Ti 17.06.2014 @ 11:35Marika Kecskeméti, Jonna Ferm, Reijo Perälä

Pride-viikko Ylellä - vahva panos ajankohtaiseen yhteiskunnalliseen keskusteluun

Tyttö kertoo vanhemmilleen, pojat joutuvat kadulle, miespari saa lapsen.

Mistä syntyy homofobia, minkälaista on olla seksuaalivähemmistöön kuuluva urheilija, miten Suomessa suhtauduttiin homoihin 60-luvulla? Pride-teema näkyy Ylen kanavilla kesäkuun viimeisen viikon ajan.

Kansainvälisia dokumentteja, tv-ensi-iltoja, kotimaisia keskusteluja, draamaa. Conchita, Almodóvar, Stephen Fry, Jani Toivola, Susanna Helke ja kymmenet muut. Kaikki ihmisoikeusasialla Ylen Pride-viikolla.

Pride-viikon sisältökokonaisuuksien tarkoituksena on lisätä tietoa ja sitä kautta ymmärrystä ja edistää suvaitsevaisuutta. Pride-viikko auttaa ihmisiä kohtaamaan oudon ja erilaisen, rohkaisee olemaan oma itsensä ja hyväksymään lähimmäinen sellaisena kuin hän on.

Teemaviikon tehtävänä on myös hälventää häpeää ja ahdistusta, kertoa ja kuvata iloa, jonka kokee, kun on hyväksytty ja ylpeä omasta erilaisuudestaan.

Aihekokonaisuutta lähestytään monella eri kerrontatavalla: dokumentein, henkilökuvin, haastatteluohjelmin, komedian ja eurooppalaisen laatuelokuvan keinoin. Mukana on sekä kansainvälisiä että kotimaisia ohjelmia, nuoria ja iäkkäämpiä ihmisiä ja arkistokatsaus vuosikymmenien takaiseen Suomeen.

Yle Puheessa käy viikon aikana vieraita yhteiskunnan eri sektoreilta puhumassa esim. seksuaalivähemmistöistä työelämässä ja urheilujoukkueissa.

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöasiat ovat ajankohtaisia yhteiskunnallisia teemoja sekä Suomessa että globaalisti. Yle haluaa ottaa osaa keskusteluun vähemmistöjen asemasta.

Marika Kecskeméti, ohjelmapäällikkö, Yle Teema
Jonna Ferm, ohjelmapäällikkö, Yle Puhe
Reijo Perälä, ohjelmapäällikkö, Yle Areena ja Elävä arkisto

111 kommenttia

Samat oikeudet kaikilla ihmisillä on, tämä ei ole ihmisoikeusasia vaan yksityisasia.
Se on ihmisen itse hyväksyttävä itsensä niin on helpompaa elää.
Vaatimukset yhteiskuntajärjestelmän muuttamiseksi on väärin ja epäoikeudenmukaisia..

Minun mielipiteeni on homoseksuaalisuudesta niin "vanhanaikainen" etten voi homoutta hyväksyä,se on vastoin Jumalan tahtoa ja se on synti. Nämä on juuri sitä mikä lukee Raamatussa ja mitkä tapahtuvat ennen loppua.

Lapset syntyvät homoina lesboina heteroina. Meillä on vain valintoja, emme ole syntisiä Jumalan silmissä, Jumala on Universaali Rakkaus, jota maailma tarvitsee. Raamattu on ihmisten kirjoittamaa tekstiä, Vaatii rohkeutta ajatella itsenäisesti mutta helppo siirtää vastuu raamatulle. Jumala haluaa, että Hänen lapsensa eläisivä täällä harhassa iloisina ja onnellisina tuomitsematta ja arvostelematta. On surullista ja kuluttavaa joutua elämään pelossa, kuinka ihmisiä kideutetaan ja tapetaan heidän syntymässä saamansa suuntauksen johdosta. Laaja alainen ymmärrys on lahja ihmisellä, heitäkin on. Olen onnellinen saadessani olla hänen äitinsä.

Raamattu tekosyynä on niin yleistä uskovaisilla. Mutta ikinä ei muisteta sitä, että siellä puhutaan paljon muutakin. Esimerkiksi naisen asema? Ja kuka oikeasti uskoo satukirjaan, jota on alusta asti muokattu aina vaan uudempaan uskoon. :DD Homoksi synnytään, ei se ole keneltäkään pois.
Tulkaa vanhanaikaiset heterot ulos sieltä homokammokaapista ja antakaa kaikkien kukkien kukkia.
Toisten rakkaus ei ole teiltä mitenkään pois.

Ei, verorahoilla tämmöistä peliä. Ootteko te kaikki ihan homoja. Ajatelkaa nyt vähän. Onneksi vaalit löhestyy ja pääsette tulosvastuullisiksi. Julkaiskaa kuka näistä teemoista päättää. Asiaa eikä marginaaleja.

Risto Lappalainen:

Marginaaleissa on ihan yhtä arvokasta asiaa kuin valtavirrassa ja julkisen palvelun Ylellä on suuri vastuu sen esiin tuomisessa. Tämä tuottaa arvoa yhteiskunnalle.

Ylen vastaavat toimittajat on kerrottu täällä: http://yle.fi/yleisradio/organisaatio/vastaavat-toimittajat
Julkaisuista vastaavan johtajan Ismo Silvon organisaatiossa ovat julkaisukanavien ohjelmapäälliköt, jotka ovat nimellään allekirjoittaneet tämän blogimerkinnän.

risto lappalainen kirjoitti:

Ei, verorahoilla tämmöistä peliä. Ootteko te kaikki ihan homoja. Ajatelkaa nyt vähän. Onneksi vaalit löhestyy ja pääsette tulosvastuullisiksi. Julkaiskaa kuka näistä teemoista päättää. Asiaa eikä marginaaleja.

Homot ja homojen läheiset maksavat veroja vähintään yhtä paljon kuin homoista kertovista ohjelmista ruikuttavat kansalaisetkin. Joten hyvä, että edes muutama ohjelma tulee. Sitä paitsi, tietämättömyys luonnollisesta asiasta eli seksuaalisuuden moninaisuudesta on vielä sitä luokkaa, että jo ihan valistussyistä on syytä lähettää vuodessa muutama ei-heteroista kertova ohjelma.

usko kirjoitti:

Minun mielipiteeni on homoseksuaalisuudesta niin "vanhanaikainen" etten voi homoutta hyväksyä,se on vastoin Jumalan tahtoa ja se on synti. Nämä on juuri sitä mikä lukee Raamatussa ja mitkä tapahtuvat ennen loppua.

Raamatun mukaan myös esimerkiksi raiskatut naiset ja esiaviollista seksiä harrastavat ihmiset pitää kivittää kuoliaaksi. Hyväksytkö tämänkin, vai oletko niin sanottu rusinat pullasta -kristitty, joka valitsee Raamatusta vain itselleen sopivat kohdat eikä piittaa muista?

Eiköhän nyt oikeasti kannattaisi viimeinkin tajuta, että Raamattu tai minkä tahansa muun uskonnon pyhä kirja on kirjoitettu vain herkkäuskoisten ihmisten hallitsemiseksi ja rahastamiseksi.

Sukupuolielämä ei ole yhteiskunnallinen kysymys eikä myöskään mikään tasa-arvoasia.
Homopropagandaa ja homouden edistämistyötä tehdään siis valheellisilla perusteluilla.
Homous samoin kuin heterous on kunkin yksitysiasia.

Eila Laakso kirjoitti:

Sukupuolielämä ei ole yhteiskunnallinen kysymys eikä myöskään mikään tasa-arvoasia.
Homopropagandaa ja homouden edistämistyötä tehdään siis valheellisilla perusteluilla.
Homous samoin kuin heterous on kunkin yksitysiasia.

Se mitä homous on ei ole yhteiskunnallinen kysymys, vaan fakta. Se taas miten tiettyjä ihmisiä kohdellaan laissa tai miten heihin suhtaudutaan yleisesti on nimenomaan yhteiskunnallinen kysymys.

Uuden vanhan uskomuksen kanssa ristiriidassa olevan tiedon vastaanottaminen on vaikeaa kaikille ihmisille, mutta kannattaa yrittää.

Edes identtisillä kaksosilla ei useinkaan ole samaa seksuaalista suuntautumista jos toinen kaksosista olisi ei heteroseksuaali, on mahdotonta ajatella että identtisillä kaksosilla olisi eri seksuaalinen suuntautuminen jos kysymyksessä olisi synnynnäinen ominaisuus, siksi puheet synnynnäisestä ominaisuudesta ovat propagandaa ja uskontoon verrattava asia johon uskomalla ja sitä uskomusta levittämällä pyritään oikeuttamaan omat valinnat ja teot. Yleveron rahoja ei tällaisen propagandan tukemiseen tulisi käyttää.

Raamatusta kaksi jaetta:
Roomalaiskirje 1;26 "Sentähden Jumala on hyljännyt heidät häpeällisiin himoihin; sillä heidän naispuolensa ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen;"

Roomalaiskirje 1;27 "samoin miespuoletkin, luopuen luonnollisesta yhteydestä naispuolen kanssa, ovat kiimoissaan syttyneet toisiinsa ja harjoittaneet, miespuolet miespuolten kanssa, riettautta ja villiintymisestään saaneet itseensä sen palkan, mikä saada piti."

Moro, jotenkin merkilistä kun te "uskovat" julistatte uskoanne ja napsitte Raamatusta vain niitä kohtia jotka sopivat teille, muille Raamatun kohdille te viittaatte kinthaalla sivuttaen ne kuin niitä ei olisi Ramatusssa ollenkaan.

Se on mielestäni vain osoitus siitä että te ette tunne koko kirjaa vaikka ahkerasti sitä lainailette käyttäen Raamattua pelkkänä lyömäaseena.

Raamatussa väitetään esim. että Aurinko kiertää maata ja "totta mooses" teidän on pakko sitten uskoa sekin vaikka asia on todistettu vääräksi jo aikoja sitten.

Googlaa ja katso Kopernikus...

" Luther kuuli Kopernikuksen teoriasta ja piti miestä narrina - miten Joosua sitten olisi voinut pysäyttää auringon Aijjalonin laaksossa? hän kysyi. (Joos 10:11-14)"

Tuo on vain yksi esimerkki, mutta teille "valikoidusti Raamaattun uskoville" on turha kertoa mitään todellista asiaa.

Tosi hienoo että edes joku taho Suomessa ottaa asiallisen lbgt-linjan ja saa kasattua siitä teemankin. Tästä mielellään maksaa veroakin.

Nyt menee hermo ihan mattimeikäläiselläkin. Ällöttävää ihannointia yleltä, veronmaksajien rahoilla, tämä homoylistys. Olen aiemmin antanut jokaisen taplata tyylillään, mutta kyllä jossain raja menee. Vetää vihan puolelle jo. Saavat adoptiotkin läpi helpommin kuin pariskunnat!

Missäs muuten on teemaVIIKOT niistä kaikista muista vähemmistöistä, ei näy tulevissa ohjelmaluetteloissa!!! Vaikka vasenkätiset, pienitissiset ja ärrävikaiset, jos kaikista muista on jo tehty. Kiusattuja ja sorrettuja olleet monet heistäkin.

Q-ukko kirjoitti:

Moro, jotenkin merkilistä kun te "uskovat" julistatte uskoanne ja napsitte Raamatusta vain niitä kohtia jotka sopivat teille, muille Raamatun kohdille te viittaatte kinthaalla sivuttaen ne kuin niitä ei olisi Ramatusssa ollenkaan.

Voisitko Q-ukko kertoa, missä kohdassa Raamatussa sanotaan, että aurinko kiertää maata! minä en ole tällaista Raamatusta löytänyt. Toiseksi: Lukisitko uudelleen tarkasti(Joos 10: 11-14), siinä EI sanota. että Joosua pysäytti auringon

Se on mielestäni vain osoitus siitä että te ette tunne koko kirjaa vaikka ahkerasti sitä lainailette käyttäen Raamattua pelkkänä lyömäaseena.

Raamatussa väitetään esim. että Aurinko kiertää maata ja "totta mooses" teidän on pakko sitten uskoa sekin vaikka asia on todistettu vääräksi jo aikoja sitten.

Googlaa ja katso Kopernikus...

" Luther kuuli Kopernikuksen teoriasta ja piti miestä narrina - miten Joosua sitten olisi voinut pysäyttää auringon Aijjalonin laaksossa? hän kysyi. (Joos 10:11-14)"

Tuo on vain yksi esimerkki, mutta teille "valikoidusti Raamaattun uskoville" on turha kertoa mitään todellista asiaa.

[quote=Tuija_YLE]Risto Lappalainen:

Marginaaleissa on ihan yhtä arvokasta asiaa kuin valtavirrassa ja julkisen palvelun Ylellä on suuri vastuu sen esiin tuomisessa. Tämä tuottaa arvoa yhteiskunnalle.

mm. Lip service - sarja areenassa. Mitä arvoa tämä tuottaa yhteiskunnalle. Hämmentää nuoria joille nuo on suunnattu. Jos tämä on sitä "julkista palvelua" voi olla kovat ajat tiedossa talouteen ylessä kun tälle tielle lähdette. Aamutv:tä ei enää pysty katsomaan kun ovat siellä niin "valaistuneet" tämän asian sanansaattajiksi. Ne jotka ovat eri mieltä on hiljennetty ylelläkin - kukapa sitä työpaikkaansa lähtee riskeeraamaan näinä aikoina. Ihmeellinen valta on annettu marginaaliryhmälle.

Yleisradio on menettänyt uskottavuutensa puolueettomana tiedotusvälineenä. Miten osaattekin valikoida vastaväittäjistä umpipäisimmät punaniskat, jakaen yhteiskunnalliseen dialogiin osallistujat intellektuelleihin ja edistyksellisiin pro-gay-ihmisiin ja sitten capslock-Raamattu kourassa jyrääjiin? Eikö toimittajillakin ole jonkinlainen eettinen vastuu?

Tuleeko Yle - tasapuolisuuden ja monipuolisen journalismin nimissä - lähettämään myös ohjelmaa, joka suhtautuu avoimesti ja suvaitsevasti myös muuhun kuin setalaiseen elämänkatsomukseen? Ohjelmaa, joka pyrkii synnyttämään - tai ainakin antaa tilaa - myös muunlasille näkemyksille ilman, että toimittajat paasaavat pride-henkisiä, mahdollisesti omia näkemyksiään? Entä tuleeko Yle lähettämään ohjelmaa, joka suhtautuu edes avoimen tutkivalla otteella vaikkapa homoadoption (mahdollisiin) negatiivisiin puoliin?

Tuskinpa: ainakin tämän sivun mukaan kyse on lähinnä yhdestä puheenvuorosta poliittisessa keskustelussa, puheenvuorosta jolla on vain yksi tarkoitus ja joka edistää vain suvaitsematonta suhtautumistapaa mahdollisesti poikkeaviin mielipiteisiin.

Veronmaksaja
Ylellä on ohjelmissaan jatkuva pride viikko meneillään.

Koko länsimainen sivilisaatio perustuu kristinuskoon ja kristinuskon peruskirja on Pyhä Raamattu, kaikki ihmisten laatimat lait ovat aina pohjautuneet Raamatun opetukseen. Te rienaajat jotka ilkeätte väittää Raamattua satukirjaksi, kertokaa mikä näkemys teillä on siitä, että Raamattu on yhä oikeuslaitoksissa, tuomioistuimissa ja vannottaessa mm. ministerin vala jne. se kirja jossa vedotaan näin "minä NN lupaan ja vannon kaikkitietävän Jumalan edessä" Kaikissa maissa on oikeuslaitokset joissa toiminnan ja lakien noudattamista vannotaan Jumalan nimeen, mihin te rienaajat uskotte ja kenen nimiin vannotte kun vaaditte että teidän syntielämä pitäisi kaikkien normaalien kansalaisten hyväksyä ja jopa puolustaa sitä. Raamattu mainitaan myös evl kirkon julistuksessa kirkon ylimmäksi oppikirjaksi ja kaikki kirkossa opetettavan on oltava suhteessa Pyhään Raamattuun. Mikäli joku kirkon henkilöistä antaa jonkin toisen näkemyksensä asiaan, ei sitä voi pitää tuolloin koko kirkon linjana. Jokainen ihminen vastaa omista lausunnoistaan ja syntielämästään lopulta Jumalan edessä, eikä omaa syntielämäänsä voi sälyttää muiden harteille. Lukekaa nyt sieltä Raamatusta esim. 3. Moos. kirja sekä Room. kirjeen 1. luku, mikäli ette ymmärrä tekstiä, ei siitä voi toisia syyttää

Olen kurkkua myöten täynnä pakottamista katsomaan, kuuntelemaan, hyväksymään homopropagandaa uutisissa, filmeissä ja nyt sitten myös ammattiliittojenkin kautta. Totta kai harkitsen vakavasti eroa, ei ole helppo asia, mutta liika on liikaa. Miksi en nyt laita nimeäni? Koska on niin ikävä olla sitten loanheiton ja syrjinnän kohteena. Kuka jaksaa sellaista jatkuvasti?

Voisiko tasapuolisuuden, ihmisoikeuksien ja totuuden nimissä tehdä jutun myös aids-orvoista ja homoseksualisuuden osuudesta siinä tragediassa. Samoin siitä, miten tämä pride-gay-"oikeudet"-"tasa-arvo"-vihapuhe-markkinointi luotiin Harvardissa opiskelleiden psykologien pr-suunnitelmalla.

Minkä takia homoja ja lesboja tuutataan joka tuutista nykyään? "Antakaa mulle jarru!"

Jos tasa-arvo tarkoittaa tiettyjen ryhmien positiivista syrjintää, en kannata tasa-arvoista yhteiskuntaa. Muuten kyllä.

Vielä kiinnittäisin huomiota siihen, kuinka tässä eipäs juupas keskustelussa on kaksi ääripäätä, jotka eivät koskaan tule pääsemään näkemyksissään kuin ehkä valovuoden päähän toisistaan ja hyvä niin onkin. YLE pakkosyöttää veronmaksajien kustannuksella homopropagandaa jatkuvasti ja monelta kanavalta, niin radiossa ja TV:ssä. Esimerkiksi aamuhartaudet ovat jo menneet usein sellaisiksi, että siellä nimeltä mainitsemattomat naistoimittajat pitävät "aamuhartauksia" kertomalla mm. sitä kuinka ihania ihmisiä valtaväestöstä poikkeavat homot ja lesbot ovat ! muut kanssaeläjät jotka ovat eri mieltä ovat sitten näiden ihanien ihmisten sylkykuppeja ja vanhanaikaisia, järjettömiä, impivaaralaisia ja ties mitä, arvosanojen kirjo on ihmeteltävää. Luulisi näihin solvauksiin puuttuvan jo euroopan ihmisoikeustuomioistuimenkin. Kukahan tekisi ensimmäisenä valituksen siitä kuinka Raamatun sanaan ja Jumalaan uskovia maassamme kohdellaan. Eihän se ole teiltä homoilta pois, mikäli joku uskoo Jumalaan, eihän ? Uskon, että tässä asiassa kiristää enempi teitä se, että yritätte kaikin keinoin saada kirkon ihmiset mielistellen vetoamalla lähimmäisen rakkauteen, suvaitsevaisuuteen jne. hyväksymään syntielämänne jota harjoitatte. Omasta puolestani voitte rypeä synnissänne miten haluatte, mutta muistakaa edes se, että on olemassa myös uskonvapaus. Kun lisäksi omasta mielestänne olette niin fiksuja, voisitte myös olla levittämättä hapatustanne lapsille ja nuorille, etteivät he ajattelemattomuuttaan joutuisi harhateille. Kaikkea hyvää keskustelijoille ja lämmintä luojan luomaa kesäaikaa

Aikaisemmin en mitenkään ajatellut sitä, onko joku työkaverini homo tai vaikka tiesinkin, ei haitannut, mutta nyt en enää uskaltaisi mennä homoja palkkaamaan. Olen saanut sen kuvan, että siihen asiaan liittyy laillistettu tai pikemminkin omalakinen röyhkeys ja suvaitsemattomuus, joka voi viedä kaikilta työrauhan. Ylellä on ollut kohtalainen osuus asiaan.

Pitäisikö muuttaa Venäjälle, että saisi lapsensa suojatuksi jatkuvalta saastalta. Harmi vain, että siellä on sitten muut jutut. Haluatteko te lopettaa suomalaiset sukupuuttoon, kun tavallisia ihmisiä vainotaan toisinajattelijoiden tavoin, jos puhuu tervettä järkeä eikä ole samaa mieltä "homofofiasta" vaan tahtoisi perheille ja edes lapsille turvaa. Viettelys on hyvä sana, vaikka sille YLE:n toimittajat nyt nauraisivatkin. Voi kun hetken miettisitte, mikä oikeasti on tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta ja rakkautta ja totta.

En todellakaan pidä tästä homoviikosta! Jos olisi mahdollista niin TV-lupamaksua en maksaisi tällaisesta tuotannosta! Ala-arvoista toimintaa yleltä! Onko tästä maasta MENNYT JÄRKI, kun pientä vähemmistöä koko ajan hellitään ja pidetään esillä. Meillä vähemmistöt saavat elää omaa elämäänsä, miksi meistä heteroista ei pidetä samaa meteliä?? Meitä on sentään huomattavasti enemmän kuin homoja. Yököttää ne mainokset, joita koko ajan esitetään. Lisäksi AY-liikkeltäkin on mennyt järki.

Suomessa on satoja erilaisia vähemmistöjä. Niin seksuaalisia, kielellisiä, sukupuolisia, kansallisuuksia ja vaikka mitä. Vähemmistöjen lisäksi myös enemmistöön kuuluvissa on erilaisia suuntautuneisuuksia, mm seksuaalisuudessa. Miksi tämä yksi seksuaalinen vähemmistöpoppoo on niin paljon tärkeämpi kuin kaikki muut, että vain heidän asiaansa pitää ajaa julkisuudessa kaikin mahdollisin tavoin, kuten vaikkapa tällaisin pride-viikoin.
Mikäli ylekään ei kykene tasapuolisuuden nimissä tuomaan muiden vähemmistöjen asiaa esiiin yhtä painokkaasti, on täysin aiheellista kysyä miksi yhteisiä verorahoja käytetään yhden tietyn ryhmittymän asioiden ajamiseen.
Suvaitsevaisuus on suvaitsevaisuutta, vain mikäli se koskettaa tasapuolisesti kaikkia. Pride-älyttömyydessä ei ole kyse suvaitsevaisuudesta, vaan suosimisesta.

Menee yli hilseen, kokonainen viikko pride teemaa. Yksi päivä riittäisi.Olkoonkin, että heillä on oikeutensa mutta on paljon tärkeämpiä asioita kuin kaivella homoseksuaalisuutta näin näyttävästi. Laittakaa ilmastonmuutosteema viikoksi esille tai saasteet riesana kaikilla maanosilla niin alkaa olla verovaroilla katetta. Tympii...

Anita kirjoitti:

Hyvä kommentti, kyllä tosiaan tästä maasta on kadonnut järki. YLE pakkosyöttää tuota homosontaa usealta kanavalta, eikö kenelläkään päättäjistä ole halua ja tahtoa lopettaa tämänlaatuinen propaganda. Ihmetellä sopii sitä kuinka edellisen presidentin aikana tapahtui jyrkkä käänne tuon syntielämän puolustamiseen, mitään muuta hän ei saanut aikaan. Edellinen presidentti jää historiaan siitä että hän aiheutti eniten vahinkoa yhteiskunnalle kuin kukaan toinen virassa ollut. Luulisi olevan tarkeämpiäkin asioita kuin tämä kohkaaminen pienen marginaaliryhmän syntielämän ihanuudesta. Mikäli maallamme olisi kunnon johtaja, ei tällaista voisi tapahtua. Työttömiä on 300 tuhatta, mutta ammattiliitoille on tärkeämpi valistaa kansaa homoelämästä kuin miettiä sitä kuinka saisimme työpaikkoja syntymään. On tämä mennyt ranttaliksi, ei muuta voi sanoa.

Teiltä sateenkaariihmisiltä kysyn sitä, että mihin katosi se teidän Haavisto-ilmiö, josta piti tulla teille lähes herätykseen verrattavissa oleva tapahtuma. Tuosta "ilmiöstä" ei sen koommin ole kuulunut mitään, vai voisiko tähän laittaa vanhan sananlaskun "vääryys ei veso"

Eipä voisi muuta sanoa kuin, että sellainen on kansa kuin on johtajakin. Stubb näytti esimerkkiä suorassa tv-lähetyksessä eu-vaalien aikaan kun hän pyysi lupaa suudella miestoimittajaa ? Hän juuri kehoitti homoja tekemään lakialoitteen tasa-arvoisesta avioliittolaista. Toivottavasti hänen hallituksensa taival jäänee lyhyeksi, ettei enempää vahinkoa syntyisi. Kokoomus kompastuu tähän tasa-arvoasiaan seuraavissa vaaleissa ja korservatiivisemmät puolueet korjaavat potin. Toivottavasti sellaiset jotka keskittyisivät enempi maamme asioiden ja työllisyyden hoitoon, kuin tämän tapaiseen hölmöilyyn. Toivottavasti myös YLE:n johtoon tulee pian muutoksia, että ohjelmatarjonta voisi olla jotain muutakin kuin jatkuvaa homppelijuttua

Jospa suvaitsevaisuus-väkivallan sijaan tulisi lopulta vapaus! Vapaus tällaisesta neuvostoliittotyyppisestä mielipidemuokkauksesta, joka sallii vain "oman totuutensa", joka on kovin kaukana sekä todellisuudesta että tavallisten ihmisten oikeustajusta. Kuvittelevatko Ylen toimittajat, että tällainen jotenkin lisää myönteisyyttä homoja kohtaan? Käsitykseni mukaan se lisää vihaa ja inhoa, ei ehkä ihmisinä, mutta totalitarismin mallinukkeina.

TV:stä jo luopunut kirjoitti:

Pitäisikö muuttaa Venäjälle, että saisi lapsensa suojatuksi jatkuvalta saastalta. Harmi vain, että siellä on sitten muut jutut. Haluatteko te lopettaa suomalaiset sukupuuttoon, kun tavallisia ihmisiä vainotaan toisinajattelijoiden tavoin, jos puhuu tervettä järkeä eikä ole samaa mieltä "homofofiasta" vaan tahtoisi perheille ja edes lapsille turvaa. Viettelys on hyvä sana, vaikka sille YLE:n toimittajat nyt nauraisivatkin. Voi kun hetken miettisitte, mikä oikeasti on tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta ja rakkautta ja totta.

Olet varsin oikeassa, kyllä Venäjä on sentään vielä oikeudenmukainen maa. Vaikka Putinilla on omat heikkoutensa, on hän silti säätänyt maahansa sellaiset lait, että niistä voisi länsimaissakin ottaa oppia. Turhaa on arvostella naapurimaata eräiden marginaaliryhmien oikeuksista, luurangot on varmasti joka maassa, mikäli asian haluaa tunnustaa. Maailmassa on 205 valtiota ja ainoastaan, ja onneksi, vain 15 on sallittu samaa sukupuolta olevien avioliitot. Ei voi muuta sanoa kuin että voi teitä syntielämän harjoittajia, joudutte tekemisistänne vastuuseen ja hyvä niin. Varjellaan me sivistyneet ihmiset lapsiamme tuolta syntielämältä. Takaahan se meille joskus myös isovanhemmuuden, mikä on hieno ja siunattu asia !

Arto T kirjoitti:

Edes identtisillä kaksosilla ei useinkaan ole samaa seksuaalista suuntautumista jos toinen kaksosista olisi ei heteroseksuaali, on mahdotonta ajatella että identtisillä kaksosilla olisi eri seksuaalinen suuntautuminen jos kysymyksessä olisi synnynnäinen ominaisuus, siksi puheet synnynnäisestä ominaisuudesta ovat propagandaa ja uskontoon verrattava asia johon uskomalla ja sitä uskomusta levittämällä pyritään oikeuttamaan omat valinnat ja teot. Yleveron rahoja ei tällaisen propagandan tukemiseen tulisi käyttää.

Te joiden mielestä homous on valinta, miksi joku valitsisi tämän vaikeamman tien? Venäjällä ei taatusti puhuta homoudesta positiiviseen sävyyn ja siitä huolimatta siellä on homoja. Jos kyse on vaan valinnasta, eikö venäläinen homo pääsisi helpommalla valitsemalla heteroseksuaalisuuden?

Eläinten keskuudessa esiintyy homoutta, onko se niilläkin propagandan tuotos ja trendi-ilmiö?

Nimi kirjoitti:

Nyt menee hermo ihan mattimeikäläiselläkin. Ällöttävää ihannointia yleltä, veronmaksajien rahoilla, tämä homoylistys. Olen aiemmin antanut jokaisen taplata tyylillään, mutta kyllä jossain raja menee. Vetää vihan puolelle jo. Saavat adoptiotkin läpi helpommin kuin pariskunnat!

Missäs muuten on teemaVIIKOT niistä kaikista muista vähemmistöistä, ei näy tulevissa ohjelmaluetteloissa!!! Vaikka vasenkätiset, pienitissiset ja ärrävikaiset, jos kaikista muista on jo tehty. Kiusattuja ja sorrettuja olleet monet heistäkin.

Jos aihepiiri pistää vihaksi, niin miksi katsoa siihen liittyviä ohjelmia ja hermostua? Televisiossa on paljon kanavia, jotka eivät käsittele pride/homoteemaa.

Ja kuten aiemminkin on täällä todettu, myös homot maksavat veroja sekä heidän läheisensä ja sukulaisensa.

5,4 miljoonaa mielipidettä kirjoitti:

Tuleeko Yle - tasapuolisuuden ja monipuolisen journalismin nimissä - lähettämään myös ohjelmaa, joka suhtautuu avoimesti ja suvaitsevasti myös muuhun kuin setalaiseen elämänkatsomukseen? Ohjelmaa, joka pyrkii synnyttämään - tai ainakin antaa tilaa - myös muunlasille näkemyksille ilman, että toimittajat paasaavat pride-henkisiä, mahdollisesti omia näkemyksiään? Entä tuleeko Yle lähettämään ohjelmaa, joka suhtautuu edes avoimen tutkivalla otteella vaikkapa homoadoption (mahdollisiin) negatiivisiin puoliin?

Tuskinpa: ainakin tämän sivun mukaan kyse on lähinnä yhdestä puheenvuorosta poliittisessa keskustelussa, puheenvuorosta jolla on vain yksi tarkoitus ja joka edistää vain suvaitsematonta suhtautumistapaa mahdollisesti poikkeaviin mielipiteisiin.

Eiköhän Yleltä ja muilta kanavilta tule aivan tarpeeksi ohjelmia, joissa käsitellään heteroperheitä ja heteroiden elämää. Yhtenä viikkona näytetään joitakin homoudesta asiallisesti kertovia ohjelmia ja monelle tulee hätä. Edelleenkin, nämä homoaiheiset ohjelmat kannattaa jättää katsomatta, jos ahdistaa. Toki monelle homoseksuaalisuutta kovasti pelkäävälle katsomisesta voisi olla hyötyä maailmankuvan avartamisessa.

Anonyymi kirjoitti:

Veronmaksaja
Ylellä on ohjelmissaan jatkuva pride viikko meneillään.

Voisitko hieman perustella ja kertoa mitä ohjelmia tähän Ylen jatkuvaan pride-viikkoon kuuluu?

Anonyymi kirjoitti:

Olen kurkkua myöten täynnä pakottamista katsomaan, kuuntelemaan, hyväksymään homopropagandaa uutisissa, filmeissä ja nyt sitten myös ammattiliittojenkin kautta. Totta kai harkitsen vakavasti eroa, ei ole helppo asia, mutta liika on liikaa. Miksi en nyt laita nimeäni? Koska on niin ikävä olla sitten loanheiton ja syrjinnän kohteena. Kuka jaksaa sellaista jatkuvasti?

Kerro kuka sinua pakottaa katsomaan tai kuuntelemaan ohjelmissa homoudesta tai esimerkiksi lukemaan juttuja lehdistä? Kanavaa voi vaihtaa tai kääntää lehden sivua. Se että erilaisuus pitää hyväksyä on perusjuttu,eikä koske pelkästään seksuaalivähemmistöjä.

Anonyymi kirjoitti:

Voisiko tasapuolisuuden, ihmisoikeuksien ja totuuden nimissä tehdä jutun myös aids-orvoista ja homoseksualisuuden osuudesta siinä tragediassa. Samoin siitä, miten tämä pride-gay-"oikeudet"-"tasa-arvo"-vihapuhe-markkinointi luotiin Harvardissa opiskelleiden psykologien pr-suunnitelmalla.

Taas outoja termejä, mitä on "tasa-arvo"-vihapuhe-markkinointi. Jos ihmisiä kehoitetaan suvaitsevaisuuteen, miksi se on vihapuhetta? Ihmiset ovat yksilöitä ja kaikenlaisia vähemmistöjä on ja tulee aina olemaan keskuudessamme.

ojp kirjoitti:

Minkä takia homoja ja lesboja tuutataan joka tuutista nykyään? "Antakaa mulle jarru!"

Jos tasa-arvo tarkoittaa tiettyjen ryhmien positiivista syrjintää, en kannata tasa-arvoista yhteiskuntaa. Muuten kyllä.

Niin, kerrotko minulle miten monta homoaiheista ohjelmaa televisiossa on? Kuinka monessa mainoksessa on heteroiden sijasta esimerkiksi homopari? Miten monta heteroutta käsittelevää ohjelmaa esitetään viikottain?

Pasi kirjoitti:
Anonyymi kirjoitti:

Olen kurkkua myöten täynnä pakottamista katsomaan, kuuntelemaan, hyväksymään homopropagandaa uutisissa, filmeissä ja nyt sitten myös ammattiliittojenkin kautta. Totta kai harkitsen vakavasti eroa, ei ole helppo asia, mutta liika on liikaa. Miksi en nyt laita nimeäni? Koska on niin ikävä olla sitten loanheiton ja syrjinnän kohteena. Kuka jaksaa sellaista jatkuvasti?

Kerro kuka sinua pakottaa katsomaan tai kuuntelemaan ohjelmissa homoudesta tai esimerkiksi lukemaan juttuja lehdistä? Kanavaa voi vaihtaa tai kääntää lehden sivua. Se että erilaisuus pitää hyväksyä on perusjuttu,eikä koske pelkästään seksuaalivähemmistöjä.

Hetkinen, mieti vähän. Voinko tietää, jos alan katsoa tiedeohjelmaa tai filmiä tai lastenohjelmaa, missä kohtaa siellä vedetään esiin tämän teeman propaganda. Ihmisten hyväksyminen on aivan eri asia, kuin tämän manipuloinnin. Hesarin lopetimme jo pitkän aikaa sitten, mutta pitääkö nyt erota ammattiliitostakin? Jos tuo "tasa-arvoinen" avioliittolaki menee läpi, niin sitten on monta muuta vähemmistöä enemmistön lisäksi syrjinnän ja sorron kohteena. Mitä tehdään, kun islam määrää homoille kuolemanrangaistuksen? Olisiko hyvä pitää vähän niinkuin molempia kurissa eikä päästää toistensa kurkkuun. Ja juutalaisuudessa sekä kristinuskossa homoseksuaalisuuden harjoittaminen on synti, joskin ne sentään suovat ihmisille henkilökohtaisen vapauden valita, haluaako uskoa. Jos homoavioliittolaki menisi läpi, sitten olisi vakaumuskin jo rikollisuutta. Hyvin läheinen ystäväni oli homo, ja kertoi, että hänet vieteltiin siihen. Olen tavannut ihmisiä, jotka ovat ns. muuttaneet suuntautumistaan. No saako tällaista kertoa, enkö tule syytetyksi viharikoksesta? Kuten sen "Anni-videon" kohdalla oli.
ks. myös mitä homoavioliitot tekivät Massachusettsille: http://www.tv7.fi/vod/player/?program=40301

Kari kirjoitti:

Vielä kiinnittäisin huomiota siihen, kuinka tässä eipäs juupas keskustelussa on kaksi ääripäätä, jotka eivät koskaan tule pääsemään näkemyksissään kuin ehkä valovuoden päähän toisistaan ja hyvä niin onkin. YLE pakkosyöttää veronmaksajien kustannuksella homopropagandaa jatkuvasti ja monelta kanavalta, niin radiossa ja TV:ssä. Esimerkiksi aamuhartaudet ovat jo menneet usein sellaisiksi, että siellä nimeltä mainitsemattomat naistoimittajat pitävät "aamuhartauksia" kertomalla mm. sitä kuinka ihania ihmisiä valtaväestöstä poikkeavat homot ja lesbot ovat ! muut kanssaeläjät jotka ovat eri mieltä ovat sitten näiden ihanien ihmisten sylkykuppeja ja vanhanaikaisia, järjettömiä, impivaaralaisia ja ties mitä, arvosanojen kirjo on ihmeteltävää. Luulisi näihin solvauksiin puuttuvan jo euroopan ihmisoikeustuomioistuimenkin. Kukahan tekisi ensimmäisenä valituksen siitä kuinka Raamatun sanaan ja Jumalaan uskovia maassamme kohdellaan. Eihän se ole teiltä homoilta pois, mikäli joku uskoo Jumalaan, eihän ? Uskon, että tässä asiassa kiristää enempi teitä se, että yritätte kaikin keinoin saada kirkon ihmiset mielistellen vetoamalla lähimmäisen rakkauteen, suvaitsevaisuuteen jne. hyväksymään syntielämänne jota harjoitatte. Omasta puolestani voitte rypeä synnissänne miten haluatte, mutta muistakaa edes se, että on olemassa myös uskonvapaus. Kun lisäksi omasta mielestänne olette niin fiksuja, voisitte myös olla levittämättä hapatustanne lapsille ja nuorille, etteivät he ajattelemattomuuttaan joutuisi harhateille. Kaikkea hyvää keskustelijoille ja lämmintä luojan luomaa kesäaikaa

Usko ei ole homoilta pois, mutta silloin kun usko puuttuu sukupuolivähemmistöjen elämään, asia luonnollisesti koskettaa homoja, lesboja tai vaikka transseksuaaleja. Uskon varjossa ei ole oikein tuomita ketään tai estää joidenkin ihmisarvon toteutumista.

Homoudesta täytyy puhua myös nuorille ja lapsille. Tämä siksi, ettei heiltä voi pimittää tietyn vähemmistön olemassaoloa. Homoudesta kertominen ei ole seksuaalisen suuntautumisen levittämistä. Kukaan ei tietoa jakamalla muutu homoksi.

On ikävää että koet kahden ihmisen rakkauden syntielämäksi. Koen tuollaisen näkemyksen levittämisen vakavaksi ongelmaksi. Uskovien parissa on homoja, todennäköisesti joku tuttavasi tai sukulaisesi on homo. Miten hän mahtaa suhtautua näkemyksiisi?

Nuorelle seksuaali-identeettinsä kanssa kamppailevalle kaikenlainen "syntielämästä" puhuminen voi olla hyvin haitallista. Pahimmillaan se voi johtaa itsetuhoon. Minusta "syntielämä" jo sanana on propagandaa, se kertoo yhden totuuden - sinun totuutesi.

Marja kirjoitti:

Aikaisemmin en mitenkään ajatellut sitä, onko joku työkaverini homo tai vaikka tiesinkin, ei haitannut, mutta nyt en enää uskaltaisi mennä homoja palkkaamaan. Olen saanut sen kuvan, että siihen asiaan liittyy laillistettu tai pikemminkin omalakinen röyhkeys ja suvaitsemattomuus, joka voi viedä kaikilta työrauhan. Ylellä on ollut kohtalainen osuus asiaan.

Jälleen kerran omituisia asioita niputettu yhteen. Homot ovat omahyväisiä ja röyhkeitä? Homoja kuten heteroitakin on monenlaisia, ei ole mitään yhtä homomallia. Ja miten Yle taas liittyy tähän?

Anonyymi kirjoitti:
Pasi kirjoitti:
Anonyymi kirjoitti:

Olen kurkkua myöten täynnä pakottamista katsomaan, kuuntelemaan, hyväksymään homopropagandaa uutisissa, filmeissä ja nyt sitten myös ammattiliittojenkin kautta. Totta kai harkitsen vakavasti eroa, ei ole helppo asia, mutta liika on liikaa. Miksi en nyt laita nimeäni? Koska on niin ikävä olla sitten loanheiton ja syrjinnän kohteena. Kuka jaksaa sellaista jatkuvasti?

Nämä homostelumommia ihannoivat ihmiset ovat kyllä aika tavalla isoäänistä porukkaa, mikäli ei heidän syntielämäänsä joku hyväksy, niin silloin on homovihaaja jne. Heidän perversiot tulisi valtaväestön hyväksyä, joita vanhassa testamentissä verrataan eläimiin sekaantumiseen ja joka yksiselitteisesti tuomitaan Raamatun tekstien mukaan synniksi, joka johtaa kadotukseen. Kaikki synnit toki saa anteeksi, mikäli ne hylkää ja pyytää anteeksi ja lupaa Jumalalle ettei sitä enää tee, niin yksinkertaista se on. Valinnan paikka on aina ihmisellä itsellään, mutta on myös vastattava omista synneistään eikä yrittää selitellä ettei ole mitään syntejä tehnyt

Kerro kuka sinua pakottaa katsomaan tai kuuntelemaan ohjelmissa homoudesta tai esimerkiksi lukemaan juttuja lehdistä? Kanavaa voi vaihtaa tai kääntää lehden sivua. Se että erilaisuus pitää hyväksyä on perusjuttu,eikä koske pelkästään seksuaalivähemmistöjä.

Hetkinen, mieti vähän. Voinko tietää, jos alan katsoa tiedeohjelmaa tai filmiä tai lastenohjelmaa, missä kohtaa siellä vedetään esiin tämän teeman propaganda. Ihmisten hyväksyminen on aivan eri asia, kuin tämän manipuloinnin. Hesarin lopetimme jo pitkän aikaa sitten, mutta pitääkö nyt erota ammattiliitostakin? Jos tuo "tasa-arvoinen" avioliittolaki menee läpi, niin sitten on monta muuta vähemmistöä enemmistön lisäksi syrjinnän ja sorron kohteena. Mitä tehdään, kun islam määrää homoille kuolemanrangaistuksen? Olisiko hyvä pitää vähän niinkuin molempia kurissa eikä päästää toistensa kurkkuun. Ja juutalaisuudessa sekä kristinuskossa homoseksuaalisuuden harjoittaminen on synti, joskin ne sentään suovat ihmisille henkilökohtaisen vapauden valita, haluaako uskoa. Jos homoavioliittolaki menisi läpi, sitten olisi vakaumuskin jo rikollisuutta. Hyvin läheinen ystäväni oli homo, ja kertoi, että hänet vieteltiin siihen. Olen tavannut ihmisiä, jotka ovat ns. muuttaneet suuntautumistaan. No saako tällaista kertoa, enkö tule syytetyksi viharikoksesta? Kuten sen "Anni-videon" kohdalla oli.
ks. myös mitä homoavioliitot tekivät Massachusettsille: http://www.tv7.fi/vod/player/?program=40301

TV:stä jo luopunut kirjoitti:

Pitäisikö muuttaa Venäjälle, että saisi lapsensa suojatuksi jatkuvalta saastalta. Harmi vain, että siellä on sitten muut jutut. Haluatteko te lopettaa suomalaiset sukupuuttoon, kun tavallisia ihmisiä vainotaan toisinajattelijoiden tavoin, jos puhuu tervettä järkeä eikä ole samaa mieltä "homofofiasta" vaan tahtoisi perheille ja edes lapsille turvaa. Viettelys on hyvä sana, vaikka sille YLE:n toimittajat nyt nauraisivatkin. Voi kun hetken miettisitte, mikä oikeasti on tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta ja rakkautta ja totta.

Venäjällä homoja kohdellaan todella julmasti. Sen maan homolinjauksilla ei ole mitään tekemistä lastensuojelun kanssa. Itseasiassa on lastensuojelua puhua erilaisista ihmisistä. Silloin tietää jo ilmiön olemassaolon, seksuaalivähemmistöihin jokainen törmää elämänsä aikana. Lisäksi on aina muistettava että oma lapsi on itse seksuaalivähemmistön edustaja, eikä uskalla ottaa asiaa esille vanhempiensa asenteen vuoksi. Moni vähemmistönuori päätyy itsetuhoon, koska tuntee ettei häntä hyväksytä yhteiskunnassa.

Anita kirjoitti:

En todellakaan pidä tästä homoviikosta! Jos olisi mahdollista niin TV-lupamaksua en maksaisi tällaisesta tuotannosta! Ala-arvoista toimintaa yleltä! Onko tästä maasta MENNYT JÄRKI, kun pientä vähemmistöä koko ajan hellitään ja pidetään esillä. Meillä vähemmistöt saavat elää omaa elämäänsä, miksi meistä heteroista ei pidetä samaa meteliä?? Meitä on sentään huomattavasti enemmän kuin homoja. Yököttää ne mainokset, joita koko ajan esitetään. Lisäksi AY-liikkeltäkin on mennyt järki.

A) Ketään ei pakoteta katsomaan näitä ohjelmia, jotka näyttävät tulevan pääosin Yle Teemalta.
B) Miten homoja hellitään? Esittämällä yhden viikon ajan joitain heidän elämäänsä käsitteleviä ohjelmia.
C) Maailma on kyllä hyvin heterokeskeinen. Heteroista ei tarvitse erikseen puhua, kun ihmisten vieläkin ajatellaan oletusarvoisesti kuuluvan heteroihin. Kukaan ei joudu kertomaan erikseen vanhemmilleen olevansa hetero. Pääosa televisiossa esitetyistä pareista ja perheistä kuuluu heteroseksuaaleihin.

Tero kirjoitti:

Suomessa on satoja erilaisia vähemmistöjä. Niin seksuaalisia, kielellisiä, sukupuolisia, kansallisuuksia ja vaikka mitä. Vähemmistöjen lisäksi myös enemmistöön kuuluvissa on erilaisia suuntautuneisuuksia, mm seksuaalisuudessa. Miksi tämä yksi seksuaalinen vähemmistöpoppoo on niin paljon tärkeämpi kuin kaikki muut, että vain heidän asiaansa pitää ajaa julkisuudessa kaikin mahdollisin tavoin, kuten vaikkapa tällaisin pride-viikoin.
Mikäli ylekään ei kykene tasapuolisuuden nimissä tuomaan muiden vähemmistöjen asiaa esiiin yhtä painokkaasti, on täysin aiheellista kysyä miksi yhteisiä verorahoja käytetään yhden tietyn ryhmittymän asioiden ajamiseen.
Suvaitsevaisuus on suvaitsevaisuutta, vain mikäli se koskettaa tasapuolisesti kaikkia. Pride-älyttömyydessä ei ole kyse suvaitsevaisuudesta, vaan suosimisesta.

Pride-viikko on kerran vuodessa, kulkue yhtenä päivänä, yhdellä kanavalla esitetään muutamia homoteemaa käsitteleviä ohjelmia pitkin viikkoa. Miten tämä haittaa kenenkään elämää? Voit olla täysin osallistumatta Pride-viikkoon, kukaan ei sinua sinne pakota.

On tärkeää käsitellä eri vähemmistöjen asiaa, sitä en kiellä. Pride-viikko ei kuitenkaan ole miltään muulta vähemmistöltä pois.

ei tiukkapipo yleensä kirjoitti:

Menee yli hilseen, kokonainen viikko pride teemaa. Yksi päivä riittäisi.Olkoonkin, että heillä on oikeutensa mutta on paljon tärkeämpiä asioita kuin kaivella homoseksuaalisuutta näin näyttävästi. Laittakaa ilmastonmuutosteema viikoksi esille tai saasteet riesana kaikilla maanosilla niin alkaa olla verovaroilla katetta. Tympii...

Voi hyvä mies, oletko katsonut televisio-ohjelmistoa? Nämä vähemmistöaiheiset ohjelmat sijoittuvat lähinnä Teemalle. Jos niiden katsominen ei kiinnosta, voit seurata vaikka jalkapalloa. Miten tämä on sinun elämästäsi pois. Luonto- ja ympäristöteemaisia ohjelmia esitetään mielestäni varsin säännöllisesti, eikä tämä viikko ota niitä pois tulevasta ohjelmistosta.

Sivut

Avoin Yle

Uusia blogikirjoituksia ei enää julkaista tällä blogit.yle.fi -alustalla. Ylen yhtiösivustolla yle.fi/yleisradio on avattu paikka Näkökulma-teksteille. http://yle.fi/aihe/yleisradio/nakokulma Palautetta tai kysymyksiä Ylestä tai Ylen ohjelmista voit antaa myös yhtiösivuilla. https://palaute.yle.fi/

Blogiarkisto

2014

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2013

joulukuu

marraskuu

lokakuu

elokuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2012

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu