To 21.08.2014 @ 09:25Atte Jääskeläinen

Kaikille jotain uutta

Atte JääskeläinenAtte Jääskeläinen on Ylen Uutis- ja ajankohtaistoiminnan johtaja ja vastaava päätoimittaja.

Ylen Uutis- ja ajankohtaistoiminnan toimintamallin uudistus on isojen riskien projekti. Ylen journalismin suurin uhka on kuitenkin se, ettemme uskalla uudistua.

Jos emme kykene tarjoamaan suomalaisille merkityksellisempää journalismia, näivetymme. Jos emme kykene tarjoamaan verorahoille parempaa vastinetta, katoamme.

Siksi muutoksen suurin riski on se, että emme ole riittävän rohkeita. Meidän on kyettävä muuttamaan omaa toimintaamme, koska ihmisten mediankäyttö on muuttunut.

Muutoksen on myös helpotettava arjen työtä ja ennen kaikkea tuotettava vaikuttavampaa journalismia.

Uutis- ja ajankohtaistoiminnan uudessa johtotiimissä  on kaksi täysin uutta jäsentä. Muista kolme on ollut tehtävissään korkeintaan vuoden verran. Kolmella on minun lisäkseni päätoimittajakokemusta Ylen ulkopuolelta.

Neljää aihetoimitusta - Maailmaa, Yhteiskuntaa, Suomea ja Urheilua - vetävät joko täysin uudet tai varsin tuoreet päälliköt.

Kaikkien päälliköiden tehtävät ovat vaihtuneet tai uudistuneet merkittävästi viimeisen vuoden aikana.
 
Nimitykset kertovat, että päälliköt ovat muutoksessa mukana tosissaan itsekin. Tämä koskee meitä kaikkia.

Me päälliköt olemme vastuussa siitä, että uusi organisaatio ei ala rakentaa poteroita. Kun uskallamme uudistaa riittävän rohkeasti ja torjumme uudet poterot, voimme muuttaa yhdessä todeksi muutoksen mahdollisuudet.

Kysyin nimitettäviltä päälliköiltä, mitkä ne ovat. Näin he vastasivat:

Tekemällä rohkeita päätöksiä pysymme kiinni ajassa. Työmme vaikuttavuus vahvistuu. Tekijät vapautuvat uudenlaiseen ajatteluun ja vastuuseen. Hyödytön kilpailu poistuu ja järkevä yhteistyö tulee mahdolliseksi.
 
Jatkamme toimintamalliuudistuksen valmistelua. Tältä pohjalta.

------
Lue Atte Jääskeläisen toukokuun blogi: On ehdittävä myös uudistaa 

6 kommenttia

En oikeastaan ymmärrä miksi pidätte omaa tarjontaanne huonona - sehän valtaosiltaan punnittua ja asiallista - ongelmana on ehkä korkeintaan se että kilpailijanne, MTV, on heikentynyt, kun se pyrkii irti huolijournalismista. Ukrainan kriisin käsittely on ollut Teidänkin ohjelmissanne siinä mielessä vajavaista, että historiasta kumpuavaa Venäjän kiinnostusta Kiovaa kohtaan ei ole juurikaan käsitelty - Venäjällä kun historiaa arvostetaan ja painotetaan paljon enemmän kuin Suomessa. Niin, ja pyydän: lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä puhumisen joutaisi kyllä jo lopettaa, ja siirtyä puhumaan raiskauksesta tai kaltoinkohtelusta tai pelkästä käytöstä, sillä hyvää ja rikosta ei saa samaistaa keskenään.

Kun uudistutte, lopettakaa maan turhin ohjelma MERISÄÄ!
Sanoit aikaisemmin että se on luotettava mutta kysymyshän kuuluu: kuka sitä kuuntelee?

Hienoa kun uudistutte ja ruotsinkieliset uutiset on aamu-tv:ssä niinkuin on suomenkieliset uutiset fst:llä vai miten olikaan. Ruotsinkielisiä ohjelmia voisi lisätä, Tekstitys suomeksi riittää. Suomenkielisissä uutisissa osan sanoista voisi korvata ruotsinkielellä, saataisiin aikuisten kielikylpy aikaan. Näin uskon etta yle pystyy parhaiten totetuttamaan sille asetettua tehtävää.

Viime aikoina on alkanutkin tuntua siltä, että uudistuminen alkaa olla tarpeen, taso on laskenut melkoisesti.

Anonyymi kirjoitti:

Hienoa kun uudistutte ja ruotsinkieliset uutiset on aamu-tv:ssä niinkuin on suomenkieliset uutiset fst:llä vai miten olikaan. Ruotsinkielisiä ohjelmia voisi lisätä, Tekstitys suomeksi riittää. Suomenkielisissä uutisissa osan sanoista voisi korvata ruotsinkielellä, saataisiin aikuisten kielikylpy aikaan. Näin uskon etta yle pystyy parhaiten totetuttamaan sille asetettua tehtävää.

Tekstitys on ihan turhaa, kuluu rahaa. Ylen tehtävä on yleveron siirtäminen svenskfinlandille, koko svenskfinlandin median tukeminen ja täystyöllisyyden takaaminen svenskfinlandin toimittajille, tai toimitustyöstä kiinnostuneelle. Jos svenskayleen ei kaikki mahdu, niin yle.filtä voidaan aina potkia pari suomenkielistä pois.Tästä on se etu, että vähitellen ylestrategia toteutuu ja suomenkielen käyttö saadaan lopetettua. Ulkomaisista sarjoista voitaisiin jättää suomenkielinen teksti pois. Säästyy rahaa ja ruotsinkielistä tekstiä lukemalla oppisimme ruotsia ja voisimme palvella paremmin. Joihinkin suurimpiin urheilutapahtumiin voisi hyväntahdon eleenä maan enemmistöä kohtaan, tai edes säälistä jättää myös suomenkielisen selostuksen. Eikä sekään niin välttämätöntä ole, olemmehan me ylen strategian mukaan ruotsalaisia. Ja lastenohjelmat ehdottomasti ainoastaan ruotsinkielisiksi. Säästyy nekin ylerahat svenskfinlandille ja heidän lapsilleen. Jos suomeksi tehdään jotain, niin ainakin pidetään huoli, että tekijä ja tai tuotantoyhtiö tulee svenskfinlandista.
Ylen tehtävä toteutuu, kun näytetään vanhoja pohjoismaisia uusintojen uusintojen uusintoja yle.fin puolella; kansa kuullee ruotsia, ja rahat jäävät uusien ohjelmien tekoon femmalla, "kotimaisten" tuotantoyhtiöiden toimesta, niitähän yle sanoo tukevansa.
Voisi epäillä, että yle on Folktingetin alaisuudessa, mutta onneksi on svenskayle edustamassa demokratiaa, ja yhtä hallituksessakin olevaa eduskuntapuoluetta.
Ylen kirjoitetut säännöt pitäisi muuttaa vastaamaan todellisuutta. Ja yleveron nimi pitäisi muuttaa svenskfinlandveroksi. Ehdotan kansalaiskeräystä suomenkielisen televisiokanavan saamiseksi Suomeen.

Ylen ennakkosensuuri toimii niin hyvin että päätin kirjoittaa tänne. Maailma on nykyään auki suomalaisille. Ruotsi kierretään vasemmalta ja oikealta. Ruotsinkieli Kuolee suomesta, siitä tämä kipuilu ja loppu korina. Ylellä voitaisiin tehdä nyt todellisia uudistuksia kun se on vielä teidän omissa käsissä eikä poliitikkojen, fst uutisten tuominen ykköselle oli hölmö liike, se ainoastaan provosoi ihmisiä. Eikä fst:n mainostaminen auta kun Ruotsinkieli ei kiinnosta eikä ole tarpeellista.
Vaaka on kallistunut.

Avoin Yle

Uusia blogikirjoituksia ei enää julkaista tällä blogit.yle.fi -alustalla. Ylen yhtiösivustolla yle.fi/yleisradio on avattu paikka Näkökulma-teksteille. http://yle.fi/aihe/yleisradio/nakokulma Palautetta tai kysymyksiä Ylestä tai Ylen ohjelmista voit antaa myös yhtiösivuilla. https://palaute.yle.fi/

Blogiarkisto

2014

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2013

joulukuu

marraskuu

lokakuu

elokuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2012

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu