Pe 13.11.2015 @ 09:34Maisa Hyrkkänen

Verojalanjälki

Maisa HyrkkänenMaisa Hyrkkänen on Ylen talousjohtaja.

Verojalanjälki ja Yle  – useimmille ihmisille tulee näistä sanoista varmasti ensimmäisenä mieleen Yle-vero ja sen “jalanjälki” omassa henkilökohtaisessa verotuspäätöksessä. Verojalanjäljellä tarkoitetaan kuitenkin niitä verotuloja ja veroluonteisia maksuja, joita yrityksen toiminnasta kertyy yhteiskunnalle.

Käsitteenä verojalanjälki on melko uusi. Vakiintuneita raportointikäytäntöjä tai -malleja sille, miten yritykset verojalanjäljestään kertovat, ei vielä oikein ole olemassa. Niitä kuitenkin kehitetään.

Myös se, mitä kaikkea verojalanjälkeen sisällytetään, vaihtelee. Useimmiten jalanjälki koostuu yhtiön maksamista  välittömistä ja välillisistä veroista sekä henkilöstöön liittyvistä työnantajan ja työntekijän veroluonteisista maksuista.

Ylen verojalanjälki vuonna 2014 oli 119,6 miljoonaa euroa.

Välittömien verojen osuus oli 4,5 miljoonaa euroa. Summa sisältää työnantajan sosiaaliturvamaksuja 4,0 miljoonaa euroa ja kiinteistöveroa 0,5 miljoonaa euroa. Välillisinä veroina Yle maksoi nettona 8,1 miljoonaa euroa arvonlisäveroa.

Henkilöstöön liittyviä veroluonteisia työnantajamaksuja maksettiin 43,7 miljoonaa euroa ja työntekijöiden maksuja tilitettiin kaikkiaan 63,3 miljoonaa euroa, josta ennakonpidätyksiä oli 51,2 miljoona euroa.

Yle maksoi palkkoja tai palkkioita vuonna 2014 kaikkiaan noin 10 000 henkilölle. Tästä joukosta vakituisessa tai määräaikaisessa työsuhteessa Yleen oli noin 3500 henkilöä ja loput 6500 olivat ammatinharjoittajia, jotka pääsääntöisesti tilittävät veronsa itse.

7 kommenttia

Yrityksen toiminnasta kertyy verotuloja yhteiskunnalle. Verojen maksaminen on osa yhteiskuntavastuuta. Mutta yleensä yritykset tekevät tulosta ja niillä on liiketoimintaa. Yleisradiossa on unohdettu se, että Ylen tarkoitus ei ole tehdä taloudellista tulosta. Yle ei varsinaisesti ole yritys, tämä tuntuu unohtuvan. Yleisradio maksaa veroja verorahoilla. Mitä lisäarvoa tämä tuo yhteiskunnalle? Yleisradion rooli yhtiönä on yrityksiin verrattuna erilainen ja sen tarkoitus ja tavoitteetkin ovat erilaisia. Nykyään se on alkanut toimia kuin jokin pörssiyhtiö, jonka tarkoitus on tuottaa tulosta. Mutta kun Yle ei nyt vaan ole kaupallinen yhtiö, eikä se ole myöskään yritys. Yleisradion toiminta ei täytä yrityksen tunnusmerkkejä.

Maisa Hyrkkäsen oma verojalanjälki oli viime vuonna noin 103 347 euroa.

Kaikenkaikkiaan Yleisradioverosta maksettiin hänen palkkojaan noin 219 888 euroa kuussa, mikä tekee "vaatimattomasti" noin 18 250 euroa / kuukaudessa. Tämä maksettiin sinunkin Yle-verorahoillasi!

Lisäksi hänen tuleva jättieläkkeensä maksetaan Yleisradion eläkesäätiöstä, jonne nämä Ylen johtajat ovelasti kuppaavat Yleisradion varoja, siis meidän verovarojamme omaksi hyödykseen, muun muassa myymällä tontteja, joilla Yleisradion kiinteistöjä sijaitsee. He alaskirjaavat miljoonien arvoisia rakennuksia ja purattavat ne (esim. Radiotalon Suurtuotantosiipi), jotta eläkesäätiö saa myydä tontin alta hyvällä voitolla ja näin turvaavat oman tulevan jättieläkkeensä. Yleisradion johdon toiminta on todella härskiä. Ja me maksamme sen suoraan ja välillisesti.

Kun täällä näyttävät nämä Yleisradion johtajat jakavan omaa viestiään kansalle, niin voisiko joku Ylen johtajista kertoa myös Yleisradion henkilöstöjohtamisesta, HR:stä eli Human Resource Managementista jotain? Kai siinäkin olisi jotain ihanaa kehuskeltavaa, vai kuinka? Kaikki Ylessä on niin erinomaista ja hienoa. Siellähän ollaan edelläkävijöitä johtamisessa, niin kai sitten henkilöstöhallinnossakin. Jotain erinomaista näin hienosti johdetussa yhtiössä täytyy olla siitäkin kerrottavana? Yleläiset voivat hyvin? Henki on hyvä, ja henkilöstö on tasavertaisessa asemassa? Eikö niin? Työehtosopimuksia noudatetaan esimerkillisesti ja lakiakin noudatetaan. Eli Yleisradio on maailman paras työnantaja. Kertokaa nyt sekin vielä meille. Kyllä me uskomme - uskomme myös joulupukkiin.

Ensimmäinen mitä yle voisi tehdä palauttaakseen edes ripauksen uskottavuudestaan on, että se alkaisi noudattaa sille kirjattua tehtävää. Seuraavaksi se voisi alkaa puhumaan totta.
Nykyisellään yle on trollitehdas. Sanoma vaihtelee sen mukaan kenelle se osoitetaan svenskaylen ollessa omaa luokkaansa..
Pieni esimerkki viimeaikaisesta ylen toiminnasta. Yleen ohjelmaa tekevä henkilö sosiaalisessa mediassa käski ihmisen syödä paskaa ja kuolla. Seurauksena oli joukko yhtä epäasiallisia kommentteja toimittajalle. Sen sijaan, että yle olisi ilmaissut paheksuntansa myös toimittajaa kohtaan se tekee svenskaylelle artikkelin, jossa kyseinen toimittaja valittaa saamistaan viesteistä ja kertoo oman purkautumisensa olleen ylireakointia ja hänen sanomansa oli kuulemma erotettu asianyhteydestä. Kommentoinnin ollessa avoimessa ylessa vapaan svenskaylen puolella, sinne ovat päässeet läpi kirjoitukset, jotka paheksuvat toimittajan saamia uhkauksia, unohtaen toimittajan oman toivomuksen paskan syömisestä ja kuoleman toivottamisesta kokonaan.

@Kohtuullisuus?:
Lähes puolet vuoden 2014 verotettavista ansioistani perustui aikaisempiin työsuhteisiini finanssitoimialalla, eli ei ollut Ylen maksamaa palkkaa. Finanssitoimialan säännösten mukaan osa ansaituista palkkioista maksetaan tietyissä tilanteissa useamman vuoden odotusajan jälkeen. Työsuhteeni Yleen alkoi 1.1.2014.

Maisa Hyrkkänen

Edelliseen kommenttiin viitaten, kysyisin eikö meidän veronmaksajien pitäisi kaiken avoimuuden nimissä saada tietää julkisesti paljonko Yle palkkaa johtajilleen maksaa? Tiedämmehän kansanedustajienkin palkkiot, miksei siis Ylen johtajien palkkoja voitaisi julkaista avoimesti? Ja montako johtajaa Ylessä on?

Ylen palkat? kirjoitti:

Edelliseen kommenttiin viitaten, kysyisin eikö meidän veronmaksajien pitäisi kaiken avoimuuden nimissä saada tietää julkisesti paljonko Yle palkkaa johtajilleen maksaa? Tiedämmehän kansanedustajienkin palkkiot, miksei siis Ylen johtajien palkkoja voitaisi julkaista avoimesti? Ja montako johtajaa Ylessä on?

Yle kertoo johtajiensa palkkauksesta selvityksessään hallinto- ja ohjausjärjestelmästä, sen löydät täältä: http://yle.fi/aihe/yleisradio/vuosikertomukset
Ylen johtoryhmä puolestaan on esitelty täällä. http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/01/12/ylen-organisaatio

terv. Kaisa Hilden, Viestintä / Yle

Avoin Yle

Uusia blogikirjoituksia ei enää julkaista tällä blogit.yle.fi -alustalla. Ylen yhtiösivustolla yle.fi/yleisradio on avattu paikka Näkökulma-teksteille. http://yle.fi/aihe/yleisradio/nakokulma Palautetta tai kysymyksiä Ylestä tai Ylen ohjelmista voit antaa myös yhtiösivuilla. https://palaute.yle.fi/

Blogiarkisto

2014

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2013

joulukuu

marraskuu

lokakuu

elokuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2012

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu