Mikael Jungner: Journalismista

Mikael JungnerSilminnäkijä -ohjelmassa esitettiin vakavia väitteitä pääministeristä. Vakavia olivat myös pääministerin vastaväitteet. Tällaisissa tilanteissa journalististen periaatteiden ja toimintatapojen merkitys korostuu. Tässä muutama havainto aiheesta.

YLE ei ole tässä asiassa osapuoli. Kovistakin syytöksistä huolimatta YLE ei ole ketään vastaan. Me teemme journalismia, vastaamme kysymyksiin, perustelemme ratkaisumme ja annamme samalla kaiken tarvittavan tilan ja kunnian meitä arvosteleville henkilöille ja argumenteille. Todellista riippumattomuutta on kyky kohdata avoimesti vastaan tuleva kritiikki.

Meillä on selkeät journalistiset vastuusuhteet. Ohjelmasisällöstä päätetään linjassa toimittajasta päätoimitusvastuussa olevaan. Yhtiön johto ei puutu journalismiin. Samalla YLEn johto kuitenkin turvaa journalistisen vapauden yhtiön toimittajille. Tämä takaa YLEn riippumattomuuden. On oikein, että toimitusjohtaja ei tiennyt etukäteen Silminnäkijä -ohjelmasta. On oikein, että toimitusjohtaja ei tunne lähdesuojan alaista aineistoa. On oikein, että mahdollisesta lisätiedon antamisesta päättävät journalistisesti vastuunalaiset henkilöt, ei toimitusjohtaja. Nämä asiat kuuluvat journalistisen päätöksenteon piiriin.

On sattuma, että maan hallitus on linjaamassa YLEn rahoitusta samaan aikaan pääministerin aiempaa toimintaa kritisoivan ohjelman jälkeen. Tämä sattuma osoittaa hyvin YLEn journalistisen riippumattomuuden. Ohjelmantekijöiden ei pidä ohjelmia tehdessään miettiä esimerkiksi YLEn rahoitusta tai omistajasuhteita. Ohjelmien teon taustalta on löydyttävä vain ja ainoastaan journalistiset periaatteet.

Monet ovat kysyneet YLE Uutisten ja Ajankohtaisohjelmien suhteesta. Ne on tarkoituksella organisoitu eri ohjelmistoalueisiin. Syitä on monia ja ratkaisusta voi toki olla toistakin mieltä. Olennaista on kuitenkin selkeät pelisäännöt. Molemmat organisaatiot käyttävät journalistista harkintaansa itsenäisesti.

Samalla on kuitenkin varmistettava, että eri toimitukset ovat tietoisia toistensa tekemisistä. Julkaisutavan, -järjestyksen ja -ajankohdan päättää viimekädessä kulloisenkin jutun omistaja.

Oma toimitusjohtajan tehtäväni on selkeä. Ensin varmistan, että ohjelmien teossa on noudatettu journalistisia laatukriteerejä ja sovittuja päätöksenteon muotoja. Tähän riittää tekijöiden ja vastuullisten sana. Toiminta YLEssä perustuu keskinäiselle luottamukselle. Tämän jälkeen toimitusjohtajan on tarvittaessa puolustettava ja tuettava jokaista yleläistä työssään.

Toimitusjohtajatuen antaminen ei kuitenkaan ole pääsääntö, se on harkiten käytettävissä vain kaikkein haastavimmissa tilanteissa. Pääsääntöisesti ohjelmantekijöitä tuetaan päätoimittajavastuulliselta taholta.

0 kommenttia

Avoin Yle

Uusia blogikirjoituksia ei enää julkaista tällä blogit.yle.fi -alustalla. Ylen yhtiösivustolla yle.fi/yleisradio on avattu paikka Näkökulma-teksteille. http://yle.fi/aihe/yleisradio/nakokulma Palautetta tai kysymyksiä Ylestä tai Ylen ohjelmista voit antaa myös yhtiösivuilla. https://palaute.yle.fi/

Blogiarkisto

2014

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2013

joulukuu

marraskuu

lokakuu

elokuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2012

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu