Ti 19.02.2013 @ 14:49Atte Jääskeläinen

Ylen uudistaminen vaatii rohkeutta

Atte Jääskeläinen. Kuva: Yle / Jyrki ValkamaKirjoittaja on Ylen Uutis- ja ajankohtaistoiminnan johtaja.

Ylessä ei koskaan ole uusittu uutisten ilmettä ja esitystapaa niin perusteellisesti kuin viikko sitten. Nyt muuttuivat yhden iltapäivän aikana sekä television, radion että verkon uutiset, kaikkiaan seitsemällä kielellä – jos selkosuomikin lasketaan. Kun Suomen luotettavin uutistoimija muuttaa tapaa, jolla se päivittäin toimii, muutos on miljoonille ihmisille merkityksellinen. Muutos on suunniteltava huolella, jotta hyvää ei pilata.

Uudistuksen pohtiminen alkoi kolme vuotta sitten. Projekti ilmeen uudistamiseksi käynnistyi kaksi vuotta sitten. Peruskonsepti oli valmiina vuosi sitten. Mukana oli satoja yleläisiä ja valittuja ulkopuolisia ammattilaisia, joilta haettiin uutta näkemystä ja olemassa olevan kyseenalaistamista.

Olemme Ylessä luvanneet uudistaa toimintaamme rohkeasti. Rohkeutta tarvitaan. Ylen tekemisiä seurataan hyvin kriittisesti. Panostetaanko oikeisiin asioihin? Onko verorahoja käytetty vastuullisesti?

Suomalaiset kokevat tutkimustemme mukaan uutiset Ylen julkisen palvelun tehtävistä kaikkein tärkeimmäksi. Ja mikä parasta: Onnistumme tässä tehtävässä kansalaisten mielestä erittäin hyvin. Selvästi yli puolet suomalaisista pitää Yleä maan johtavana uutistoimijana.

Tämä asema velvoittaa kehittämään. Jos uutisia ei kehitetä, ne alkavat näyttää ja kuulostaa vanhanaikaisilta. Tämän huomaa selvästi, kun katsoo edellisten vuosikymmenten lähetyksiä.

Meidän velvollisuutemme on palvella myös kaikkein vaikuttavimmilla ohjelmillamme suomalaisia niin hyvin kuin pystymme. Se on verorahojen vastuullista käyttöä.

Päivittäiset mediankäytön rutiinit murtuvat, ja varsinkin nuoremmat ikäryhmät haluavat seurata maailman ja Suomen asioita silloin kuin se heidän omaan elämänrytmiinsä sopii. Jos media ei kehitä omaa toimintaansa, se ei pian kykene palvelemaan edes uskollisimpia ystäviään.

Monet yleläiset ovat olleet mukana useissa aiemmissa uutisuudistuksissa. Kriittistä palautetta osasimme odottaa, se kuuluu suuriin muutoksiin. Nyt välitöntä positiivista palautetta tuli enemmän kuin aikaisemmin. Tiedän että projektin ammattilaiset tekivät työtään upealla ammattitaidolla ja äärimmäisen sitoutuneesti.

Erityisesti tv-lähetysten ilmeen muutos on vaikeampi asia kuin ulkopuolinen arvaakaan. Muutokset pitää koodata syvälle tietojärjestelmiin. Graafinen suunnittelu ei ole vain piirtämistä, se on myös tietotekniikkaa. Kun vanhasta ilmeestä vaihdetaan uuteen alle kahdessa tunnissa, uudet esitystavat pitää harjoitella samaan aikaan kuin vanhat juoksevat ruudussa. H-hetken koitettua satojen ihmisten pitää muuttaa toimintatapansa uuteen. Ja – kyllä – jotain korjattavaakin toki vielä on.

"Kun jokin arkisista päivittäisistä rutiineistasi muuttuu merkittävästi, ymmärrät yksinkertaisella tavalla elämän jatkuvasti kehittyvän ja muuttuvan roolin, ja virkistyt", kirjoitti Ylen uutisuudistuksesta muotoilun ammattilainen vaikuttaja Markku Piri. Hänen johtopäätöksensä oli: Onnittelut, Yle.

Uudistuneita lähetyksiä katselleena ja kuunnelleena uskallan sanoa: Kyllä. Kannatti olla rohkea ja uudistua.

Video: Näin tehtiin ilmeuudistus.

9 kommenttia

Minkä ihmeen takia varsinainen asiaohjelma-uutiset-, on pitänyt pilata niillä hermoja raastavilla äänimöläytyksillä ja kaikenlaisilla luikertelevilla väriviivoilla. Uutiset, kun ne on hyvin tehty ei kaipaa, eikä niihin saa sotkea tälläistä, jotka vie ajatukset asiasta pois.

PITÄKÄÄ UUTISET SELLAISINA KUIN NE OVAT OLLEETKIN, EI NIIHIN TARVITSE MITÄÄN YLIMÄÄRÄISTÄ!

Hei!
En löytänyt päätoimittajaa Luonto artikkeleihin joten käännyn Teidän puoleen. Koko informaatio artikkelissa; Evira: Suomessa ei mehiläisten joukkokuolemia, on pelkkää valhetta. Niitä on tapahtunut Suomessa oliko se jo 2010 ja http://www.uusisuomi.fi/asiasanat/mehilaisten-joukkokuolemat

Eteenpäin on median mentävä! Sattuipa vielä niin, että myös BBC uudisti uutisiaan melkein samaan saumaan, mikä tarjosi mahdollisuuden verrata kahden yleisradioyhtiön uutta ilmettä. Mielestäni BBC:n vaikutelma on ilmava ja avoin, kun taas Ylen uutiset tuntuvat ahtailta ja suljetuilta, kuin ohjelmaa todella kuvattaisiin jossain studion uutisnurkassa.
Ehkä seuraavassa uudistuksessa myös Ylen uutiset avautuvat ympäröivään maailmaan?
Onnea ja menestystä vaikeassa työssä!

Miksi Saamenkieliset Uutiset ovat vasta yöllä, kun suomenkieliset uutiset ovat monta kertaa päivällä.
Mitä yle-uutiset aikoo tehdä tämän ongelman korjaamiseksi.
Tiedoksi Saamelais valtuus-kunta.

Ylen uusi ilme on mielestäni myönteinen. Värit ovat raikkaat, väriviivat ovat kohtuullisen lyhyet ja äänitehosteet eivät ole liian häiritseviä, vaan täydentävät ilmaisua. Toimittajat ja juontajat ovat lisäksi oppineet liikkumaan luontevasti.
Nyt kun ilmaisu ja välineet ovat kunnossa, on tärkeää kehittää edelleen sisältöjä. Mielenkiintoisia aiheita, omia uutisskuuppeja ja luotettavia lähetyksiä hyvää huumoriakaan unohtamatta. Näin meidät Yle-veron maksajat pidetään tyytyväisinä.

Moi.
Ilme on muuttunut.
Missä on todelliset uutiset, kuten jokus
1970-1980-,luvulla.
Eikö pitäisi keskittyä ilmeen sijasta uutistarjontaan?

YLE uutiset ovat nykyään pukujuhlat tv :ssä.

Kyllä, vaatii todella rohkeutta kyykyttää suomalaisia ruotsalaisella röyhkeydellä. Uudistukseessa on tullut lisää vain Ruotsin ja Norjan värit ihme viivavirityksi ja säätiedotuksen kartoissa Ruotsin saaminen keskelle.

Ihmetyttää, että ruotsalaiset eivät halunneet suomalaista ilmettä ja siksi YLE heitti tulee yli puoli miljardia Euroa. Järkyttävää vahvaa ruotsalaisuutta!

Olisi mielenkiintoista tietää paljonko uutisten uusi ilme tuli maksamaan? Todennäköisesti sitä on miettinyt melkoinen joukko täydellä palkalla. Ei olisi kannattanut, lopputulos on ärsyttävän epäonnistunut. Eiköhän se uutissisältö kuitenkin ole pääasia. Nyt ruudussa pyörii kokovartalotoimittajia hieman väkinäisesti ja kaikki ovat vaivautuneita, eikä vähiten me katsojat (palkanmaksajat).

Avoin Yle

Uusia blogikirjoituksia ei enää julkaista tällä blogit.yle.fi -alustalla. Ylen yhtiösivustolla yle.fi/yleisradio on avattu paikka Näkökulma-teksteille. http://yle.fi/aihe/yleisradio/nakokulma Palautetta tai kysymyksiä Ylestä tai Ylen ohjelmista voit antaa myös yhtiösivuilla. https://palaute.yle.fi/

Blogiarkisto

2014

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2013

joulukuu

marraskuu

lokakuu

elokuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2012

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu