Ma 02.04.2012 @ 11:54Samu Reijonen

Miten palvella uutta sukupolvea?

Samu Reijonen. Kuva: YleSamu Reijonen on Uuden päivän tuottaja.

Uuden päivän toinen kausi lähenee tv:ssä loppuaan. Sarja jää kesäksi tauolle 3.5. jälkeen.

Viime viikolla saimme tietää, että sarja jatkuu vielä ainakin kaksi täyttä kautta. Sarjan jatkoon vaikutti suuresti yleisötutkimus, joka tehtiin ennen joulua. Tutkimuksessa oli mukana kolme ryhmää: 20–35-vuotiaiden miesten ja naisten ryhmät sekä 13–17-vuotiaiden tyttöjen ryhmä. Erityisen kiinnostavaa meille tekijöille oli saada tietoa 13–17-vuotiaista tytöistä. Tämä ryhmä oli vielä rekrytty sarjan Facebook-sivun kautta, joten tutkittavana olivat sarjan intohimoisimmat fanit.

Uuden päivän fanitytöt olivat hyvin samankaltaisia: yhteistä heille oli perinteiden kunnioitus ja kunnollisuus. Monet asuivat kaupungissa ja haaveilivat muutosta maalle. Myös luovuus korostui tyttöporukassa vaihdellen kirjan kirjoittamisesta soittoharrastukseen. Myös sosiaalisen mediaa ja internetin käyttö oli heille luontevaa.

Nämä tytöt tuntevat huonosti Ylen tarjonnan. Oikein positiivisena he kokivat sen, että kerrankin Yle on tehnyt jotain juuri heille. Ei lapsille tai aikuisille, vaan juuri heille. Tärkeä osa tätä kokemusta on Uuden päivän vahva nettiläsnäolo. Näille faneille sarja ei tule vain kolmena päivänä tv:stä, vaan Uusi päivä on läsnä joka päivä verkossa jaksojen lisäksi muulla sisällöllään. Faneja palvellaan UP-tarinoilla, UP+:lla, kilpailuilla, läsnäololla, musiikkivideoilla, livekeikoilla sekä muilla vaihtuvilla tavoilla. Faneille tämä kaikki on itsestään selvää palvelua ja siis hyvin keskeinen osa sarjaa.

Uudella päivällä Yle on tavoittanut joukon nuoria, joita ei muuten tavoitettaisi. Miten saisimme heidät pysymään Ylen kanavilla jatkossakin? Uusi päivä on kovalla työllä ja läsnäolollaan netissä voittanut heidät puolelleen, mutta miten heidät saataisiin löytämään myös muut ohjelmat?

Uudelle sukupolvelle koko maailman tv-ohjelmat ovat tarjolla muutamalla klikkauksella. He ovat kuitenkin myös porukka, joka arvostaa kotimaisuutta ja sitä, että heitä palvellaan. Uusi päivä on nostanut heidän odotuksensa korkealle palvelun suhteen. Jatkossa tämä täytyy ottaa huomioon, kun sisältöjä näille katsojille suunnitellaan.

Läsnäolo verkossa on palvelu, jota tämä sukupolvi tulee odottamaan. Jos ohjelmasta ei puhuta verkossa mitään tai se ei näy aktiivisesti sosiaalisessa mediassa, tälle ikäryhmälle sitä ei ole olemassa. Hyvällä verkkopalvelulla voimme taas päästä hyvin pitkälle. Verkkoon on siis pakko panostaa, kun haluamme ymmärtää uutta sukupolvea tv:n katsojina – olipa sitten kyse draamasta tai muista genreistä.

Meillä UP:ssa on nettiläsnäolosta nyt muutaman vuoden kokemus, jossa on paljon myös kantapään kautta opittua. Kerromme näistä kokemuksista mielellämme lisää. Tervetuloa sparraamaan kanssamme siitä, miten tehdään draamaa tulevaisuuden yleisölle!

13 kommenttia

Sekä Ylen työntekijänä että katsojana olen kiinnostunut tietämään, kuinka suuri on se nuorten joukko, joka sarjalla on tavoitettu? Koska kyseessä toden totta on se ryhmä, joka Ylelle on perinteisesti ollut haasteellisin tavoitettava, sarjan ja sen oheistuotantojen toimintatavoista on varmasti syytä ottaa oppia koko talossa. Edellisessä puheenvuorossa vain tämä ryhmän koko on valitettavan ylimalkainen.

Hienosti on Uuden päivän taso parantunut nyt toisella kaudella. Nykyään tulee katsottua kaikki jaksot. Jos taso ja näyttelijät tulevat tulevaisuudessakin pysymään ainakin suhteellisen samoina, olen valmis seuraamaan tulevaisuudessakin Uutta päivää.

Janne Zareff kirjoitti:

Sekä Ylen työntekijänä että katsojana olen kiinnostunut tietämään, kuinka suuri on se nuorten joukko, joka sarjalla on tavoitettu?

Uuden päivän ensilähetyksen kohdalla noin 25-30% katsojista on alle 25-vuotiaita kun lukumäärällisesti mitataan. Areenasta ei valitettavasti ole ikäjakaumaa saatavissa, mutta mututuntumalla voisin epäillä, että siellä painopiste on nuorissa.

Sarja elää ja kehittyy jatkuvasti. Hienoa, että olet löytänyt sen! Tason säilyttäminen ja vielä ylöspäin nostaminen on meille tärkeää ja siihen tulemme panostamaan jatkossakin. Kolmas kausi pitää sisällään vaikka, mitä yllätyksiä...

Entä ihan numerona? Siis, paljonko katsojia jaksoilla keskimäärin on ollut?

Janne Zareff kirjoitti:

Entä ihan numerona? Siis, paljonko katsojia jaksoilla keskimäärin on ollut?

Katsojia on ensilähetyksellä ollut keskimäärin 350 000–400 000.
Kun ensilähetys, uusinnat ja verkkokatselu lasketaan yhteen sarjaa seuraa keskimäärin noin 700 000 suomalaista.

Samu Reijonen kirjoitti:

Katsojia on ensilähetyksellä ollut keskimäärin 350 000–400 000.
Kun ensilähetys, uusinnat ja verkkokatselu lasketaan yhteen sarjaa seuraa keskimäärin noin 700 000 suomalaista.

Katsojia on nähtävästi saatu uitettua rysään, mutta miksei Yle tekisi hyvää ohjelmaa nuorille?

Onko Ylestä tullut mainoskanavien periaatteella toimiva laitos? Jos katsojia riittää, ei mitään väliä ohjelmien laatutasolla.

Miten uuteen päivään pääsee avustajaksi? tai jopa näyttelijäksi?

Tuo oli kysymys.... toi edellinen jos joku vastais.

Sarja on aivan moraaliton. Ettekö parempaan pysty?!

Moi! Tässä ohjeita avustajaksi haluaville!
http://www.youtube.com/watch?v=RDY3-3V9CNQ

Terkuin: Johanna/UP:n nettitiimi

Johanna Pirttilahti kirjoitti:

Moi! Tässä ohjeita avustajaksi haluaville!
http://www.youtube.com/watch?v=RDY3-3V9CNQ

Terkuin: Johanna/UP:n nettitiimi

Miten voi hake rooli? onko tällähetkel hakua käynnissä? tai milloin sarjaan haetaan näyttelijää..

Näyttelijäksi halajava voi kysellä asiasta s-postitse. Osoite on: uusi.paiva@yle.fi

Terveisin: Johanna/ UP:n nettitiimi

anonyymi kirjoitti:
Johanna Pirttilahti kirjoitti:

Moi! Tässä ohjeita avustajaksi haluaville!
http://www.youtube.com/watch?v=RDY3-3V9CNQ

Terkuin: Johanna/UP:n nettitiimi

Miten voi hake rooli? onko tällähetkel hakua käynnissä? tai milloin sarjaan haetaan näyttelijää..

Avoin Yle

Uusia blogikirjoituksia ei enää julkaista tällä blogit.yle.fi -alustalla. Ylen yhtiösivustolla yle.fi/yleisradio on avattu paikka Näkökulma-teksteille. http://yle.fi/aihe/yleisradio/nakokulma Palautetta tai kysymyksiä Ylestä tai Ylen ohjelmista voit antaa myös yhtiösivuilla. https://palaute.yle.fi/

Blogiarkisto

2014

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2013

joulukuu

marraskuu

lokakuu

elokuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2012

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu