merta edemmäs kalaan.

Ms kirjoitti:

Nelonen?

On kyllä turhan samanhenkinen ja -värinen, etenkin kun samalla toimialalla ovat... Onkohan tässä jonkin sortin fuusio tulossa? :-)

ihmeellistä kirjoitti:

Tiimille tuntuu tulevan negatiivinen palaute ihan yllätyksenä. Eiköstä tämän budjettiluokan projekteissa jo suoriteta testiyleisölle logon näyttämistä, ennenkuin sitä esitellään suurelle yleisölle.

Esim firma nimeltä Pepsi suoritti logonsa testaamisen käyttämällä erästä suhteellisen pientä n. 5 miljoonan asukkaan maata testiyleisönä. (kyseisen maan asukkaat kutsuvat itseään suomalaisiksi) Tarkoitus oli selvittää, että millaisia reaktioita uusi logo kirvoittaa ihmisissä. Palaute oli hyvää ja logo päästettiin maailmanlaajuiseen levikkiin.

Kiitos kommentista! Negatiivinen palaute ei tule tekijöille täytenä yllätyksenä. Logoa on testattu eri yleisöillä. Tosin vähän pienemmillä määrillä kuin Pepsin tapauksessa, muuten kohderyhmä on sama. Logo jakaa mielipiteitä ja herättää tunnereaktioita. Valtaosa onneksi positiivia. Vanha logo ei ollut huono sekään, on ymmärrettävää että sillä on puolustajansa. Taustalla on kuitenkin se, että Yle on muutoksessa ja maailma myös. Uusi logo kuvastaa tätä muutosta. Visuaalisesti uusi logo taipuu hyvin erilaisiin sovelluksiin.

Sivut

Avoin Yle

Uusia blogikirjoituksia ei enää julkaista tällä blogit.yle.fi -alustalla. Ylen yhtiösivustolla yle.fi/yleisradio on avattu paikka Näkökulma-teksteille. http://yle.fi/aihe/yleisradio/nakokulma Palautetta tai kysymyksiä Ylestä tai Ylen ohjelmista voit antaa myös yhtiösivuilla. https://palaute.yle.fi/

Blogiarkisto

2014

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2013

joulukuu

marraskuu

lokakuu

elokuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2012

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu