Hätäapu-Yleä ei Suomi tarvitse
Ismo Silvo on Ylen julkaisujohtaja
Suomi keskustelee jälleen Ylen roolista ja resursseista. Hyvä niin. Julkisen palvelun elinvoima kumpuaa yhteisönsä kiinnostuksesta. Kansallinen keskustelu on julkisen palvelun menestyksen ravinto ja kehityksen valo!
Kuten muihinkin aatteisiin, suhtaudutaan julkisen palvelun yleisradioaatteeseen usealla tavalla. Keskustelussa esiintyy muutama perustapa ymmärtää Ylen rooli. Minä luokittelen nämä suhtautumistavat kolmeen aatemalliin: yhteisen julkisuuden Yle, kulttuuripoliittinen Yle ja hätäapu-Yle. Nämä ovat kuin kolme sisäkkäistä venäläistä puunukkea, ensimmäinen laajimpana ja muut pienenevästi sen sisällä.
Yhteisen julkisuuden yle-aatteen idea perustuu ihmisten tasa-arvoon yhteiskunnan ja kulttuurin jäseninä. Kaikkien on voitava kokea, edes hetkittäin, itsensä osaksi julkista yhteisöä. Kaikilla on oikeus tulla kuulluksi, nähdyksi ja osallistua julkiseen keskusteluun. Tässä yhteisessä julkisuudessa demokratia tekee päätöksiään ja synnyttää arvostuksiaan.
Yhteisen julkisuuden yle-aate ei lähtökohtaisesti vilkuile sivuille eikä katso mitä muu mediamarkkina tarjoaa. Yhteisö määrittää, millaista viestintää ja kulttuurisisältöä tuotetaan. Tällaisen Ylen tavoitteenasettelu on poliittista, ja tämän yle-aatteen mukaan hyvin toimiva julkinen palvelu on osa hyvin toimivaa julkista demokraattista yhteiskuntaa.
Kun tämä uloin kuori kierretään auki, sisältä löytyy kulttuuripoliitinen yle-aate. Se on toinen tapa ymmärtää Ylen tehtävä. Se on edellistä suppeampi, eikä se olisi kaikkien Yle. Se ei tavoittele korkeita demokratian ja tasa-arvon ihanteita, vaan tarjoaa yhden keinon hoitaa kansallista media- ja kulttuuripolitiikkaa. Yle on tässä ajattelussa veroin rahoitettu elinkeino- ja toimialapoliittinen instrumentti, jolla tuotetaan suomalaista mediasisältöä ja kulttuuria. Yle on tietyn suuruinen poliittisesti päätetty huoltovarmuusinvestointi suomalaiseen kulttuuriin.
Sisimpänä pienimpänä puunukkena on hätäapu-yle. Julkisen palvelun tehtävänä on tämän näkemyksen mukaan tehdä se, mikä kaupallisesti toimivalta medialta jää tekemättä. Demokraattinen yhteisö luovuttaa Ylen toimeksiannon poliittisen päätöksenteon ulkopuolelle. Yle varmistaa sen, että kaikki tarpeellinen viestintä minimissään tulee tarjotuksi. Näin Yle hätäapuna tai mediakentän hengenpelastajana valvoo, että mikään välttämättömäksi katsottu mediapalvelu ei kokonaan häviä upoksiin.
Tämän aatteen Yle olisi kuin erikoiskirjasto, joka tarjoaa spesialiteetteja pienelle joukolle, jos kaupallinen media onnistuu hyvin, ja hätäapua suuremmalle joukolle, jos kaupalliset ajat ovat huonot. Hätäapu-yle ei ylety tavoittamaan yleistä ja yhtäläistä julkisuutta. Missään Länsi-Euroopan demokratiassa ei tällaista julkisen palvelun mallia ole valittu.
Suomi on valitsemassa itselleen sopivinta Yle-ratkaisua. Tähän saakka on päädytty valitsemaan yllä olevista ensimmäinen, yhteisen julkisuuden Yle. Yhteiseen julkisuuteen perustuvalla toimeksiannolla on kyetty saamaan käytännössä koko suomalainen yhteiskunta julkisen viestintäyhteisön piiriin. Samalla Yle on kanavoinut varoja suomalaiseen kulttuurituotantoon enemmän kuin mikään muu yksittäinen toimija. Lisäksi on voitu varmistaa erityispalvelut, joita kukaan muu toimija ei ole tuottanut.
Yhteisen julkisuuden yle-aatteen juuret ovat liberaalin oikeusvaltion ideassa. Julkinen palvelu synnytettiin aikanaan osaksi tasa-arvoisten ihmisten oikeusvaltiota, ei osaksi mediamarkkinaa. Eurooppalaiset demokraattiset oikeusvaltiot ovat kerta toisensa jälkeen päätyneet tämän mallin taakse. Kun katsoo maailmaa ympärillämme, en voi kuin todeta, että nyt jos koskaan tätä Yle-aatetta on tarve ja velvollisuus viedä tulevaisuuteen.
3 kommenttia
Ti 08.09.2015 @ 14:27
Kyllä, yleisradioaatetta on tärkeää viedä eteenpäin.
Kysymys kuuluu miltä pohjalta koko järjestelmän on hyvä toimia. Viime aikaisten, Ylen johdolta tippuneiden altruististen visioiden, kuten mitä tämäkin blogi edustaa, taustalla vaikuttavat enemmän visionääriset aatteet, kuin käytännön ilmentymät. Eikö Yleisradiosta olisi käytännöllisempää luoda täten aatteellinen yhdistys, kuin pitää bisneshenkinen oy-dinosaurus pystyssä? Perustelen kysymykseni oikeutusta sillä, että vuosien saatossa Yle on sitonut kätensä monta kertaa hankalaan asentoon, kun on antanut omien, tai itseään lähellä olevien tahojen (esim. eläkesäätiö) sijoitella rahoja eri kohteisiin. Sijoitustoiminnalla on varmaan ollut hyvät puolensa, mutta esim. mastojen menetys ja suurtuotantosiiven tuleva purku eivät varmaan ole luettavissa niihin kaikista myönteisimpiin seurauksiin. Aatteellinen yhdistys voisi keskittyä sisältöön, siis siihen olennaisimpaan, mistä maksamme kaikki sen vastikkeen.
Vastike toiminnasta tulisi ehdottomasti rahoittaa suoraan budjetista. Nykyinen järjestelmä on peruja varmaan kaikista eniten feodaalisen harvainvallan aikuisesta tavasta kerätä varoja. On suoranaista tyhmyyttä asettaa päänsä pölkylle ja yrittää jälkikäteen toitottaa mitä kaikkea yle-maksulla saakaan. Tarkoitan tällä esimerkiksi sitä, että toistuvasti Yle kehuskelee sillä kuinka paljon se tukee suomalaista kulttuuria. Kulttuurin tukeminen on Yleisradiolakiin kirjattu asia, eikä valinnainen toimenpide. Väistämättä nousee mieleen kysymys, mahtaakohan yleisradiolaiset itsekään tietää mitä talossa tapahtuu? Ihan kuin kulttuurin tukeminen olisi joku talon ilmoittama uutinen ja suuri tapahtuma.
Vastike ei miellytä kaikkia, eikä tule osaa koskaan miellyttämäänkään, mikäli kyseessä on yle-maksu. Vastikkeelta odotetaan vuorovaikutusta. Aatteellisen yhdistyksen on paljon helpompi toimia, siis varsinkin jos rahoitus tulee budjetista, tässä suhteessa.
Ylen jumala; BBC, on valtiojohtoinen osakeyhtiö. Ylekin haluaa tottakai olla oy. EBUssa ei varmaan voi olla ellei täytä kyseistä ehtoa (en tunne EBU sääntöjä). Kun toiminta tapahtuu joskus osakeyhtiölain alaisuudessa, joskus eduskunnan alaisuudessa (aika tuore suuntaus), joskus EBUn alaisuudessa, joskus erilaisten altruististen yleisradioaatteiden alaisuudessa, nousee väistämättä mielikuva siitä, että Ylessä on mahdollista "siirrellä maalitolppia" aina vähän sitä mukaa mistä päin kritiikkiä satelee. Tämä ei nostata halua vastikkeelliseen vuorovaikutussuhteeseen. Aatteellinen yhdistys on pajon luovempi vaihtoehto.
Yleisradio Oy ymmärsi oman kuolevaisuutensa Neuvostoliiton hajottua 90-luvun alussa, eikä ole kovin vahvana sen jälkeen esiintynytkään. Toivottavasti altruismin purskahduksenne abstrahoituvat määräaikaan mennessä konkreettisiksi käsitteiksi, ja että vastikkeen maksamisen miellekkyys tätä mukaa paranisi.
Ke 09.09.2015 @ 13:49
Koska Ervastin kirjoitusta puolustusministeriön kansliapäällikön vaihtoon ei voi kommentoida ja artikkeli oli pohjanoteeraus jopa yle mittarilla mitattuna, kysyn täällä
Luuleko yle tekevänsä tutkivaa journalismia vertaamalla kahta muistiota toisiinsa? Miltä taholta yle on saanut käskyn estää kansliapäällikön vaihtaminen? Siltä taholtako, joka vuotaa salaisia asiapapereita kun seula?
Wallin edustaa SFPtä, miten oli viestintäjohtajan nimityksen kanssa, eikö yle löytänyt siitä mitään moitittavaa? Jos viestintäpäällikkö olisi ollut perussuomalainen, niin olisiko silloin ollut moitittavaa.
Ilmeisesti yle ei näe ristiriitaa laissa annetun tehtävänsä ja käytännön välillä.
Ei tässä muuta, ilmeisesti teille tulee käskyt vallanpitäjiltä miten toimia ja sitten vallan puudelit häntäänsä heiluttaen ryhtyvät työhön. Ilmeisesti tulette jatkamaan valitsemallanne linjalla, kunnes kukaan ei teitä enää usko, katso tai kuuntele, kunnioituksesta puhumattakaan.
Ansaitsemme parempaa, mutta minkäs teemme.
Ti 06.10.2015 @ 10:17
Taas tämän päivän ylessä on samoja aiheita yle.fin ja svenskaylen puolella. Svenskaylellä sana periaatteessa on vapaa, finskaylellä vallitsee avoimessa ylessä täysi sensuuri.
Onko avoimen ylen stragedia jäänyr 1800-luvulle, jolloin suomenkieltä pidettiin niin vaarallisena, että sillä sallittiin ainoastaan uskonnollinen kirjoittaminen.
